keskiviikko 14. elokuuta 2019

Vaihteeksi kotona. Tai melkein.

Made by Suvi
Palasimme Berliinistä sunnuntaina aamupäivällä, iltapäivällä olimme jo Lohjalla viettämässä Onnin ja Noelin synttäreitä. Samalla kävimme katsomassa äitiä, joka taas retkotti pyörätuolissaan toispuolisesti, joten pyysin mieshoitajaa siirtämään hänet nojatuoliin parempaan asentoon.

Maanantaille osui onneksi sateeton ilta, olimme pyytäneet Kaisan ja Maijan perheineen meille grillaamaan. Sitä oli soviteltu jo pitkään, aina oli joku menossa tai tulossa, nyt olivat jo koulutkin alkaneet. Vuoden kuluttua 4/5 serkuksista käyvät samaa koulua.

Päiväristeily Tallinnaan

Hyvä tuuri sään suhteen jatkui tiistaina, kun lähdimme viettämään päivää Tallinnassa. Hannu sai edulliset risteilyt Viking Linelta synttärilahjaksi. Menomatkalla juttelimme vanhemman kalifornialaispariskunnan kanssa, he olivat viettäneet päivän Helsingissä ja olivat menossa ensimmäistä kertaa Tallinnaan, sinnekin vain päiväksi. Rouva oli yhtä blondattu ja leikelty kuin Donata Versace, ei kuitenkaan aivan yhtä kamalan näköinen.

Tallinnassa kävimme aperitiivilla Valli Baarin terassilla, ennen kuin menimme Thaimaalaisravintola Nok Nokiin.

Nok Nok
Baltic Guide -lehden kesänumeroissa on Nok Nokin mainos 4-ruokalajin lounasmenusta (10€), mutta tarjoilija kiirehti kertomaan, että jossain mainostetaan virheellisesti lounastarjousta, oikeasti se on 3-ruokalajin menu (naudanlihasalaatti, jotain kanaa ja friteerattua banaania). Valitsimme a la carte -listalta tuliset annokset, molemmat kanaa. 
 
Kohvik Must Puudel

Mitään ostoksia emme tehneet ja museot jätämme suosiolla huonompaan keliin ja löysempään aikatauluun. Raatihuoneen täydet terassit eivät houkutelleet, vaan kävimme kahvilla Kohvik Must Puudelissa. Kahvit tarjotaan Muumi-mukeista ja ulkopöydät on päällystetty Marimekon vahakankailla. Tarjoilija kertoi (virolaisen) omistajan viehättyneen niihin. Juuri, kun ehdimme laivalle, alkoi rankkasade, joka ukkoskuuron tapaan loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Istuimme kotimatkan kannella ja sain yhden kirjan luettua loppuun.

Koko kesän olen odottanut kunnon ukkosta; salamoita ja jyrinää, ilmaa puhdistavaa ja raikastavaa rankkasadetta. Keskiviikkona sain sitä, mitä olin tilannut (tosin salamointi ja jyrinä jäivät aika vähäisiksi). Sadekuurojen välissä ehdin käydä lenkillä ja illlalla istuimme pihan perälle nauttimaan auringon viimeisistä säteistä. Jotain persiidejäkin olisi taivaalla sinkoillut, mutta näin valaistulla alueella niitä tuskin näkee, joten en vaivautunut yöllä nousemaan ylös, vaikka huonosti nukuinkin.

Helsinki; Taiteiden yön alkuillan tapahtumia

Torstaina houkuttelin Hannun mukaani Helsinkiin (minulla oli vielä Amos Rexin Ars Fennica -näyttely näkemättä) ja tein luettelon Taiteiden yön alkuillan kiinnostavista tapahtumista ja näyttelyistä. Rautatientorilla kävimme katsomassa ohjelmassa mainitun Design Marketin, jossa oli muutama koju sitä samaa tavaraa, mitä turisteille tuputetaan kauppatorilla. Siis ei meille!

Ajankohtaiset aiheet 1. palkinto; Olivia Harris (UK)

Luonto 1. palkinto; Bence Máté (Unkari)

Luonto, kuvasarjat 1. palkinto; Brent Stirton (Etelä-Afrikka)

Uutiskuvat 1. palkinto; Pieter Ten Hoopen (Hollanti/Ruotsi)
Kävimme katsomassa Sanomatalossa näytteillä olevan World Press Photo -kilpailun parhaimmiston. Kyllä veti hiljaiseksi, näitä pitää vähän sulatella.

Amos Rex
Seuraavaksi oli vuorossa Amos Rex, jossa on Ars Fennica 2019 -kilpailuun osallistuvien pohjoismaisten taiteilijoiden töitä.


