Villamayor de Monjardin - Torres del Rio 20 km

En laittanut lainkaan herätystä, arvasin herääväni muutenkin aikaisen nukkumaanmenon ja muiden pakkaamisen äänien takia. Liikkeelle lähdin heti seitsemän kirkonkellojen jälkeen. Ilma oli korkealla viileä, taivas tummien pilvien peittämä. Käki kukkui ja etanat ennustivat poutaa. Tämän päivän mäet olivat loivia ja reitti lähes tylsä. Tällä välillä näin harvinaisen vähän muita vaeltajia.

Los Arcos

Vähän ennen Los Arcosia baskimies tavoitti minut ja kysyi, olinko lähtenyt jo kuudelta. Söin aamiaisen yhden baarin terassilla ja otin kuvan karttakirjan sivusta, niin sitä ei tarvitse kaivaa rinkasta.

Metsien läheisyydessä kuulee lintujen viserrystä ja käen kukuntaa. Tasaista polkua värittävät pelloilla rypsi, ruiskukat ja tulipunaiset unikot. Kaupungeissa kulkijaa ilahduttavat ruusut ja kukkivat jasmiinipensaat, syreenit ovat jo lopettamassa kukintaansa.

 

Sansol

Sansol näytti kaukaa katsoen kauniilta, mutta olin päättänyt jatkaa Torres del Rioon, joka on samanlainen pieni kivikylä. Saavuin sinne 11.30 ja valitsin petini Casa Marielasta (10€). Samalla varasin 12 euron illallisen. Dormiseuraksi sain vanhemman tanskalaisdaamin.

Torres del Rio

Rustiikkinen kylä oli nopeasti katsottu. Jäin lounaalle Restaurante San Andréaan. Vähän turhan iso mustekala-annos yhdelle. Telkkarista tuli matkailuohjelmaa mm. Pamplonasta.

Lounaalla käydessäni dormi oli täyttynyt, mm. neljällä erittäin äänekkäällä espanjalaismiehellä. Päiväunista oli turha haaveillakaan. Lähdin uudelleen kävelemään, tuulinen sää oli hyytävän kylmä ja kirkkokin kiinni. Pilvet rakoilivat, ehkä huomenna on aurinkoinen päivä. 

Illallinen tarjoiltiin läheisessä ravintolassa, johon kaikkien (kolmen?) majapaikkojen asukkaat kokoontuivat. Selkäni takana puhuttiin Helsingistä ja tapasin caminoni ensimmäisen suomalaisen. Pöytäseurueeni italialaispoika taisi jättää laskunsa maksamatta, sillä hän häipyi juuri ennen kuin kuitit tai rahat kerättiin.

Lorca - Villamayor de Monjardin 18 km

Tytöillä soi herätys kuudelta, minäkin lähdin seitsemän jälkeen caminolle. Jalat toimivat ainakin vielä hyvin, vaikka ovatkin liikkeelle lähtiessä jäykät. Aamu oli pilvinen ja tummat pilvet jäivät taakseni. Ilma oli kostea ja raikas, ilmeisesti yöllä oli satanut vähän. Muutama muukin varhainen vaeltaja oli liikkeellä, pidin heihin välimatkaa, sillä en ole aamulla puheliainta sorttia. Voin rupatella taukopaikoilla tai majataloissa.

Ennen Estellaa alkoi sataa. En nähnyt vaivaa kaivaa sadeviittaa esille, peitin vain rinkan sadesuojalla. Söin aamiaisen Estellassa, sen aikana taivas kirkastui ja aurinko kuivatti kadut. Huoltiksen kahvilassa tutustuin hauskaan tanskalaisseurueeseen, jotka viikon lomallaan tekevät vain lyhyen caminon. Iso, karvainen Rasmus kulkee paksussa, punaisesta villakankaasta tehdyssä viitassa, kuin entiset pyhiinvaeltajat. 

Fuente de Vino, Irache

Heti Estellan jälkeen, Monastario Irachen vieressä on Fuente de Vino, viinitehtaan seinästä voi valuttaa mukiinsa viiniä ja/tai vettä. Jos tällainen tarjoilu olisi 10 km:n välein, minunkin päivämatkani nousisivat helposti 20-30 kilometriin.

Azquetan jälkeen alkoi nousu kohti Villamayor de Monjardinia (690 mpy), jonne saavuin puolenpäivän aikaan. Albergue Hogar alkoi ottaa vaeltajia vastaan vasta kahdelta. Se tulikin nopeasti täyteen, samoin kylän toinen albergue. Myöhässä tulijat saivat jatkaa seuraaviin kyliin joko kävellen tai kyydillä, jos onnistuivat sellaisen hankkimaan.

Villamayor de Monjardin

Kylä hiljeni siestan ajaksi, eikä siellä muutenkaan ole mitään tarjontaa. Wifi toimii vain lähibaarissa ja sen avauduttua varasin pöydän itselleni viestittelyä ja blogin päivittämistä varten.

Albergue Hogar

Ensimmäiset vaelluspäivät eivät vielä vieneet minua mihinkään euforiaan tai meditointi-mielialaan. Piti keskittyä jalkojen asentoon, sovitella rinkkaa ja varoa askeleitaan. Joka päivä kiristin rinkan hihnat äärimmilleen, ettei se heilu ja rasita hartioita (ei kannata syödä mitään raskasta aamiaista, kun lantiovyö painaa vatsaa). Tasaisemmalla maalla voin jo puhua itsekseni, nauttia maisemista, miettiä blogitekstiä ja kääntää ajatuksiani englanniksi. Yritin myös muistella jotain sopivaa korvamatoa vauhdittamaan vaellustani, mutta joka kerta jouduin sanomaan itselleni: "Ei mitään yksi pieni elefantti -biisiä!"

Illallispaikan vaihtoehtoja oli vain yksi ja kuten arvelinkin, baari tuli täyteen ruokailijoista ja menin sinne jo tuntia aiemmin. Sain paikan mukavien tanskalaisten pöydästä, heihin törmäsin jo Estellassa. Viimeisen paikan pöydästä täytti baskimies, joka kertoi asuvansa San Sebastianissa, vain 10 metrin päässä Concha-rannasta. Me muut kauhistelimme hänen päivämatkojaan; 40-50 km! Kaikki eivät mahtuneet baariin kerralla, joten he joutuivat odottamaan toista kattausta. Yhdeksän jälkeen meidän dormissamme oli jo pimeää ja hiljaista. Tänään tutustuin kahteen ruotsalaisnaiseen, jotka vaeltavat niin pitkälle kuin ehtivät, ennen kuin toisen aviomies joutuu johonkin operaatioon.

Uterga - Lorca 20 km

Tarvitaan yksi mies (tai nainen) dormiin kuorsaamaan, niin kaikki muut pysyvät hereillä. Sen lisäksi lihavan jenkkinaisen sängynpohja valitti äänekkäästi joka kerta, kun hän vaihtoi asentoa. Olin hereillä jo ennen puhelinherätystä, kun porukat alkoivat pakata tavaroitaan.

Lähdin liikkeelle auringonnousun aikaan. Ohitin viljapeltoja, herneviljelmiä ja viinitarhoja. Aamiaisen söin Puente la Reinassa. Matkalla vähensin vaatteita ja yritin säätää rinkkaani suoraksi. Eilen huomasin vasta puolimatkassa, että kannoin sitä aivan vinossa ja hihna painoi toista hartiaani.

Puente la Reina

Puente la Reinan jälkeen alkoi karttakirjan lupaama jyrkkä hiekkatie Cirauquihin (500 mpy). Tarkoitukseni oli majoittua Cirauquihin, joka kaukaa katsoen näytti juuri siltä mistä pidän; harmaan kivikylän ja pueblos blancosin sekoitukselta. En kuitenkaan löytänyt kylästä yhtään baaria tai ravintolaa ja alberguekin olisi auennut vasta kahdelta. Jatkoin San Miguelin siivittämänä kohti Lorcaa, vaikka puolenpäivän jälkeen patikointi onkin silkkaa itsemurhaa.

Cirauqui

Mañeru

Kohti Lorcaa

Ilmeisesti kyliin päästäkseen pitää aina punnertaa viimeinen voimat vievä ylämäki. Majoituin Albergue de Lorcaan (8€) ja tilasin samalla itselleni 11 euron illallisen. Albergueta pitää erittäin mukava espanjalais-aasialainen pariskunta. Mies tarjosi heti lasillisen vettä ja rouva vastapuristettua tuoremehua, sen jälkeen pieni aasialaisrouva kantoi raskaan rinkkani yläkertaan ja kehotti minua lepäämään. Dormiseuraa sain viehättävästä Magdalenasta ja kahdesta muusta saksalaistytöstä, heihin tulin törmäämään vielä monesti. Meillä oli oma parveke käytössä, siinä sai nopeasti kuivatettua pyyhkeen ja pikkupyykin.

Albergue de Lorca

Kävin suihkussa (tarvitaan yksi mies naapuridormista sotkemaan koko kylppäri) ja menin ulos oluelle. Kävin vähän kävelemässä ja kuvaamassa tätä pientä kylää. Jäin ulos kirjoittelemaan, vastapäisestä bodegasta kuului klassista musiikkia. Mikäs siinä oli istuessa, kun alberguen baarin viinilasillinenkin maksoi vain euron. Yksi italialaismies näytti, kuinka hän oli tänään polttanut koko vasemman puolen kasvoista, niskasta ja kaulasta. Hienot rusketusrajat paksusta kultaketjusta! Hän sanoi kävelevänsä huomenna takaperin, että oikeakin puoli ruskettuu.

Yritin suunnnitella seuraavien päivien matkoja, mutta se on vähän vaikeaa, kaikki riippuu maastosta ja helteestä/sateesta. Onneksi minulla on aikaa ja mahdollisuus muuttaa aikataulujani. Jo toisena vaelluspäivänä tapaa tuttuja; eilinen illallisseurani (kolme saksalaisnaista) ja pulskat amerikkalaiset saapuivat. Bodegasta kuuluvasta metelistä voisi päätellä, että osa porukasta on tullut tänne vain juhlimaan, mutta joka ilta laskeutuu hiljaisuus viimeistään kymmeneltä, muuten ei jaksa.

Illallisseuraksi alberguen ravintolaan sain vain miehiä, saksalaistytöt kulkevat opiskelijabudjetilla ja hakevat kaupasta omat eväänsä ja osa asukkaista oli mennyt vastapäiseen bodegaan illalliselle. Nuori saksalaismies kertoi kävelleensä tänään 40 km ja yrittävänsä huomennakin ylittää omat fyysiset rajansa.