Museoiden Helsinki; Kiasma ja Sinebrychoff

Oli taas aika käydä verenluovutuksessa ja valitsin sille torstain, jolloin oli pilvistä ja vähän viileämpää.

Kiasmassa oli monta mielenkiintoista näyttelyä ja kiersin ne kaikki. "Entiset ainoat - Saamelaisen taiteen aika" on värikäs nykytaiteen näyttely Saamenmaalta. Teokset ottavat myös kantaa saamelaisten itsenäisyyteen.

 

Marianna Simnet "Leda Was a Swan". Jenna Sutela "I Magma". Edith Karlsonin ja Hora Lupinin isot ihmishahmot. Kaikki pysäyttäviä teoksia.

Etukäteissuunnitelmastani poiketen söin lounaan Kiasmassa, salaattipöytä oli niin houkutteleva, lisäksi oli tarjolla kalapullia. Sanomatalon verenluovutuksessa ei ollut ruuhkaa, ilman ajanvarausta pääsin lähes heti luovuttamaan. Hgb 139.

Kävelin Bulevardille ja Sinebrychoffin museoon. Näyttely "Yö" oli vaikuttava, huoneiden valaistus oli himmennetty ja lamputkin peitetty kankaalla.

Alakerrassa oli eri taiteilijoiden tekemiä muotokuvia Anna Sinebrychoffista. Lempeän näköinen rouva! Ennen kotiin lähtöä poikkesin Riekerin uuteen myymälään Aleksanterinkadulle. En löytynyt itselleni uusia vaellussandaaleja. Espan lavalla alkoi neljältä soida intialainen musiikki, mutta lähdin sitä ennen kotiin. Illalla taas pakattiin!

"On siis kevät, kuljen Töölönlahden rantaan"

Kasvitieteellinen puutarha

Jääkaappi oli tyhjä, kun lensimme Málagasta illaksi kotiin. Meninkin aamulla Naistenpäivän brunssille. Viikonloppuna aloitin rapputreenit, kuntoportaat olivat jo kuivat (vieressä lapset laskivat pulkalla mäkeä), mutta metsätiet ja latupohjat vielä jäisiä. Cómpetan mäissä totesin, että kunto on hyvällä mallilla, kiitos Rekolan Raikkaan liikuntatuntien. Kuukausi aikaa keriä vaelluskuntoa liikkumalla; jumppaa, joogaa, rapputreenejä ja kävelylenkkejä.

Toimiston lukupiirin takia pidin keskiviikkona Helsinki-päivän. Kävin Kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa sattui olemaan avoimet ovet ja paljon porukkaa. Ei vielä mitään pääsiäiseen tai kevääseen viittaavaa, mutta muuten hienot tilat ja kasvit.

Oodi

Kävelin läpi Kaisaniemen työmaan ja menin Oodiin lounaalle. Mukava kokemus, menee ehdottomasti ravintolalistalleni.

Simon Fujiwara

Kiasmassa minua kiinnosti Simon Fujiwaran uusi näyttely; huumoria, väriä ja musiikkia.

Seuraavaksi katsoin Sinebrychoffin näyttelyn "Veden elämää". Esillä oli myös vanhastaan tuttuja teoksia, kuten Tiina Itkosen valokuvia.

Kakkugalleria

Ennen kuin menin lukupiirin kokoontumiseen, poikkesin vielä Kakkugalleriaan suklaakakulle. Kirjankin olin ehtinyt reissun jälkeen melkein lukea. Naapurit kutsuivat meidät illalla saunomaan.

Kevään kirjoja;

Riitta Jalonen "Kirkkaus". Luin kirjan jo muutama vuosi sitten ja pidin siitä kovasti. Nyt se tuli valituksi toiseen lukupiiriini ja ajattelin selata kirjaa sieltä tälltä. Riitta Jalosen teksti on niin kuvaavaa ja kaunista ja juoni niin koukuttava, että luin teoksen kokonaan. Välillä murheellistakin tarinaa kevensi Jalosen kaunis kieli: "Sanat syntyvät vedessä", "Kuolleina ihmiset ovat sisällämme vielä enemmän kuin elävinä" jne.

Leïla Slimani "Toisten maa" (1. osa; Sotaa, sotaa, sotaa). Nuori ranskalainen Mathilde rakastuu 1940-luvulla Ranskan armeijassa palvelevaan komeaan, itseään vanhempaan marokkolaiseen Amineen ja lähtee sodan loputtua tämän kotimaahan. Alsacen elämään ja ilmastoon tottunut morsian viedään kaus maaseudulle, jossa pariskunta yrittää viljellä kitukasvuista appiukolta perittyä maatilaa. Amine on innokas kokeilija ja uurastaa kovasti. Tytär Aicha on terävä päästään ja Mathilde haluaa, että tyttö saa käydä koulua. Perheeseen syntyy myös poika. Mathilde kaipaa perhettään ja vanhaa kotimaataan, mutta tyytyy kohtaloonsa ja tekee kaikkensa oman perheensä eteen. Marokon itsenäistymisen verinen sota ulottuu myös kaupunkien ulkopuolelle, jopa heidän syrjäiselle maatilalleen, ennen kuin Marokko itsenäistyy 1956.

Helsinki-päivä; kolme näyttelyä, hyvää ruokaa ja ystäviä

Kolme, neljä, viisi kärpästä yhdellä kerralla, kun vietin iltapäivän Helsingissä. Houkuttelin Ritun mukaani katsomaan Taidehallin Kaija Aarikka -näyttelyn.

Kaija Aarikka

Kaija Aarikka

Uskomattoman tuottelias suunnittelija! Paljon meillekin tuttuja koruja, koriste-esineitä ja astioita. Niin ajattomia, että monet niistä ovat myynnissä ja monissa kodeissa käytössä edelleen. Itsekin olin koristautunut Aarikan puukoruilla, vaikka muuten käytänkin äärettömän vähän koruja.

Antell Pikkuarkadia

Taidehallista olikin lyhyt kävelymatka lounaalle Antell Pikkuarkadiaan. Söimme mukavasti lämmittävää kukkakaalikeittoa, salaattipöydän antimia ja teriyakikanaa.

Eveliina Hämäläinen

Eveliina Hämäläinen

Ulkona puhalsi kolea tuuli, kun kävelimme Erottajankadulle ja TM-Gallerian tiloihin. Siellä on parhaillaan Eveliina Hämäläisen Luona-näyttely.

Peter Balke

Meillä oli vielä yhteistä aikaa ja kävimme katsomassa Sinebrychoffin taidemuseossa Peter Balken "Arktisen lumo" -näyttelyn. Pois lähtiessämme pysähdyimme Kakkugalleriaan herkullisille kakkukahveille. Ritu lähti etsimään itselleen talvitakkia, minä suunnistin Oodin kautta lukupiirin tapaamiseen.

Syksyn kirjoja;

Muriel Barbery "Siilin eleganssi". Keski-ikäinen leskirouva Renée toimii aulavahtina pariisilaisessa talossa, jonka pitkäaikaiset asukkaat ovat ylempää keskiluokkaa. Hierarkiassa alimpana on Renée, harmaa hiirulainen, jota tuskin huomataan, paitsi jos kerrosvälien kukat ovat hoitamatta tai kynnysmatot lähettämättä pesulaan. Lapsettomaksi jäänyt Renée on kuitenkin itseoppinut älykkö, joka arvostaa niin kirjallisuutta, elokuvia kuin maalaustaidettakin. Muutama ystäväkin hänellä on, mutta kukaan ei arvaa, mitä tuon yksinkertaiselta näyttävän naisen ajatuksissa liikkuu. Kunnes taloon muuttaa ensimmäinen "ulkopuolinen", varakas japanilainen herrasmies, joka näkee aulavahdin ulkokuoren taakse. Yläkerrassa asuu varhaisteini Paloma, joka suunnittelee omaa itsemurhaansa (polttamalla koko asunnon) ennen kuin täyttää 16. Hänkin ystävystyy Renéen kanssa ja alkaa miettiä, jospa sittenkin kannattaisi elää.  

Sergei Dovlatov "Kompromissi". Venäläinen journalisti Sergei Dovlatov (1941-1990) oli toimittajana virolaisessa Soveskaja Estonija -lehdessä vuosina 1974-1976. Kaikesta ei voinut kirjoittaa, kaikki kirjoitukset tarkistettiin ja kaikessa piti tehdä kompromisseja. Vodkanhuuruinen toimittajajoukko kirjoitti ja toimi, niin kuin parhaaksi näki. Juutalaisten sukujuuriensa avulla Dovlatov pääsi muuttamaan Amerikkaan, jossa kaikki hänen kirjansa julkaistiin.

Helmikuun valo

Elizabeth Strout kirjoittaa kirjassaan "Olive, taas", miten Olive leskeksi jäätyään on yksinäinen ja masentunut, kunnes huomaa helmikuun kauniin valon. Olen päivittäin ulkona pari tuntia ja reagoin herkästi valon lisääntymiseen, lintujen lauluun ja kevään etenemiseen. Vuodenajoissa onkin parasta niiden erilaisuus ja jokavuotinen kevään ihme.

Andalusian reissun jälkeinen viikko oli taas touhua täynnä. Pääsin jooga- ja jumppatunneille ja hain Specsaversilta uudet lasini (edelliset olivat omaksi yllätykseksenikin jo neljä vuotta vanhat). Mirja ja Masa kutsuivat kahville ja katsomaan heidän vasta remontoitua kylppäriään. Olin toivonut pääseväni viikonloppuna rapputreeneihin, mutta lauantain vastaisena yönä alkoi pyryttää lunta ja sitä jatkui viikonlopun yli. Rämmin auraamattomilla kävelyteillä ja vakuutin itselleni, että tässä se kunto nousee ja tasapaino kehittyy.

Saimme jo joulun alla kutsun Meerin 90v-synttäreille Lohjalle. Koko klaani oli koolla. Ihanaa, kun meidätkin lasketaan mukaan perheeseen.

Maksoi mitä maksoi (lähes saman verran kuin tämän kuun meno-paluulennot), oli enää turha odottaa lentotarjouksia ja varasin menolennon Málagaan huhtikuulle. Tärkeintä minulle on, että lento on suora ja lähtö aamulla, ettei mene koko päivä hukkaan. Hostellinkin olin jo valinnut etukäteen, läheltä helmikuun majoitustamme. Myöhemmin varasimme myös yhteiset paluulennot toukokuulle, muutamat majoitukset (peruutusvaihtoehdolla) ja minä itselleni junalipun Málagasta Sevillaan. Sen kunniaksi korkkasimme kuivan Cavan.

Koululaisten talvilomaviikolla emme saaneet yhtään ipanaa luoksemme; Ilona oli rippileirillä ja Pihlallakin viikko täynnä ohjelmaa. Hain leipomosta kaksi laskiaispullaa ja kyläyhteisön nuotioretkellekin menemme kahdestaan.

Helsinki-päivänä kävin katsomassa Valokuvataiteen museo K1:ssä Duane Michalsin laajan muotokuvanäyttelyn. Yhdessä huoneessa oli Malimanian näyttely "Juuriemme jäljillä".

Malimania; Juuriemme jäljillä

Harju Döner

Halusin testata jonkun ravintolan ja kävin lounaalla Citykäytävän Harju Dönerissä. Tosi hyvää kanaa!

Ennen toimiston lukupiirin kokoontumista ehdin käydä katsomassa Sinebrychoffin näyttelyn Alexander Lauréus - kohti Roomaa. Eipä turkulaismaalari yhtään häviä italialaisille tai hollantilaisille aikalaismaalareille. Museon rappukäytävässä kukki kliivia komeasti ja kun kassa kehui yläkerrassa olevan lisää kasveja, jotkut ehkä ihan alkuperäisiäkin, kävin pitkästä aikaa katsomassa myös Sinebrychoffien kotimuseon. Muut keskustan näyttelyt olenkin jo aiemmin nähnyt.

Lukupiiriin kokoontui lähes koko porukka ja keskustelu aaltoili taas laidasta laitaan, samoin mielipiteet luetusta kirjasta. Seuraavan kokoontumisen sovimme pääsiäisviikolle, joten minäkin pääsen mukaan. Samalla taidan käydä verenluovutuksessa ja kevään ollessa jo pitkällä, lounaan voisin nauttia Kasvitieteellisessä puutarhassa. 

Lauantain nuotioretkelle osallistui taas tuttu porukka, mutta mukana oli myös muutama uusi kyläläinen, jotka olivat huomanneet teiden varrelle laitetut ilmoitukset tapahtumasta. Pari saksalaista vaihto-oppilastakin pääsi nauttimaan suomalaisesta grillimakkarasta ja nuotiohetkestä. Myöhemmin illalla pidimme siskojen WhatsApp-ryhmässä UMK- ja Melloraadin.

Maaliskuussa meidän piti pysyä kotona, mutta päätimme käyttää Eckerön ystävänpäivätarjouksen ja Mare varasi meille huoneistonsa. Reissulla pitää aina olla joku tarkoitus. Kuten Tallinnan arkkitehtuurimuseon uusi näyttely "Visio ja fantasia".

Helmikuun kirjoja:

Elif Shafak "Valkoinen elefantti". Tuhannen ja yhden yön tarinoita aikuisille. Fiktiota, faktaa ja puolitotuuksia. Intialaispoika Jahan saapuu 1500-luvulla laivalla Istanbuliin, saattaakseen hoidokkinsa - valkoisen elefantin - lahjaksi sulttaanille. Poika ihastuu sulttaanin tyttäreen, kunnostautuu elefantinhoitajana, sotii tämän kanssa turkkilaisten joukossa ja pääsee mestari Sinanin yhdeksi oppipojaksi rakentamaan siltoja ja Istanbulin upeita moskeijoita. Kirjan mielenkiintoa lisää todellisuuspohja; mestari Sinan, hallitsijat, rakennukset, Turkin ja Istanbulin historia. Siihen aikaan oli aivan normaalia, että kaupunki täyttyi erimaalaisista ja -uskontoisista alan ammattilaisista. Nykyään muuttoliike taitaa olla toisin päin, kun turkkilaiset lähtevät töiden perässä Saksaan ja Pohjoismaihin.

Jari Järvelä "Aino A." Mainio fiktiivinen "elämäkerta" (biofiktio) Alvar Aallon Aino-vaimosta. Varmastikin pitkälle myös totta. Siinä kun Alvar suunnitteli suuria, pisti rahaa menemään ja keräsi kaiken kunnian myös pariskunnan yhteisistä töistä, Aino korjaili miehensä mahdottomia piirustuksia, yritti pitää perheen ja firman talouden plussalla ja sieti miehensä syrjähypyt. Kuten monet aikalaisensa, myös Aino jäi miehensä varjoon, vaikka totta puhuen suurimmat saavutukset taisivat olla hänen ansiotaan. Vasta myöhemmin näitä taitavia, upeita naisarkkitehtejä ja -taiteilijoita - esim. Juhani Ahon vaimo Venny Soldan Brofeldt - on nostettu omaan arvoonsa. Kirjaan antoi perspektiiviä syksyllä Taidehallissa näkemäni Aalto-näyttely (ja 2017 Ateneumin Alvar Aalto -näyttely).

Tiivis Helsinki-päivä

Toimiston lukupiiri kokoontui pitkän kesätauon jälkeen. Houkuttelin Hannun lounastreffeille, olihan hänellä mahdollisuus tavata pikaisesti serkunpoika tms. Ruotsista. Jätin hänet tekemään viikkosiivousta ja lähdin jo aamupäiväjunalla keskustaan, josta jatkoin ratikalla Hagelstamille. Jätin yhden Björn Weckströmin pronssisormuksen myyntiin (olen siitä harvinainen nainen, että mielestäni minulla on liikaa koruja, enkä niitä koskaan käytä). Koska olin jo hoodeilla, kävelin Sinebrychoffin taidemuseoon katsomaan "Kirsikkapuun alla - japanilaisia puupiirroksia" -näyttelyn.

