perjantai 16. syyskuuta 2016

Pakko myöntää; kesä on mennyt


Ennen syksyn reissua ehdin hoitaa Noelia ja käydä Ilonan synttäripäivänä ipanoiden kanssa syömässä Lohjalla. Aloitin Rekolan Raikkaan joogatunnit, kävin lenkillä ja zumbassa. Pakastin täyttyi omenasoseista ja mustamarja-aronioista. Uskaltauduin vielä uimaan Keravanjoen virkistävään veteen. Nostin vaarin vanhan kaktuksen sisälle, se alkoi jo työntämään nuppuja ja yöt ovat varsin viileitä. Kukka vie taas oman neliönsä kuistiltamme. Kampaaja leikkasi minulle lyhyen, tumman reissutukan.

Keittiö kuhisi pieniä kärpäsiä, siirsin kaikki hedelmät jääkaappiin ja pullotin herukkaliköörin kellariin odottamaan joulua (tai kuivaa kuohuviiniä, siihen se kuitenkin menee). Miten paljon itikoita sitten onkaan kylppärissä, kun laitamme omenaviinin sinne pulputtamaan? 

Aloitin pitkän kesäkauden jo maaliskuussa Andalusiassa ja jatkan sitä pitkälle lokakuuhun Balkanilla. Vaikka pidänkin auringosta ja lämpimästä, pidän myös syksystä. Ihanaa sytytellä kynttilöitä illan pimetessä, kääriytyä huopaan ja pistää villasukat jalkaan. 

Lauantaina fillaroimme Keravalle katsomaan pinkiksi virkattua taloa. Sää oli pilvinen, mutta tyyni ja kotiin poljettuamme grillasimme terassilla. Hain Matin pihalta kassillisen omenia ja pilkoimme ne viiniä varten. Työn touhussa palkitsimme itsemme vuoden 2010 omenaviinillä, joka oli kirkasta ja puolimakeaa.
http://oleknyc.com/current.php/our-pink-house-kerava-finland

Tiistaina ehdin vielä joogatunnille, pyöritin pesukonetta ja aloitin pakkaamisen. Hannu teki pihatöitä ja aloitti vihdoin kesälomansa.

Syksyn kirjoja:

Alice Sebold "Oma taivas". Teinityttö raiskataan ja murhataan lähellä kotiaan ja hän siirtyy "omaan" taivaaseen, josta tyttö tarkkailee perheensä, ystäviensä ja myös murhaajansa elämän jatkumista. Liikuttava, lohdullinen, otteessaan pitävä ja paikoin jopa hauska kirja.

Chris Cleave "Little Been tarina". Ajankohtainen kertomus nigerialaisesta tytöstä, joka karkaa murhaajiaan kotimaastaan ja päätyy Englantiin. Siellä hän etsii ainoat tuntemansa ihmiset; brittipariskunnan johon hän törmäsi Nigeriassa. Perheen elämä on jo muutenkin sekaisin ja tyttöä uhkaa palautus kotimaahansa.

Helena von Zweigbergk "Tulivuoren partaalla". Malliesimerkki siitä, miten käy kun loppuunelettyä avioliittoa jatketaan "lasten takia". Aikuiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan julmasti ja lapset yrittävät olla huomamattomia, etteivät vain aiheuttaisi lisää riitoja. Vähistä varoista säästetty lomamatka ei mitenkään auta asiaa, vaan tilanne kärjistyy entisestään.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti