Lorca - Villamayor de Monjardin 18 km

Tytöillä soi herätys kuudelta, minäkin lähdin seitsemän jälkeen caminolle. Jalat toimivat ainakin vielä hyvin, vaikka ovatkin liikkeelle lähtiessä jäykät. Aamu oli pilvinen ja tummat pilvet jäivät taakseni. Ilma oli kostea ja raikas, ilmeisesti yöllä oli satanut vähän. Muutama muukin varhainen vaeltaja oli liikkeellä, pidin heihin välimatkaa, sillä en ole aamulla puheliainta sorttia. Voin rupatella taukopaikoilla tai majataloissa.

Ennen Estellaa alkoi sataa. En nähnyt vaivaa kaivaa sadeviittaa esille, peitin vain rinkan sadesuojalla. Söin aamiaisen Estellassa, sen aikana taivas kirkastui ja aurinko kuivatti kadut. Huoltiksen kahvilassa tutustuin hauskaan tanskalaisseurueeseen, jotka viikon lomallaan tekevät vain lyhyen caminon. Iso, karvainen Rasmus kulkee paksussa, punaisesta villakankaasta tehdyssä viitassa, kuin entiset pyhiinvaeltajat. 

Fuente de Vino, Irache

Heti Estellan jälkeen, Monastario Irachen vieressä on Fuente de Vino, viinitehtaan seinästä voi valuttaa mukiinsa viiniä ja/tai vettä. Jos tällainen tarjoilu olisi 10 km:n välein, minunkin päivämatkani nousisivat helposti 20-30 kilometriin.

Azquetan jälkeen alkoi nousu kohti Villamayor de Monjardinia (690 mpy), jonne saavuin puolenpäivän aikaan. Albergue Hogar alkoi ottaa vaeltajia vastaan vasta kahdelta. Se tulikin nopeasti täyteen, samoin kylän toinen albergue. Myöhässä tulijat saivat jatkaa seuraaviin kyliin joko kävellen tai kyydillä, jos onnistuivat sellaisen hankkimaan.

Villamayor de Monjardin

Kylä hiljeni siestan ajaksi, eikä siellä muutenkaan ole mitään tarjontaa. Wifi toimii vain lähibaarissa ja sen avauduttua varasin pöydän itselleni viestittelyä ja blogin päivittämistä varten.

Albergue Hogar

Ensimmäiset vaelluspäivät eivät vielä vieneet minua mihinkään euforiaan tai meditointi-mielialaan. Piti keskittyä jalkojen asentoon, sovitella rinkkaa ja varoa askeleitaan. Joka päivä kiristin rinkan hihnat äärimmilleen, ettei se heilu ja rasita hartioita (ei kannata syödä mitään raskasta aamiaista, kun lantiovyö painaa vatsaa). Tasaisemmalla maalla voin jo puhua itsekseni, nauttia maisemista, miettiä blogitekstiä ja kääntää ajatuksiani englanniksi. Yritin myös muistella jotain sopivaa korvamatoa vauhdittamaan vaellustani, mutta joka kerta jouduin sanomaan itselleni: "Ei mitään yksi pieni elefantti -biisiä!"

Illallispaikan vaihtoehtoja oli vain yksi ja kuten arvelinkin, baari tuli täyteen ruokailijoista ja menin sinne jo tuntia aiemmin. Sain paikan mukavien tanskalaisten pöydästä, heihin törmäsin jo Estellassa. Viimeisen paikan pöydästä täytti baskimies, joka kertoi asuvansa San Sebastianissa, vain 10 metrin päässä Concha-rannasta. Me muut kauhistelimme hänen päivämatkojaan; 40-50 km! Kaikki eivät mahtuneet baariin kerralla, joten he joutuivat odottamaan toista kattausta. Yhdeksän jälkeen meidän dormissamme oli jo pimeää ja hiljaista. Tänään tutustuin kahteen ruotsalaisnaiseen, jotka vaeltavat niin pitkälle kuin ehtivät, ennen kuin toisen aviomies joutuu johonkin operaatioon.