torstai 29. toukokuuta 2025

Kroatia; Tučepi

Varhain aamulla oli satanut, mutta se oli lakannut kun söimme aamiaisen ulkona. Siistin kylppärin ja keittiön ja pakkasimme laukut. Emäntä tuli tervehtimään ja kertoi lähtevänsä samalla bussilla Makarskaan. Olimme varanneet liput netin kautta, kun ei koskaan voi olla varma, onko busseissa tilaa. Kuski veloitti meiltä 2×2€ laukuista.

Bussia odotellessa laitoin viestin majapaikkaamme, että haluamme majoittua aikaisemmin kuin 16.00. Bussi jättikin meidät ensimmäiselle (Tučepin kolmesta) pysäkille ja olimme vielä ilmoittamaanikin aikaa aikaisemmin perillä. Uusi emäntämme Ivana (aivan Annelin oloinen!) vilkutti ovella ja saimme edellistä paljon pienemmän, mutta yhtä siistin majoituksen. Ivana puhui vain serbo-kroatiaa, minä tulkkasin tehokkaasti, vaikken kieltä ymmärräkään.

Bistro Palma 

Vilkaisimme kotikatumme Optiman tarjonnan; vielä kalliimmat hinnat kuin Promajnassa. Kävimme yhdellä rantaterassilla oluella, ennen kuin teimme ostokset Konzumissa (huomenna on valtakunnallinen pyhäpäivä ja kaupat kiinni). Veimme ostokset kämpille ja palasimme rantakadulle. Menimme Bistro Palman rannan puoleiselle terassille ja tilasimme mustekalarenkaat ja cevapit. Laskua maksaessani (kortilla) miestarjoilija pahoitteli jatkuvasti "sorry, sorry" huonoa yhteyttä. Lopulta sain kaksi kuittia, tarkistin heti pankkitilin ja niinhän se oli veloitettu kahteen kertaan! Mies taas pahoitteli ja pisti tarjoilijatytön hakemaan automaatista käteistä, että sai hyvitettyä meille toisen veloituksen. Palasimme kämpille iltapäiväkahville ja päikkäreille. Olimme harkinneet iltauintia, mutta tuuli yltyi niin kovaksi, että vietimme illan kämpillä ja söimme tekemäni sienimunakkaan, siemennäkkäriä homejuustolla ja tuoreita aprikooseja parvekkeella istuen. Myöhemmin luimme, kuuntelimme musiikkia ja katsoin Areenasta "Kun saa rakastaa" -sarjaa.

Kova tuuli kolisutti yöllä parvekekalusteita ja kylppärin ilmanvaihtokanavaa. 

Perjantaina oli Kroatian kansallispäivä; kaikki kaupat kiinni. Lähdimme omille lenkeillemme, minä Podgoraan, Hannu Makarskaan. Ensin poikkesin Tučepin hautausmaalle.

Podgora

Reitti oli minulle vanhastaan tuttu. Olemme kerran lomailleet Podgorassa ja kävelin silloin Tučepiin ja takaisin. Podgorasta muistin surkean kaupunginrannan, mutta onhan siellä hyviä rantoja keskustan molemmin puolin.

Palasin Tučepiin ja kävin kämpillä vaihtamassa uikkarit alle. Kyselin Hannun sijaintia. Hän ei vastannut viesteihini ja soittonikin katkaistiin heti. Olin aivan varma, että hän on unohtanut puhelimensa johonkin Makarskan baariin (oli dellannut soittoni älykellosta, kun ei arskoilla nähnyt, kuka soittaa). Kävelin rantakatua itsekseni puhisten eestaas. Lopulta sain viestin, että hän kävelee takaisin ajotietä myöten. Kävimme lenkkioluella ja menimme samasta kohdasta uimaan.

Bistro Rona

Kävimme kämpillä suihkussa, pesimme nyrkkipyykit ja palasimme keskustaan (ei läheskään niin jyrkkä mäki kuin Promajnassa) ja menimme Bistro Ronaan syömään hyvät ateriat. Loppuillan istuin parvekkeella kuunnellen Yle Suomen lähetystä Kupittaan puistosta. Siinä vaiheessa pääsi itku, kun Anssi Kela lauloi livenä Laurasta ("Puistossa").

Makarska

Vaikka kävelymatka lähikauppaan olikin lyhyt ja loiva, minä kävin siellä lauantaiaamuna, sillä sunnuntaisin kaupat ovat kiinni. Aamiaisen syötyämme vaihdoimme vuoroa; Hannu käveli Podgoraan, minä Makarskaan. Maps.meen ohjeistamana kävelin rantaa myötäilevää kivistä, piikkipensaiden välissä kulkevaa kapeaa polkua, joka muistutti pahimpia vaelluspolkujani. Pelkäsin sandaalinpohjien halkeavan terävissä kivissä. Täällä jos kompuroin, apu on kaukana, sillä olin ainoa kulkija reitillä. Lopulta polku yhtyi Hannun mainitsemaan, leveään hiekkatiehen, joka oli mäkinen, mutta huomattavasti helpompi kävellä. Sen varrella oli lukuisia penkkejä, joilla istahtaa lepäämään ja pitää juomataukoja.

Makarskaan oli kokoontunut joku Fiat- yhteisö (I was born to ride Fico), pikkufiiatteja oli Balkanin maista rantakatu täynnä. Tämäkin kohde oli muistamaani suurempi (kerran olen majoittunut sinne yksin), onneksi emme valinneet sitä tällä kerralla.

Lähdin kävelemään takaisin Tučepiin puihin laitettujen nuolien ohjaamana. Maps.meen 3,5 km vaihtui seitsemäksi kilometriksi suuntaansa. Välillä istuin penkille hörppäämään vettä ja kuuntelin samalla Ylen Levylautakuntaa. Se kestikin saman tunnin, minkä matka Tučepiin. Hannu odotti jo minua kämpillä ja hän heitti avaimet parvekkeelta. Kävin suihkussa, laitoin pyykit likoamaan ja istuimme partsille oluelle. Jätimme tämän päivän uimisen harkintaan.

Restoran Dupin

Mieleni teki merellistä pastaa ja menimme rantakadun Restoran Dupiniin syömään. Olikin taas hyvät ruuat, digestiiviksi sain kirsikkabrandin ja Hannu jonkun pontikkasnapsin. Normal! Palasimme kämpille, keitin kahvit ja menimme päikkäreille. Totesimme yhteen ääneen, että nyt ei jakseta lähteä uimaan, se vaatisi taas suihkut ja uudet rasvaukset. Auringossa ja tuulessa nahka kuivuu, onneksi pakkasin mukaan pienen pullon omatekemääni ruusuöljyä.

Valmistin taas sienimunakkaan ja parvekkeen jäädessä varjoon istuimme syömään, lukemaan ja kuuntelemaan musiikkia.

Restoran Dubin

Sunnuntain aamiaisen jälkeen Hannu lähti taas kävelemään Podgoraan ja takaisin, minä otin kirjan mukaani ja jäin rantakadun loppupäähän varjoon istumaan ja lukemaan. Tein myös ostoksia; ostin itselleni puuvillaisen kesämekon ja kortteja. Teimme treffit rantakadun yhdelle terassille, otimme oluet, kävin vessassa pukemassa uikkarin ja menimme uimaan. Kävimme kämpillä suihkussa, keitin itselleni kahvit ja menimme taas syömään merellisen pastan ja cevapit Restoran Dubiniin. Ensimmäisen kerran tällä reissulla myös šhopska-salaatin. Jälkkäriksi ostimme kioskista Dubaisuklaa-jäätelön. Nukuimme pienet päikkärit ja vietimme loppuillan parvekkeella lukien ja musiikkia kuunnellen. Emme jaksaneet enää mitään lämmintä ruokaa, vaan söimme pois vihannekset ja valkohomejuuston näkkärin kanssa. Jäljelle jääneet kananmunat keitin mukaan pakattaviksi.

Toukokuun kirjoja;

Mudlum "Tätini Ellen". Mudlum kertoo äidistään ja tädistään Ellenistä, näiden ominaisuuksista, sairauksista ja viimeisistä vuosista. Lisäksi omasta elämästään, meille tutuista paikoista; Muhusta, Paidesta, Tallinnan eri kaupunginosista ja kaduista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti