Viimeistä viedään!

Sienisaalis 30.12. lähimetsässä

Luovuimme mukavasta mökistämme hyvissä ajoin ennen puoltapäivää (taas yksi hosupelle matkassa mukana). Kävimme katsomassa äitiä, joka ruokailun jälkeen nuokkui pyörätuolissaan ilman hampaita. Huomautin asiasta hoitajalle ja pyysin samalla siirtämään äidin nojatuoliin, jossa hän sai pään ja niskan tuettuna lepoasentoon. Äiti piristyikin ja yritti taas puhua jotain. Kotimatkalla haimme Suvilta maistiaisiksi kinkkua, joten emme tänä jouluna jääneet sitäkään ilman. Sunnuntaina söimme viimeiset rippeet jouluruuista, vain kaksi pientä bataattivuokaa jäi pakastimeen. Maanantaina lähdin kävelemään lähimetsään, josta löytyi vielä vähän tuoreita suppiksia.

Pyysin Joulupukilta yhtä lahjaa; täytepakettia Ajaston kalenteriini. Huonomuistinen pukki unohti koko asian, olisi pitänyt kirjoittaa Korvatunturille. Kaupasta ovat jo täytepaketit loppuneet ja tuntuu turhalta ostaa uusia kansia, kun minulla ne jo ovat.

Vuodenvaihteen perinteiset nakit ja perunasalaatti?

Joulukuun kirjoja:

John Boyne "Poika vuoren huipulla". Pikkuinen saksalais-ranskalainen Pierrot jää orvoksi. Orpokodista hänet siirretään yllättäen löytyneen tädin luokse Itävaltaan. Täti kuuluu vuoristokartanon palvelusväkeen ja pojasta kasvatetaan nimeä myöten kunnon saksalaista. Jonkun ajan kuluttua pojalle selviää, että talonisäntä on itse Adolf Hirler. Poika ihannoi isäntäänsä ja yrittää olla kaikin tavoin tälle mieliksi. Hän lopettaa yhteydenpidon Pariisin kodin naapurissa asuneeseen parhaaseen ystäväänsä, koska tämä on juutalainen. Muutenkin hän alkaa pitää koulutovereitaan alempiarvoisena ja oppii kasvaessaan komentamaan kartanon palvelusväkeä. Lopulta hän paljastaa tätinsä ja kartanon autonkuljettajan salaiset suunnitelmat ja on vastuussa näiden kuolemasta. Sodan päätyttyä ja aikuistuttuaan hän vasta ymmärtää toimiensa julmuuden.