Sarajevo, hyvin tarkenee!

Aamulla ei ollut tarjolla kuin kahvia ja jogurtit. Tarkoitus oli hakea leipomosta täytetyt sämpylät matkalle mukaan, mutta kun kerroin, kuinka hankalaa aidatulle bussiasemalle on päästä, päätimme jättää eväät ostamatta ja menimme suoraan asemalle. Siellä jo pakattiinkin laukkuja Sarajevon bussiin, meidät ohjattiin etupenkkiin kenenkään edes katsomatta nettilippujamme, kun huomasivat Hannun kulkevan kyynärsauvoilla (itse asiassa ne olivatkin meille lippuihin merkityt paikat). Reitti seuraa pitkän matkaa Neretvaa, kunnes joki jää jonnekin alemmas. Rinteistä näkee, että täällä ei ole satanut aikoihin, kaikki on aivan kuivaa ja kuollutta. Motoristeja tuli paljon vastaan, samoin meitä ohittavia. Matkalla pysähdyttiin pari kertaa, perillä olimme noin tunnin aikataulusta myöhässä. Onneksi oli päiväsaika eikä mihinkään kiire. Ehdotin, että selvitämme heti jatkoyhteydet ja saimmekin bussiliput keskiviikolle suoraan Gradaciin. Ja sain ne maksettua kortillani! Viimeinenkin taksi oli lähtenyt, hetikös siinä oli yksi epävirallinen "taksi", joka lupasi viedä meidät majapaikkaamme 15 markalla. Maksoin 20:lla ja sain takaisin kaksi "euroa", mitä lie pennyjä varustettuna Ellun kuvalla. Mutta hyvästä tarinasta kannattaa aina maksaa vähän, vai? Majoituimme vanhastaan tuttuun Apartments Dijanaan (omistajan kanssa sovittu hinta 90€/3 yötä), kävin vessassa ja lähdin vanhaan kaupunkiin vaihtamaan lisää valuuttaa. Treffit teimme katedraalin eteen, mutta pitkään sain odottaa Hannua, sen verran on mäkinen maasto. Otimme Tompat Caffe Terrazan terdellä ja lähdimme syömään.

Vähänkös ollaan taas tylsiä? Samalle terdelle oluelle ja samaan paikkaan syömään kuin ennenkin. Tosin edellisestä kerrasta on jo seitsemän vuotta.

Syötyämme hyvät kylmät annokset Hannu lähti kämpille ja minä etsimään sitä ainoaa ruokakauppaa, jonka tiedän tässä kaupungissa. Tietenkin se oli kiinni, onhan sunnuntai. Jatkoin eteenpäin ja kysyin poliisilta jotain food shoppia/markettia, ei tiennyt. Löysin Konzumin, kiinni. Löysin pikkukaupan, jossa myytiin lähinnä kalliita juomia. Se sai kelvata, ostin juotavat jogurtit, mehua ja valkkarin ("tottakai kortti kelpaa!" vaan ei kelvannutkaan). Jos joku uskaltaa valittaa, saa itse lähteä ostoksille. Hannu oli vasta puuskuttanut pihalle, kun palasin. Kävimme suihkussa, kotiuduimme ja huuhtaisin alusvaatteeni. Ei todellakaan jaksettu enää lähteä minnekään pimenevässä illassa. Iltarukoukset kuuluvat täällä kauempaa kuin Mostarissa, mutta nyt ei ole liikenteen melua häiritsemässä. Tätä varten halusin palata Bosnia & Hertsegovinaan; että saan kuulla nämä rukouskutsut. Noh, minun suunnittelemani reissu, taas täynnä haasteita; pitkät siirtymiset, eri valuutta, pankkikortti ei kelpaa jne. Sitä saa mitä tilaa!

Maanantai oli pilvinen päivä, sopiva ilma kävelylenkille. Aloitin aamun käymällä lähikaupassa (jonne kelpasi pankkikortti). Olen ennenkin todennut, että olisi hyvä käydä pikkulenkillä jo ennen aamukahvia, mutta sitä ei tule tehtyä kuin Lohjalla, kun olen koiravahtina. Aamiaisen jälkeen lähdin tutulle lenkille; nousin ajotietä pitkin Yellow Fortnessille, josta on hieno näköala alas kaupunkiin, viereisille vuorille ja suurelle muslimihautausmaalle.

Poikkesin rappuja pitkin pikkukujille ja nousin ylemmäs White Fortnessille, joka ei ollut vielä auki. Tuskin olisin sisälle mennytkään, tarkoitushan oli vain lenkkeillä. Laskeuduin takaisin vuoristokylään, jossa tuntui olevan enemmän kauppoja - varsinkin hedelmä/vihannesmyymälöitä - kuin alakaupungissa. Ennen keskustaa poikkesin hautausmaalle, jossa suurin osa haudoista on Balkanin sodan jäljiltä.

Meille on jo muodostunut muutama treffipaikka Sarajevossa. Hannu odotti minua pulujen saartamana Baščaršija-aukiolla. Laskeuduin sinne hautausmaalta mukavien kahviloiden ohitse.

Kävimme Terrazassa Tompalla. Eilen tarjoilijatyttö pyysi minua toistamaan, kun luin suomeksi wifin salasanan (pitkä rivi numeroita). Hän väitti sen kuulostavan laululta. Joku muu on sanonut jossain samaa, vaikka se meistä kuulostaakin uskomattomalta.

 

Hannu lähti edeltä köpöttelemään tuttuun (vaikkei hän muistakaan käyneensä siellä) Restoran Galijaan, joka sijaitsee kotikatumme päässä. Matkalla en nähnyt Hannua missään, itselleni olin valinnut Maps.meen reitin. Sain odottaa häntä tovin jos toisenkin (kirsikkarakin verran), ennen kuin hän saapui. Olimme etukäteen tutkineet listaa ja aamun kauppareissulla vielä varmistin, että korttimaksu käy. Jaoimme merellisen pizzan ja kolme kana-sienitäytteistä pikkupiirasta, joista yksi lähti mukaan iltapalaksi. Suihkun ja huilin jälkeen vietimme illan kirjoja lukien ja musiikkia kuunnellen. Välillä piti laittaa (Ylen) radio kiinni, että kuulin rukouskutsut avoimista ikkunoista.

 

Tiistaina oli jo syksyn tuntua ilmassa. Hyvä sää jatkaa rapputreenejä. Nousin talomme yläpuolella olevaan kaupunginosaan, jonka läpi kulkee jonkunlainen kehätie. Postimies pysyy kovassa kunnossa, kun ramppaa näitä mäkiä kävellen kaikki arkipäivät! Ensimmäisellä Sarajevon käynnilläni löysin rinteestä toisen isohkon muslimihautausmaan ja juutalaisen hautausmaan, mutta ne jäivät nyt löytymättä. Luultavasti minulla oli silloin paperikartta tai Lonely Planet mukana. Laskeuduin toisia rappuja keskustaan ja lähdin harhailemaan itäpuolen basaarikujia.

Samalla katselin mahdollista lounaspaikkaa. Parhaat ja taatusti paikalliset kahvilat ja ravintolat löytyvät itäpuolelta. Olimme tehneet treffit vakikahvilan terassille, viileähköstä säästä huolimatta otimme Tompat. Hyvästelimme tarjoilija-Anitan, joka kyseli Suomen keleistä ja päivän pituudesta.

Jaoimme lounaalla ćevapit ja maukkaat makkarat. Kotimatkalla kävin vielä kaupassa, turhaan maksoin kortilla, nyt niitä markkoja jää lompakkoon, mikäli emme saa niitä huomenna kulutettua. Illalla kuulimme vielä viimeiset iltarukoukset kaupungin minareeteista.

 

Syyskuun kirjoja;

Michael Cunningham "Päivät". Koronavuodet 2020-2021. Niin kummallista aikaa. Isabel, Dan ja heidän lapsensa Nathan ja Violet elävät varsin tyydyttävää perhe-elämää. Yläkerrassa asustaa Isabelin veli Robbie, joka on hylännyt lääketieteen opiskelut ja toimii opettajana. Hänestä on iso apu ja turva perheen lapsille, mutta aikuisen miehen on aika muuttaa omilleen, että Nathan saa yläkerran itselleen. Isän ennakkoperinnön turvin Robbie matkustaa kuudeksi viikoksi Islantiin vuoristomökkiin miettimään tulevaisuuttaan. Koronavirus estää paluun Amerikkaan ja tietämättään hän on saanut jo ennen lähtöä virustartunnan. Korona muuttaa koko perheen ja sen dynamiikan. Mikään ei enää palaa entiselleen.

"Leskeksi jäätyään (Isabelin ja Robbien) isä ei ostanut yhtään alle 75w lamppua, ikään kuin hän tarvitsisi mahdollisimman paljon valoa nähdäkseen yksinäisyytensä kunnolla."

"Hänestä (Isabelista) puhuttaisiin jatkossa vain vieraille joille sanottaisiin puoliääneen; olen pahoillani, mutta hän kuuluu kalustoon. Talo oli puoli-ilmainen, eikä sille mahda mitään." Isabelilla oli tapana vetäytyä pakoon perheeltään kodin rapuille istumaan ja sinne hän unohtui usein itseltäänkin.

Mostar, Bosnia-Hertsegovina

Neretva

Herätys oli aikaisin ja kevyen aamiaisen jälkeen Zeljka heitti meidät bussiasemalle. Mostariin/Sarajevoon menevä bussi tuli matkan varrella aivan täyteen, onneksi olimme ostaneet liput jo etukäteen. Lippujen tarkistamiseen meni vartin verran, vihdoin pääsimme liikkeelle ja ensimmäinen pysähdys oli Bosnian rajalla, ennen Neumin rantakaupunkia. Neumissa oli kahvin ja vessakäynnin pituinen tauko. Rajatarkastuksiin meni oma aikansa, vain ensimmäisellä jouduimme ulos jonottamaan yksitellen luukulle, muissa virkailija tuli bussiin keräämään passit pois. Kaunis Neretva-joki tuli näkyviin, Mostariin saavuimme puolisen tuntia aikataulusta myöhässä. Kaupunki on entuudestaan tuttu ja löysimme kotikatumme Cernican kaupunginosasta (ns. kroaattipuolelta) helposti. Majapaikka ei niin vain löytynytkään, kun missään ei sitä mainostettu. Kävin läheisessä ravintolassa tiedustelemassa asiasta ja sisäänheittäjä soitti isännällemme, joka hetken kuluttua tuli noutamaan meidät. Olimme aivan majoituksen vieressä, mutta se on vaihtanut nimeä.

Oli pakko käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet, ennen kuin lähdimme Hindin Haniin myöhäiselle lounaalle. Rahanvaihto jää sunnuntaista johtuen huomiselle, maksoin ravintola- ja kauppalaskun kortillani (meni mukavasti lähimaksuna, kun kaikki on niin halpaa). Ilmastointi oli viilentänyt asuntomme, tällä kerralla laite hurisee eteisessä. Mukavaa, kun on erillinen makuuhuone ja baarikeittiö-olohuone. Kaappejakin on paljon, mutta ne ovat täynnä peittoja ja pyyhkeitä. 

Hetken huilin jälkeen kävelimme vielä Neretvan varrelle katsomaan, kun miehet valmistautuivat hyppäämään sillalta jokeen. Asumme aivan vanhan kaupungin lähettyvillä, mutta meitä se ei nyt houkutellut. Varvastossuilla on vaarallistakin lipsutella liukkailla mukulakivillä ylä- ja alamäessä. Ilma oli edelleen hautovan kuuma, toivomuksestani kävimme "bulevardilla" - Adema Bućalla - iltakahvilla. Oli pakko käydä uudelleen suihkussa, kun palasimme kämpille. Naapuriasuntojen vanhat ukot olivat avanneet ulko-ovensa, joku sytytti pihavalonsa ja mekin istuimme ulos patiolle. Isäntä toi meille vadillisen tuoreita hedelmiä ja kysyin pesukoneesta, kun sellainen luvattiin Booking.comin sivulla. On kuulemma vanhaa tietoa, mutta saamme pestyä pyykit isäntäparin koneessa.

Joen tälläkin puolella on moskeijoita minareetteineen ja yhdeksältä kuuntelin avoimesta ikkunasta kuuluvan kauniin iltalaulun.

Joskus aamuyöstä kuulin pihan kissojen tappelevan keskenään. Joku (yläkerrassa?) sytytti pihavalot ja hätisteli kissat pois. Ehkä kuuden aikoihin kuuluivat aamurukoukset avoimista ikkunoista. Hannu haki aamulla tuoreet sämpylät, söimme aamiaisen patiolla ja lähdimme kävelemään kohti keskustaa. Adema Bućan kahviloiden terassit olivat täynnä, joko paikallisia vanhoja miehiä tai läheisten hotellien asukkaita. Kävimme juna-asemalla, mutta kuten Hannu oli etukäteen katsonut, aamujuna Sarajevoon lähtisi jo ennen seitsemää ja seuraava vasta viideltä. Olisi ollut mukava vaihteeksi käyttää junaa, mutta aikataulut eivät osuneet kohdalleen. Ostimme liput keskiviikon Sarajevon bussiin.

Kävin postissa ostamassa merkit, torilta haimme tuoreita viikunoita (10 kpl = 1€) ja varasimme paikat huomiselle bussiretkelle Kravican vesiputouksille. Vanhan kaupungin basaarikujat olivat taas täynnä turistiryhmiä ja sileäksi kuluneet mukulakivet liukkaita kävellä sandaaleillakin. Nousimme Marsala Titalle ja laskeuduimme siitä uudelleen alas "vanhalle sillalle". Otimme oluet kantapaikaksi muodostuneelle Caffe Moccan terassilla.

Haimme kaupasta lisää hedelmiä ja sämpylöitä, palasimme kämpille, jossa pestyt pyykkimme odottivat ripustamista. Eipä niitä kauan tarvinnut kuivatella helteisellä, vaikkakin varjoisalla pihalla. Söimme kevyen lounaan ja vetäydyimme siestalle.

Restoran Lagero

Viime kerralla söimme illallisen Neretvan varjoisalla rinteellä ja sinne suunnistimme nytkin auringon laskiessa. Saimme pöydän Restoran Lageron terassilta hyvällä näköalalla jokeen ja ilta-auringon valaisemille vuorille.

Sillalla kävi myös hääpari kuvauttamassa itsensä. Ja vielä näinkin myöhään joku nuorimies sukelsi sillalta Neretva-jokeen.

Loppuillan istuimme patiolla nuoren isäntäparimme kanssa. Heidän esikoisensa (poika) syntyy marraskuussa. Naapureinamme asuvat Nerminin isä ja setä. Hannua kyseli Jugoslavian sisällissodasta ja nuoresta iästään huolimatta Nermin tiesi kertoa siitä paljon.

Sarajevon uusi majoittajamme halusi lyhentää yhdellä päivällä oleskeluaikaamme, mutta en suostunut siihen. Olimmehan jo kerran joutuneet vaihtamaan Sarajevon majapaikkaa.

Aamulla ripotteli vettä! Pakkasimme kuitenkin reppuun uimakamppeet ja eväät. Kävelimme joen toiselle puolelle ja saimme peruutettua päiväretkemme. Ei ole mitään järkeä lähteä koko päiväksi istumaan muovitetuilla ikkuna-aukoilla varustettuun bussiin katsomaan huonossa säässä nähtävyyksiä, jotka olen jo kahteen kertaan nähnyt auringonpaisteessa. Tietysti harmitti, että Hannulta jäi väliin uiminen Kravican vesiputouksilla, mutta helpottuneina palasimme kämpille syömään aamiaista. Sade lakkasi kokonaan ja lähdimme omille kävelylenkeillemme.

Kiertelin 1,5 tuntia "kroaattipuolen" kaupunginosia, joissa ei paljon nähtävää ollut. Raunioiksi pommitetut talot ovat edelleen pystyssä. Tein yhden rapputreenin, kun luulin niiden nousevan jollekin kirkolle tai muistomerkille, mutta ne veivätkin yläkaupunkiin. Nuorisosta päätellen olin jossain lukio- tai yliopistoalueella.

Jos pystyy sivuuttamaan kaikki roskat (täydet roskikset), rauniot, epätasaiset kävelytiet ja pahan hajun, Mostar on näistä huolimatta mukava kaupunki. Kahviloita on joka puolella ja niiden terassit täynnä ihmisiä. Yksi puistokin löytyy läheltä Espanjalaista aukiota. Palasin kämpille Adema Bućaa pitkin, papat istuivat senkin varrella kahvittelemassa. Suihkun jälkeen söimme lounaaksi täysjyväkeksejä, juustoja ja hedelmiä.
 

Siestan vietettyämme kävimme katsomassa Harmonija-ravintolan terassin, mutta siinä tuuli armottomasti ja sisällä raikasi musiikki niin kovaa, ettemme kuulleet toistemme puhetta.

Sadrvan

Päädyimme mukavaan Sadrvan-ravintolaan, jossa soi miellyttävä balkanilainen musiikki. Saimme pöydän sisältä, mutta terassin vierestä, joten ilmakin liikkui. Ystävällinen tarjoilija kertoi, että tilaamamme talonsalaatti on todella iso, joten vaihdoimme sen shopskaan. Hyvin haudutettu kana-annokseni tuotiin perinteisessä tarjoiluastiassa. Hyvää oli ja vähintään riittävästi! Otimme vielä digestiivit Moccan terassilla (Aperol spritzer 2,50€).