Pisti vähän kiireeksi, kun olin tehnyt Hannun kanssa lounastreffit Ravintola Pääpostiin yhdeksi ja tämä ilmoitti jo olevansa tulossa. Nordic Weekin kunniaksi tarjolla oli pohjoismaisia herkkuja (plus mangolassia).

Ennen kuin Erkki aloitti Oodissa puheensa yleisölle, kävimme moikkaamassa häntä. Hannu jäi kuuntelemaan keskustelua (ruotsiksi), minä vetosin lukupiiriin, joka tosin alkaisi vasta parin tunnin kuluttua ja poistuin paikalta.

Kävelin Kiasmaan katsomaan "Kompassissa pohjoinen" -näyttelyn. Sen kierrettyäni istahdin lattiatyynyille muokkaamaan kuviani ja pääsin (luvan kanssa) jonkun englantia puhuvan pojan kuvaan. Seurakseni sain pikkuvesselin, joka oli juuri oppinut kävelemään ja tuli tyynyille ihmettelemään. Ilmanvaihtoreiät lattiassa tosin tuntuivat kiinnostavan enemmän taaperoa.

Hans Op de Beeck

Lopuksi menin Amos Rexiin, jossa on aivan hurmaava Hans Op de Beeckin näyttely "The Quiet Parade". Ah! Hämärässä tilassa oli uskomattoman hienoja betonitaideteoksia. Välillä istahdin sohvalle, mutta sekin oli kivikovaa betonia. Tänne täytyy tulla vielä uudelleen, onneksi on Museokortti!

Olen usein ajatellut pyytää Zeljkalta hänen veljensä/serkkunsa/ystävänsä numeroa, ihan varmuuden vuoksi. Mutta en ole kehdannut, jotenkin se tuntuu pahaenteiseltä. Hän oli kaikessa viisaudessaan ja ystävyydessään antanut numeroni veljelleen, joka viestitti minulle, että Zeljka on leikattu ja kaikki meni hyvin. Iso (betoni)kivi vierähti sydämeltäni. 

Viimeinen etappini oli lukupiiri, johon osallistui tällä kerralla vain viisi. Saimme aikaan vilkkaan keskustelun Pamukin kirjasta/kirjoista, Turkista, turkin kielestä, politiikasta ja kaikesta muusta vähänkin asiaa sivuavasta.

Loppusyksyn kirjoja:

Silvia Avallone "Teräs". Kirjan tapahtumat sijoittuvat 2000-luvun alkuun, toscanalaiseen terästeollisuuskaupunkiin. Lähinnä seurataan kahden perheen elämää ja lapsuudenystäviä Annaa ja Francescaa, jotka ovat kasvamassa teineiksi. Ystävyksistä tulee mieleen Ferranten Napoli-sarjasta tutut Elena ja Lila. Molemmat yhtä teräviä päästään, mutta vain Elena pääsee ahkeruutensa, opettajansa ja stipendin avulla jatkamaan opintoja lukioon ja yliopistoon. Lila naitetaan rikkaisiin naimisiin ja hän aikuistuu huonossa avioliitossaan. Tässäkin kirjassa vain Anna jatkaa lukioon, Francesca jää köyhän perheen loukkoon, jossa julma isä määrää kaikesta. Kauniit tytöt pyörittävät asuinalueen poikia miten tahtovat, tosin Francesca haluaisi olla Annalle enemmänkin kuin ystävä. Pojilla ja nuorilla miehillä ei ole mielessään muuta kuin seksi, huumeet, alkoholi, discot ja autoilla kaahailu. Heillä ei ole tulevaisuuden haaveita tai mahdollisuuksia, ainoa keino hankkia rahaa on päästä töihin terästehtaaseen. Raskas työ tuhoaa terveyden ja koituu monen kohtaloksi. Kirjassa oli liikaa suoraa seksiä minun makuuni, lisäksi parit ristiriitaisuudet häiritsivät lukemista.

