Ávila

Madridin majapaikkamme oli yllättävän hiljainen, olihan ikkuna sisäpihalle päin. Hannu yritti ilmeisesti jäädyttää minut ilmastoinnilla, suljimme sen ja jätimme ikkunan raolleen. Naapurit (joilla ei ollut omaa kylppäriä) kävivät käytävän varrella vessassa ja suihkussa, muuten oli hiljaista. Aamulla menimme metrolla Chamartinin juna-asemalle, söimme aamiaisen ja saimme mukavat istumapaikat Salamancan junasta. Ávilaan oli reilun tunnin matka, perille päästyämme harhailimme hetken keskustassa, ennen kuin kysymällä löysimme majapaikkamme muurien sisältä. 

Pakollisen suihkun jälkeen lähdimme tutustumaan vanhaan kaupunkiin, joka tuntuu olevan täynnä ravintoloita. Useimmissa on tarjolla menu del dia, mutta tyydyimme toistaiseksi vain lasillisiin sangriaa. Kävimme turisti-infossa tiedustelemassa jatkoyhteyksiä Mogarraziin ja tyttö sai tehdä parhaansa löytääkseen bussiaikataulut Salamancan kautta Mogarraziin perjantaille. Taivas peittyi pilviin ja kävimme kämpillä vaihtamassa arskat silmälaseihin. Lukuisista ravintoloista päädyimme lähellä olevaan El Rinconiin, jossa tilasimme muutamat tapas-annokset. Tiskin takana tarjoili örrimörri omistaja ja muutenkin paikka oli meille sopivan autenttinen. Joimme vielä brandykahvit ulkona, ennen kuin palasimme mukavaan hostaliimme.

Aamupäivällä kävelimme bussiasemalle, tai sinne, missä sen kartan mukaan pitäisi olla. Turisti-infon tyttö kertoi, ettei se ole ollut siinä vuosiin, vaan löytyy nykyisin läheltä juna-asemaa. Ostimme liput kaupungin muurille, jota ei pysty kävelemään kokonaan ympäri, vaan se on kuljettava kahtena pätkänä. Ei huonojalkaisille; rappuja riittää. Muuri tuntui jatkuvan vaikka kuinka pitkälle (yli kilometrin kuitenkin) ja yläilmoista vasta näki, kuinka laaja historiallinen keskusta oikein on. Kaupungin ulkopuolella avautuvat autiot maisemat, aivan kuin Portugalin Alentejon alueella. Urakasta suoriuduttuamme otimme terassioluet kapean kujan varrella Hergós Cafeteriassa. Hannu halusi käydä Convento de Santa Teresassa, mutta se oli suljettu siestan ajaksi, kuten monet kaupungin muutkin viralliset paikat ja useat kaupat. Lounaaksi söimme Yakartan menu del dian. Sen jälkeen palasimme hostaliin viettämään siestaa. Päikkäreiden aikana ukkoskuuro oli kulkenut kaupungin yli. Olen ennenkin sanonut, että naisen saa vähästä onnelliseksi. Nyt minä tulin iloiseksi huoneessamme olevasta pienestä matosta, joka luo kotoista tunnelmaa.

Illan pimennyttyä kävelimme joen toiselle puolelle Los Cuatro Postesiin ottamaan kuvia valaistusta kaupunginmuurista. Joki tosin oli vain pieni liru, mutta näkymät tosi kauniita. Palasimme muurin sisäpuolelle ja otimme viinilasilliset ja tapakset (yht. 3€) Casa Valentin –baarissa, joka on kulman asukkaiden kantakuppila. Naapuripöydästä tarjottiin meillekin tuoreita viikunoita. Toisille lasillisille ja tapaksille (yht. 3€) pysähdyimme Plaza de Zurraquin –kahvilaan. Iltakahvit joimme eilen tutuksi tulleessa El Rinconissa.

Kolmannelle Ávilan-päivälle ei ollut mitään suunnitelmia. Viivyttelimme ulosmenoa sen verran, että aamu valkeni ja sää lämpeni. Kävelimme uudelle linja-autoasemalle ja ostimme liput huomisaamun Salamancan bussiin. Paluumatkalla kävimme aamiaisella yhdessä kahvilassa. Verrattuna hostalin paahtoleipä-kahviaamiaiseen tämä oli ehdottomasti parempi valinta. Neljällä eurolla saimme kahdet maitokahvit, tonnarisämpylän ja perunamunakkaan. Sen päälle kiersimme historiallisen keskustan muurin ulkopuolelta. Vanhat papat istuivat puistonpenkillä kävelykepit samaan suuntaan tanassa. Kävimme katsomassa Pyhän Teresan sormussormen, jota säilytetään vitriinissä Convento de Santa Teresassa. Vietimme huoneessamme pienen siestan, mutta auringonpaiste houkutteli meidät uudelleen ulos ja aloitimme päivän tapaskierroksen Zhöessa, jossa tapasten lisäksi tilasimme mojitot. Kaivoimme kassista kirjat esille ja luimme nauttien samalla auringosta. Toiset tapakset otimme muurin sisäpuolella, Trattoria Robertossa (viinit ja tapakset yht. 4€). 

Kävimme kämpillä vaihtamassa ylle pidempää vaatetta ja lähdimme etsimään opaskirjan suosittelemia tapaspaikkoja. Monet niistä olivat vielä kiinni, mutta löysimme eilisen Casa Valentinin (metelin perusteella), jonka tarjoilija tunnisti meidät. Otimme parit lasilliset viiniä ja niiden seuraksi parit tapakset. La Bruja oli myös aukaissut ovensa siestan jälkeen ja kävimme tarkistamassa tuon palkitun tapas-ravintolan tarjonnan (viinit ja tapakset yht. 5€), ennen kuin palasimme hostaliin pakkaamaan.