Lissabon

Iltalento on lähes tyhmintä, mitä tiedän. Onneksi Lissabon on tuttu kaupunki. Helsinki-Vantaan uusi turvatarkastus on tosi näppärä. Turhaan olin pakannut nesteet ja akku/patterikäyttöiset esineet pikkukassiin; mitään ei enää tarvitse nostaa esille. Kaikki meni niin nopeasti, etten ehtinyt edes kasvomaskia laittaa.

Finnairin lento oli aivan täynnä, viereeni sain suomalaisen pariskunnan. Kulutin aikaa lukemalla ja poistamalla kameran muistista vanhoja kuvia. Ennen laskeutumista matkustajia pyydettiin istumaan paikoillaan, turvavälien säilyttämiseksi kone tyhjennettäisiin rivi kerrallaan. Kun istuinvyön merkkivalo sammui, kaikki portugalinkieliset (+ intialaiset) pomppasivat pystyyn ja alkoivat tyhjentää matkatavaraluukkuja.

Kello lähenteli yhtätoista ennen kuin löysin majapaikkani Inn Possible Hostelin. Respa meinasi veloittaa kortiltani kolminkertaisen maksun (tämän päivän hinta), onneksi minulla oli vielä väsyneenäkin ymmärrys tallella ja maksoin sovitut 42€ kolmesta yöstä. Lunastin myös pyyhkeen, että oma pysyy vielä kuivana. Ostin baarista euron viinilasillisen ja söin mukaan tekemäni eväsleivät. Sain yläpedin, yhtä lukuun ottamatta muut 6h-dormin asukit olivatkin jo pedeissään.

Dormin toinen ikkuna oli yön auki ja siitä kuului liikenteen ja yönkulkijoiden äänet. Aamuyöstä viimeisenä palannut alapedin poika yski pari tuntia. Aamiainen oli varsin kattava; söin kolme pientä täysjyväsämpylää hyvillä päällyksillä ja toisen kahvimukillisen kanssa sitruunakakun palasen (en siis saanutkaan sitä himoitsemaani suklaakakkua).

 

Aamupäivällä lähdin haahuilemaan ilman sen tarkempaa suunnitelmaa. Kävin muutamalla näköalatasanteella (miradouro) ja laskeuduin Martim Monizin kautta Praça Figueiralle, jolle oli levittäytynyt perjantaimarkkinat.

Tarkoitukseni ei ollut tänään kävellä Alfamaan (koska lauantaina menen Varkaidentorille), mutta olin niin hoodeilla, että kävelin vielä Miradouro de Santa Luzialle ja ohi mennessä tervehdin Ginja d'Alfaman isäntää, joka kyseli, olenko yksin liikkeellä. Kerroin Hannun terveiset ja lupasin tulla huomenna uudelleen. 

O Tainadas Restaurante

Kävin Apollonian asemalla ostamassa junalipun sunnuntaille Portoon, on sekin hoidettu. Hyvän lounassalaatin söin O Tainadas Restauranten terassilla. 

Maruto

Pastelaria Tentação

Palasin kämpille suihkuun ja siestalle. Sen aikana sain uusia kämppiksiä, kaikki pois lähteneet vaihtuivat miehiin. Vain se yskivä poika jäi seuraavaksikin yöksi. Ilta-aurinko paistoi vielä lämpimästi ja lähdin kantabaarin (Maruto) terassille nauttimaan hyvän Finisterra-oluen. Praça do Comercion kautta jatkoin keskustaan ja tutussa Pastelaria Tentaçãossa söin reissun ensimmäiset sardiinit. Tästä tulikin oikea kalapäivä! Päivän saldo: 12 kilometriä kaupunkikävelyä pitkin mäkiä ja rappuja.

Pink Street

Valvoin lähes koko yön kuunnellen yhden (tai kahden) uuden tulokkaan kuorsausta. Aamulla osa dormin asukkaista lähti jatkamaan matkaansa. Olen pitänyt mykkäkoulua pari päivää, mutta kun jäin dormiin kahden kesken yskivän pojan kanssa, aloitin keskustelun. Hän onkin kanadalainen, jotka kokemukseni mukaan ovat mukavaa väkeä. Hän on reissannut pitkään pitkin poikin maailmaa, mutta palaa Kanadaan huhtikuussa, kun hänen asuntonsa on valmiiksi remontoitu.

Taivas oli taas pilvetön, mutta tuuli kylmästi. Aamiaisen syötyäni venytin ulos lähtöä kymmeneen, että aurinko alkoi lämmittää. Kävelin ensin Cais do Sodreen ja etsin Pink Streetin, joka nimensä mukaisesti on varsin pinkki.

Pink Street

Poikkesin Rossiolle ja lähdin siitä kohti minulle mieleistä Lissabonin nähtävyyttä. Onhan minun joka kerta koettava Baixa Chiadon metroaseman liukuportaat. Osa liukuportaista on pois käytöstä, joten rapputreenejä tuli tällekin päivälle.

Feira da Ladra

Lauantain missio oli käydä Varkaiden torilla ja etsiä Annalle ametistiriipus. Samalla ostin itselleni mustan onyxriipuksen (äidin muistoksi). Kauppias on pysynyt kaikki nämä vuodet samassa paikassa, hänet oli helppo löytää.

Feira da Ladra

Alkoi olla kuuma (jano), kellokin oli yli puolenpäivän. Istuin Arcaz Velhon kaltevalle terassille juomaan hyvän dunkelin.

Ginja d'Alfama

Ginja d'Alfama

Lupasin käydä tänään Ginja d'Alfamassa ja olikin sopivasti lounasaika. Söin kuuman tostamistan ja kahvin kanssa maistoin reissun ensimmäisen ginjan. Palasin hosteliin ja jäin olohuoneeseen päivittämään blogiani. Seurakseni sain nuorenmiehen, joka arvuutteli minulta kotimaataan. Eksoottisesta ulkonäöstä (ja sirosta koosta) johtuen veikkasin Ranskaa tai Algeriaa, mutta poika onkin pesunkestävä jenkki. Kun myöhemmin menin dormiini, poika oli siellä jo puhumassa politiikkaa kanadalaispojan kanssa. Voimakkaasti eriävistä mielipiteistä huolimatta (Kanada 6-0) he pysyivät sovussa ja vaihtoivat puhelinnumeronsa, kun kanadalainen lähti ulos.

Alfama on nyt haahuiltu ja lähdin etsimään illallispaikkaa Bairro Altosta. Opiskelijaporukoita oli kujilla juhlimassa ja laulamassa. Vaikka eilen olikin kalapäivä, mieleni teki vielä mustekalarenkaita.

Minut pysäytti Tasca de Noticiaksen nuori sisäänheittäjä, joka kertoi olevansa Virosta. Ihmettelin hänen tummaa ulkomuotoaan, syy löytyy Nepalista. Oikeasti hän on asunut Virossa viisi vuotta, opiskellut Tartossa (+ Turussa) ja lähtee ylihuomenna Amerikkaan. Tässä ravintolassa hän on auttamassa sukulaismiestään. Listalta löytyi mustekalarenkaita, lisäksi tilasin kinkku-juustolautasen. Seitsemältä alkoi fadokonsertti kahden laulajan vuorotellessa.

Tasca de Noticias

Tasca de Noticias

Lauantai-illasta huolimatta pojat olivat jo pedissä, kun palasin kämpille. Menin vielä yläkerran baariin euron viinille ja päivittämään blogiani. Eikämitä, pojat olivat vain huilineet ja lähtivät kylille, kun minä menin nukkumaan.

Päivän saldoksi tuli 10 kilometriä vaihtelevaa kaupunkikävelyä. Ilmankos sääriä ja nilkkoja särkee öisin.

Yö meni taas brassimiehen kuorsausta ja Kanadan pojan yskimistä kuunnellen, korvatulpistakaan ei ollut apua. Kaikki pedit olivat taas täyttyneet, mutta jenkkipoika oli tainnut unohtua juhlimaan. Vasta sunnuntaiaamuna huomasin, ettei minulla ole lainkaan allergiaoireita.