Tehokas Helsinki-päivä

Olen vältellyt julkisen liikenteen käyttöä, mutta kun lähdin lukupiirin kokoontumiseen Helsinkiin, päätin samalla reissulla käydä katsomassa keskustan taidenäyttelyitä.

Magnus Enckell

Magnus Enckell

Magnus Enckell

 

Ensimmäisenä kävin katsomassa Magnus Enckellin laajan ja hienon näyttelyn Ateneumissa. Harva taiteilija on yhtä monipuolinen kuin Enckell. Kokoelmassa on hänen teoksiaan niin kotimaasta kuin Pariisistakin, maisemia, kukkia ja muotokuvia. Kirkkotaiteesta ihmiskehon kuvauksiin, lisäksi paljon piirustuksia ja hahmotelmia.

Baobao

Alkoi olla lounasaika ja Ateneumista poistuttuani katselin entuudestaan tuttujen lounasravintoloiden listoja. Päädyin kuitenkin minulle uuteen, Kasarminkadun Baobaoon. Viihtyisä ravintola, hyvää musiikkia ja mukava henkilökunta. Valitsin kaksi possubaoa, hyviä olivat, mutta voiton vie edelleen Tallinnan Baojaam, sekä maultaan että hinnaltaan.

Giovanni Battista Tiepolo

Giovanni Battista Tiepolo

Domenico Tiepolo

Tyytyväisenä jatkoin matkaa Sinebrychoffin taidemuseoon, jossa on esillä näyttely Tiepolo - Venetsia Pohjolassa. Hienoja olivat, tosin minusta tuntuu, että olen ennenkin nähnyt Tiepolo-näyttelyn samassa paikassa. Ihanan värikkäitä tauluja Enckellin pastellisävyisten ja mustavalkoisten teosten jälkeen.

Ismo Hölttö

Ismo Hölttö

Ismo Hölttö

Pullakahvit nautin Kanniston Leipomon viehättävässä kahvilassa. Korituoli oli vapaana ja istuin lepuuttamaan jalkojani. Omenakanelipulla oli kuin äidin tekemää; sopivasti raa'aksi jäänyt omenapalojen alta. Kolmanneksi taidenäyttelyksi olin valinnut Ismo Höltön valokuvanäyttelyn Hakasalmen huvilassa. Sielläkin olisi voinut istahtaa kahville vaikka ulkoterassille, oli niin lämmin päivä. Höltön näyttelyssä on runsaasti hienoja valokuvia 60-luvun Helsingistä. Taustalla soi sen ajan iskelmät. Näyttely antaa taatusti paljon niille helsinkiläisille, jotka ovat minua vähän vanhempia. Katukuvaukset ja niiden nimet eivät minulle avaudu, mutta henkilökuvat ovat aivan mahtavia.

Doug Aitken

Doug Aitken

Doug Aitken

Vielä oli aikaa lukupiirin kokoontumiseen ja poikkesin Kiasmaan, jossa kapusin 5-kerrokseen katsomaan (ja kuuntelemaan) Doug Aitkenin liikuttavan kauniin Song 1 -videoesityksen, jossa tilaan rakennetun ympyrän sisä- ja ulkoseinälle heijastuu vaihtuvia videoita. Kaikkien taustalla soi eri muusikoiden esittäminä vanha iskelmä "I only have eyes for you". Hieno!

Yliopiston kirjaston kahvilan ovi oli suljettu ja olin hetken pallo hukassa. Etsin kirjaston pääsisäänkäynnin Fabianinkadulta ja sisällä harhailin taas jonkun aikaa, ennen kuin löysin kokoushuoneemme. Onneksi olin varannut aikaa eksyilyyn. 

Aikaa olisi ollut käydä samalla reissulla verenluovutuksessakin, harmittavasti saan luovuttaa vasta parin päivän kuluttua. Jokaisessa taidemuseossa edellytetään maskin käyttöä. Junassa ihmettelin itsekseni maskien vähäistä käyttöä.