perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukuu, joulunalusaikaa

Stockmanin jouluikkuna
Anitan tekemä 30 kanan piparkakkukanala
Pikkujouluaattona oli kaunis, aurinkoinen talvikeli. Vietin päivän joulumarkkinoilla Vantaan Naisten Pankin myyntipöydän äärellä. Illalla menimme Mirjalle ja Masalle glögille, saunomaan ja herkuttelemaan.


Auringonpaistetta kesti tasan yhden päivän ja sunnuntaina satoi taas vettä ja tuuli rankasti. Kävin lahjaostoksilla ja paistoin joulupiparit, Hannu toivoi epäonnistuneita, että saisi syödä ne saman tien. Nyt meilläkin on tonttuovi vintin rapussa (jonkun joululehden pahvinen lukijalahja). 

Tallinna
Käytin Viking Linen 3€:n tarjouksen ja vietin päivän Tallinnassa. Tarkoitus oli löytää joku (minulle) uusi ruokapaikka, mutta aikaa säästääkseni suunnistinkin suoraan Rotermann-kortteliin ja TOA:aan syömään. Raatihuoneentorin joulumarkkinoilla nautin kuumaa glögiä ja ostin itselleni nahkahanskat. Satamasta kassiin kertyi mausteita, suklaata, glögiä ja rommia. Laivalta itsenäisyyspäivän ja vuodenvaihteen skumpat.

Löysin uusia lenkkimaastoja, kun seurasin Keravanjokea pitkin metsäpolkuja. Ensimmäisen kerran näin kummallisen luonnonilmiön pensaassa. Hannu epäili sen olevan oksaan tarttunutta kiireisen joulutontun partaa, mutta Roksu arveli höytyvän olevan kuuraa. No, partaa kai sekin on!

Nuoriso-osasto lähti Suvi Teräsniskan konserttiin, me menimme illaksi ja yöksi Lohjalle lastenvahdiksi. Itsenäisyyspäivänä kävimme äidin luona ja Virkkalan hautausmaalla, ennen kotiin lähtöä palasimme vielä Suville ja Samille syömään hyvää kinkkua. Illalla minä valmistauduin Linnan juhliin pukemalla lökäpöksyt jalkaan, sytyttämällä kynttilät ja avaamalla skumpan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti