Tie 1840 oli aivan peilijäätä, kun uudenvuodenaatonaattona lähdimme ajamaan Mathildedalista kotiin. Oli ikävä jättää jouluinen mökki, mutta ihanaa tulla jouluiseen kotiin. Onneksi jouluruokia ei tarvinnut roudata eestaas, ainoastaan uunijuurekset, jotka söimme savukalan ja sillien kanssa. Viimeinen joulukorttikin oli löytänyt perille. Hannun flunssa parani jouluksi, sitä ennen hän ehti tartuttaa sen minuun. Uusi vuosi alkoi nuhaisena ja yskäisenä. Vuodenvaihteen vietimme taas kahdestaan ja perinteisesti; sushia, nakkeja ja perunasalaattia. Katsoimme telkkarista hienon Lumikuningatar-jääbaletin. Kun aiemmin toivotettiin hyvää ja iloista ja onnellista joulua/uutta vuotta, pandemian jälkeen toivotetaan onnea ja terveyttä. Meidänkin moni (iäkkäämpi) ystävä on sairastanut koronan ja siitä toipuminen tuntuu vievän paljon aikaa.
Flunssa alkoi helpottaa ja tein kevyitä kävelylenkkejä. Kovilla pakkasilla pysyin sisällä. Kuten arvelinkin, joulukuun kävelyt jäivät alle 200 kilometrin (175). Mapsin mukaan olen viime vuonna kävellyt 2351 kilometriä, mihin voi helposti lisätä ainakin 10%, koska sovellus oikaisee reitit lähes linnuntietä (eikä puhelin ollut aina mukana).
 |
| Akseli Gallen-Kallela |
Joululahjani Pihlalle oli lupaus viedä hänet katsomaan Amos Rexin hurmaava näyttely. Sinne oli kuitenkin niin pitkä jono, että ehdotin Kansallismuseon Akseli Gallen-Kallela -näyttelyä. Tyttö on hyvä piirtämään ja tietää tekniikoista jo paljon. Kiersimme kaikki museon näyttelyt ja niitähän riittää! Lounas Suburritoksessa, sen jälkeen kävimme vielä kaupunginmuseon Lasten kaupungissa.
Hannu lähti saattamaan Pihlaa kotiin, minä näin Lux Helsingistä vain Kansalaistorilla olevan valoteoksen, kun poikkesin Oodiin, ennen kuin menin toimiston lukupiiriin.
 |
| Tree wise men by Concha |
Ilonan piti tulla meille yökylään, mutta kun flunssaa on meillä ja heillä, niin siirrettiin se varmuuden vuoksi myöhempään. Nyt joudutaan syömään kaikki piparit itse! Onneksi suklaarasioissa on pitkät päivät.
Joulukuussa kului niin paljon rahaa, että alkuvuodesta eletään taas kitsaasti. Teen keittoja ja patoja kahdelle päivälle, välillä syömme kalaa ja perunoita, purkkihernaria tai salaatteja. 80-luvun pienipalkkaisina teimme usein kotibileisiin "Murtolan salaattia"; makaronia, makkaraa, purjoa, suolakurkkua ja herne-maissi-paprika -pussi. Ruokaisa salaatti, joka on syytä päivittää nykyaikaan. Vaihdoin makkaran savutonnikalaan ja pakasteet tuoreisiin kasviksiin. Kermaviilikastikkeeseen sekoitin keitetyn kananmunan ja muutaman sardellin.
Hannun ollessa bänditreeneissä päivitin tämän vuoden (paperi)allakan; juhlia tiedossa! On ainakin 10-, 20-, 40-, 60-, 70- ja 90-vuotissynttäreitä. Loppiaisena oli mainio keli, ennustuksista huolimatta ei tullut kovaa pakkasta ja tein jo lähes normilenkin. Loppiaisen jälkeen Hannu on valmis riisumaan jouluvalot ja -koristeet. Pitäisihän hänen jo tietää, että vasta Nuuttipukki vie joulun mennessään.
Loppiaisviikon jälkeen aloitin Rekolan Raikkaan jumpat. Hannun mielestä viikko-ohjelmassa ei ole enää kuin yksi hänelle sopiva tunti, minulle löytyy 3-4 tuntia ja maksoin ilolla kausimaksun. Laskin, että ehdin matkoista huolimatta käydä kevään aikana noin 30 ohjatulla liikuntatunnilla. Patistin kuitenkin Hannua hankkimaan kuntosalikortin, jos hän aikoo ajeluttaa minua kesällä Hondalla ympäri Viroa/Latviaa.
Pääsin kunnalliseen hammastarkastukseen muistaakseni ensimmäisen kerran sitten pandemian alkamisen. Sain myös toimenpideajan helmikuulle Kartanonkosken hammashoitolaan ja maaliskuulle ajan hammashoitajalle. Tosin Keravalle, olemmehan nyt yhtä suurta hyvinvointialuetta. Pääasia, että saadaan kalusto kuntoon ennen kevään vaellusmatkaa.
Mirja ja Masa joutuivat kylppäriremontin ajaksi evakkoon ja asettuivat Tikkurilan Forenom-huoneistohotelliin pariksi viikoksi. Harmi, että kelit ovat kurjat, muuten he voisivat lenkkeillä ympäri kaupunkia tai joenvartta. Jos meille kävisi joku pakoa vaativa katastrofi, kiusaisin ensin siskoa, sitten Suvia ja lopulta lähtisimme Tallinnaan Maren hoiviin. Toivottavasti ei kuitenkaan tule tarvetta! Kävimme kyläilemässä heidän luonaan, tuliaisiksi veimme lukemista ja savutonnarisalaatin. Minä tulisin luultavasti hulluksi, jos joutuisin olemaan 2-3 viikkoa yhdessä huoneessa, mutta nämä tuntuivat viihtyvän. Onhan siellä tarjolla aamusauna ja kaikki Dixin ja Tikkurilan palvelut.
Vesisade ja liukkaat tiet pitivät meidät sisällä monet päivät. Kävi taas niin, etten ehtinyt kaivaa suksia tai lumikenkiä esille, kun lumi jo suli pois. Kuntoportaat olivat paljaina ja kävin tekemässä mäkitreenin. Illalla satoi taas räntää. Hannu aloitti kuntosalikäynnit ja minä joogatunnit. Tuntui, kuin en olisi ikinä tehnyt yhtään mitään, niin oli jäykkää naista ja kipeää lihasta.
Sain seuraavan koronarokotuksen, kävin Specsaversilla katsomassa uusia pokia ja houkuttelin Maijan kanssani Tikkurilan kirkon taidehetkeen. Maijaa odotellessani istuin kirkon Kaffilassa kakkukahvilla. Professori Arto O. Salosen luento ja tohtori Saara Liljan kauniit valokuvateokset olivat miellyttävä kokemus ja taidan mennä seuraavaankin taidehetkeen. Seuraavana päivänä korkkasimme Soilin tekemän piparikuusen, kun saimme Helenan ja Markun kotiimme kahvittelemaan. Maanantain ja tiistain joogatunnit tuntuivat vielä kropassa, kun menin kokeilemaan dance-core-jooga -tuntia. Luultavasti olen loppuviikon ihan romuna.
Hannu luuli saavansa hernekeittoa, mutta teinkin butterchickeniä Lidlin kanafileistä ja maapähkinävoista. Taisi johtua lisäämistäni (viina)marjoista, mutta valmis soosi maistui suklaalta.
Omakotitalon asumiskulut 2022
Viime vuoden asumiskulut olivat yhteensä n. 5.900€, eli parisataa vähemmän kuin vuonna 2021. Suurin kulu edelleen on lämmitysöljy, yksi tankkaus maksoi peräti 3.400€, eli lähes saman verran kuin vuoden 2021 kaksi tankkausta yhteensä. Sähkölaskut (700€) ovat vain satasen enemmän kuin edellisvuonna, johtuen hyvästä sopimuksesta, jonka teimme viime keväänä. Toki olemme myös yrittäneet säästää sähköä kaikin mahdollisin tavoin. Vanhassa talossa on kuitenkin pidettävä patterit lämpiminä ja lattialämmitys kylppärissä päällä, varsinkin kylmänä ja kosteana vuodenaikana. Kotivakuutus (IF) on pysynyt lähes saman suuruisena, samoin jätemaksu, jonka pidämme pienenä omalla kompostorilla ja tarkalla lajittelulla. Vesimaksut ovat nousseet, se ei johdu meistä vaan kohonneista hinnoista. Kiinteistövero ja netti ovat pysyneet saman suuruisia. Kulujen pieneneminen johtuu ainoastaan siitä, että viime vuonna emme huoltaneet öljypoltinta, se pitää hoitaa heti keväällä.
Tammikuun kirjoja:
Elizabeth Strout "Kaikki on mahdollista". Stroutin tarinat ovat traagisuudestaan huolimatta niin lempeästi kerrottuja, että tuntuu kuin lämmin shaali kietoutuisi ympärilleni, käytännössä monesti pakkasilla kietoutuukin harteille, näin energian säästökampanjan aikoina. Ehkä se Stroutin shaali on jossain sydämen seutuvilla. Olive-kirjoista tuli jo tutuksi, että tarinat kertovat pikkukaupungin asukkaista ja samat ihmiset linkittyvät moniin tarinoihin. Niin tässäkin, kun Lucy Barton on kasvanut aikuiseksi ja löytänyt paikkansa elämässä.
"Poltetun Njállin saaga" (suomentaja Antti Tuuri). Islantilaisen sukusaagan tapahtumat sijoittuvat 1000-luvun tienoille. Tarinat kietoutuvat Njállin ja Gunnarrin sukuihin, he ovat ilmeisen viisaita miehiä ja kunnioittavat ystävyyttään. Lähes joka luku alkoi: "Oli mies nimeltä..." sitten seurasi pitkä, omituinen nimihirvitys, johon sisältyi vielä jokin adjektiiivi. Kun aloitin kirjan lukemisen, kaipasin sukupuuta, mutta mitä pidemmälle luin, sen turhempi se olisi ollut. Näitä miehiä tuli joka luvussa lisää, mutta muutama myös poistui joukosta, kun kirveet heiluivat ja keihäät lensivät. Suvun piti aina kostaa tappo toiselle suvulle, jos ei sitten päästy sopuun joka kuukausi pidettävillä käräjillä, joissa taposta saattoi selvitä sadalla tai 200 hopearahalla. Jaksoin lukea 130 sivua, mutta kirja jäi kesken, kun samat jutut jatkuivat luvusta toiseen. Lukupiirin osallistujista miehet olivat tohkeissaan lukeneet kirjan kokonaan, naisilta se oli kaikilta jäänyt kesken. Ilmeisen sukupuolia erottava teos.
Juha Itkonen "Kaikki oli heidän". Miesromaani kolmesta sukupolvesta; teatteriohjaaja/käsikirjoittaja Ilmari, hänen teini-iässä kipuileva poikansa Vilho ja hiljattain leskeksi jäänyt isänsä Markku, joka vastusteluistaan huolimatta majoittuu Ilmarin perheen omakotitaloon Käpylään. Naiset saavat vähemmän ääntään esille, toki Itkoselta onnistuu sekin. Ajallisesti liikutaan 2020-luvulla, Ilmari stressaa näytelmäproduktioiden parissa, ei ehdi hoitaa kaikkia vanhan puutalon tarvitsemia huoltotöitä ja yrittää välttää yhteenottoja isänsä kanssa. Avioliitokin rakoilee. Välillä siirrytään 2050-luvulle; Vilho on jo aikuinen mies ja on vetäytynyt uuden, edellistä pahemman pandemian takia suvun vanhalle mökille miettimään isäsuhdettaan ja kirjoittelemaan. Mielestäni tähän kirjaan on Itkosen edellisiä teoksia enemmän ympätty niin seksiä, ilmastoahdistusta, terapian tarvetta ja muita tämän ajan ilmiöitä.
Elokuvat:
Katsoimme telkkarista nauhoitettuja leffoja, mm. "Guled ja Nasra", "Edelleen Alice" ja "Punainen Istanbul". Katsoin myös televisioidun TTT:n hienon Rockmusikaali Hamletin.
Sunnuntaina oli hieno ilma. Tuuletin petivaatteet, jätimme ne ja petauspatjan ulos pakkaseen kun lähdimme lenkille. Löysin vielä pari ehjää pitsilakanaa äidin jäämistöstä, eiköhän niillä pärjätä entisten lisäksi maaliin saakka. Kevensin vähän ruokailua ja tein broileri-kasvis-nuudeliwokkia. Lopulta raskin luopua jouluvaloista ja punaisista tekstiileistä.
Hannu ei halunnut lähteä kanssani pilatestunnille, sen sijaan vein hänet Ilmailumuseoon. Ehdimme kiertää näyttelyn ennen opastettua ihmisryhmää. Haimme cittarista mantelicroisantit, kotona tein salaatin ja paistoin gyosat.
Illalla otimme eväät mukaan vinttiin ja kuuntelimme vanhoja vinyylejä. Turhan harvoin tulee käytettyä hyvää soitinta ja kunnon kaiuttimia.
Sunnuntaina ajoimme Lohjalle katsomaan Onnin ja Sinnan uutta kotia. Rymy vastaanotti meidät riemukkaasti. Poika käy koirakoulua ja odotti kiltisti, kunnes sai luvan mennä syömään.
