Mikä maa, mikä majapaikka, missä kylppäri, mietin kun heräilin yöllä, kunnes tajusin, että kotona ollaan ja omassa sängyssä. Maanantaina kävelin Tikkurilaan ja takaisin käydäkseni passikuvassa. Saanko AI:lla rypyt pois, kiitos! Jalkasäryt olivat pysyneet liki kuusi viikkoa poissa, mutta heti, kun lähdin kävelemään asvaltoitua kävelytietä, puukkoa iski taas jalkapöytään. Kuvanoton jälkeen poikkesin Tikkurilan kirkkoon, aulassa juttelin jonkun henkilökuntaan kuuluvan naisen kanssa. Kun kerroin sairaalakokemuksistani Espanjassa, tämä tilasi itselleen siltä istumalta EU-kelakortin, josta ei ollut koskaan kuullutkaan. Minä sen sijaan kuulin jonkun miehen laulavan kirkkosalissa ja menin avoimista ovista takapenkille istumaan. Mies lauloi komeasti, etupenkissä istuva nainen nauhoitti esitystä puhelimellaan. Kiitin laulusta, kun se loppui ja pahoittelin, etten voi taputtaa. Mies hämmästyi minut huomatessaan, juttelimme hetken viime aikojen menetyksistä (puolin ja toisin) ja pariskunta kysyi, voivatko he yhdessä laulaa minulle jotain. Vaikka "Niin kaunis on maa", ehdotin, sitähän tässä on kuunneltu niin monissa hautajaisissa. Ja kuten niin monesti, pilvet väistyivät ja aurinko valaisi upeasti kirkkosalin laulun aikana. "Tämän täytyy olla johdatusta" sanoi pitkä mies halatessaan minua pois lähtiessään. 🙏 Meinasi pistää taas kiireeksi, kun kävelin kaupan kautta kotiin ehtiäkseni oman seurakuntani kevättapahtumaan ja kahveille. Illalla, kun lueskelin hiljaisessa talossa, kuulin käen kukkuvan lähimetsässä, ensimmäisen kerran kotimaassa.
Tiistaina muistin, että olin luvannut itselleni sushit monen viikon paussin jälkeen. Hannu sai hoitaa omat ruokailunsa cittarin salaattipuffetin avulla, minä rasitin kättäni vain tekemällä tuoresalaatin. Harkitsin kevään viimeistä hathajoogatuntia, mutta pakko siitä oli luopua, kun mietin kaikkia liikkeitä, joissa tarvitaan joogavyötä. Sen sijaan menin Heidi Tuulian luontokuvien näyttelyn avajaisiin, jossa hän kertoi esillä olevista valokuvista. Illan valvoin viisukarsintoja katsellen. Minun suosikkikolmikkoni Suomi, Puola ja Kroatia pääsivät kaikki finaaliin, loppuhöttö voi puolestani vaikka heti matkustaa kotiin.
Keskiviikkona oli taas aika kerryttää sairaalarannekkeitten kokoelmaa. Voi, näin mustavalkoinen! totesin itsekseni, kun sain Peijaksen päivystyksessä Apotin rannekkeen. Tällä kerralla minulla oli aika varattuna ja selviydyin 1,5 tunnissa ulos. Röntgen, lääkäri, konsultaatio ja kipsin siistiminen. Murtuma on luutunut hyvin, mutta liian lähelle niveltä. Tietää siis särkyä, fyssaria ja jumppaa. Kipsiä joudun pitämään vielä pari viikkoa, hoitaja vaihtoi likaantuneen päällimmäisen siteen puhtaaseen (siniseen!) ja saksi sormille lisää tilaa liikkua, niitä kun pitää pestä ja jumpata. Harhailin Peijaksen käytävillä ja kysyin yhdeltä lasikopissa istuvalta hoitajalta, miten täältä pääsee ulos. "Ei täältä pääse pois!" tokaisi tämä vakavalla naamalla. Sää lämpeni ja istuimme takapihalle grillaamaan. Vaellusreissuni ajoitus meni säiden puolesta nappiin, mutta koivun siitepölyltä en säästynyt ja jouduin aloittamaan lääkityksen heti Suomeen palattuani. Sen sijaan kielot olivat odottaneet minua ja poimin ensimmäiset kukinnot kauppareissulla, pihan kieloissa ei vielä näy edes nuppuja.
Aamuisin on niin kylmä, että ulos mennessä pitäisi laittaa käsineet käteen. Voisin kuitenkin laittaa sen vain vasempaan käteen, kun oikea käsi on kipsattu. Tumput? No ei, mutta onneksi puin pipon ja hupullisen takin, kun helatorstaina kävelin Honkanummelle katsastamaan haudan. Hannu tuli perässä autolla hoidettuaan pihahommia. Kotimatkalla haimme tarjouspizzat, minun kokkailuni riittävät edelleen vain salaatin tekoon. Kerään pihalta tuoreita vuohenputken lehtiä, ketunleivät ovat lähes hävinneet pihaltamme ja lipstikkaa on vasta niin vähän, etten raski vielä poimia sitä. Talven varalle on kuivattava runsaasti yrttejä, viime vuotiset loppuivat kesken. Kielsin Hannua leikkaamasta nurmikkoa, ennen kuin olet kerännyt voikukkia siirappia varten. Ja pitäähän niitä jättää pölyttäjillekin. Terttu otti yhteyttä kuukausien hiljaiselon jälkeen ja teimme lounastreffit ensi viikolle. Iltapäivällä joimme kahvit ensimmäisen kerran puutarhapenkillä ja menin naapurin pihalle moikkaamaan pikkupoikia, joita en ole nähnyt moneen viikkoon. 💓 Torstain viisujen semifinaalissa oli ennakkotiedoista poiketen paljon paremmat ehdokkaat (Bulgaria! Armenia! Norja!) kuin tiistaina, minun mielestäni. Muutenkin koko show oli paljon hauskempi kuin tiistaina.
Kun vuosi sitten pidin Timon tuhkauurnaa kotona muutaman päivän, mainitsin, että onneksi ei ole mikään räyhähenki. Vai onko sittenkin? Jo kaksi kertaa hänen kehystetty valokuvansa on pudonnut hyllystä vinttikamarin lattialle. 👻
Toukokuun kirjoja;
Heikki Aittokoski "Kunnon kansalainen"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti