Skopje
 |
| Šar Mountains |
Lähdimme aamuseitsemältä kävelemään lähipysäkille. Yö oli ollut kirkas ja aamulla oli niin kylmä, että kaipasin käsineitä. Saimme kotikadulta mukaamme koiran, joka saattoi meidät pysäkille asti ja jäi odottamaan bussia kanssamme. Lämpötila laski entisestään ylhäällä vuoristossa. Matkan varrella oli isoja tienrakennustyömaita. Ohitimme viehättäviä kyliä, talojen parvekkeilla ja kuisteilla olivat sulassa sovussa pyykit, kuivumassa olevat paprikaryppäät ja halkopinot. Kylissä oli paljon moskeijoita ja minareetteja, niitä ympäröi kaunis luonto. Gostivarin ja Tetovon välillä saimme ihailla bussin ikkunasta upeaa lumihuippuista Šar-vuoristoa.
Saavuimme Skopjeen (itse asiassa meidän olisi kannattanut jäädä bussin kyydistä pois jo ennen keskustaa) ja lähdimme kävelemään joenrantaan. Näytin Hannulle "kantabaarini", se oli vielä varjossa ja matka jatkui kävellen Cafe Gorkiin, jonka aurinkoisella terassilla otimme tervetulo-Laškot. Majapaikka toivotti meidät viestillä tervetulleeksi ja lähdimme kävelemään kohti Varsavska-katua (lähellä on myös Helsinki-katu). Isojen moottoritie-projektien lisäksi Makedonian kannattaisi satsata myös jalkakäytävien parannukseen.
 |
| Helsinki-katu |
 |
| Skopje Cozy Apartment |
Saimme avaimet ja esittelyn 55-neliöiseen kaksioomme, jonka parveke on koko asunnon levyinen sisältäen ruokailuryhmän ja erillisen istuskelutilan (57€/3 yötä).
Lähdimme etsimään lähikauppaa ja löysimme ison marketin, josta ostimme lounaaksi annokset salaattibaarista ja palvelutiskiltä. Kaupan takana on laaja tuoretori. Iltapäivä kuluikin rattoisasti partsilla istuskellen, ei heti tehnyt mieli lähteä takaisin muutaman km:n päähän keskustaan. Parvekkeelta seurasimme, kun taloyhtiön roskista käyttivät hyväkseen niin kissat kuin kurjatkin. Yhdellä - jo aiemmin keskustassa näkemällämme - miehellä oli hieno kulkupeli, jonka perävaunussa hän veti päivän dyykkayskuormaansa, mutta en ehtinyt ottaa siitä kuvaa.
 |
| Restaurant Olive |
Kasvislounaan ja kahvin jälkeen nukahdin päikkäreille. Onneksi illallispaikka ei ollut kaukana, emme jaksaneet lähteä enää keskustaan, sen sijaan suosimme lähiravintoloita ja jäimme Restaurant Oliveen. Viehättävä paikka, hyvät alkuruuat, erinomainen (kallis) viini, mutta ajoitus oli onneton (Hannu ehti syödä oman ruokansa, ennen kuin minä edes sain omani) ja ruuat olivat ilman suolaa tai mitään muutakaan maustetta.
Olisipa Ohridissa ollut tällaiset kelit, varmasti olisimme käyneet uimassa! Lähdimme aamupäivällä bussilla keskustaan (25 den/hlö) ja pyörimme bussipysäkeillä ja -asemilla saamatta mistään kunnon infoa Matka Canyonin busseista. Aikaa tuhraantui turhan paljon ja vaihdoimme suunnitelmaa; menemme huomenna Matkaan ja vietämme tämän päivän keskustassa, lähinnä joen toisella puolella, Čaršijassa. Basaarikujien ahtaudessa ja auringonpaisteessa oli turkkilaista tunnelmaa.
 |
| Old City Brewery |
Kävelimme ylös lähelle linnoitusta ja jäimme Old City Breweryn pihalle tummille oluille. Ensimmäisen kerran tällä reissulla saimme portteria.
 |
| Kale Fortress |
Kävimme Kale-linnoituksella, jossa ei paljon nähtävää ole, varsinkin kun osa näköalatorneista on suljettuina.
 |
| Mustafa Pasha Mosque |
Halusin taas käydä Mustafa Pashan moskeijalla, kun se on niin kaunis. Sisäkaton kupoleista tulee mieleen Arabian kulhot. Naisetkin voivat mennä moskeijaan, mutta jätin väliin, vaikka huivi olikin mukana.
Laskeuduimme alas basaarikujien sokkeloihin. "Välttäkää suuria ihmiskokoontumisia", lukee jossain turvaohjeissa ja me tungimme itsemme paikallisten mukana kuuntelemaan jonkun miehen laulua ja puhetta. Toivoin näkeväni hääparin, mutta kyse taisi olla jostain poliittisesta tilaisuudesta, jossa kansalle jaettiin soppaa ja sirkushuveja. Me jäimme tortilloille yhden pikkukioskin kohdalle.
Skopje on täynnä hienoja patsaita. Ja nostokurkia, joista osa taisi olla paikoillaan jo kolme vuotta sitten. Joka puolella rakennetaan uusia kerrostaloja, jopa Makedonia-aukiolle, ilmeisesti jotain suurta hotellia.
Keskustassa - varsinkin muslimipuolella - näkee paljon mustalaislapsia kerjäämässä.
Joenrantaan on rakennettu/rakenteilla kolme puista laivaa. Yksi toimii ravintolana, toisesta on tulossa kasino, kolmannelle asti emme kävelleet. Oopperatalon kohdalla soi viehättävä klassinen musiikki. Kaupungin liikennöinti on hoidettu useiden bussifirmojen kesken, halvimmillaan hinta on 25 denaaria /0,40€. Osa busseista on Lontoosta tuttuja punaisia kaksikerrosbusseja. Liikuntaa saadaksemme lähdimme kuitenkin kävelemään ison tien vartta kotia kohti, vähän eri reittiä kuin eilen. Pääteiden liikenteen humussa ja pakokaasuissa on rasittavaa kulkea, silti kävelimme vahingossa liiankin pitkälle ja palasimme pikkuteitä myöten omaan puistokaupunginosaamme.
Illalla etsimme läheisen Helsinki-kadun varrelta Restaurant Fotkan. Sen löytäminen vaati taas paikallisen apua, oli niin piilossa. Ravintolassa vietettiin metelistä päätellen jotain perhejuhlaa; tunnelma oli katossa ja lapset kiljuivat riemuissaan. Tilasimme yhteisen alkupalalautasen ja perinteisen pastrmajlijan, vähän kuin voitaikinaan leivottu possupizza.
Nukumme ristin alla, sillä Vodno-vuoren päällä oleva suuri, valaistu Millennium Cross loistaa makuuhuoneemme ikkunaan. Yritimme aamulla tehdä check-in Turkish Airlinesille, mutta Skopje on niitä lähtökenttiä, joilla se ei etukäteen onnistu.
Matka Canyon
Skopjessa on hyvä harjoittaa (olematonta) kärsivällisyyttä. Jos olisimme asuneet hostelissa, meille olisi kerrottu, että bussi Matka Canyoniin menee aivan majapaikkamme läheltä. Infoa oli vaikea saada mistään ja menimme aamupäivällä kaksikerrosbussilla paikallisbussien asemalle, jossa saimme odottaa yli tunnin Matkaan lähtevää bussia. Aikataulun mukaan sen olisi pitänyt lähteä 11.35, mutta lauantaista johtuen lähtöaika olikin 12.10 ja todellinen lähtöaika 12.20. Bussimatka maksoi saman verran kuin kaupungin sisäisetkin matkat ja kesti tunnin verran.
Kajakkirata näytti suljetulta, ilmeisesti vettä on kuitenkin näin syksyisin liian vähän, vaikka Treska-joki virtasi vuolaana. Hannun koivilla ei vuorille lähdetä, joten patikointi jää seuraavaan kertaan. Kävelimme joen rannalla ja kävimme lounaalla Macedonian Cave Restaurantissa. Ykskaks vettä alkoi valua katolta valtoimenaan kadulle, ilman sateen häivääkään. Ilmeisesti vuorilta valuva vesi on johdettu talon kattojen yli, mitään muutakaan selitystä en äkilliselle "sateelle" keksinyt. Joenrannalla naiset aloittivat iltapäivähartauden rukousmattojensa päällä.
Yhtä yllättäen tielle ilmestyi lehmälauma, joka kylmän rauhallisesti ohitti kapealla kadulla autoja, pysähdellen välillä ruohotilkuille aterioimaan.
Paluubussia saimmekin odottaa pitkään, lopulta otimme tanskalaistyttöjen kanssa kimppataksin Skopjeen. Jäimme pois keskustassa, josta emme kumpikaan oikeasti tykänneet. Tuliaiset saivat jäädä, emme enää jaksaneet lähteä kävelemään turkkilaisille basaarikujille.
Skopje
Kävimme katsomassa Äiti Teresan talon ja Hannu kävi kuvaamassa ulkopuolelta kaupunginmuseon, jonka seinässä oleva kello on pysähtynyt aikaan 05.17 maanjäristykseen 26.7.1963.
 |
| Cafe Gorki |
Tällä reissulla Skopjen kantabaariksi tuli Cafe Gorki, johon jäimme pienelle illalliselle. Ei, emme nyt halua tummaa Laškoa, vaan ruokaa. Tilasimme yhteisen salaatin ja tonnikalapitsan. Pubi on tosi mukava paikka, hyvää musiikkia ja hauskaa taidetta seinillä. Pizzatilaus tosin unohtui tarjoilijalta ja aikaa kului taas odotteluun.
Kotimatka sen sijaan osui nappiin. Aivan Gorkin lähellä on bussipysäkki, josta 22 lähti oikeaan suuntaan ja osasimme jo jäädä oikealla pysäkillä pois. Loppuillan vietimmekin parvekkeella istuen ja pakkausviiniä (Alexandria Cuvée) siemaillen. Telkkarista tulevat musiikkivideot luokiteltaisiin Suomessa vähintään pehmopornoksi.
Kotiin!
Herätys oli aikaisin. Tilattu taksi hyrräsi taloyhtiön pihalla etuajassa, matka kentälle ei kovin kauan kestänyt kun liikennettä oli tuskin lainkaan. Pyöristimme summan 1000 denariin (n. 18€). Aikaa oli runsaasti, eikä lähtöhallissa ollut juuri palveluita tai viihdykettä; yksi kahvila, Burger King, pieni myymälä ja koko hallissa vain kaksi pistorasiaa. Ilmainen netti sentään toimi sutjakkaasti. Skopjesta jatkolennolle lähti myös lauma parimetrisiä miehiä; Logroñon käsipallojoukkue! Olisi pitänyt punkea jonkun viereen ja ottaa selfie.
Istanbulin lentokenttä oli vielä tyhmempi kuin Skopje. Älyttömän iso, kallis ja ilman istuimia (paitsi kalliissa kahviloissa). Löysimme vapaat
istumapaikat kakkoskerroksessa, missä oli myös pistorasioita, mutta emme kumpikaan saaneet nettiyhteyttä toimimaan. Ei kun kotiin!
Turkish Airlines ei taaskaan pettänyt; molemmilla lennoilla oli hyvät tarjoilut. Tosin aamiaistarjoilu lyhyellä lennolla meni niin viime tinkaan, että laskeuduimme Istanbuliin eväsrasiat sylissä ja viinilasit kädessä.
Olisipa Ohridissa ollut tällaiset kelit, varmasti olisimme käyneet uimassa! Lähdimme aamupäivällä bussilla keskustaan (25 den/hlö) ja pyörimme bussipysäkeillä ja -asemilla saamatta mistään kunnon infoa Matka Canyonin busseista. Aikaa tuhraantui turhan paljon ja vaihdoimme suunnitelmaa; menemme huomenna Matkaan ja vietämme tämän päivän keskustassa, lähinnä joen toisella puolella, Čaršijassa. Basaarikujien ahtaudessa ja auringonpaisteessa oli turkkilaista tunnelmaa. 
Kävelimme ylös lähelle linnoitusta ja jäimme Old City Breweryn pihalle tummille oluille. Ensimmäisen kerran tällä reissulla saimme portteria. 
Laskeuduimme alas basaarikujien sokkeloihin. "Välttäkää suuria ihmiskokoontumisia", lukee jossain turvaohjeissa ja me tungimme itsemme paikallisten mukana kuuntelemaan jonkun miehen laulua ja puhetta. Toivoin näkeväni hääparin, mutta kyse taisi olla jostain poliittisesta tilaisuudesta, jossa kansalle jaettiin soppaa ja sirkushuveja. Me jäimme tortilloille yhden pikkukioskin kohdalle.
Skopje on täynnä hienoja patsaita. Ja nostokurkia, joista osa taisi olla paikoillaan jo kolme vuotta sitten. Joka puolella rakennetaan uusia kerrostaloja, jopa Makedonia-aukiolle, ilmeisesti jotain suurta hotellia.
Keskustassa - varsinkin muslimipuolella - näkee paljon mustalaislapsia kerjäämässä. 
Kajakkirata näytti suljetulta, ilmeisesti vettä on kuitenkin näin syksyisin liian vähän, vaikka Treska-joki virtasi vuolaana. Hannun koivilla ei vuorille lähdetä, joten patikointi jää seuraavaan kertaan. Kävelimme joen rannalla ja kävimme lounaalla Macedonian Cave Restaurantissa. Ykskaks vettä alkoi valua katolta valtoimenaan kadulle, ilman sateen häivääkään. Ilmeisesti vuorilta valuva vesi on johdettu talon kattojen yli, mitään muutakaan selitystä en äkilliselle "sateelle" keksinyt. Joenrannalla naiset aloittivat iltapäivähartauden rukousmattojensa päällä.
Yhtä yllättäen tielle ilmestyi lehmälauma, joka kylmän rauhallisesti ohitti kapealla kadulla autoja, pysähdellen välillä ruohotilkuille aterioimaan.
Paluubussia saimmekin odottaa pitkään, lopulta otimme tanskalaistyttöjen kanssa kimppataksin Skopjeen. Jäimme pois keskustassa, josta emme kumpikaan oikeasti tykänneet. Tuliaiset saivat jäädä, emme enää jaksaneet lähteä kävelemään turkkilaisille basaarikujille.
Kävimme katsomassa Äiti Teresan talon ja Hannu kävi kuvaamassa ulkopuolelta kaupunginmuseon, jonka seinässä oleva kello on pysähtynyt aikaan 05.17 maanjäristykseen 26.7.1963.
Turkish Airlines ei taaskaan pettänyt; molemmilla lennoilla oli hyvät tarjoilut. Tosin aamiaistarjoilu lyhyellä lennolla meni niin viime tinkaan, että laskeuduimme Istanbuliin eväsrasiat sylissä ja viinilasit kädessä. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti