perjantai 20. syyskuuta 2024

Krakova

Upea Zakopane vuorineen ja kauniine perinnetaloineen jäi taakse, kun lähdimme puolenpäivän bussilla (noin 8€/hlö) Krakovaan. Päivä oli lämpimin tähän asti ja taivas lähes pilvetön. Olisihan täällä voinut vielä pari päivää vaeltaa pitkin rinteitä.

Check-in Krakovan majoitukseen oli kolmelta ja olimme oven ulkopuolella tasalta. Loft-maininnasta päättelin, että asumme ylimmässä kerroksessa. Harmiksemme hissi ei toiminut. Raahauduttuani kipeillä koivillani ylimpään kerrokseen totesin asuntojen numeroiden loppuvan kesken. Luin tarkemmin saamani ohjeet; asummekin talon alimmassa kerroksessa, josta pääsee suoraan suojaiselle sisäpihalle. Hannu kipaisikin samantien lähikauppaan ostamaan tervetulo-oluet, jotka joimme pihalla istuen.

Soprano Trattoria

Minun valintani tälle illalle oli tuttu Soprano Trattoria, että tuli edes vähän käveltyä. Ilma oli leppeän lämmin, kesää vielä riittää! Tilasimme antipastilautasen neljälle hengelle, se riitti mainiosti kahdelle pääateriaksi.

Palasimme kämpille Marian aukion kautta, porukkaa istui vielä kaikilla terasseilla. Haimme Carrefourista viinin ja vietimme mukavan illan kodikkaassa asunnossa lukien ja musiikkia kuunnellen.

Lauantaina kurkkasin herättyäni ulos; korkeiden talojen ja puiden yläpuolella taivas loisti aamuauringossa kirkkaan sinisenä. Oli tulossa lämmin päivä. Hannu lähti ostamaan sämpylöitä ja jogurttia, minä kävin suihkussa ja keitin kahvit. Pyöräytimme pyykit koneessa ja jätimme ne pihalle kuivumaan. Aamun lämmettyä kävelimme yhdessä vanhaan kaupunkiin, siellä tiemme erkanivat. Treffit teimme parin tunnin kuluttua joen toiselle puolelle, tutun Drukarnia Klubin terassille.

Kyselin yhdestä matkamuistomyymälästä postimerkkejä, mutta rouva neuvoi minut postiin; se on ihan tuossa lähellä. No ei löytynyt, eikä Maps.me tunnistanut postia millään haulla. Ehkä saan ostettua merkkejä myöhemmin jostain tupakkakioskista? Olin ottanut kirjan matkaan mukaan, nousin Waweliin ja istuin puistoon lukemaan.

Kladka o. Bernatka

Laskeuduin Wawelilta joenvarteen ja lähdin kävelemään kohti Kladka o. Bernatka -siltaa. Matka oli pidempi kuin muistinkaan. Ylitin akrobaattien koristaman sillan ja sen toisella puolella Hannu odottikin minua jo sovitulla paikalla.

Elebele

Olimme etukäteen sopineet myös tämän päivän lounaasta; uudella torilla (pl. Nowy) puolikkaat zapiekankat omin valinnoin (onneksi sain Hannun luopumaan haaveesta ostaa molemmille kokonaiset). Mrs & Mr Zapiekankan luukku oli suljettu, joten menimme naapurin - sekin hyväksi todettu - Elebelen luukun jonoon. Kyllä olikin hyvää, tällainen pitää syödä joka kerta Krakovassa käydessään!

Nyt oli käytössä kunnon keittiö ja tein (Zakopanesta tuoduista) kananmunista, tonnikalasta ja (kotoa tuoduista) kuivatuista sienistä meille omeletin, jonka nautimme kirsikkaproseccon kera.

Sunnuntaina leipomot ja osa kaupoista olivat kiinni, Hannu palasi hakureissultaan mukanaan suklaacroissantit. Sääennuste lupasi tänne +24 astetta. Olikin kaunis ilma, kun taas lähdimme omiin suuntiimme. Kävelin vanhan kaupungin ympäri puiston ulkotietä, josta poikkesin Fransiskaanikirkkoon. Puistonpenkeillä nukkuivat tokkuraiset, pahalta haisevat ukot. Pian heillekin tulee kylmä, kun yöt viilenevät.

Kirkon ulkopuolella on caminopaasi, joka kertoo, että Espanjan Castiliaan on 4.184 kilometriä. Hmm... ehkä vähän liian pitkä matka minulle.

Vanhan kaupungin kierrettyäni suuntasin kohti "uutta" juutalaishautausmaata, mutta Maps.me johdatti minut jollekin bensikselle. Päätin jättää hautausmaan huomiselle (ja etsiä sen paperikartan avulla), olimmehan jo sopineet huomiset treffit Alchemian terassille. Etsin aurinkoiselta aukiolta vapaan penkin, jolle istahdin lukemaan mukana kulkevaa kirjaa.

Stare Mury

Piwnica Pod Złota Pipa

Tämän päivän treffit sovimme tutulle Stare Muryn terassille, jossa joimme hyvät portterit. Minun ToDo-listallani oli vielä savujuusto, pierogit ja perunaletut. Osan niistä saimme syötyä Piwnica Pod Złota Pipan viehättävällä sisäpihalla. Harmi vain, että jakamamme annokset olivat kovin pieniä. On siis lähdettävä vielä illalliselle tai valmistettava kämpillä jotain. Hannu lähti kotia kohti, minä jäin vielä puistonpenkille lukemaan. Hetken huilin jälkeen keitin kahvit ja laiskuuttamme päätimme pysyä loppuillan kämpillä. Illalla tein vaihteeksi sieni-makrillimunakkaan, senkin nautimme kirsikkakuoharin kera.

Maanantaille luvattiin edelleen hellettä. Etureidet ovat jo pehmenneet ja voin kävellä normaalisti. Aamukahvit juotuamme lähdimme omille lenkeillemme. Suuntasin Kazimierziin ja "uudelle" juutalaiselle hautausmaalle. Pian ei hautakiviä näy, kun muratti peittää ne alleen. Hautausmaalla on mystinen, metsäinen tunnelma. Joukko nuoria miehiä tuli käytävällä rivakasti vastaan viitan liepeet ja korkkiruuvipulisongit liehuen. Olikohan heillä jo kiire oppitunnille tai rukoushetkeen? Useilla haudoilla oli palavia tuikkuja ja kirjoitettuja lappuja (rukouksia?).

Alchemia

Kävelin pitkin Kazimierzin katuja, istuin penkille lukemaan ja lähdin Alchemiaan, kun Hannu ilmoitti varanneensa meille terassilta paikat.

Restauracia Szynk

Vanhastaan tuttu salaattibaari on jostain syystä suljettu, menimme lounaalle naapuriin, Restauracia Szynkiin. Viimeisen Krakova-päivän kunniaksi sorruimme alkusalaatteihin ja pääruokiin, minulle taas ankkaa, Hannulle perunalettuja gulassilla. Eipähän tarvitse illalla syödä mitään. Hannu käveli suoraan kämpille, minä koukkasin vanhan kaupungin kautta ja ostin apteekista Voltaren Maxia. Pakkasimme laukut valmiiksi, aamulla olisi aikainen herätys, parempi varautua jonottamiseen kuin myöhästyä lennolta. Olin hereillä jo ennen viittä, aamun valjetessa kävelimme asemalle. Kävin ostamassa aamiaissämpylät ja ehdimme 6.06 junaan. Kentällä ei ollut ruuhkaa, istuimme rauhassa kahvilla, ennen kuin lähtöportti varmistui. Kotona olimme jo puoliltapäivin. Vielä oli lämmin päivä, ehkä syksyn viimeisiä. Kävin kaupassa ja tein ruuan. Olisin ehtinyt illan joogaan, mutta laiskuuttani jäin pyörittämään pyykkejä ja viettämään koti-iltaa.

Montaa koti/jumppailtaa en ehtinyt viettää, kun ajoin Lohjalle "pienten" poikien seuraksi. Sipe seuraa minua kuin hai laivaa ja asettuu päikkäreillä lämmittämään paljaita varpaitani (nuoltuaan ne ensin). Kastuimme 2/3 lenkistä, yön Sipe nukkuu sängyssäni tai lattialla sängyn vieressä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti