perjantai 30. elokuuta 2019

Dubrovnik, Zeljkalla kyläilemässä

Dubrovnik, view from Ivo Guest House
Kukaan ei tullut aamulla perimään maksua, vaikka lähetin kaksi viestiä, joissa ilmoitin meidän lähtevän puoli kymmenen aikoihin. En uskaltanut jättää avoimeen asuntoon rahoja pöydällekään. Lähdimme 9.40 bussilla Risanista Herceg Noviin (2€/lippu). Bussiasemalla meiltä (tyhmiltä turisteilta) veloitettiin neljä euroa palvelumaksua, kun menimme aseman pyöröportista sisälle. Sillä rahalla ei päässyt edes vessaan, sielläkin oltiin käsi ojossa odottamassa.Yrittivät vielä saada meidät ostamaan uudet liput Dubrovnikiin (olimme ostaneet etukäteen liput Kotorista Dubrovnikiin), mutta siihen en sentään suostunut. Hain kadun toiselta puolelta leipomosta burekit ja ostimme kahvit aseman kahvilasta. Maksoin laukkumaksut ja olin sen verran ketutuksen vallassa, että pyysin yhtä pariskuntaa poistumaan meidän paikoiltamme. Heidän lipuissaan ei ollut paikkanumeroita, mutta sehän ei ole minun ongelmani. Rajamuodollisuuksissa meni tuhottomasti aikaa, varsinkin Montenegron puolella, jossa jokainen joutui yksitellen hakemaan laukkunsa pois matkatavarasäilöstä ja siirtymään passintarkastuksen jälkeen tien sivuun odottamaan. Sen jälkeen tyhjä bussi tarkastettiin, palautimme laukut alakertaan ja seuraavaksi jonotimme Kroatian rajatarkastukseen. Ei sentään tarvinnut roudata laukkuja ulos, mutta kaiken kaikkiaan siihen kului pari tuntia.

Kello oli jo kolme, kun vihdoin saavuimme Dubrovnikin bussiasemalle. Jätin Hannun laukkujen kanssa odottamaan, kun kävin pankissa vaihtamassa valuuttaa. Sen verran vanhanaikainen olen ja tottunut vaihtamaan Splitska Bankassa valuuttani, että kävelin sinne saakka, mutta se on harmikseni lopettanut. Menin kadun toiselle puolelle Otpbankaan, jossa oli mielestäni huono kurssi (7,34) ja lisäksi vaihtokulu 25 kunaa. Zeljka jo viestitteli, missä olemme. Kävelin takaisin bussiasemalle päin ja otimme hyvät portterit Amforan terassilla. Zeljka noukki meidät siitä kyytiinsä ja nousimme Nunciataan. Vuokrahuoneet ovat varattuja ja pääsimme taas alakertaan, hänen kotinsa vierashuoneeseen. Yllätykseksi Zeljka oli valmistanut meille päivällisen. Vaihdoimme kuulumiset (näyttäessäni Sofian tuoretta kuvaa Zeljka muisti, että hän oli tosi pieni kun ensimmäisen kerran tapasimme, mutta onhan siitä jo yhdeksän vuotta) ja syötyämme hänen oli lähdettävä omiin rientoihinsa, meitä ei huvittanut lähteä enää mihinkään, vaan nousimme katolle katsomaan auringonlaskua ja viettämään koti-iltaa.

Nukuin paremmin kuin yhtenäkään yönä tällä reissulla. Kunnes naapurin Ville viiisivuotias aloitti seitsemältä päivän kiukuttelunsa. Joimme terassilla aamukahvit, Zeljka lähti viemään saksalaistyttöjä lentokentälle. Palattuaan hän laittoi meidänkin pyykkimme koneeseen ja lähdimme omille lenkeillemme.

Hannu lähti kävelemään maisemareittiä kohti Babin kukin lahtea. Olen kävellyt niin monta kertaa vanhaan kaupunkiin, joka on tähän aikaan täynnä porukkaa, joten sinne en ainakaan halunnut lähteä. Olen myös kiertänyt Babin kukin ja Lapadin niemimaan, mutta toisessa suunnassa en ole koskaan käynyt.

Aci Marina
Suuntasin kulkuni ajotien laitaa kohti Mokošikaa. Päätien laidassa ei ollut lainkaan kävelytietä, vain kapea, kalteva reuna sadevettä varten. Komolacin kylässä poikkesin päätieltä satamaan ja hain sen Konzumista kylmän makuvesipullon.

Palasin samaa reittiä takaisin (muutakaan vaihtoehtoa ei ole), kallion puoleinen reuna oli sentään varjossa. Paikalliset kuskit ajavat kuin päättömät poikamiehet, ilmankos Zeljka oli huolissaan, kun sanoin lähteväni kävelemään ajotien laitaa.

Iltapäivällä Zeljka haki lentokentältä espanjalaispariskunnan ja lähti sen jälkeen viettämään aikaa ystäviensä kanssa. Hän oli kasannut minulle kaapista säilykkeitä ja tuoreita kasviksia, jotta voin tehdä meille lounassalaatin. Siestaa häiritsi taas naapurista kuuluva kilkatus ja poraus, kun siellä tehdään jotain raksahommia.


Konoba Zrinski
Halusimme viedä Zeljkan illalliselle viimeisenä iltanamme Dubrovnikissa. Vanha kaupunki ei houkutellut ja kun Zeljka kertoi, että alapuolellamme on satamakatu suljettu autoilta, koska siellä vietetään jotain perinteistä kyläjuhlaa ruokatarjoiluineen ja musiikkiesityksineen, päätimme lähteä sinne. Auto oli taas jätettävä kauemmas ja kävimme tsekkaamassa parin ravintolan tarjonnat. Kävelykaduksi muuttuneelle tielle oli vedetty ravintoloista pöydät ulos ja tarjolla oli joko pikkukaloja tai cevapia. Menimme kuitenkin Konoba Zrinskin terassille syömään kunnon annokset. Syötyämme kuuntelimme hetken jonkun Zeljkan suosikkiartistin konserttia, palasimme Nunciataan ja Zeljka tulosti bussilippumme. Ilman tulostettakin olisimme pärjänneet, mutta teimme sen ihan varmuuden vuoksi. Kello lähenteli yhtä, kun menimme nukkkumaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti