maanantai 19. elokuuta 2019

Balkan 2019; Montenegro, Bosnia-Hertsegovina, Kroatia

Maaliskuun alussa varasin meille Norwegianin edulliset lennot suoraan Montenegron Tivatiin, joka on uusi kohde listalla. Silloin viimeinen menolento oli tarjolla 20. elokuuta, tällä hetkellä Tivatiin pääsee suoraan jopa lokakuun loppupuolella.

Tällä kerralla reissaamme vain kolmessa maassa, joten tahti on melko leppoinen ja luvassa on rantalomailua. Vukov Konokin emäntämme perui majoituksen, sillä kylässä tehdään syyskuussa sähkötöitä ja sähkökatkoksia on tiedossa. Yritän päästä vaeltamaan Sarajevon vuorille edes päiväretkillä. Meillä oli ykskas viisi ylimääräistä vuorokautta käytettävissä, päätimme viettää ne Bračin saarella ja antaa sille toisen mahdollisuuden. Kun kerran olimme siellä, satoi lähes koko ajan, vaikka saarta on kehuttu Kroatian aurinkoisimmaksi paikaksi.

Koska kyseessä on neljän viikon reissu, maksoimme yhden ruumaan menevän laukun. Olimme aamuvarhaisella ajoissa kentällä, mutta Norskin automaatti ei suostunut tulostamaan tagia laukkuun ja jouduimme siirtymään pitkään jonoon, jota palveli ainoastaan kaksi virkailijaa. Itsepalvelulla olisimme säästyneet tästäkin jonotuksesta. Seuraavaksi jonotimme turvatarkastukseen ja pelkäsimme jo myöhästyvämme lennolta, sillä ei EU-maahan lentävät koneet lähtevät pitkän kävely- tässä tapauksessa juoksumatkan päästä. Olimme viimeisiä koneeseen nousijoita, ehdittiin sentään lennolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti