Viikon aikana kävin kolme kertaa sienimetsässä, saaliina vain päivittäinen annos. Joko niitä ei enää ole, ne ovat peittyneet pudonneitten lehtien alle tai en löydä sieniä auringonpaisteessa. Riittävät kuitenkin hyvin lehti/palmukaalien kanssa uunijuuresten lisukkeeksi ja tortillojen täytteeksi. Pakastamani sienet ovat vielä säästyneet talven varalle. Kahtena syksynä olen kerännyt niin paljon sieniä, että lupasin itselleni ensi syksyksi kuivurin.
Näinä kummallisina aikoina emme ole käyneet yhdessäkään konsertissa tai teatterissa. Leffaan sentään uskaltauduttiin, vuorossa oli Klaus Härön hieno elokuva "Elämää kuoleman jälkeen".
Kylämme pihoilla näkyy jo paljon kausivaloja valaisemassa pimeitä iltoja. Itseäni olen hillinnyt laittamalla vain pienet ledivalot terassilla olevan kanervan päälle. Tosin meillähän palaa ympäri vuoden ledivalot sängynpäädyssä ja verannan katossa. Nyt annoin Hannulle luvan ripustaa valkoisen paperitähden makkarin ikkunaan, se kun ei näy kadulle.
Isänpäivänä Hannu teki kävelylenkin Honkanummelle, minä kävin jättämässä hyvästit lähimetsän sienipaikoille. Koronatilanteen ja varsinkin siskoni syöpädiagnoosin takia meille ei karanteenikouluja käyviä lastenlapsia tai palveluammateissa olevia lapsia kutsuttu. Tiitus lupasi piipahtaa viikolla ja Hannu sopi Kaisan kanssa lounastreffit.
 |
| Pizza Napoli |
Syksyn kirjoja:
Mia Kankimäki "Naiset joita ajattelen öisin". Pidin erityisesti kirjan ensimmäisestä osasta, joka kertoo Karen Blixenin elämästä Afrikassa. Totta vai tarua, mutta pohjautunee ainakin suurimmaksi osin faktoihin. Kirjan muut 1800-luvulla reissanneet "yönaiset" olivat minulle tuntemattomia ja ihailin varsinkin Mary Kingsleyn rohkeutta ja sinnikkyyttä tehdä tuohon aikaan hurjia matkoja ja usein aivan yksin. Luin/luen kirjaa puhelimesta e-kirjana, paperiversio olisi varmasti antanut minulle enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti