Lähdimme aamupäivällä kiertämään Matildanjärveä. Menin edellä omaa vauhtiani, Hannu oli luovuttanut jo alkumatkasta ja palasi Teijontien kautta kylälle. Turhaan, sillä lenkin pystyi kiertämään kuivin jaloin, kunhan seurasi reittimerkkejä. Tosin ensimmäisille pikkusaarille ei pääse ilman pitkävartisia kumisaappaita, venettä tai pakkasen tuomaa jäätä. Olihan tämä kuitenkin paljon helpompaa kuin viime helmikuussa, kun rämmin polviin ulottuvassa umpihangessa.
Teijon kansallispuisto on aivan ihanaa, kallioista kuusimetsää. Taatusti suppismetsää, tänne täytyy tulla syksyllä sienestämään.
Pitkospuut ovat onneksi niin korkealla, etteivät (ainakaan vielä) ole veden alla. Ja onneksi ei ole ollut yöpakkasia, muuten kalliot, kivet, puunjuuret ja pitkospuut olisivat jäisiä ja liukkaita. Poikkesin parilla tutulla grillauspaikalla, maisema oli peittynyt sumuun. Pitkospuilla tasapainoillessani tuli mieleen Frigilianan levadat, täällä ei onneksi ole niin pitkiä pitkospuita, jyrkkiä rinteitä tai pelkoa putoamisesta syviin rotkoihin.
 |
| Roosinniemi |
Mantereelle päästyäni ajattelin palata kylään rantapolkua (ei maantietä) pitkin. Muistin kävelleeni sitä joskus kauan sitten, mutta matkani katkesi heti alkuunsa tulvaveteen.
Nousin korkealle kalliolle, jossa on Luontokeskus. Ohitin pari kalastusmajaa ja laskeuduin takaisin järven rantaan. Oli ihanaa vaeltaa hiljaisessa metsässä! Polku päättyi grillauskatoksen ja uimapaikan jälkeen omakotitaloalueelle. Kävelin kapeaa hiekkatietä kylälle, matkalla kohtasin Hannun ja haimme Mathildedalin kyläpanimon kaupasta/baarista hyvät "kylällä pannut" oluet, jotka nautimme omalla terassillamme.
 |
#kokkimatkassamukana
Söimme parasta joulukinkkua ikinä; pulled pork omalla aasialaisvaikutteisella kastikkeella salaatin ja chilidipin kanssa tortillan välissä. Päivätorkkujen jälkeen keitin joulukahvit. Illalla saunoimme ja nautimme olostamme.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti