Marraskuun kaktus

Hannun vanhemmat jättivät meille perinnöksi hyvinvoivan kaktuksen, joka on vuosi vuodelta kasvanut. Pidän sitä kesät ulkona (ennen omenapuun kuolemaa sen alla, jatkossa ehkä uuden omenapuun alla, kunhan se kasvaa) ja kun nostan sen ennen yöpakkasia sisälle, se alkaa puskea nuppuja. Yleensä vain toiselle puolelle, mutta tänä vuonna yltympäriinsä. Seuraavaa asuntoa miettiessä on otettava huomioon, että kaktus vaatii ainakin yhden neliömetrin ja mielellään valoisasta paikasta. Nykyisin sen paikka on kuistilla, josta valoa tulee kahdesta suunnasta.

Hannun jalkapohjassa tuntui taas olevan kaktuksen piikkejä, ja hän jäi potemaan sitä (limapussintulehdusta) viikoksi kotiin. Minä sain toimia kuljettajana, kun vein häntä lääkärin vastaanotoille ja apteekkiin. Keskiviikkona ajoin Virekotiin, jossa oli paistettu pullaa. Iltapäiväkahvin jälkeen oli vuorossa yhteislaulua ja päivätanssit haitarimusiikin tahdissa. Myöhemmin oli tiedossa vielä kuoron vierailu, mutta minun oli kiirehdittävä Marjukan luokse katsomaan Balkanin reissukuvia ja sieltä vielä Opus K:hon tapaamaan 2/3 noitajoukosta. Annoimme Pirjolle synttärilahjan ja vaihdoimme kuulumisia (lisää ristiäisiä ja vauvauutisia). 

Torstaina ehdin vihdoin viimein kävelylenkille ja sen ansiosta nukuin yön hyvin. Perjantaina kävin sekä lenkillä että Jumbossa, jossa joululaulut jo soivat. Kotona soivat vasta venäläiset/virolaiset munkkikuorot. Illalla harjoittelin parturointia (eikös se ole jokaisen pikkutytön unelma, jos pituus ei riitä lentoemännäksi).  

Mietimme myös minun synttärimatkaani ensi vuonna, jonka suunnitteluun tietenkin haluan itse osallistua. So sorry, sukulaiset, taidan viettää syntymäpäiväni Albaniassa tai jossain siellä päin...