Dubrovnik

Päivää ennen kuin lensimme Dubrovnikiin, uutiset kertoivat lentokentän henkilöstöpulan aiheuttamien jonojen turvatarkastukseen ulottuvan jopa ulos asti. Ja me kun olimme siunailleet loistavaa lähtöaikaa (10.20); kerrankin saa herätä normiaikaan. Aikaistimme herätystä ja lähdimme varmuuden vuoksi kentälle jo kahdeksan hoodeilla. Eikä siellä ollut ketään! Saimme kävellä turva- ja passintarkastuksen läpi suoraan lähtöportille, ilman jonoja. Onneksi oli kirja mukana.

Ivo Guest House

Restaurante Porat

Ostimme bussiliput lentokentältä (2×65 HRK) Dubrovnikin bussiasemalle, jossa Željka odotti meitä. Hän on parhaillaan sairauslomalla, joten pyysimme häntä koukkaamaan kaupan ja pankin kautta. Istuimme "omalle" terassillemme, jonne emäntämme kiikutti tekemänsä salaatit ja muuta syötävää. Sovimme, että menemme myöhemmin yhdessä illalliselle. Hän joutui kuitenkin pahoitellen perumaan sen heikon vointinsa takia. Tuntuu, että Željka on laihtunut kerta kerralta täällä käydessämme. Illan hämärtyessä kävelimme raput satamaan ja jäimme syömään pizzan ja kanaa gorgonzolalla Restaurante Poratin terassille.

 

Ivo Guest House

Željka oli paistanut meille aamiaisletut ja keitti vielä tuhdit kroatialaiset kahvit. Hänelle ei maistunut mikään. Laskeuduimme raput alas bussiasemalle ja kävimme ostamassa huomiselle liput Stoniin. Sinne pääsee kätevästi paikallisbussilla. Päätimme jättää uimisen seuraaviin kohteisiin ja lähdimme kävelemään turistiryhmien ruuhkauttamaan vanhaan kaupunkiin. Minä menin edeltä ja ehdin käydä kuvaamassa kauniit pikkukujat. Treffit teimme puoliltapäivin kellotornin hoodeille. Ihmispaljous alkoi ahdistaa ja lähdimme kävelemään maisemareittiä kohti Nunciataa. Matkalla otimme ansaitut oluet, tulihan käveltyä tässä helteessä 8-10 kilometriä.

Ivo Guest House

Amfora

Lounaaksi söimme eilisestä säästyneet salaatit ja menimme huilaamaan ilmastoinnin viilentämään huoneeseemme. Željka oli lähdössä Mostariin tapaamaan lääkäriään. Serkut saapuivat myöhemmin iltapäivällä kyyditsemään häntä. Viimeiset (tällä kertaa) halaukset ja yhteiskuvat, ja talo jäi meidän hoiviimme. Hannukin oli poikkeuksellisen hiljainen, kun laskeuduimme raput alas satamaan. Jäimme Amforan terassille syömään cevapčičin ja mustekalarenkaat. Minä palasin kämpille rappuja pitkin (hyvää treeniä!), Hannu on saanut jo niistä tarpeekseen ja nousi mäen kiertotietä pitkin. Ilta hämärtyi, avasimme viileän Malvázian ja sytytin ledivalot terassin pöydälle.