Reitti muuttui taas laudoitetuksi ja seurasi merenrantaa lähes koko matkan. Tunnin kuluttua pysähdyin rantakahvilaan aamukahville ja juttelin englantilaisen Samin kanssa. Kerroin, että hän oli tämän caminoni ensimmäinen britti (Camino Francésillahan tutustuin Davidiin). Hän kertoi asuvansa Sevillassa ja olevansa nyt parin viikon vaelluslomalla. Aguaçadourassa reitti suuntautui sisämaahan päin. Kuljin kivettyä tietä (on siinä ollut pirunmoinen homma aikoinaan!), jonka molemmin puolin oli suuria kasvimaita ja -huoneita. Pienissä kylissä ei ollut tarjolla muuta kuin kirkollisia palveluja. Kivetys päättyi ja muuttui mukavan varjoisaksi metsän läpi johtavaksi hiekkatieksi. Alkoi kuulua yhä kovempaa raikuvaa musiikkia. Poolparty keskellä ei mitään? No ei. Apúlian urheiluseuran (?) aidatun alueen sisällä tolppakaiuttimista raikui musiikki.
![]() |
| Alex, France |
![]() |
| Chalé Tapas Bar |
Loppumatkalla ei ollutkaan mihinkään kiire, kun majoitus oli varattuna. Kiertelin Esposenden keskustaa etsien lounaspaikkaa, mutta tässäkin kaupungissa oli kahviloita pilvin pimein, ravintolat olivat jossain hyvin piilotettuina. Sunnuntaimarkkinat olivat levittäytyneet keskustaan.
![]() |
| Ah, ihana Ana Moura! |
![]() |
| Pappi Pizzeria |










