Meillä oli hyvä tuuri Annelin kanssa, kun perjantaina oli niin kaunis sää. Sen jälkeen lunta satoi monta päivää tiet tukkoon ja joogatuntikin peruutettiin. Alkuviikosta pakkanen kiristyi ja meillä kuluu öljyä, että talo pysyy lämpimänä.
Pyrystä ja auraamattomista kävelyteistä huolimatta rämmin pitkillä lenkeillä. Lämpimikseni tein meille maukasta kalapataa.
https://illusiasianreseptit.blogspot.com/
Torstaina Hannu heräsi päänsärkyyn ja jätti syksyn viimeisen kehonhuoltotunnin väliin. Niin sairas hän ei sentään ollut, että olisi jättänyt menemättä bändin "pikkujoulutreeneihin". Minä jouduin kävelemään toisenkin kerran kauppaan, kun olin unohtanut siirapin (ja auto on joku noista pihan lumikasoista). Jouluradio soimaan ja ilta kului bataattivuokia ja valkosuklaa-karpalopikkuleipiä valmistaen. Sähkömittari vilkkui villisti, kun laitoin vielä molemmat pesukoneet pyörimään. Perjantaina oli minun siivousvuoroni. Oli niin paljon pakkasta, että jätimme lenkit väliin. Olisi ollut hyvä sää sulattaa pakastin, mutta se on nyt niin täynnä, että se homma täytyy jättää alkuvuoteen. Hannu kaivoi auton esille ja liukeni sitten vinttikamariin, pois tieltäni. Kävimme Ravintola Tammistossa lounaalla, pakollisen kauppakierroksen jälkeen palasimme siivottuun kotiin.
Lauantain lenkillä vein omenaviinin yhdelle naapurille, jolta saimme kesäomenia. Hannu pesi patterit ja kaappien ovet. Minä menin vinttikamarin "pukinpajaan" paketoimaan vähiä lahjoja, kun hän aloitti flammkuchenin valmistamisen. Jouluradion sijaan kuuntelin vaihteeksi vinyylejä (Talking Heads). Alakertaan tullessani toin sylillisen joulukoristeita ja koristelin alakerran. Hannun flamm oli monin kerroin parempaa kuin Tallinnassa! Sunnuntaina oli minun vuoroni kokkailla ja Hannu meni yläkertaan joulupukin hommiin ja kuuntelemaan musiikkia. Pakkanen vaihtui plusasteiksi ja kauniit jääpuikot sulivat liristen pois.
Kävimme seurakunnan kahveilla ja laulamassa joululauluja. Pullotin marjaliköörin, johon käytin viimeiset pakastimessa olleet kirsikat ja mustaherukat. Hain kirjastosta lisää lukemista, paketoin viimeiset lahjat ja viimeistelin herkkulahjat. Keskiviikko-iltana kävin läpi reseptit ja tein ostoslistat valmiiksi. Hannu on edelleen flunssassa, Kaisa lupasi käväistä hakemassa heidän lahjansa.
Torstain lenkillä alaselän ihossa tuntui pistelyä. Kunhan ei nyt iskisi (joulu)vyöruusu! Hoidin ruokakaupat, vain maidot ja pienet unohdukset jäivät perjantaille. Ruuhkasta päätellen kaikki muutkin tekivät joulun ruokaostokset jo torstaina. Annoin vielä yhden joululahjan; kävin Korsossa verenluovutuksessa. Illalla Soili toi meille upean, itse tekemänsä piparikuusen. Aloitimme tavaroiden pakkaamisen, osa siitäkin jää perjantaille.
Loppuvuoden kirjoja;
Elizabeth Strout "Olive, taas". Henryn kuoltua Olive tapaa Jackin, joka rakastuneena kosii Olivea ja pyytää tätä muuttamaan omaan taloonsa. Vanhetessaan Oliven kipakkuus on vähän pehmentynyt ja hänestä on tullut lempeämpi ja toiset herkemmin hiomioonottava. Silti Jack joskus pyytää "kultaseni, voisitko olla vähän vähemmin Olive". Kahdeksan onnellisen vuoden jälkeen Olive jää taas yksin ja elämä tuntuu surkealta. Sairauksista ja vanhuudenvaivoista huolimatta hän vielä reipastuu ja löytää uusia ystäviä. Yritin pitkittää kirjaa lukemalla vain yhden luvun illassa (siinä suuremmin onnistumatta). Jokainen tarina oli ainutlaatuinen ja jäin niitä pohtimaan. Ehkä siitä syystä nukuin huonosti. Oli surullista jättää Olive, häntä tulee ikävä. Sitä helpottaakseni aion lukea Stroutin muutkin kirjat.
Elizabeth Strout "Nimeni on Lucy Barton". Lucyn lapsuus on köyhä ja todella vaatimaton. Koulussa tyttö tutustuu kirjojen maailmaan, lukee paljon ja haaveilee olevansa aikuisena kirjailija. Haave toteutuukin, mutta lapsuuden traumoista on vaikea päästä eroon. Sisarukset eivät juuri pidä yhteyttä vanhempiinsa tai toisiinsa, Lucykin vain soittamalla syntymäpäivinä ja jouluisin. Kun hän joutuu sairaalaan useaksi viikoksi, äiti ilmestyy (vävyn pyynnöstä) yllättäen pitämään hänelle seuraa. Lucysta on ihanaa kuunnella äitinsä tarinoita sukulaisista ja entisistä naapureista. Lapsuudenkodissa ei paljon puhuttu, eikä varsinkaan osoitettu tunteita. Nytkin se on kovin vaikeaa, vaikka Lucy sitä kärttääkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti