”Vapaalla” ollessa ei aika
tuodellakaan tule pitkäksi, sillä ohjelmaa riittää. Tiistaina vein Hannun heti
aamusta labraan ja töihin, sitten ajoin Lohjalle lapsenvahdiksi. Kuskasin
isommat lapset kouluun, Suvin lähtiessä töihin jäin Noelin kanssa leikkimään
legoilla. Poika sai itkuraivarin ja kirkui väsymystä/nälkää/äidin ikävää. Ei
kelvannut ruoka, ei kelvannut päiväunet sisällä. Vasta, kun otin esille
ulkovaatteet, hän rauhoittui ja osallistui sopuisasti pukemiseen. Ei ehditty
rattailla kuin parisataa metriä, kun Noel jo nukkui. Nukkuikin niin pitkään,
että lounas jäi välin. Nappasin pullapussin mukaani ja lähdimme hakemaan Onnia
ja Ilonaa koulusta. Matkalla Noel heräsi, mutta korvapuustit eivät kelvanneet.
Mikä siinä on, että pojat ovat pienestä pitäen niin poikia? Kaikki isot
kuorma-autot, työkoneet ja tukkirekat herättävät heti huomion, niin oli
Onninkin kohdalla tämän ollessa 1-2 vuotias. Ehdimme keinua hetken koulun
pihalla ennen kuin Ilona ja Onni päättivät koulupäivänsä. Noel nauroi ääneen,
kun sisko hassutteli tämän kanssa. Kävelimme kotiin, jonne Suvi ja Samikin
tulivat töistä. Jätin oman lounaani väliin ja ajoin Virekotiin katsomaan äitiä.
Sieltä olikin kiire hakemaan Hannua töistä, että tämä sai auton ja pääsi
bänditreeneihin.
Keskiviikkona olin päättänyt
siivota, välillä kipaisin kaupassa ja tein ruokaa. Sää oli mainio mattojen
tuulettamiseen ja pyykkien kuivattamiseen ulkona. Illalla vielä vauhdikas
tanssitunti.
Torstaina tein kävelylenkin
Tikkurilaan ja kävin Bio Grandin matineanäytännössä katsomassa ”45 vuotta”
–elokuvan. Perjantaina ajattelin pitää ”vapaapäivän”, mutta koska Ami on
mahdollisesti tulossa meille yökylään heti reissun jälkeen, siivosin vielä yläkerrankin. Kodin tekstiilit ovat jo pääosin vaihtuneet punaisista vaaleisiin, vielä pitää vaihtaa keittiön verhot. Sohvassa taidan pitää punaiset päälliset alkukesään asti. Lauantaina poikkesimme kylätoimikunnan talviriehassa, kävimme Jumbossa farkkuostoksilla (nyt on minullakin timantteja takamuksessa) ja Tamarinissa lounaalla.
Viikonlopun aikana alkoi takahammasta kolottaa, sekin on saatava kuntoon ennen matkaa.
Viikonlopun aikana alkoi takahammasta kolottaa, sekin on saatava kuntoon ennen matkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti