Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turun Taidemuseo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turun Taidemuseo. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. elokuuta 2026

Mysteerimatka 2026; Turku!

Pelottelin taas Hannua Vauhti kiihtyy -festivaalilla, mutta Tikkurilan sijaan hän pääsee viettämään synttäriään Turkuun. Pienempi paha? Tampereelle oli turha edes yrittää; Eppu-fanit ovat varanneet kaikki majoitukset.

Minulla oli taas omat lehmät ojassa 🐄🐄🐄 ja suuntasimme auton (ei siis enää Hondaa) suoraan Turun Taidemuseoon.

Parhaillaan siellä on esillä islantilaisen Eggert Péturssonin näyttely "Millefleurs". Katsoin kaikki näyttelyt, olinhan ensimmäistä kertaa ko. museossa. Puulattiat narisivat kotoisasti ja kahviosta leijui hurmaava kanelipuustien tuoksu.
Hannu jätti auton Forum Marinumin parkkialueelle ja kävin hakemassa s/s Boren respasta lupalapun ilmaiseen pysäköintiin. Parkkikselle oli pysäköinyt myös joku motoristiryhmä.

Kävimme tervetulo Ipalla tutun korttelikapakan terassilla ja seurustelimme paikallisväestön kanssa. Olimme harkinneet lounaspaikkaa lähempänä keskustaa tai linnan toisella puolella, mutta Hannun hankalaa ja hidasta kulkua lyhentääkseni tarjosin hänelle ruuat Ravintola Göranissa. Kyllä olikin hyvää! Ja lähellä Borea, kävin tsekkaamassa meidät sisään ja vedin laukun hyttiimme.

Huilimme hetken radiota kuunnellen. Ulkona oli niin hieno sää, että kävin pesulla, puin "parempaa" päälle ja lähdin kävelemään Aurajoen rantaan. Ostin vadelma-lakritsijäätelön ja rapsuttelin kiinalaispariskunnan (?) minikokoista villakoiraa. Boren ulkopuolelle oli parkkeerattu viisi moottoripyörää. Huoh, kateeksi käy! Hannu vilkutteli yläkannelta, nousin sinne, ostimme baarista drinksut ja istuimme aurinkoiselle terassille. Kävin hakemassa hytistä kirjamme, linnan hoodeilta kuului musiikkia. Kovin lyhyeksi jäi "baarikierroksemme" Turussa.
 
Ahtaahkon suihkun jälkeen nautimme runsaan aamiaisen ja hetken huilin jälkeen keräsimme tavaramme ja poistuimme paikalta.
 

Jätin Hannun parkkipaikalle ja kävin Museokortilla tutustumassa Suomen Joutseneen. Ihana tervan tuoksu! Katsastin museolaivan tilat yksikseni, vasta poistuessani yksi perhe käveli vastaani. Epäilin laivan kaltevuudesta uusia silmälasejani, mutta opas vakuutti, että laivan kansi todellakin on molemmille reunoille kalteva. Ihan kuin Tallinnan risteilyllä kävelisi yhden nautitun kuoharin jälkeen!

Ennen kotiinlähtöä halusin vielä nähdä Pyhän Henrikin Taidekappelin. Siellä oli alkamassa siunaustilaisuus (ei mainintaa nettisivuilla), joten ajoimme paikalle turhaan. Sain kuitenkin luvan kuvata hienon interiöörin ennen tilaisuuden alkua.

Salon Veturitallissa on ihastuttava, koskettava (pelottava, sanoo Anna) ruotsalaisen valokuvaajan Helena Blomqvistin näyttely "Uusi ystäväni". Aivan kuin katselisi unia tai jotain kuvitettua satua.


Kotimatkalla poikkesimme Lohjalle syömään Suvin tekemää mustikkapiirakkaa ja onnittelemaan Noelia, joka viettää synttäreitään ensi viikolla. Sipellä oli Hannun tavoin jalkavaivoja ja ensiryntäyksen jälkeen poika olikin varsin rauhallinen. Kävin katsomassa Metsolan haudan, jonka sisko on hienosti hoitanut. Kotiuduttuamme ihanat naapurit tulivat koko perheen voimin onnittelemaan Hannua, lauloivat onnittelulaulun ja toivat mustikkapiirakkaa (Grete kävi hakemassa Samulle potan).