keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Syyslomailua

 

Maanantaiyölle luvattiin pakkasta ja minulle tuli kiire nostaa kukkavanoja täynnä oleva pelargonia sisälle. Kukkikoot verannalla, jos jaksaa, sen jälkeen leikkaan sen ja siirrän lämpimään autotalliin talvehtimaan. Pitkästä aikaa pääsimme synttäreille, kun kävimme naapurissa Soilin kakkukahveilla.

Sieniä löytyy siihen tahtiin, että ensimmäinen viiden kilon purkki on jo täynnä kuivattuja suppareita (vaikka olemme niitä syöneetkin ja olen jakanut sieniä ystäville). Suvilta sain lisää kannellisia purkkeja odottamaan Teijon reissua.
 
Tiistaina ajoin Lohjalle hakemaan Onnin ja Ilonan meille viettämään yhtä syyslomapäivää. Sää oli aurinkoinen ja tie kuiva. Tein kanakastiketta, jonka joukkoon rapistin suppareita ja lehtikaalia (Ilona ei huomannut mitään). Onni otti laudan mukaan ja kävimme testaamassa Matarin skeittipuiston. Ipanat majoittuivat vinttikamareihin, illalla söimme sushit ja pelasimme pitkästä aikaa SkipBota.
 
Tikkurilan Souvlaki
Aamulla koputtelin ipanat kymmeneltä aamupalalle, olimmehan menossa Tikkurilan Souvlakiin lounaalle. Se oli Onnin toivomus ja jätimme pizza-automaatin testaamisen toiseen kertaan. Söimme girospitat, ennen kuin porukat keräsivät Onnin ja Ilonan kotimatkalle.
 
Perjantaina oli aivan paxxa keli. Hannu lähti lenkille, minulle riitti kaupoissa käynti. Keräsin takapihalta nokkosia, jotka lisäsin eilen poimimieni sienien kanssa piirakkaan. Lauantain kehonhuoltotunnin ja kävelylenkin jälkeen Hannu jäi kotiin tekemään Napolin pizzaa, minä lähdin metsään poimimaan pussillisen suppareita.
 
Sunnuntain lenkillä poikkesin lähimetsään ja löysin vielä kantratelleja, valmiiksi pakastettuina. Ne päätyivät kastikkeeseen paistetun lohen seuraksi.
 
Lokakuun kulttuuritarjonta päättyi kohdallamme upeaan fado-konserttiin, kun Carminho yhtyeineen esiintyi Espoossa. Niin murheellista, ja niin iloista! Toivottavasti pääsen keväällä fiilistelemään Portugalin musiikkia, makuja ja Lissabonin upeaa valoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti