Kesällä kolusimme kahviloita ja pydähdyimme pullakahveille (jatkuu ensi kesänä). Hannu tekee hyvää Napolipizzaa, mutta päätimme kartoittaa Vantaan pizzatarjontaa. Kirkonkylän Laurentius ja Tikkurilan Putte's onkin jo testattu, nyt oli vuorossa Leinelän Pizza Time. Valoisa, vähän kalsea pizzeria, jossa kysyttiin rokotustodistukset. Ainakin meiltä, kun jäimme paikan päälle syömään. Hyvää oli, mennään toistekin!
Samalla ajelulla kävimme katsomassa Vantaan kaupunginmuseon näyttelyn "Kaupunki ilman identiteettiä".
Päästäkää sisälle! Sakari-orava on käynyt ovella kolkuttelemassa. Valtteri-myrskyn jälkeen Armi ja Runeberg tuiskuttivat lunta tiet tukkoon.
Viikonloppuna tapastelimme ja suunnittelimme kevään reissuja. Samalla korkkasimme vuoden 2012 omenaviinimme. Riski kannatti; viini oli hyvin säilynyt 10 vuotta kellarissa.
Helmikuun kirjoja:
Lisa Genova "Edelleen Alice" (suomennos 2010). Jo vuosia sitten nauhoitin elokuvan "Edelleen Alice", mutta halusin lukea kirjan ensin. Lisa Genova on neurotieteilijä, joten hän tietää, mistä kirjoittaa. Kirjassa seurataan viisikymppisen Harvardin professorin, Alicen, elämää kaksi vuotta sen jälkeen, kun hän saa diagnoosin alzheimertaudista. Aivan kuin lukisin jotain jännityskertomusta tietäen, että huonostihan tässä tulee käymään. Ikävintä on, että tarina liippaa niin läheltä meidän - sisarusten - elämää. Tosin kirjan Alice on huomattavasti nuorempi kuin meidän äitimme saadessaan diagnoosin. Kirjan tarina kerrotaan kolmannessa persoonassa, mutta Alicen kannalta. Perheenjäsenten ajatuksista tai tunteista ei kerrota. Alicen alzheimertaudin eteneminen seuraa tuttua kaavaa, tosin havaintojemme mukaan ädin harhat tulivat jo varhaisessa vaiheessa; milloin olohuoneessa istui (yöllä) tuntematon nuoripari, milloin me koputtelimme pihalla olohuoneen ikkunaa, vaikka olimme samaan aikaan Balkanilla reissaamassa. Ja tietenkin kylässä kävi myös varkaita, joita pelätessään äiti laittoi lompakon piiloon, milloin mihinkin. Unohtelu, eksyily ja tavaroiden hämmästyttävä katoaminen kuulostavat niin tutulta. Äitimme on sitkeää sorttia ja meillä lapsilla on ollut vuosia aikaa hyvästijättöihin. Äiti on edelleen äiti, mutta ei enää se sama äiti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti