Dubrovnik 🇭🇷

Ei tämä aivan puskista tullut. Alkuvuoden aivoleikkauksen jälkeen Zeljka halvaantui puolittain. Sen jälkeen kyselin viikoittain, miten hän voi ja missä hän kulloinkin on. Välillä Zagrebissa sairaalassa, välillä Korčulan saarella kuntoutuksessa, välillä Dubrovnikin sairaalassa ja lopulta hänen toiveensa toteutui ja hän pääsi kotiin. Mitä suuresti ihmettelen, kun tiedän, miten jyrkät hänen kotiportaansa ovat. Maaliskuussa uskalsin jo varata Norskin tarjouslennon (65€ + laukkumaksu) Dubrovnikiin. Paluulennon jätin vielä varaamatta, kun en voinut tietää, missä Zeljka on toukokuun lopulla. Tarkoitukseni on auttaa tarpeen ja hänen kuntonsa mukaan. Toiveissani on tehdä myös pieni saarihyppely. Kyttäsin tarjouslentoja Splitistä, mutta hinnat karkasivat yllättäen käsistä ja viime viikolla varasin paluulennonkin (85€ + laukkumaksu) Dubrovnikista. Se muutti reittisuunnitelmani ja nyt täytyy vain toivoa, että Zeljka saa olla kotona ja voin viettää hänen kanssaan reissun viimeiset päivät.

Perinteinen talviturkin heitto toukokuussa kotimaan vesiin on nyt pakko unohtaa. Toivottavasti yskäni paranee, kun maa vaihtuu. Ainakin allergiaoireet helpottavat. Otin Hondan liikennekäyttöön, mutta Hannu saa korkata kauden ilman minua. EU-vaalitkin jäävät tällä kerralla väliin, kun ovat pistäneet sekä ennakkoäänestyksen että varsinaisen äänestyspäivän juuri niihin kahteen viikkoon, jotka olen poissa. Zagrebissa olen kerran käynyt äänestämässä Suomen suurlähetystössä, nyt en aio niin pitkälle lähteä. Luulisi, että nykyaikana voisi äänestää myös netissä. 🤔

En viitsinyt lähteä lenkille, vaan vietin helteisen päivän kotona puuhastellen. Hoidin kukkapenkit, järjestelin tavaroita ja pakkasin vetolaukkuni. Inhoan iltalentoja, kun aika kuluu odotellessa aina niin hitaasti. Kävin Tikkurilan Specsaversilla kiristämässä arskojen sangat ja tarjosin Hannulle lounaan Long Huassa, ennen kuin hän heitti minut kentälle. Yllättävän pitkät jonot Helsinki-Vantaan turvatarkastukseen!

Petra Marina Hostel

Hyvin ehdin kuitenkin lennolle, joka sujui mukavasti lukien ja kuvia puhelimesta poistellen. Perillä ostin meno-paluulipun Airport shuttlebussiin (15€), se on voimassa 15 päivää joten sopii minulle mainiosti. Aurinko oli juuri laskemassa, kun bussi saapui Dubrovnikiin. Olisin halunnut jäädä kyydistä Petra Marina Hostelin kohdalla, mutta siihen kuski ei suostunut vaan vei minut bussiasemalle. Ohittamani Konzum sulkeutui aivan nenäni edestä. Raahustin hosteliin, sain yläpetini dormista, jonka lattiankin olivat jo vallanneet kämppikseni (nuoret miehet) tavaroillaan. Jätin laukun lokkeriin ja kävelin läheiseen Porat Restauranteen, sen kanacaesar ei ole edes maininnan arvoinen. Janooni join tumman oluen. Palasin hosteliin, jonka kattoterassin kämppikseni olivat valloittaneet ja jäin pieneen oleskelutilaan lataamaan puhelimen akkua ja seurustelemaan chileläisen eläkkeellä olevan Jessican (90 päivän reissu Euroopassa!) ja belgialaisen caminovaeltajan kanssa. Kävin suihkussa, kun arvelin aamulla olevan tunkua naistenhuoneeseen ja vetäydyin petiini verhon taakse. Jätin ledivalot palamaan, niin poikien ei välttämättä tarvitse sytyttää kattovaloja.

 

Petra Marina Hostel

Pojat kotiutuivat joskus aamuyöllä ja menivät hipihiljaa punkkiinsa. Minä taisin olla ainoa, joka (yskimällä) häiritsi muiden unia. Heräsin vasta yhdeksältä, hiippailin aamupesulle ja keittiöön teetä keittämään. Tämä olisi mukava hostel pidempäänkin oleskeluun; keittiö, suuri kattoterassi, pyykinpesukone ja ulkona narut. Vain aamiainen puuttui, mutta eihän 20€/yö voi kaikkea saada. Kymmeneltä piti jo poistua, puin päälle kevyet kesävaatteet ja lähdin laukkuineni. Turha sitä oli sinnekään jättää. Torille kävellessäni hain leipomosta juustoburekin ja istuin kahvilan terassille americanolle. Kyselin Zeljkalta kaupasta tuomisia ja hunajan tarvetta (siis minulle). Torilla oli huono kukkavalikoima ja hunajapurkki - tosin iso - olisi maksanut 16€! Kävelin Konzumiin ja ostin sieltä hunajaa, sitruunan ja ihanaa mansikka-guavamakuvettä, jota saa vain Kroatiassa. Bussiasemalla istuin tovin jos toisenkin, kunnes bussi nro 3 Nuncijataan vihdoin saapui. Se teki pitkän kunniakierroksen, ennen kuin minun oli aika jäädä kyydistä.

Olin jo ennakkoon prepannut itseäni Zeljkan kohtaamiseen, kuvitellut kaikki mahdolliset kauhuskenaariot. Silti oli pienoinen shokki nähdä hänen makaavan sairaalasängyssä olohuoneessaan, entistäkin laihempana. Kurkussa ulostuloputki ja toinen silmä peitettynä. Kropan oikea puoli on osittain halvaantunut, joten silmäkään ei mene kiinni. Perässäni asuntoon käveli saksalainen Steffi, hänkin entinen asiakas/nykyinen ystävä. Hänen puheliaisuutensa auttoi paljon, vaihdoimme kuulumiset ja annoin Zeljkalle tuliaiseni, ennen kuin menimme yläkertaan ja valitsimme omat huoneemme.

Ivo Guest House

Iltapäivällä jätin heidät seurustelemaan keskenään ja kävelin raput alas satamaan.
 

Amfora Restaurant

Lounasaika oli jo päättynyt, muuten olisin syönyt Amfora Restaurantin ćevapčićin. Nyt valitsin seafoodpastan, joka oli kallis, mutta syötävän hyvä. Kerrankin ei tarvinnut sanoa, että teen itse parempaa!

Kävelin vanhaankaupunkiin, vaikka arvasinkin sen olevan tungokseen asti täynnä. Poikkesin aukioilta sivukujille, joilla oli tyhjää ja hiljaista. Palasin kaupan kautta kotiin, ostin Zeljkalle hänen toivomat jogurtit ja suklaat huomisille pikkuvieraille.

Nousin kantamuksineni lukuisat mäet ja raput ylös Nuncijataan, vein Zeljkan pyykit koneesta ulos kuivumaan, kävin suihkussa ja tein itselleni sieni-tonnarimunakkaan iltapalaksi. Kuudelta joku nainen meni tyynyt kainalossa alakertaan, oletin hänen olevan Zeljkan fyssari ja kun hän kahdeksalta poistui, kysyin tekeekö hän myös hierontoja. Ei, olen Zeljkan ystävä. Steffin saavuttua istuimme Zeljkan terassilla juttelemassa ja laitoimme vielä koneellisen pyykkiä pyörimään. Myöhemmin istuimme Steffin kanssa yläkerran olkkarissa ja hän kysyy "Luuletko, että Zeljka kuolee?" No totta hitossa, niinhän me kaikki, ajattelin. Ei vielä, sanoin. Jos syöpä ei leviä ja fysioterapia auttaa häntä liikkumaan itsekseen, hän voi hyvinkin selvitä. Zeljka jaksaa olla positiivinen, mutta kukaan muu ei voi tietää, mitä hänen päässään liikkuu ja kuinka peloissaan hän oikeasti on.

Babin kuk

Torstaina oli joku pyhä(pyhimyksen)päivä ja kaikki kaupat kiinni. Olin yskinyt itseni hereille yöllä ja pelännyt herättäväni koko talon. Yhdeltä tuli hiljaista, kertoi Steffi  joten ilmeisesti sain nukuttua. Heräsin normisti seitsemän hoodeilla, luin uutiset ja nousin teenkeittoon. Miten joku voi syödä aamiaista heti herättyään? kysyy Steffi joka kahdeksalta tulee keittiöön silmät ristissä ja lähtee neskahvinsa kanssa terassille tupakalle. Miten joku voi ensimmäiseksi aamulla (ja viimeiseksi illalla) pistää tupakaksi? kysyn minä hiljaa mielessäni. Söin eilisestä jääneen munakkaan ja leivän lopun, jogurtin kanssa tuoreita vadelmia. Zeljka lähettää meille viestin, että alakerrassa on tarjolla turkkilaista kahvia heti, kun meille sopii. Ripustan illalla pyörineet pyykit ulos kuivumaan ja Steffi lataa uuden koneellisen. Moitimme molemmat Zeljkaa, joka silkkaa kiltteyttään pesee serkkunsa pojan (keittiöpäällikkö) kokinvaatteet ja jopa silittää ne. Taatusti miehellä olisi varaa 20 alaisen pomona hoitaa ne jossain pesulassa, mikäli ei viitsi itse tehdä sitä. Mutta se maksaa!

Babin kuk

Babin kuk

Babin kuk

Kymmeneltä laskeuduin raput alas satamaan, alkumatkasta sain perääni naapurin vapaana kulkevan koiran. Lähdin kiertämään Babin kukin niemeä, sen voi tehdä kävelemällä mukavaa Šetnika Walking trailia, jolla välttää autotiet ja näkee kaikki uimarannat. Se päättyy isoille hotellikomplekseille, oikaisin yhden sellaisen läpi ja palasin samalle polulle metsään ja rannan läheisyyteen.

Konoba Zrinski

Olin haikaillut pizzaa, josta olisi riittänyt myös iltapalaksi, mutta valitsinkin kanawrapin Konoba Zrinskin listalta. Ja reissun ensimmäinen Tomislaw! Olikin hyvä ruoka, muistaakseni olemme tarjonneet Zeljkalle yhden illallisen samassa paikassa.

Ivo Guest House

Palasin kotiin, jonne Steffikin ilmestyi, lähteäkseen hetken kuluttua bussiasemalle odottamaan lentokenttäbussia. Tyhjensin pesukoneen, siivosin Steffin kylppärin, kastelin yläterassin kukat, kävin suihkussa ja tein itselleni sienimunakkaan. Zeljkalla oli taas vieraita, sillä aikaa minä kuorsasin huoneessani. Heidän lähdettyään menin alakerran terassille juttelemaan Zeljkan kanssa, samalla keräsin kuivat pyykit pois narulta. Serkuntytär Anna (sairaanhoitaja/lähihoitaja?) kävi tsekkaamassa Zeljkan lääkkeet tms. Kun myöhemmin palasin yläkertaan, sain ohjeet laittaa Steffin lakanat ja pyyhkeet koneeseen. Ottaahan hän apua vastaan, kun vähän potkii! 🙏

Perjantaina trafiikki alakerrassa jatkui; pelästytin kotisairaanhoidon, kun olin ripustamassa lakanapyykkiä Zeljkan terassille. Anna saapui, kun olimme aamukahvilla. Tinkaamalla sain sentään jotain toiveita kauppareissulle. Ostin uuden tarjottimen, varrellisen (kahvi)kannun, hedelmiä ja vadelmia. Paljonko maksoivat, kysyy Zeljka. Paljonko maksaa majoitukseni, kysyin minä. Anna tuli uudelleen puoliltapäivin, jätin heidät kahdestaan ja menin suihkuun. Yöllisen sateen jäljeltä kosteus oli noin 100%.

Tein itselleni sienipastaa, Zeljka ei sitä huolinut, kun fyssari saapui juuri. Ei mitään pikaruokaa, varsinkaan oudossa (vaikkakin tutussa) keittiössä. Voi kun olisi soijaa! Fyssarin lähdettyä Zeljka kutsui minut alas kahville ja katsoimme kuviani. Ajattelin käydä vielä kävelyllä ja alakaupungissa, mutta aina, kun sain vaatteet vaihdettua, alkoi sataa. Lueskelin ja lämmitin vähän pastaa itselleni. Zeljkalla oli taas vieras, tämän lähdettyä sain kutsun alakertaan. Hänen veljensä soitti ja minäkin sain vilkuttaa Amerikkaan. 

Onnittelut Sofialle, mummun mussukalle, joka valmistui lasten ja nuorten lähihoitajaksi! 💝

Nukuin tosi huonosti, kun yskä valvotti koko yön. Heräsin kuudelta, keitin teetä ja kahdeksalta menin alakertaan kahville. Vierasvirta jatkui; keittiöpäällikkö käväisi nopeasti jättämässä laukkunsa (lisää pyykkiä?), Zeljkan serkku, vanhempi rouva saapui ja vaihdoimme vuoroa. Pyysin Zeljkalta ostoslistan ja latasin ensimmäisen koneellisen pyykkiä. Toivottavasti kuivuvat tässä kosteudessa! Anna toi omat pyykkinsä, mutta hän sentään auttaa tätiään. Sain 0,70€ piian palkkaa, kun tyhjensin Annan farkkujen taskut.

Bar Guloso

Ripustin pyykit alaterassille ja lähdin ulos. Olin ajatellut käydä vanhassakaupungissa, mutta ilma oli taas niin kostea, että pysyttelin alakaupungissa. Kävin satamassa katsomassa, mistä katamaraani huomenna lähtee, ostin Zeljkalle istutettavia kukkia ja kaupasta hänen toivomansa tavarat. Lounaan söin Bar Gulosossa. Pulled pork wrap raneilla oli niin täyttävä, että sienipastan loppu taitaa jäädä huomiseen. Näin ollen minulla ei ole mikään kiire satamaan, jos bussi kulkee sopivasti. En todellakaan aio kantaa vetolaukkuani noita jyrkkiä portaita.

Kapusin hikisenä ylös Nuncijataan, latasin pesukoneen ja kävin suihkussa. Ihmisvirta alakertaan jatkui ja menin päikkäreille. Sillä aikaa Anna oli käynyt tyhjentämässä pesukoneen ja terassilla istuessani Zeljkan miesserkku kävi varastossa hakemassa jotain työkaluja. Zeljkan pyynnöstä hän tsekkasi myös yläkerran makuuhuoneiden parvekkeiden kaihtimet, kun niissä oli jotain vikaa. Omaani olin tyytyväinen, mutta naapurihuoneen kaihtimet eivät avautuneet kunnolla. Olisin silittänyt omat pyykkini, mutta yläkerran uusi silitysrauta on niin hieno, etten saanut siihen edes virtaa. Aina kun joku vieras nousi portaat terassini ohi, ajattelin että nyt on minun vuoroni, mutta en ehtinyt, kun seuraava/seuraavat jo laskeutui portaita. Ovatkohan he keskenään jakaneet vuorot? Hyvä niin! Taivas pilvistyi eikä muutenkaan tehnyt mieli lähteä enää minnekään. Tein itselleni salamisämpylän ja lueskelin terassilla, kuunnellen samalla Yle Suomen Lauantaitansseja.

Lopulta vein alaterassilla kuivuneet liinavaatteet sisälle ja sain kutsun liittyä Zeljkan ja hänen kolmen ystävänsä seuraan. Kun jäimme kahden, Zeljka pyysi jäämään vielä, vaikka oletin hänen olevan jo lopen uupunut. Sain Zeljkalta kortisonia itikoiden puremiin. Onneksi apu on lähellä, vaikka Hannu onkin kaukana!

Ivo Guest House

Sunnuntain vastaisen yön nukuin jo paremmin (parvekkeen ovi kiinni), yskänpuuska tuli vasta aamulla. Aamupäivällä siivosin keittiön, oman kylpyhuoneeni ja Steffin käyttämän makkarin. Kyllä minusta hyvä majatalon emäntä tulisi! Pyyhkeitä en edes yrittänyt vääntää joutseniksi, vaikka Zeljka vakuutti, että sen oppii netin avulla. Menin alaterassille kahvittelemaan, samalla keräsin kuivat pyykit pois (Anna saa hoitaa omansa) ja laitoin Zeljkalle silmätipat. Kun vein pyyhepinon toiseen makkariin, siellä makasi alaston mies! Onneksi sentään vähän lakanaa verhonaan. Pyytelin anteeksi ja vedin oven kiinni, taisi olla se hyvin tienaava kokkisukulainen, joka käyttää hyväkseen Zeljkan ilmaiset palvelut. Lakaisin terassit ja kastelin ulkokukat, pakkasin tavarani ja mikrotin lopun pastan. Tiskattuani vein roskat ja laukkuni ulos ja menin vielä hetkeksi Zeljkan luokse. Ylimääräiset tavarat jätin huoneeseeni, jonka lukitsin. Hyvästelin ystäväni ja menin 13.10 bussilla alas satamaan. Ehdin ottaa 3€:n lasillisen valkkaria ja käydä vessassa, ennen kuin jonotin katamaraaniin. Yksi aasialaisryhmä käännytettiin laskusillalla, kun heillä oli liput huomiselle.
 

Dubrovnik

Päivää ennen kuin lensimme Dubrovnikiin, uutiset kertoivat lentokentän henkilöstöpulan aiheuttamien jonojen turvatarkastukseen ulottuvan jopa ulos asti. Ja me kun olimme siunailleet loistavaa lähtöaikaa (10.20); kerrankin saa herätä normiaikaan. Aikaistimme herätystä ja lähdimme varmuuden vuoksi kentälle jo kahdeksan hoodeilla. Eikä siellä ollut ketään! Saimme kävellä turva- ja passintarkastuksen läpi suoraan lähtöportille, ilman jonoja. Onneksi oli kirja mukana.

Ivo Guest House

Restaurante Porat

Ostimme bussiliput lentokentältä (2×65 HRK) Dubrovnikin bussiasemalle, jossa Željka odotti meitä. Hän on parhaillaan sairauslomalla, joten pyysimme häntä koukkaamaan kaupan ja pankin kautta. Istuimme "omalle" terassillemme, jonne emäntämme kiikutti tekemänsä salaatit ja muuta syötävää. Sovimme, että menemme myöhemmin yhdessä illalliselle. Hän joutui kuitenkin pahoitellen perumaan sen heikon vointinsa takia. Tuntuu, että Željka on laihtunut kerta kerralta täällä käydessämme. Illan hämärtyessä kävelimme raput satamaan ja jäimme syömään pizzan ja kanaa gorgonzolalla Restaurante Poratin terassille.

 

Ivo Guest House

Željka oli paistanut meille aamiaisletut ja keitti vielä tuhdit kroatialaiset kahvit. Hänelle ei maistunut mikään. Laskeuduimme raput alas bussiasemalle ja kävimme ostamassa huomiselle liput Stoniin. Sinne pääsee kätevästi paikallisbussilla. Päätimme jättää uimisen seuraaviin kohteisiin ja lähdimme kävelemään turistiryhmien ruuhkauttamaan vanhaan kaupunkiin. Minä menin edeltä ja ehdin käydä kuvaamassa kauniit pikkukujat. Treffit teimme puoliltapäivin kellotornin hoodeille. Ihmispaljous alkoi ahdistaa ja lähdimme kävelemään maisemareittiä kohti Nunciataa. Matkalla otimme ansaitut oluet, tulihan käveltyä tässä helteessä 8-10 kilometriä.

Ivo Guest House

Amfora

Lounaaksi söimme eilisestä säästyneet salaatit ja menimme huilaamaan ilmastoinnin viilentämään huoneeseemme. Željka oli lähdössä Mostariin tapaamaan lääkäriään. Serkut saapuivat myöhemmin iltapäivällä kyyditsemään häntä. Viimeiset (tällä kertaa) halaukset ja yhteiskuvat, ja talo jäi meidän hoiviimme. Hannukin oli poikkeuksellisen hiljainen, kun laskeuduimme raput alas satamaan. Jäimme Amforan terassille syömään cevapčičin ja mustekalarenkaat. Minä palasin kämpille rappuja pitkin (hyvää treeniä!), Hannu on saanut jo niistä tarpeekseen ja nousi mäen kiertotietä pitkin. Ilta hämärtyi, avasimme viileän Malvázian ja sytytin ledivalot terassin pöydälle.

Dubrovnik, Zeljkalla kyläilemässä

Dubrovnik, view from Ivo Guest House

Kukaan ei tullut aamulla perimään maksua, vaikka lähetin kaksi viestiä, joissa ilmoitin meidän lähtevän puoli kymmenen aikoihin. En uskaltanut jättää avoimeen asuntoon rahoja pöydällekään. Lähdimme 9.40 bussilla Risanista Herceg Noviin (2€/lippu). Bussiasemalla meiltä (tyhmiltä turisteilta) veloitettiin neljä euroa palvelumaksua, kun menimme aseman pyöröportista sisälle. Sillä rahalla ei päässyt edes vessaan, sielläkin oltiin käsi ojossa odottamassa.Yrittivät vielä saada meidät ostamaan uudet liput Dubrovnikiin (olimme ostaneet etukäteen liput Kotorista Dubrovnikiin), mutta siihen en sentään suostunut. Hain kadun toiselta puolelta leipomosta burekit ja ostimme kahvit aseman kahvilasta. Maksoin laukkumaksut ja olin sen verran ketutuksen vallassa, että pyysin yhtä pariskuntaa poistumaan meidän paikoiltamme. Heidän lipuissaan ei ollut paikkanumeroita, mutta sehän ei ole minun ongelmani. Rajamuodollisuuksissa meni tuhottomasti aikaa, varsinkin Montenegron puolella, jossa jokainen joutui yksitellen hakemaan laukkunsa pois matkatavarasäilöstä ja siirtymään passintarkastuksen jälkeen tien sivuun odottamaan. Sen jälkeen tyhjä bussi tarkastettiin, palautimme laukut alakertaan ja seuraavaksi jonotimme Kroatian rajatarkastukseen. Ei sentään tarvinnut roudata laukkuja ulos, mutta kaiken kaikkiaan siihen kului pari tuntia.

Kello oli jo kolme, kun vihdoin saavuimme Dubrovnikin bussiasemalle. Jätin Hannun laukkujen kanssa odottamaan, kun kävin pankissa vaihtamassa valuuttaa. Sen verran vanhanaikainen olen ja tottunut vaihtamaan Splitska Bankassa valuuttani, että kävelin sinne saakka, mutta se on harmikseni lopettanut. Menin kadun toiselle puolelle Otpbankaan, jossa oli mielestäni huono kurssi (7,34) ja lisäksi vaihtokulu 25 kunaa. Zeljka jo viestitteli, missä olemme. Kävelin takaisin bussiasemalle päin ja otimme hyvät portterit Amforan terassilla. Zeljka noukki meidät siitä kyytiinsä ja nousimme Nunciataan. Vuokrahuoneet ovat varattuja ja pääsimme taas alakertaan, hänen kotinsa vierashuoneeseen. Yllätykseksi Zeljka oli valmistanut meille päivällisen. Vaihdoimme kuulumiset (näyttäessäni Sofian tuoretta kuvaa Zeljka muisti, että hän oli tosi pieni kun ensimmäisen kerran tapasimme, mutta onhan siitä jo yhdeksän vuotta) ja syötyämme hänen oli lähdettävä omiin rientoihinsa, meitä ei huvittanut lähteä enää mihinkään, vaan nousimme katolle katsomaan auringonlaskua ja viettämään koti-iltaa.

Nukuin paremmin kuin yhtenäkään yönä tällä reissulla. Kunnes naapurin Ville 5v aloitti seitsemältä päivän kiukuttelunsa. Joimme terassilla aamukahvit, Zeljka lähti viemään saksalaistyttöjä lentokentälle. Palattuaan hän laittoi meidänkin pyykkimme koneeseen ja lähdimme omille lenkeillemme.

Hannu lähti kävelemään maisemareittiä kohti Babin kukin lahtea. Olen kävellyt monta kertaa vanhaan kaupunkiin, joka on tähän aikaan täynnä porukkaa, joten sinne en ainakaan halunnut lähteä. Olen myös kiertänyt Babin kukin ja Lapadin niemimaan, mutta toisessa suunnassa en ole koskaan käynyt.

Aci Marina

Suuntasin kulkuni ajotien laitaa kohti Mokošikaa. Päätien laidassa ei ollut lainkaan kävelytietä, vain kapea, kalteva reuna sadevettä varten. Komolacin kylässä poikkesin päätieltä satamaan ja hain sen Konzumista kylmän makuvesipullon.

Palasin samaa reittiä takaisin (muutakaan vaihtoehtoa ei ole), kallion puoleinen reuna oli sentään varjossa. Paikalliset kuskit ajavat kuin päättömät poikamiehet, ilmankos Zeljka oli huolissaan, kun sanoin lähteväni kävelemään ajotien laitaa.

Iltapäivällä Zeljka haki lentokentältä espanjalaispariskunnan ja lähti sen jälkeen viettämään aikaa ystäviensä kanssa. Hän oli kasannut minulle kaapista säilykkeitä ja tuoreita kasviksia, jotta voin tehdä meille lounassalaatin. Siestaa häiritsi taas naapurista kuuluva kilkatus ja poraus, kun siellä tehdään jotain raksahommia.

Konoba Zrinski

Halusimme viedä Zeljkan illalliselle viimeisenä iltanamme Dubrovnikissa. Vanha kaupunki ei houkutellut ja kun Zeljka kertoi, että alapuolellamme on satamakatu suljettu autoilta, koska siellä vietetään jotain perinteistä kyläjuhlaa ruokatarjoiluineen ja musiikkiesityksineen, päätimme lähteä sinne. Auto oli taas jätettävä kauemmas ja kävimme tsekkaamassa parin ravintolan tarjonnat. Kävelykaduksi muuttuneelle tielle oli vedetty ravintoloista pöydät ulos ja tarjolla oli joko pikkukaloja tai cevapia. Menimme kuitenkin Konoba Zrinskin terassille syömään kunnon annokset. Syötyämme kuuntelimme hetken jonkun Zeljkan suosikkiartistin konserttia, palasimme Nunciataan ja Zeljka tulosti bussilippumme. Ilman tulostettakin olisimme pärjänneet, mutta teimme sen ihan varmuuden vuoksi. Kello lähenteli yhtä, kun menimme nukkumaan.