torstai 20. toukokuuta 2021

Pitkästä aikaa: Helsinkipäivä!


Vihdoin saimme Vantaallekin ukkosta ja sadekuuroja, jotka hieman helpottivat allergiaoireitani. 18.5. kuulin käen kukkuvan. Keskiviikkona satoi aamulla, varustauduin saappailla, sadetakilla ja -varjolla, kun lähdin pitkästä aikaa Helsinkiin. Keskustan kadut olivat kuitenkin kuivia ja pilvet alkoivat hälvetä. Kannatti taas jättää arskat kotiin.

Irma Kukkasjärvi

Tenka Issakainen

Akseli Gallen-Kallela

Taidehallin upeassa "Kudottua kauneutta" -näyttelyssä minua viehättivät eniten värikkäät, nykyaikaiset ryijyt, toki pidin myös Gallen-Kallelan Liekki-ryijystä ja monista perinteisistä peiteryijyistä.

Boho Deli
Alkoi olla lounasaika ja kävin syömässä hyvän salaatin kauniissa Boho Delissä Eerikinkadulla. Olin varannut näyttelyajan myös Amos Rexiin, sitä odotellessa poikkesin Vanhaan kirkkoon. Amos Rexissä oli näytteillä Raija Malkan ja Kaija Saariahon yhteisnäyttely "Blick" sekä Hellberg, Kuitunen ja Saarinen yhteisnäyttely "Between us".

Karoliina Hellberg

Oli hienoa päästä pitkästä aikaa taidemuseoihin. Toivottavasti saan seuraavalla kerralla Annelin mukaani ja voimme käydä katsomassa Ateneumin näyttelyn. Boho Deliin menen varmasti uudelleen. Kotiin päästyäni poimin kevään ensimmäiset (oman pihan) kielot.

Perjantaina satoi, oli hyvä shoppailupäivä. Hain Jumbon Cittarista kotimaisen pallohortensian terassille ja BudgetSportista löytyi uusi shortsihame ja lippis (toiveissa tulevat vaellukset). Kokin vapaapäivänä kävimme lounaalla Ravintola Tammistossa.

Kevään kirjoja:

Paula Havaste "Pronssitähti". Saarenmaa-sarjan ensimmäinen osa kertoo saarelaisten elämästä v.1949 Neuvostoliiton vallan alla. Kirjassa seurataan Viljan ja Villemin työntäyteistä arkea, jolloin paremmasta tulevaisuudesta ei uskalla edes haaveilla.

Heikki Kännö "Sömnö". Mielikuvituksellinen saaga Werner H. Bergerin suvusta. Herkulllista kerrontaa, varsinkin ensimmäinen osa, joka kertoo Samuel Bergerin elämästä. Tutustuttuaan keksijä/tiedemies Lenoiriin mentiin maasta ja maanosasta toiseen. Belgian Kongossa Samuel tapaa elämänsä rakkauden, pitkästä avioliitosta siunaantuu neljä enemmän tai vähemmän erikoista lasta. 550-sivuiseen kirjaan mahtuu niin tiedettä, taidetta kuin mystiikkaakin. Kirjailija on tehnyt valtavan urakan perehtyessään kirjan aiheisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti