Pyöräillen Vantaan vanhaa kirkkotietä

Tarkoitukseni oli tänä kesänä kävellä Vantaan vanha kirkkotie Linnaisten kartanolta Pyhän Laurin kirkolle (noin 16 km). Testimielessä lähdin sunnuntaina selvittämään reittiä fillarilla, tulikin vähän pidempi lenkki kuin Asikkalassa.

Vantaan Pyhän Laurin kirkko

Ensin polkaisin Pyhän Laurin kirkolle, joten tein lenkin "väärinpäin". Käyskentelin hetken kirkon pihalla, kirkko oli suljettuna. Vilkaisin Vantaan seurakuntien reittiohjetta, siinä on myös kuvaukset kohteista.

Turhaan toivoin hiekkatietä, matka jatkui tuttua Ylästöntietä. Siitä käännyin Kuninkaantielle ja ohitin Kirkkokallion.

Kuninkaantie

 

Vanha Viilatehdas

Reitti poikkeaa Kuninkaantieltä Hommaksenkujalle, en löytänyt sieltä kirkkotien merkkiä, mutta poikkeama oli mukavaa vaihtelua. Viinikkalasta polkaisin takaisin Kuninkaantielle ja Vantaankosken rantaan. Vantaanjoki virtasi vuolaana, pysähdyin silloille seuraamaan melojia ja kalastajia.

 

Hämeenkylän kirkko

Vantaankosken ja Hämeenkylän kirkon väli onkin tämän reitin pisin osuus. Parilla viimeisellä kilometrillä oli vihdoin hiekkatietä, kun ohitin frisbeegolf-radan. Pyöräillessä se ei ole mikään ihanne, mutta jos vaeltamaan lähden, yritän välttää asvaltoituja teitä. Päätinkin jättää tämän kirkkotien kävelyn väliin ja lähden mieluummin metsäpoluille ja latupohjille vaeltamaan.

 

Jätin käymättä Linnaisten kartanolla (sinne olisi kartan mukaan ollut enää pari kilometriä) ja lähdin paluumatkalle. Ajattelin polkea kotiin eri reittiä, mahdollisimman suoraan. Tulinkin vähän eri reittiä, mutta en todellakaan suorempaa. En välittänyt katsella mapsia, vaan poljin mukavia pyöräteitä (jossain Viherkummussa ja Kaivokselassa), kunnes löysin itseni tutuilta teiltä ja tulin kotiin Silvolan kautta. Mittariin kertyi lähes 50 kilometriä. 

Vantaan vanha kirkkotie - Vantaan seurakunnat

Kevään kirjoja: Paula Havaste "Vierashuoneet". Saarenmaa-sarjan toisessa osassa seurataan Viljan ja Villemin elämää kesällä 1950. Elämä on edelleen työntäyteistä, mutta Villemin alkavan kirjailijauran ja toimekkaan Anna-tädin avittamana heidän ei tarvitse enää osallistua täyspainoisesti kalasovhoosin töihin. Talon jatkeeksi rakennettuihin vierashuoneisiin asettuvat Tallinnasta tulleet kesäasukkaat, ylemmän tahon valitsemat taiteentekijät. Majatalon pitäminen työllistää Viljaa aamusta iltaan, mutta kotona työnteko on mieleistä, eihän pientä Meelis-poikaakaan tarvitse enää jättää kotiin yksin itkemään, pöydänjalkaan sidottuna.