Frigiliana, Andalusia

Matka kämpiltä bussiasemalle tuntui loputtoman pitkältä, mahdoimmeko tehdä jotain ylimääräisiä mutkia? Onneksi varasimme siihen runsaasti aikaa. Jostain syystä kaikki lipunmyynti oli keskitetty yhdelle tiskille, johon oli pitkä jono. Onneksi minulla (kerrankin) välähti ja pyysin Hannua kokeilemaan lippuautomaattia. Hänen ostettuaan liput Nerjaan siirryin pois jonosta ja lähdimme etsimään lähtölaituria. Saimme sille monta eri neuvoa, lopulta bussi seisoi jo oikealla laiturilla, kun löysimme sen. 

 

Reilun tunnin kuluttua olimme Nerjassa ja istuimme bussipysäkin läheisen baarin terassille tapaksille odottamaan Frigilianaan menevää bussia. Eurolla pääsimme perille ja sen jälkeen harhailimme pitkin rinteitä kysellen majapaikkamme sijaintia. Paikallisten neuvot olivat ristiriidassa Hannun MapsMen kanssa, lopulta löysimme sen itse etsimällä. Laitoin emännällemme viestin, että olemme lukitun oven takana. Tämä päräytti paikalle ja kertoi olleensa meitä bussiasemalla vastassa, tiedä sitten, mihin aikaan. Tilavassa asunnossa odotti punaviini, Estela jätti meidät sitä nauttimaan ja poistui nopeasti paikalta.

Bar Virtudes

Teimme kävelykierroksen kauniissa vanhassa kaupungissa ja kävimme kaupassa. Yritimme huilia, mutta auringonpaiste houkutteli meidät takaisin ulos ja menimme Bar Virtudesin terassille Alhambra Reserva 1925 -oluille. Illallispaikkaan oli lyhyt matka, olimme etukäteen katsoneet läheisen Giuseppen listan. Tilasimme kaksi ammeellista salaattia ja yhteisen pizzan. Kämpillä laitoimme "tulen takkaan" ja vietimme rauhallisen illan viihtyisässä majapaikassamme.

Casita Estela

Casita Estela

Pizzeria da Giuseppe

Ensimmäinen vaelluspäivä; Castillo de Lizarin rauniot

Frigilianan vaellusreittejä

View from Castillo de Lizar

View from Castillo de Lizar

Aamulla lähetin Hannun sämpylöiden hakuun, sillä aikaa keitin kananmunat ja valmistin aamiaisen. Kahvikonetta varten Estela oli jättänyt kaksi kapselia. Harmi vain, että samanlaisia ei saa lisää tästä kylästä. Aamiaisen jälkeen kävin turisti-infossa ostamassa vaelluskartan ja ottamassa kuvia sen näköalatasanteelta. Lähdin kipuamaan kohti Restos del Castillo de Lizaria. Hannu jäi noidannuolineen kävelemään kylille. Kaarsin ylös mäelle, josta lähti kivikkoinen polku linnoituksen raunioille. Toivoin pääseväni sieltä alas rotkoon Río Higuerónille, mutta tasapainoiltuani kastelukanavan päästä päähän päädyin varsinaiselle (turvallisemmalle ja tasaisemmalle) kävelyreitille, joka johti minut takaisin Frigilianan vanhaan kaupunkiin. Kotimatkalla hain kaupasta makeita mansikoita ja rosén.

Suihkun jälkeen valmistin lounaan ja huilin jälkeen kävelimme Bar Virtudesin aurinkoiselle terassille iltapäiväkahveille. Kävimme ihailemassa Iglesia San Antonio de Paduaa.

Iglesia San Antonio de Padua

Pizzeria da Giuseppe

Pizzeria da Giuseppe

Espanjalaiseen tapaan (ja talvikaudesta johtuen) ravintolat sulkivat ovensa jo kolmen kieppeillä ja vain harva oli auki illalla. Siksi päädyimme taas Giuseppeen. Tällä kerralla tilasimme katkarapu-vuohenjuustobruschettat ja molemmille kana-annokset. Kotimatka oli taas lyhyt.


Toinen vaelluspäivä; "La Lastra"

View to Frigiliana from "La Lastra"

Hannu kävi leipomossa, minun kotityöni jäivät vähiin, sillä heti aamusta kärsimme sähkökatkoista. Ei kahvia, ei kananmunia. Valitsin patikkareiteistä La Lastran, joka on oppaan mukaan 8,3 km pitkä, vie arviolta aikaa kolme tuntia ja on luokiteltu helpoksi. Kun vihdoin löysin reitin alkupään, alkoi hillitön nousu kivistä polkua myöten. Vielä pahempi ylämäki kuin eilen! Lopulta löysin myös oppaan mukaisen reitin ja jatkoin ohjeen mukaan kääntöpaikalle, jossa oli vanhan maatilan rauniot ja upea näköala Frigilianaan, Nerjaan ja merelle saakka. Harmi vain, että aurinko oli taas ”väärässä” suunnassa. Palasin takaisin ajotielle ja saadakseni kilometrit täyteen kävelin mutkittelevaa maantietä takaisin kämpille. Aikaa sain kulumaan vajaat kaksi tuntia.

View from Restaurante La Parada del Zacatin's roof terrace

Päätimme syödä paikalliseen tapaan kunnon lounaan ja illalla vain jotain pientä. Kapusimme raput ylös Restaurante La Parada del Zacatinin kattoterassille, josta avautui taas huikea näköala. Tilasimme yhteisiä tapaksia ja hyvän Riojan valkoviinin. Rupattelimme ruotsalaisten pariskuntien kanssa (pitkällä matkalla asuntoautoilla) ja mukavien brittien kanssa. Pois lähtiessämme Hannu jäi vielä suustaan kiinni brittiherran kanssa, joka myös harrastaa soittohommia.

Restaurante La Parada del Zacatin

View from the mirador of turist info

Kävelimme kaupan kautta kämpille ja koska olimme edelleen ilman sähköä, menimme päikkäreille. Iltapäivällä hyödynsin vielä päivänvaloa lukemalla mukana kulkevaa kirjaa. Loppuilta meni tapastellessa ja SkipBota ledivalojen avulla pelatessa. Estela vastasi kyselyihimme, että koko rakennus on ilman sähköä ja vikaa yritetään koko ajan korjata. Kun sähköt välillä palasivat hetkeksi, yritimme lämmittää viileää asuntoa ja saimme keitettyä veden neskahvia varten. Onneksi pyöritimme pyykit jo eilen pesukoneessa.

Kolmas vaelluspäivä; vuorten ja kastelukanavien kautta Río Chillariin, eksyksissä ja poliisikyydillä kotiin (vähänkö noloa)

Río Higuerón

Tämän päivän vaellusreitiksi valitsin Cruz de Pinton, joka oli taas luokiteltu helpoksi, kestoltaan kolmisen tuntia ja profiililtaan melko matalaksi. Aamiaisen syötyäni pakkasin reppuun vain pikkupullon vettä ja laskeuduin Río Higuerónin varrelle. En taaskaan löytänyt minkäänlaisia viittoja. Ainoat merkit olivat punainen ja valkoinen viiva, joita on jokaisella reitillä, sen sijaan opaskirjasessa kaikki reitit ovat eri värisiä.

"Lost" in the mountains

Lähdin nousemaan rinnettä ja ihmettelin taas itsekseni, mihin se helppous jäi. Kun vihdoin pääsin rinteen laelle, en löytänyt minkäänlaista ristiä, rakennuksesta puhumattakaan. Reitti näytti kuitenkin jatkuvan alas opaskirjan mukaisesti ja viestitin Hannulle lähteväni paluumatkalle pidempää, mutta loivempaa rinnettä. Laskuja ja nousuja riitti taas kiitettävästi, lopulta laskeuduin joen varteen. Harhailin siellä hetken yhä kapenevissa ja umpeen kasvaneissa poluissa, kunnes vihdoin löysin polun, joka nousi kastelukanavan varrelle. Alkoi miellyttävä, hienokseltaan nouseva reitti pitkin kastelukanavia. Tiukimmissa paikoissa avuksi oli viritetty suojaava kaide teräsvaijerista. Onneksi minulla on kohtuuhyvä tasapaino enkä kärsi korkeanpaikankammosta. Toisella puolella oli kastelukanava, toisella jyrkkä pudotus vuorenrinteeseen.

Kastelukanavan vartta käveleminen alkoi jo kyllästyttää, silmät rasittuivat, kun koko ajan piti olla tarkkana. Lopulta kanava loppui ja laskeuduin jyrkkää alamäkeä kivistä rinnettä, jossa pikkukivet pyörivät jalkojeni alla. Minulla ei ollut aavistustakaan, missä olin, mutta kun puhelimessa oli taas kenttää, viestitin Hannulle, että olen luultavasti laskeutumassa kohti Frigilianaa ja teimme treffit vakiterassillemme.

"Lost" in the mountains

Oli kuljettava varoen, sillä jalat alkoivat olla rasituksesta lähes krampissa. Viimeisessä laskussa jalat lähtivät alta ja täräytin selkäni kivuliaasti kiviin. Alamäki oli niin jyrkkä, etten saanut liukua heti pysäytettyä. Lopulta laskeuduin joenvarteen ja lähdin kahlaamaan sitä pitkin oikeaksi olettamaani suuntaan. Mitään opasteita ei täälläkään ollut. Joen reunoilla oli paikka paikoin polunpätkiä, mutta niissä oli piikikkäitä kasveja, jotka raapivat sekä ihon että vaatteet. Ei ollut enää mitään menetettävää ja kävelinkin suurimmaksi osaksi joessa, jonka virta oli varsin voimakas, mutta vesi kohtuulämmintä. Paikoitellen vesi nousi polviini saakka.

Los Cahorros del Rio Chillar

Etenemiseni estivät suuret kivenlohkareet, eikä kanjonista ollut minkäänlaista ulospääsyä. Oli siis käännyttävä takaisin, ennen kuin tulisi pimeää. Kun vihdoin palasin jonkun vesivoimalaitoksen luokse, puhelinkin otti taas signaalin ja sain Hannulta hätäisiä viestejä. Kerroin koordinaatit missä olin ja tämä paineli poliisilaitokselle hälyttämään apua. Hetken kuluttua tulikin pimeää ja vain kuu kirkasti taivaan.

Poliisi ja hätäkeskus soittivat minulle ja selitin parhaani mukaan, missä olin. Minun käskettiin pysyä paikallani ja odotella noutajia. Jonkun ajan kuluttua pimeässä vilkkuikin taskulamppujen valoja, kun Francisco-poliisi, eläkkeellä oleva Fernando-lääkäri, poliisin poika ja etsijäkoira Reina saapuivat luokseni. Tohtori mittasi heti pulssini, vaikka vakuutinkin olevani täysin kunnossa. Lähdimme yhdessä kävelemään joenuomaa toiseen suuntaan, josta alkoikin hetken kuluttua kuiva kulkureitti. Auton he olivat kuitenkin joutuneet jättämään parin kilometrin päähän suljetun portin taakse.

Kun saavuimme poliisiautolle, minulle lykättiin käteen cokis-tölkki ja täytetty patonki. Matka jatkui Nerjaan, joten olin oikeasti harhautunut melko kauas. Kun pääsimme Frigilianaan, Francisco kopioi passini ja halusi ottaa meistä yhteiskuvan. Hän antoi vielä puhelinnumeronsa ja pyysi minua lähettämään hänelle vuorilla ottamiani kuvia.

Francisco oli tietoinen reittien huonosta viitoituksesta ja hän oli kertonut Hannulle, että he saavat vähän väliä hakea vuorilta pois jonkun eksyneen turistin. Ihmettelen, miksei reittejä hyvästä syystä merkitä kunnolla! 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Elämässä pitää olla myös seikkailua, sanoisivat muumit. 

Pitkän päivän päätteeksi olin jo niin poikki, etten lämpimän suihkun jälkeen todellakaan halunnut enää lähteä illalliselle. Hannu tilasi meille Giuseppesta pizzan ja toi tullessaan Riojan (ulosmyyntihinta vain 7€).

Neljäs patikkapäivä; maantien laitaa Nerjaan

Nerja

Majapaikkamme on kaupunginpuiston vieressä ja aamuisin herään, kun linnut sirkuttavat puiston puissa ja aamuaurinko alkaa hiipiä makuuhuoneen päätyseinään.

Vaikka olin vannonut, etten kävele enää yhtään ylimääräistä metriä, lähdimme aamiaisen jälkeen patikoimaan ajotien laitaa alamäkeä kohti Nerjaa. Kaupungissa eksyilimme hetken etsien bussiasemaa, sen löydyttyä kävimme suurella hautausmaalla ja suuntasimme rannan suuntaan ja lounaalle.

Nerja

Bar el Pulguilla

Bar el Pulguilla

Málagassa saimme tarpeeksi friteeratuista merenherkuista, nyt saavat riittää öljyssä uivat mustekalat, niin hyviä kuin ovatkin.

Nerja

Nerja

Nerja

Frigiliana, la Villa de las Tres Culturas

Nerja itsessään ei herättänyt meissä mitään intohimoja ja kahvit juotuamme palasimme bussilla omaan kotikyläämme. Hannu lähti kämpille, minä suuntasin kauppaan, joka oli jo sulkenut ovensa (lauantaista johtuen). Fransisco näkyi päivystävän poliisiaseman edessä. Odotti varmaan, että joku turistidaami taas eksyisi vaellusreiteillä, että päivään tulisi jotain toimintaa.

Teimme vielä pienen kävelykierroksen vanhassa kaupungissa, etsien lasinkeräyspistettä ja avoinna olevaa kauppaa. Loppuillan vietimme kotosalla huilien, tapastellen, lukien ja korttia pelaten. Pakkaamisen jätimme suosiolla aamuun.