Egill Sæbjörnsson
Aurora Reinhard "Taiteilija ja keräilijät"
Miriam Bäckström ja Petri Ala-Maunus (maisema)
Ulkona paistoi aurinko ja lähdimme kävelemään Annankatua Galleria Brondaan, jossa on esillä Kaj Stenvallin uusi näyttely "No more pulinas". Annankadulla vastaan käveli kaunis, helisevä kaksikko, joka oli menossa myöhemmin illalla esittämään vatsatanssia Teurastamolle.

Kaj Stenvall
Kaj Stenvall
Kaj Stenvall "Your Time Will Come"
Stenvallin uusissa tauluissa esiintyvät Putin ja Trump, mutta myös omat pääministerimme Sipilä (ex) ja Rinne (nyk.). Espan puistossa soi "Mantrojen yö", parhaillaan soitti joku mies kiinalaista musiikkia jollain antiikkisen näköisellä soittimella.


Jarkko Martikainen
Antiikista palattiin tähän päivään, meille tärkein kohde oli kuitenkin Espan lava, jonne Savoy Teatteri oli tuonut hyvän kattauksen. Saimme istumapaikat läheiseltä terassilta ja nautimme Jarkko Martikaisen soolokonsertista. Myöhemmin illalla olisi ollut vielä tarjolla espanjalaista ja portugalilaista musiikkia, mutta nää vanhat lähti kotia kohti.

Tähtiä Tikkurilan Kirjastopuistossa

Roope Palmu
Sara Jagrouny
VOF 2019 finalistit
Vantaan kaupunki tarjosi viikonloppuna kolme ilmaiskonserttia Tikkurilan uudessa Kirjastopuistossa. Me polkaisimme perjantaina kuuntelemaan VOF:n finalisteja, joita säesti loistava Vantaan viihdeorkesteri Ensemble johtajanaan Lenni-Kalle Taipale.

Koisorock, Vantaa

Lauantaina oli vielä lähes helteinen ilma. Fillaroimme Haltialan lenkin ja kotimatkalla koukkasimme Koisorockiin. Örri Mörrit olivat kaivautuneet koloistaan, niin esiintymislavalle kuin yleisön joukkoon. Kuinkahan pöhnäinen meno on illalla? Me polkaisimme kotiin kuuntelemaan muunlaista musiikkia ja grillaamaan pihalle.



Emily Read Art
Sunnuntaina tein kävelylenkin viljelypalstoille, jossa Tainankin lehtikaalit rehottavat. Maanantain aamupäivä oli sateinen ja lähdin käymään äidin luona Lohjalla. Hannu palautti kirjat kirjastoon ja illalla pakattiin.


Kesän kirjat 2:

Terhi Pääskylä-Malmström "Extreme Eesti - virollinen opas erilaiseen etelään". Erilainen "matkaopas" hieman tuntemattomampiin ja syrjäisempiin käymiskohteisiin. Minulle liiankin extremeä, ehkä jotain toista kiinnostavat tyhjentyneet asujaimistot, ruohottuneet kylänraitit ja raunioitunut neuvostoarkkitehtuuri. Muuten mukavaa luettavaa ja avartaa tietämystä Virosta.

Mikael Bergstrand "Delhin kauneimmat kädet". Ensimmäinen osa sarjasta, jossa ruotsalainen toimittaja seikkailee Intiassa. Luimme jo aiemmin toisen osan, tämä kirja antoi vastauksia joihinkin arvoituksiin. Göran Borg on erotettu sekä avioliitostaan että työpaikastaan ja lähtee mukaan ystävänsä matkalle Intiaan. Alun kamaluuksien jälkeen hän päättääkin jäädä maahan, saa itselleen sydämellisen paikallisen ystävän ja rakastuu päätäpahkaa kauniiseen, naimisissa olevaan intialaiseen naiseen. Onhan se kolmaskin osa (Omenalaakson guru) jossain vaiheessa luettava.

Tõnu Õnnepalu "Paratiisi". Kauniisti kirjoitettu, levollinen tarina kertoo kirjan minän lapsuudesta ja nuoruudesta Hiidenmaan "Paratiisissa". Kaipuu johonkin isompaan, tapahtumarikkaampaan saa kertojan lähtemään Paratiisista, ensin Tallinnaan ja sieltä kaukokaipuun saattelemana Pariisiin. Idän tuulet puhalsivat ja näivettivät Paratiisin, mutta koti-ikävä sai kertojan kaipaamaan takaisin kotikonnuilleen. Tämä kirja koostuu seitsemän päivän vierailusta ja vanhojen aikojen muisteluista; kirjeitä rakkaalle ystävälle. Faktaa vai fiktiota? Luultavasti molempia, mutta mukava lukea Hiidenmaan historiasta, olihan se ainakin minun suosikkikohteeni kesän 10 päivän moottoripyöräreissulla Virossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti