tiistai 6. maaliskuuta 2018

Metsäretki täydenkuun aikaan

Kylätoimikunta järjesti perinteisen metsäretken ja kutsuin Onnin ja Ilonan meille viikonlopuksi. Lauantai-illan hämärtyessä kävelimme ulkotulien valaisemaa polkua nuotiolle, jonne alkoi kerääntyä naapureita ja kylänväkeä. Olin kehottanut ottamaan pulkat mukaan ja niinhän nämä hurjapäät laskivat metsän jyrkimmästä mäestä, välillä samalla pulkalla. Oli aivan turha kieltää tai varoittaa puista, pensaista, vaatteiden rikki menemisestä tai itsensä loukkaamisesta. Pimeässä en enää nähnyt heitä, mutta äänen perusteella tiesin, missä he ovat. Tulivat sentään välillä nuotiolle grillaamaan makkaroita. Loppuilta menikin korttia pelaten ja telkkaria katsoen, kunnes Ilona uuvahti sohvalle. 

Sunnuntaina jatkoimme kortinpeluuta, kun kumpikaan ei halunnut lähteä ulos. Söimme kanawokkia (toinen jätti sienet syömättä ja toinen kesäkurpitsat) ja iltapäivällä kuskasin ipanat kotiin. Tein kävelylenkin aurinkoisessa säässä, illalla sain saunoa yksin kaikessa rauhassa. Jäin yöksi ja vietin aamupäivän Noelin kanssa ulkona. Nähtyään nuotiokuvat hän totesi, että hän tulee "Onnin kanssa meille grillaamaan nakkia."

Tiistaina saimme Arjan meille kylään ja suunnittelimme heinäkuista Moselin reissua. Koska se on sesonkia ja Moselin majoitukset ovat muutenkin kalliita, teimme alustavan reittisuunnitelman (105 km vaellusta) ja varasimme osan majoituksista. 

Tälle vuodelle on valmiina neljä mielenkiintoista reissusuunnitelmaa ja odotan innolla niiden toteuttamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti