Ei mikään sirkus vaan Tivoli!

Joku jätti ilmastoinnin yöksi hurisemaan, en saanut nukuttua vaikka olikin mukavan viileää, mutta koipiani kolotti taas ohuen peiton alla. Aamiaista ei ollut tarjolla, suihkun jälkeen söin omenan ja pakkasin pakaasini. Aamupäivästä tulikin varsinainen maanalainen seikkailu, sillä en ollut tietoinen, että Ponte Mammolan metroasemalle päästäkseen pitää vaihtaa Bolognassa. Veivasin sitten eestaas, ostin yhden turhan metrolipun (1,50€) ja sain yhden siirtymän anteeksi vartijalta, joka päästi minut portista sisään käytetyllä lipulla. Mammolassa kävi lopulta hyvä tuuri ja bussi Tivoliin lähti 11.20. Matka kesti tunnin verran enkä ollut lainkaan varma, että jäin oikeassa kohdassa pois kyydistä. Tivoli on isompi kaupunki mitä osasin odottaa. Kiertelin keskustaa puolisen tuntia ja kun lopulta olin ihan hoodeilla, otin ensimmäisen italo-olueni. Majapaikkani löytyi kysymällä ja oh, ihanaa; hieman syrjässä olevalla Piazza Delle Erbellä sijaitseva Antica Torre täytti kaikki odotukseni. Sain tilavan huoneen omalla kylppärillä (jääkaappi on käytävällä) ja sujuvasti italiaksi kommentoiva isäntänikin osoittautui varsin sympaattiseksi. Minähän en italiaa osaa, totean vain "Allora!", sitähän täällä kaikki hokevat. Sain avaimet, kartan ja avaimien käyttöohjeet. Isäntäni oli varannut minulle pari pulloa mineraalivettä, tyhjät pullot voin täyttää kotipiazzani vesihanasta.

http://www.bbanticatorre.it/who_we_are.html
 

Pakollisen suihkun jälkeen lähdin kävelemään lähikaduille ja eksytin itseni pienille kujille. Sen verran olin etukäteen tutustunut Tivoliin, että tiesin Villa d’Esten olevan maanantaisin suljettu. Tämän sain kertoa myös muille turisteille (kiitos tummien hiusteni). Alkoi olla nälkä ja jäin Ristorante Taverna Quintilan terassille syömään merellisen pastan, joka todellakin maistui mereltä ja tuoreelta saaliilta. Harhailin vielä hetken kotikulmillani, ennen kuin palasin viehättävään kotiini siestalle. 

Piazza Delle Erbe

Päikkärit venyivät sen verran myöhään, että kaupat olivat jo sulkeneet ovensa kun lähdin iltakävelylle. Muutenkin kaupunki oli varsin hiljainen, ravintoloita ja baareja toki oli vielä auki ja ihmisiä istui terasseilla. Oli vielä lämmintä, +21. Katuvalot ovat pehmeän kellertäviä, mieleeni tulee Lissabon. Iltapäivän pasta-annos oli sen verran täyttävä, ettei tehnyt enää mitään ruokaa mieli. Ajattelin jo, että juon iltaviinin jollain terassilla, mutta pullakauppa tuli apuun ja ostin siitä mukaani rasian tonnikala-kuskussalaattia ja pullon mainiota Montepulciano d’Abruzzoa. Hinta pyöristettiin alaspäin, yhteensä kuusi euroa. Vaikka Tivoli on turistien suosiossa villojensa ansiosta, hintataso on yllättävän edullinen. Tuplaespresso kotipiazzallani maksoi 80 senttiä. Siitä taitaakin tulla kantakahvilani. Täytin taas vesipulloni ja kapusin neidonkammariini.

Olin niin täpinöissäni kauniista kaupungista ja mukavasta majapaikastani, etten meinannut millään malttaa nukkua, kun odotin seuraavaa päivää päästäkseni taas kävelemään ja kuvaamaan. Aukioni baarin terassilta kuului puhetta ja naurua puoliyöhön saakka, kunnes se sulkeutui. Yöksi noussut tuuli kolisutteli ikkunaluukkuja. 

Vietin aamupäivän Villa d’Estessä. Kiersin sisätilan La Nuova Moda –näyttelyn. Niska tuli kipeäksi, sillä parasta taidetta olivat kattomaalaukset. Puistossa kuului lukuisten suihkulähteiden ja kastelukanavien lirinää ja lorinaa. Lisäksi linnunlaulua ja suomenkieltä; 15 oppilasta olivat italialaisen ystävyyskoulunsa vastavierailulla. Ehdin sopivasti kuulemaan Fontana dell’Organon kello 10.30 urkukonsertin. Puiston kierrettyäni kävin ostamassa torilta hedelmiä lounaaksi. Myynnissä oli upeita syklaameja, teki mieli ostaa yksi kämpille, mutta mitä turhia. Alkoi olla kuuma, heitin hupparin kämpille ja jatkoin kävelyä pois päin keskustasta. Kävin katsomassa Parco Villa Gregorianan, mutta vain aidan ulkopuolelta. Se näkyi hyvin kun ylitin joen Ponte Gregorianoa kaupungin toiselle puolelle, jossa ei paljon katsottavaa ollut.

Kämpillä suihku, kevyt lounas ja pieni siesta. Ulkonakin hiljentyi hetkeksi, mutta aurinko paistoi niin kauniisti, että lähdin vielä iltapäivällä keskustaan kävelemään. Yritin selvittää, missä Rooman-bussit pysähtyvät ja mistä niihin voi ostaa lipun. Postikorttitarjonta on tässäkin kylässä todella onnetonta, pitäisikö perustaa korttikauppa omista kuvista? Palasin kämpille vilvoittelemaan ja nauttimaan aperitiivia. 

Illan tullen kiersin vielä minulle uusia kaupungin katuja, joilta löysin ruokakaupat. Minulla ei niille ole nyt käyttöä, kun huonehintaan sisältyy aamiainen. Pullan lisäksi saan tuoreita sämpylöitä, leikkeleitä, voita ja hilloa, kahvia, jogurttia ja hedelmäsalaattia. Istuin yhden kävelykadun varrelle syömään tonnikalasalaatin ja palan kilopitsaa. Iltakahvin join taas oman aukioni terassilla.

Baari hiljeni jo kymmenen jälkeen ja muutenkin oli aivan hiljaista. Yöllinen tuuli tyyntyi taas aamuksi. Olen jo kehunut majoitustani, huoneessa minut tekee kovin iloiseksi sängyn vieressä olevat pienet matot ja kylppärin ikkunan ulkopuolella roikkuva pätkä pyykkinarua. Vaihtelua eiliseen aamiaiseen; kolmioleipiä, tuoremehua ja entistä isompi pulla. Sääennuste lupaa tällekin päivälle aurinkoa +26.

Que caldo! Aamupäivällä kävelin ympäriämpäri Tivolia jättäen hyvästejä sen kauniille kaduille ja kujille. Tupakkakauppa tuli taas hätiin, sieltä saa sekä bussiliput että kauneimmat postikortit. Olin kuvitellut juna-aseman sijaitsevan jossain alempana, mutta sehän onkin Ponte Gregoriano –sillan toisella puolella, ei kovin pitkällä majapaikastani. Nyt pitäisi selvittää, kannattaako minun palata Roomaan bussilla vai junalla, siihen huono nettiyhteys ei oikein anna mahdollisuutta (eikä myöskään sähköpostini käyttöön). Annoin periksi mieliteolleni ja ostin huoneeseeni syklaamin. Torimyyjä kertoi italiaksi, että saisin vitosella kaksi kukkaa, ja minä vastasin englanniksi, että yksi riittää, jätän sen hostilleni kun huomenna jatkan matkaani Roomaan. Poika nosti kädet kohti sinistä taivasta; Rooma, niin kallis! Oli tosi kuuma, melkein sulin terassille kun istahdin oluelle ja lukemaan. Kotiaukioni baarin tarjoilija muistaa jo, että tämä nonna haluaa italialaista kahvia ja espressonsa tuplana.

Siestan aikana ei juuri tullut nukuttua; naapuriin majoittui äänekäs (ilmeisesti) amerikkalainen pariskunta ja piazzalla siirrettiin jotain maatyökonetta kuorma-auton kyytiin. Ilma ei ollut juurikaan viilentynyt, kun lähdin viimeiselle iltakävelylle tässä kylässä. Otettuani viimeiset kuvat istahdin Taverna Quintilian terassille syömään. Isäntäni vilkutti minulle ohi fillaroidessaan. No huhhuh! Pääosin vihreä salaatti ja pieneltä näyttävä merellinen risotto (josta osa oli simpukoiden kuoria) täyttivät minut, vaikka olin päivällä syönyt vain hedelmiä. Miten italialaiset pystyvät syömään vielä pääruuan (usein lihaa) ja makean jälkiruuan? Yhteinen kieli oli taas hakusessa, mutta ruuasta puhuttaessa kaikki ymmärtävät. Kerroin tekeväni kohtuullisen hyvää pastaa ja risottoa, mutta täällä merelliset sapuskat lyövät minutkin laudalta. Jätin vitosen tippiä, sen verran olin saanut kahdella käynnilläni alennusta.

Iltakahvi vielä omalla piazzalla ja kotiuduttuani taitelija-isäntäni Joseph ("Pino") koputti oveeni ja sain maksettua majoituksen. Hän esitteli minulle vaimonsa ja kehui tämän valmistaneen tänään aamiaisen. Isäntäväki hyvästeli minut ja varoitteli Rooman liikenteestä, kuin teini-ikäistä tytärtään. En saanut tolkkua, suosittelivatko he junaa vai bussia. Päätin palata Roomaan bussilla ja käyttää niitä metro- ja junayhteyksiä Ostiaan, jotka olin selvittänyt jo kotona. Jos joskus vielä päädyn viehättävään Tivoliin, tulen kyllä junalla (Tiburtinan asemalta). Olin tyytyväinen itseeni, kun ostin sen syklaamin!