Kipsikäsi Edwina pääsi ohituskaistaa laivaan. Matka sujui taas mukavasti lukien ja lounaspaikkoja etsien. Pääsimme majoittumaan heti sataman lähellä olevaan Hyatt Placeen.
Jätimme laukut huoneeseen, vaatteet henkariin ja kävelimme Pikk-kadun Restoran Portsiin. Hannun fish & chipsiä ei ollutkaan ravintolan lounaslistalla, joten hän valitsi Amsterdam kapsalon -annoksen (varsinaista mättöä). Minun rapsakka kanaburgeri briossisämpylällä oli hyvä. Aikaa oli vielä Juhan Kuusi Dokfoton aukeamiseen, joten poikkesimme matkalla Vallibaariin Millimallikkaalle ja salmarille.
Lähdin kävelemään Telliskiveen ja katsoin Claus Rohlandin hienon valokuvanäyttelyn, jonka kaikki kuvat taitavat olla Intiasta (Delhistä?). Ilahdutti isosti, kun lattioilla oli värikkäitä mattoja! Treffit teimme naapuriin, Põhjalan terassille, jossa nautimme auringonpaisteesta ja hyvistä oluista. Hannu lähti hotelliin, minä kävin Selverissä, kävelin Vana-Kalamajan kautta ja istuin Kalarannassa penkille aurinkoon. Harmitti, kun ei ollut kirjaa mukana! Maresta ei ollut kuulunut mitään enkä kehdannut poiketa heille kutsumatta. Illalla kävimme aulabaarissa yksillä.
En tiedä, kuka on arvioinut hotelliaamiaisen huonoin arvosanoin, minä en keksi, mitä siihen voisi vielä lisätä. Sali oli lähes täynnä, istuimme kahden vaasalaisrouvan pöytään. He ovat ryhmämatkalla ja menossa musikaalin iltanäytökseen. Kolmen maitokahvin ja runsaan aamiaisen jälkeen kävelin Sadamaturgiin ostamaan rosékuoharin jääkaappiin. En ollut ajatellut kellonaikaa lainkaan, kun myyjä totesi, että alkoholia saa ostaa vasta kymmeneltä. Tein heräteostoksia muutaman minuutin ja juttelin espanjalaistyttöjen kanssa, olivat Pamplonasta kotoisin. Puolenpäivän jälkeen kävelimme lähimmälle pysäkille ja odottamaan 8-bussia. Toivottavasti numero ei ole huono enne! Olimme Unibet Areenalla (ent. Saku Areena) 1,5 tuntia ennen näytöksen alkua, menin Rocca al Mareen etsimään kahvilaa. Hannu päätti jättää kävelyt sikseen ja meni edeltä Areenalle. Meillä oli hyvät paikat 2-tasolla, josta näki suoraan näyttämölle. Esityksen tarina ja musiikki olivat vanhastaan tuttuja, vaikken olekaan nähnyt sitä koskaan livenä. Se oli todella hieno, jopa liikuttava, välillä huomasin, etten edes hengitä. Tähän Tallinnan esitykseen Andrew Lloyd Webber on henkilökohtaisesti valinnut esiintyjät, upeita kaikki! Väliajalla kävin vessassa ja ohitin invawc:n jonossa kaksi korkkarein ja timantein varustautunutta parimetristä naista. Toinen totesi, että murtunut käteni ei tee minusta yhtään enempää invalidia kuin heistäkään. "Yes, I noticed it!" totesin ja kun oli minun vuoroni, sanoin vielä "This can take some time with one hand". 😈 Musikaalin loputtua palasimme 8-bussilla keskustaan (pankkikortilla 2€) ja menimme Mere Restoon syömään. Minulle savustettua ankkafilettä ja Hannulle butter chickeniä. Palasimme Hyattiin ja keitimme Vana Tallinn -kahvit. Loppuilta kului taas lueskellen ja musiikkia kuunnellen. Kotimatkallekin pääsin ohituskaistaa kaikkien lastenrattaiden joukossa. Vähän hämmästyin, kun ohitseni pyyhälsi pariskunta Onnin pituisen teinipojan kanssa. No, lapsiperhe on lapsiperhe kunnes teini täyttää 18! Matka kului Aittokosken kirjaa ja Julia Thurénin blogia lukien. Taxfreestä hain vain hyvän valkkaripahvin. Helsingin ratikkalinjat olivat vielä sunnuntaina sekaisin ja saimme seikkailla eestaas. Siitä oli se hyöty, ettei tarvinnut tunkea itseään täyteen ratikkaan laukkuineen ja kipseineen. Kotimatkalle osui kahdet lipuntarkastajat. Hannu käveli kotiin hakemaan auton, minä kävin kaupassa ja odotin noutajaa. Kotona avasimme grillikauden takapihalla.
Toukokuun kirjoja;
Pirjo Tuominen "Mariaana Vantaan tytär". Ei mitään kartanoromantiikkaa! totesin, kun Irene ehdotti kirjaa lukupiirille. Ei olekaan, vaan Vantaan historiaa, hän vastasi. Noh, molempia oli tarjolla tässä teoksessa. Tuomisen ensimmäinen (viidestäkymmenestä!) teos, minulle ensimmäinen Pirjo Tuomisen kirjoittama kirja. Hienoa Vantaa-historiaa, upeita luonnekuvauksia. Avoimet ovet -tapahtumasta tuttuja Pitäjänkirkonkylän taloja, joihin toivottavasti pääsen toistekin tutustumaan. Alkuun hieman häiritsi sanajärjestys, onko se tyypillistä Tuomiselle vai 1700-luvun kirjoitustyylille? Täytyy käydä Pyhän Laurin kirkolla katsomassa kirjan yhden päähenkilön ja adoptiopojan hautapaikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti