tiistai 6. elokuuta 2019

Helsinki-päivä; kahdet treffit ja kolme näyttelyä

Martti Aiha "Sininen kaaos"
Adolf von Becker "Neitsyt Maria"
Yves Klein "Victoire de Samothrace bleu"
Kesäkiireiden takia minulta on jäänyt moni pääkaupungin näyttely näkemättä, tosin kävin taidenäyttelyissä Pärnussa ja Salossa. Ennen näyttelyiden vaihtumista kävin kerralla katsomassa kolme näyttelyä, samalla tein lounastreffit Annelin kanssa. Kävimme lounaalla Annankadun China-ravintolassa ja vaihdoimme samalla kuulumiset. Sen jälkeen kävelin Sinebrychoffin taidemuseoon, jossa on vielä jonkun aikaa esillä "Taivaalliset värit - sinistä ja kultaa" -näyttely.

Nick Brandt
Seuraavaksi kävin katsomassa Kansallismuseon näyttelyn "Inherit the Dust - Nick Brandtin valokuvia". Sekin päättyy kuunvaihteessa. Todella vaikuttavia panoraamakuvia, joissa eläinten suuret kuvat on viety tehtaiksi, kaatopaikoiksi ja louhoksiksi muuttuneille elinalueille. Ennen nämä alueet olivat villieläinten valtakuntaa. Eniten minua hämmensi kuva, jossa elefantit seisovat istuvien poikien takana ja suuren norsun kärsä on aivan aidon näköisesti laskeutunut poikien viereen ruohikolle.

Tadao Andō "Veden kirkko, Hokkaidō"
Heikki ja Kaija Sirén
Kimmo Kaivanto "Näköala kaakkoon"
Zao Wou-Ki

Viimeiseksi jätin Ateneumin näyttelyn "Hiljainen kauneus - Pohjoismaiden ja Itä-Aasian yhteys". Hämmästyin, miten samakaltaista Suomen ja Japanin taide on, riippumatta siitä, onko kyse kuvataiteesta, keramiikasta, arkkitehtuurista tai tekstiileistä. Olemme molemmat myös saunahullua kansaa! Ikävä kyllä Ateneumissa ei ollut ainuttakaan näyttelyesitettä, joten osasta kuvistani puuttuvat japanilaistaiteilijoiden nimet.
 
Kansalaistori
Oodin vessa
Näyttelyähkyä sulattelin oluella Vlatavan terassilla, jonne teimme Tinden kanssa treffit. Samalla jaoimme vertaistukea Alzheimer-äideistä ja kokemuksia moottoripyöräreissuista.

Toni Morrison (1931-2019) R.I.P.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti