Ihana toukokuu!

Hah, kuvien lisääminen onnistuu sittenkin! Minun piti vain kirjautua johonkin Google-tililleni, mitä en ollut aiemmin hoksannut. Nyt meneekin aikaa lisätä kuvia monen viikon päivityksiin.

Viikko on kulunut kotosalla keväästä nauttien ja kotihommia tehden, sen mitä yksikätinen ja toinen lonkkavaivainen nyt voi tehdä. Sain aikaiseksi myös loppuvuoden kalenterin täyttämisen. Olen pitkään miettinyt syksyn synttärimatkaa; Balkan, Portugali vai Unkari-Slovenia-Istria (joka peruuntui koronan takia). Päätin jättää Portugalin ensi kevääseen (Fisherman's Trail, joka peruuntui vuosi sitten) ja lähden Balkanille. Zeljka vei siis voiton! Lisäksi varasin Matildan mökkiviikot lokakuulle ja jouluksi. Perinteinen Viron kierros on vielä puolivaiheessa, riippuu Hannun lonkista, pääsemmekö matkaan Hondalla.

Kielsin Hannua leikkaamasta nurmikkoa, ennen kuin olen kerännyt voikukkien kukinnot pois, ja olisihan niitä pitänyt jättää pölyttäjillekin. Keväällä leikkasin meidän molempien omenapuista oksat täsmälleen samalla tavalla. Nyt minun (kaneli vai valkeakuulas?) puussani on lähes jokaisen oksan päässä kukkanuppujen rypäs, Hannun perheomenapuussa ei ole ainuttakaan kukkaa. Keräsin voikukat ja tein niistä makeaa siirappia. Toiseen purkkiin upotin kuusenkerkkiä, joita olen syönyt myös suoraan puusta, kun alkuillasta olen istunut kuusen vieressä lukemassa. Pitäisi auttaa tulehduksiin; minulla on taas joku kummallinen kesäyskä, mahtaako johtua koivuallergiasta?

Kohdalle on sattunut tosi vähän sateita, ukkosia ei senkään vertaa. Keräsin takapihalta tuoreita vuohenputkien lehtiä, pienimmät salaattiin ja isommat kuivuriin. Kuivattua yrttiä tuli onnettoman vähän, täytyy vain toivoa että Anu viljelee tänäkin vuonna lehtikaalia palstallaan. Torstai-illan vietimme naapurin terassilla juhlistaen Greten synttäreitä. Isommat pojat leikkivät sisällä, mutta Samuel viihtyi kanssamme (kakun lähellä) ja opetin hänet sanomaan "mummu". Olenhan hänen vanaema Soomest!

Perjantaina Hannu jäi kotiin tekemään viikkosiivousta, kun lähdin Myyrmäkeen. Kävin katsomassa Artsin "Empatia"-näyttelyn, jossa videonäytöt oli suljettu siksi ajaksi, kun päiväkotiryhmä vieraili näyttelyssä. Kävin kirjastossa, ennen kuin menin Wanda's Kitcheniin lounastreffeille. Tarjolla kermaista lohisoppaa, jossa ei ollut pihistelty kalasta. Oli taas niin hyvä salaattipöytä, etten jaksanut kuin lämpimiä kasviksia ja muutaman lihapullan. Tapasimme Tertun kanssa pitkästä aikaa. Juttua riitti niin kauan, että henkilökunta alkoi tyhjentää puffetpöytää. Sovimme, että nähdään uudestaan, kunhan Terttu kotiutuu myöhemmin kesällä mökiltään. Illalla alkoi ukkostaa, vihdoinkin!

Lauantai-illan vietimme Mirjan ja Masan mukavassa seurassa ja kas, taas muistelimme ihania Kreikan-reissuja!
 

Toukokuun kirjoja;

Elizabeth Strout "Lucy meren rannalla". Ihana, ihana Elizabeth Strout! Muista Stroutin kirjoista tutut Lucy ja William - ex-pariskunta - ovat eron jälkeen pysyneet ystävinä ja osallisina toistensa elämässä, jo tyttärienkin takia. Lucy on vuotta aiemmin jäänyt toisesta avioliitostaan leskeksi ja William on eronnut toisesta (vai kolmannesta?) vaimostaan. Nyt William on tiedemiehenä huolissaan viruksesta, joka on alkanut levitä ympäri maailmaa. Hän pyytää Lucya pakkaamaan laukkunsa, "vain pariksi viikoksi, ota myös passi, jos vaikka käväistään Kanadassa". Hän on vuokrannut talon Mainesta, kovin kaukana New Yorkista, johon kevät on juuri saapunut ja josta Lucy ei haluaisi poistua. Hän inhoaa taloa, hän inhoaa kylmyyttä ja vesisadetta! Kun Lucyn ystäviä joutuu sairaalahoitoon tai kuolee, hän lopulta tajuaa, että on kyse jostain epämukavuuksia vakavammasta. Palasin omiin korona-tunnelmiini ja luin blogiani maaliskuusta 2020 eteenpäin. Olihan se varsin kummallista aikaa! Stroutin kirjat pitää lukea aikajärjestyksessä, sillä tarinoissa esiintyvät usein samat henkilöt. Tässä kirjassa vilahtaa myös Olive Kitteridge.

Carolina Pihelgas "Rajalinja". Kertojaminä on hiljattain eronnut pitkästä, väkivaltaisesta suhteesta vanhempaan mieheen. Hän päättää viettää kesän sukunsa mailla jossain Võrun lähellä. Talo ja piha vaativat kunnostusta, lähellä puolustusvoimat harjoittelevat ja meteli häiritsee pienen kylän elämää. Äitisuhde on tässäkin virolaiskirjassa vaikea (?) ja suhde pikkusiskoon on etäinen. Kun nainen päättää vuokrata asunnon talveksi Tallinnasta palatakseen seuraavaksi kesäksi taas maalle, puolustusvoimat haluaakin lunastaa kaikki rajaseudun maatilat.

Joel Haahtela "Talvikappeli". Pienoisromaanin tarinasta tuli jo alkumetreillä mieleeni kaksi kirjaa; Anneli Kannon "Rottien pyhimys" ja Sven Mikserin "Vareda". Niissäkin maalataan pyhiä kuvia mestareiden oppien mukaan. Haahtelan kirjassa italialainen ruhtinas on 1400-luvulla tilannut freskomaalarin kuvittamaan rakennuttamansa kappelin sisäkaton. Kaunista kieltä, mystiikkaa, kristillisyyttä, taattua Haahtelaa.

Elokuva; Yle Teema "Women talking" (2022). Todellisuuteen perustuva elokuva uskonnollisesta suljetusta yhteisöstä, jossa naisella ei ole mitään sananvaltaa, ei edes mahdollisuutta koulutukseen. Kun naiset ja tytöt heräävät aamuisin huumattuina ja raiskattuina, he ilmiantavat miehet, jotka pidätetään. Kun kylän muut miehet alkavat kerätä lunnasrahoja vangittujen vapauttamiseksi, naisille jää kolme vaihtoehtoa; antaa kaiken jatkua entisellään, taistella miehiä vastaan tai kerätä lapset mukaan ja paeta.

Kotiin, menoks! Sanoi Annie Lennox.

Mikä maa, mikä majapaikka, missä kylppäri, mietin kun heräilin yöllä, kunnes tajusin, että kotona ollaan ja omassa sängyssä. 

Maanantaina kävelin Tikkurilaan ja takaisin käydäkseni passikuvassa. Saanko AI:lla rypyt pois, kiitos! Jalkasäryt olivat pysyneet liki kuusi viikkoa poissa, mutta heti, kun lähdin kävelemään asvaltoitua kävelytietä, puukkoa iski taas jalkapöytään.

Kuvanoton jälkeen poikkesin Tikkurilan kirkkoon, aulassa juttelin jonkun henkilökuntaan kuuluvan naisen kanssa. Kun kerroin sairaalakokemuksistani Espanjassa, tämä tilasi itselleen siltä istumalta EU-kelakortin, josta ei ollut koskaan kuullutkaan. Minä sen sijaan kuulin jonkun miehen laulavan kirkkosalissa ja menin avoimista ovista takapenkille istumaan. Mies lauloi komeasti, etupenkissä istuva nainen nauhoitti esitystä puhelimellaan. Kiitin laulusta, kun se loppui ja pahoittelin, etten voi taputtaa. Mies hämmästyi minut huomatessaan, juttelimme hetken viime aikojen menetyksistä (puolin ja toisin) ja pariskunta kysyi, voivatko he yhdessä laulaa minulle jotain. Vaikka "Niin kaunis on maa", ehdotin, sitähän tässä on kuunneltu niin monissa hautajaisissa. Ja kuten niin monesti, pilvet väistyivät ja aurinko valaisi upeasti kirkkosalin laulun aikana. "Tämän täytyy olla johdatusta" sanoi pitkä mies halatessaan minua pois lähtiessään. 🙏 Meinasi pistää taas kiireeksi, kun kävelin kaupan kautta kotiin ehtiäkseni oman seurakuntani kevättapahtumaan ja kahveille. Illalla, kun lueskelin hiljaisessa talossa, kuulin käen kukkuvan lähimetsässä, ensimmäisen kerran kotimaassa.

Tiistaina muistin, että olin luvannut itselleni sushit monen viikon paussin jälkeen. Hannu sai hoitaa omat ruokailunsa cittarin salaattipuffetin avulla, minä rasitin kättäni vain tekemällä tuoresalaatin. Harkitsin kevään viimeistä hathajoogatuntia, mutta pakko siitä oli luopua, kun mietin kaikkia liikkeitä, joissa tarvitaan joogavyötä. Sen sijaan menin Heidi Tuulian luontokuvien näyttelyn avajaisiin, jossa hän kertoi esillä olevista valokuvista. Illan valvoin viisukarsintoja katsellen. Minun suosikkikolmikkoni Suomi, Puola ja Kroatia pääsivät kaikki finaaliin, loppuhöttö voi puolestani vaikka heti matkustaa kotiin. 

Keskiviikkona oli taas aika kerryttää sairaalarannekkeitten kokoelmaa. Voi, näin mustavalkoinen! totesin itsekseni, kun sain Peijaksen päivystyksessä Apotin rannekkeen. Tällä kerralla minulla oli aika varattuna ja selviydyin 1,5 tunnissa ulos. Röntgen, lääkäri, konsultaatio ja kipsin siistiminen. Murtuma on luutunut hyvin, mutta liian lähelle niveltä. Tietää siis särkyä, fyssaria ja jumppaa. Kipsiä joudun pitämään vielä pari viikkoa, hoitaja vaihtoi likaantuneen päällimmäisen siteen puhtaaseen (siniseen!) ja saksi sormille lisää tilaa liikkua, niitä kun pitää pestä ja jumpata. Sain mukaan hoito-ohjeet, joita olisin tarvinnut jo Espanjassa; kättä ei saa käyttää esim. avaimen kääntämiseen, kädellä saa nostaa enintään puhelimen tai kahvikupin (lue; viinilasin) painon verran. Ilmankos käsi kipuilee edelleen! Toisaalta olin Espanjassa niin monta päivää yksin, että oli pakko käyttää kumpaakin kättä. Harhailin Peijaksen käytävillä ja kysyin yhdeltä lasikopissa istuvalta hoitajalta, miten täältä pääsee ulos. "Ei täältä pääse pois!" tokaisi tämä vakavalla naamalla. Sää lämpeni ja istuimme takapihalle grillaamaan. Vaellusreissuni ajoitus meni säiden puolesta nappiin, mutta koivun siitepölyltä en säästynyt ja jouduin aloittamaan lääkityksen heti Suomeen palattuani. Sen sijaan kielot olivat odottaneet minua ja poimin ensimmäiset kukinnot kauppareissulla, pihan kieloissa ei vielä näy edes nuppuja. 

Aamuisin on niin kylmä, että ulos mennessä pitäisi laittaa käsineet käteen. Voisin kuitenkin laittaa sen vain vasempaan käteen, kun oikea käsi on kipsattu. Tumput? No ei, mutta onneksi puin pipon ja hupullisen takin, kun helatorstaina kävelin Honkanummelle katsastamaan haudan. Hannu tuli perässä autolla hoidettuaan pihahommia. Kotimatkalla haimme tarjouspizzat, minun kokkailuni riittävät edelleen vain salaatin tekoon. Kerään pihalta tuoreita vuohenputken lehtiä, ketunleivät ovat lähes hävinneet pihaltamme ja lipstikkaa on vasta niin vähän, etten raski vielä poimia sitä. Talven varalle on kuivattava runsaasti yrttejä, viime vuotiset loppuivat kesken. Kielsin Hannua leikkaamasta nurmikkoa, ennen kuin olet kerännyt voikukkia siirappia varten. Ja pitäähän niitä jättää pölyttäjillekin. Terttu otti yhteyttä kuukausien hiljaiselon jälkeen ja teimme lounastreffit ensi viikolle. Iltapäivällä joimme kahvit ensimmäisen kerran puutarhapenkillä ja menin naapurin pihalle moikkaamaan pikkupoikia, joita en ole nähnyt moneen viikkoon. 💓 Torstain viisujen semifinaalissa oli ennakkotiedoista poiketen paljon paremmat ehdokkaat (Bulgaria! Armenia! Norja!) kuin tiistaina, minun mielestäni. Muutenkin koko show oli paljon hauskempi kuin tiistaina.

Kun vuosi sitten pidin Timon tuhkauurnaa kotona muutaman päivän, mainitsin, että onneksi ei ole mikään räyhähenki. Vai onko sittenkin? Jo kaksi kertaa hänen kehystetty valokuvansa on pudonnut hyllystä vinttikamarin lattialle. 👻 

Perjantaina Hannulla oli taas siivousvuoro, lounaan söimme Ravintola Tammistossa. Lauantaina taivas kirkastui iltapäivällä ja istuimme pihalla lukemassa. Illalla minä kannustin Suomea viisuvoittoon, Hannu pakeni petiin. Pidin viisukatsomoa Zeljkan ja Suvin kanssa. 🇫🇮🇭🇷🇵🇱🇳🇴🇧🇬🏳️‍🌈

Toukokuun kirjoja;

Heikki Aittokoski "Kunnon kansalainen". Ville - ohimolahdekkeinen setämies - on intohimoinen saunoja, joka ylikaiken kunnioittaa saunarauhaa ja hiljaisuutta. Mikään ei voisi häntä enempää ärsyttää kuin turhanhölöttäjät, miehet jotka eivät kykene istumaan lauteilla hiljaa muita häiritsemättä. Työssäkäynnin, yleisissä uimahalleissa saunomisen ja 1500 metrin uimisen lisäksi hän yrittää ylläpitää suhdetta teini-ikäiseen vegaani-ateisti-anarkisti -tyttäreensä, joka kitkerässä erossa muutti äitinsä kanssa pois. Vaihtelua tuskin tuovat vierailut isoveljen luona, joka ankean lapsuuden päätteeksi päätyi mielisairaalaan. Iloa elämään tuo naapurirapun punaponnarinen Marli, joka Villen tavoin arvostaa enemmän hiljaisuutta kuin äänisaastetta. Aittokoski yllättää huumorillaan! Pitkän päälle ärsytti, että kaikki sanonnatkin oli väännetty synonyymeiksi, erisnimien vääntäminen olisi riittänyt. 

Helmikuun helt.. ei kun herkut

Helmikuu jatkui kovilla pakkasilla. Kävin verikokeissa; kolesteriarvoni olivat tippuneet alle viitearvojen. Nyt on lupa herkutella!

Lauantain pilatestunnin jälkeen tein savulohisörsselin ja tuunatun Waldorfin salaatin (vaihdoin sellerin fenkoliin). Paistoin blinejä, kun Ritu liittyi seuraamme. Syötyämme katsoimme vanhoja kuvia Balkanilta ja Kreikasta.

illusian reseptit 

Sunnuntaina oli hieno ilma. Tuuletin petivaatteet, jätimme ne ja petauspatjan ulos pakkaseen kun lähdimme lenkille. Löysin vielä pari ehjää pitsilakanaa äidin jäämistöstä, eiköhän niillä pärjätä entisten lisäksi maaliin saakka. Kevensin vähän ruokailua ja tein broileri-kasvis-nuudeliwokkia. Lopulta raskin luopua jouluvaloista ja punaisista tekstiileistä.

Illalla syötiinkin makkaraa, kun lähdimme kyläläisten kanssa pitkin ulkotulin merkittyä polkua nuotiopaikalle. Saimme houkuteltua mukaan naapurin pikkupojat, jotka paistoivat vaahtokarkkeja.

Samaan aikaan, kun minä suunnittelen huhtikuun vaellusreissuani, Hannu tutkii siirtymisiä maaliskuun Andalusian reissulle. Eikä taaskaan tehdä tästä helppoa! Jostain syystä bussilippuja Cádiziin ei voi ostaa etukäteen, junaliput ovat puolestaan paljon kalliimpia. Lohdutin, että jos päästään Jereziin, sieltä pääsee Cádiziin paikallisjunalla. Ilmeisesti joudumme elämään jännityksessä ensimmäiseen matkapäivään saakka. Kuulostaa seikkailulta, sanoisi Muumipeikko! Kolme viikkoa aikaa Etelä-Espanjan säiden lämmetä.

Hyvää ystävänpäivää!

Hannu ei halunnut lähteä kanssani pilatestunnille, sen sijaan vein hänet Ilmailumuseoon. Ehdimme kiertää näyttelyn ennen opastettua ihmisryhmää. Haimme cittarista mantelicroisantit, kotona tein salaatin ja paistoin gyosat.

Illalla otimme eväät mukaan vinttiin ja kuuntelimme vanhoja vinyylejä. Turhan harvoin tulee käytettyä hyvää soitinta ja kunnon kaiuttimia.

Sunnuntaina ajoimme Lohjalle katsomaan Onnin ja Sinnan uutta kotia. Rymy vastaanotti meidät riemukkaasti. Poika käy koirakoulua ja odotti kiltisti, kunnes sai luvan mennä syömään.

Helmikuun kirjoja;

Eveliina Talvitie "Kävin vain uimassa, sisko". Taas omituinen yhteensattuma; kirjassa mainitaan Clarise Lispector, jonka kirjan luin hiljattain, tietämättä brassikirjailijasta aiemmin yhtään mitään. Tarina liikkuu Ranskassa, Virossa ja Liettuassa. Ääneen pääsevät vuorollaan pariisilainen Benjamin, tämän tallinnalainen rakastettu Marie ja vaimo Anna. Vaimo on tottunut rokkikukkomiehensä syrjähyppyihin, mutta vaistoaa, että nyt on tosi kyseessä. Tuttuja kaupunginosia ja katuja Tallinnassa, minäkin olen majoittunut Pelgulinnaan, jossa Marien äiti asuu. Tarina vie lukijan myös Vilnaan, Užupisin "vapaakaupunkiin", jonka sillassa meidänkin lemmenlukkomme nyt roikkuu. Oli melko ahdistavaa lukea parisuhdeväkivallasta samaan aikaan, kun seuraan telkkarista L/over-sarjaa. Kirjailijan jälkisanat avasivat tarinan syntyä, kiitos myös kirjan henkilöiden luettelosta. "Suru ei ole pelkkä tunne, se on paikka, johon tunnen kuuluvani."

Claire Keegan "Nämä pienet asiat". Irlantilainen viiden tyttären isä Bill Furlong kuskaa 80-luvulla hiiliä ja halkoja talven kylmentämiin taloihin. Vakioasiakkaisiin kuuluu myös nunnaluostari, jonka hiilikellarista Bill yllättäen löytää vähäpukeisen tytön, joka kyselee poikalapsensa perään. Luostarin kappelin lattiaa kuuraavat paljasjalkaiset nuoret naiset, toiset raatavat pesulassa Bill on kyllä kuullut juoruja luostarista, jonne vanhemmat lähettävät hairahtuneita tyttäriään. Osa vauvoista kuolee, osa lähetetään kansainväliseen adoptioon. Totuudesta kuitenkin vaietaan, nunnia ja katolista kirkkoa kunnioitetaan. Bill ei voi vaieta, vaan haluaa pelastaa edes yhden tytöistä. Katolisen kirkon toimintaan puututtiin vasta myöhemmin, naisten työlaitokset luostareissa lopetettiin vuonna 1996.

Liisa Väisänen "Symbolien Helsinki". Televisiosta tuttu Merkkien salat -Väisänen kertoo tietokirjassaan Helsingin eri kaupunginosien historiasta ja rakennuksista löytyvien merkkien symboliikasta.

Jouluvalmisteluja

Aloitin jouluvalmistelut vaihtamalla pöytäliinat, sohvatyynyt ja keittiön verhot punaisiin. 

Torstaina kävimme kaupoilla ja sain ostettua vähän joululahjoja. Ikeassa söimme joululounaan, ihan hyvä ainakin kerran vuodessa. Paistoin karpalocookiet ja joulupiparit. Motivaatiota sain siitä, että olimme kutsuneet Jussin ja Leenan meille perjantaiksi. Tarjolle laitoin salaattia ja kasvispiirakan, myöhemmin keksejä ja pipareita päällysteineen. Vieraat eivät halunneet kahvia, joten kaupan joulutortut jäivät meidän syötäviksi.

Ostin itselleni terapiapallot, joita pyörittelen kipeiden jalkojeni alla. Rymy saa joululahjaksi oman "terapiapallon", josta luultavasti on joulun jälkeen ehjänä enää se pallo, jos sekään.

Tänä vuonna lähdemme joulunviettoon jo hyvissä ajoin, joten joulusiivoukset ja kodin koristamisen voisi sivuuttaa. Mutta ei, siihen ei sisäinen Marttani suostu. Ja onhan mukava palata välipäiviksi siivottuun, jouluiseen kotiin.

Vietimme sateisen itsenäisyyspäivän taas kahdestaan kotona. Tein kasvissosekeittoa, siihen sulattamani (joskus aiemmin ostettu) Koskenlaskija olikin yllättäen savuporoa, mutta sopi bataatti-porkkana-peruna-palsternakkakeittoon mainiosti. Sunnuntain kinkkukävelyllä Hannu voitti arpajaisissa kinkku-lahjakortin!

Maanantaina perustin vinttiin perinteisen tonttupajani ja paketoin Lohjalle menevät lahjat. Ipanat toivovat lahjakortteja/rahaa, joten paketoitavaa ei paljon ollut. Ilona saa minulta opastetun Tallinnan reissun, mutta saa maksaa shoppailut itse. Ulkona oli kaatosade, kellarissa napsahti viides hiiri pyydykseen. Eipä tarvitse joululahjoja ostella; auton vuosihuolto maksoi melkein 600€!

Pääsin vihdoin terveyskeskuksen fyssarille. Samaan hintaan sain kaksi nuortamiestä, kun oli opiskelijakin paikalla. Lepoa ja särkylääkettä, sillä pitäisi kipu helpottaa. Lisäksi harjoitteita jalkapohjille, varpaille ja nilkoille. Onnistuuko syväkyykky, kysyi fyssari. Kuinka monta haluat, kysyin minä. Tämäkin vakuutti, että pystyn vielä vaeltamaan, kunhan jumppaan ahkerasti. Torstain lukupiirin jälkeen pesin keittiön kaikki pinnat (lattian säästin Hannulle).

Tein lounastreffit Kikin ja Sirkun kanssa Lohjan Amariin. He eivät ole nähneet toisiaan pitkään aikaan kuin ohimennen. Sovittiin, että pitää tavata useammin, kun puhuttavaa riittää eikä elämästä koskaan tiedä. Btw. Oli tosi hyvä lounas; runsas salaattipöytä ja maukkaat lammaspyörykät (muuta en jaksanutkaan).

Olin menossa Suville yökylään, kaveriksi pikkupojille. Poimin Noelin pihalla kyytiin ja haimme hänelle sushit Cittarista. Näin säästyin yhdellä pyörremyrskyllä, kun Sipe vastaanotti minut. Onkohan ollut mummua ikävä? No niin on minullakin. Samantien vein Sipen lenkille, niin ei tarvitse koko ajan vaihtaa vaatteita. Laitoin Areenasta Joulukalenterit pyörimään. Ei kiinnostanut ketään; Noel jatkoi pelaamista huoneessaan ja Sipe nukahti viereeni. Sipe katseli ihmeissään, kun illalla pyörittelin hänen terapiapalloaan jalkapohjieni alla. Siinäkin on varmaan ollut joku possu alkujaan.

Iltalenkillä oli ihana ilma; tuuli oli tyyntynyt ja taivas tähtikirkas. Eikä ollut liukasta. Sipe on kova vetämään ja entistä vahvempi. Tavattiin pikkuinen Molli, joka teki innokkaasti tuttavuutta. Sipe asettui taas nukkumaan sänkyni jalkopäähän. Kaapin päällä raksutti käytöstä poistettu seinäkello niin kovaan ääneen, että hain keittiöjakkaran ja poistin patterin kellosta. Johan hiljeni! 

Illan pallojumpat saivat jalkani taas kipuilemaan yöllä. Aamu- ja päivälenkillä yritin hillitä Sipen juoksuhaluja. Ei pitäisi kysyä ääneen "Käännytäänkö jo takaisin", silloin Sipe ryntää kotia kohti. Tein salaatin ja  jauhelihatortilloja. Koskahan olen viimeksi paistanut/käyttänyt jauhelihaa? En muista, meillä kun Hannu pyöräyttää lihapullat ja täytetyt paprikat. Meni taas pyörremyrskyksi, kun Sipe sai loppuperheen kotiin. Olivathan nämä olleet peräti vuorokauden pois näkyvistä. Oli ollut taas niin kivaa poikien kanssa! 💓 Kotiin ajaessani poikkesin sytyttämään kynttilän siskon haudalle. Jätin Lohjan Menneenajan Joulumarkkinat väliin. Autopaikkaa etsiessä olisi mennyt aikaa ja halusin päästä kotiin ennen pimeää. Olen aina ollut hämäräsokea, nyt tuntuu, että näkö on kevään aikana huonontunut.

Sunnuntaina oli taas aika keventää ja tein meille savulohisalaatit.

Menimme kuuntelemaan ja laulamaan Kauneimmat joululaulut goes pop. Sen jälkeen saimme kutsun naapuriin saunomaan ja syömään virolaisia jouluruokia; kasleria, uuniperunoita ja mulgikapsas-hapankaalia. Että se siitä keventämisestä...

"Paketoin" herkkulahjat ystäville.

Viimeiset joululahjat saivat Shishin koristeet paketin päälle.

Joulukuun kirjoja;

Juhani Karila "Pienen hauen pyydystys". Luin kirjan lähes kaksi vuotta sitten, kun vietin viikon itsekseni Tallinnan tammikuun pakkasissa. Lähetin tai luin siitä parhaita paloja Hannulle, hän teki samoin lukiessaan kirjan kotona minun jälkeeni. Hienoja, mystisiä hahmoja; peijooni, näkki, hattara, meteli jne. Ehdotin kirjaa lukupiirille, jonka mielipiteet jakautuivat, useimmat kuitenkin pitivät siitä.

Pepe ja Paula Forsberg "Espanjan luonnonkohteet tutuiksi - Opas upeisiin maisemiin". Kirja täynnä kuvia, asuntoautolla tehdyn matkan retkipäiväkirja, kohteiden historiaa, nähtävyyksiä, luontokohteita ja retkeilyreittejä. Karttoja jäin kaipaamaan, ei ole kiva lukea kirjaa Maps toisessa kädessä.

Reissujen väliviikot

Baltiasta kotiuduttuamme kävin viikonloppuna lähimetsässä sienessä, mutta saalis jäi surkean pieneksi. Vielä on jäljellä vähän viime syksyn kuivattuja suppareita, tein niistä, pavuista ja lehtikaalisilpusta maidottoman kasvis-makaronilaatikon.

Maanantaina lähdin Helsinkiin kertomaan eläkkeellä oleville matikanopettajille vaelluksistani. Ehdimme katsoa Camino Francesin kuvista tekemäni tiivistelmän, ennen kuin söimme Perhon hyvää appelsiinikanaa. Hannu oli hakenut naapurilta ämpärillisen omenoita, tein illalla omenasosetta niin paljon, kuin isoon kattilaan mahtui. Nyt on pakastin täynnä, loput laitoin lasipurkkeihin. Maija kutsui meidät keskiviikkona kahville, hän on kotona jalkapuolipotilaana. Vein lämpimän omenapiirakan ja purkin sitruunalla maustettua omenasosetta. Pahus, unohdin että Maijalla on gluteeniton ruokavalio. Onneksi hän oli tehnyt itselleenkin sopivan juustotortun.

Sain vihdoin aikaiseksi varata ajan lääkärille näyttääkseni kivuliasta jalkaani. Täytin alustavan kyselylomakkeen (jossa kysyttiin samat asiat noin kymmeneen kertaan) ja kerroin siinä, että kipu on jatkunut puolisen vuotta ja pahenee koko ajan. Jätin vielä takaisinsoittopyynnön terveyskeskukseen. Sairaanhoitaja vastasi viestillä, että vapaita aikoja ei ole, kokeilepa kolmen kuukauden kuluttua uudelleen! Näin meitä veronmaksajia ajetaan pois julkisesta terveydenhoidosta. Varasin ajan Terveystalon lääkärille.

Torstaina lukupiiri ja illalla vauhdikas lavistunti, jonne menin autolla. Muutenkin huono hämäränäköni on entisestään huonontunut, pakko varata aika silmälääkärillekin. Perjantaina oli kaunis syyssää, tuuletin petivaatteet, laitoin pyykit kuivumaan terassille ja tein meille retkieväät. Hannu teki fillarilenkin, minä kävelin Kuusijärvelle ja lämmitimme savukinkkutortillat nuotiopaikalla.

Aina pitäisi ottaa sieniveitsi mukaan lenkille! Nyt tuli Hannulle enemmän putsattavaa, kun lauantaina löysin lähimetsän normilenkiltä pieniä suppiksia, jotka tunnetusti lähtevät juurineen, vaikka kuinka yritin katkaista niitä varresta. Tulipahan harjoiteltua Mathildedalin sieniviikkoa varten.

Sunnuntaina tein vähän pihahommia, Hannu pullotti omenaviinin. Oli kotikokin vapaapäivä, kun menimme Rekolan Kinoon Octoberfest-lounaalle. Hyvää ruokaa, harmi etten pysty kerralla syömään kovin paljon.

Omena päivässä pitää lääkärin loitolla, sanotaan. Ei pidä, sanon minä. Olen pian syönyt naapurin pihan kaikki pudokkaat. Tiistaina kävin Terveystalon lääkärillä ja hän antoi saman diagnoosin, mihin minäkin pystyin; jalkaterässä on jonkunlainen rasitusvamma. Kävelyn sijaan hän suositteli pyöräilyä ja uintia. Noh, kohta on liukkaat kelit enkä halua lisää murtumia. Altaassa uinnista en tykkää. Terveystalon röntgen olisi maksanut noin 180€. Sen jälkeen jonotin terveyskeskukseen (onneksi oli kirja mukana), pääsin hoitajan kautta lääkärille ja sain lähetteen röntgeniin. Pyysin myös Ibumaxia, kun Panadol tuntuu turhan tujulta, tosin olen joutunut syömään niitä öisin.

Lokakuun kirjoja;

Henrika de Kermadec "Säädytön". Yhtäkkiä tekee mieli Ranskaan! Tai Italiaan, ihan sama. Suomalaisnainen saa päähänpiston lähteä Provenceen, kun hänellä kerran on siihen mahdollisuus. Kuuman kesän hän on talo- ja koiravahtina, tutustuu pittoreskiin kyläänsä, sen asukkaisiin ja muihin ei-ranskalaisiin, jotka kokoontuvat kylän terasseilla. Syksyn tullen työ- ja muut velvoitteet pakottavat hänet palaamaan Suomeen. Kylmyys, kosteus, kiire ja stressi masentavat ja heti kun mahdollista, nainen palaa Provenceen. Mutta sielläkin sataa, tuulee, asunto on jääkylmä ja kesäystävät ovat kadonneet kuka minnekin. Nainen muuttaa Bretagneen, jossa - jos mahdollista - tuulee ja sataa entistä enemmän. Hän pestautuu remontoimaan vanhaa aatelislinnaa, jonne jumittuu aatelisperheen kanssa, kun koronapandemia sulkee Ranskan rajat. Toisenlainen rakkaustarina, joka tapahtui oikeasti. Ihanasti kirjoitettu kirja! "Mietin, että tämä mies polttaa paskaa keskellä yötä minun takapihallani. Ja että tämän miehen kanssa minulla voisi olla aivan hyvä elämä."

Syyskuun sateet

Tämäkin viikko oli helteinen ja liikunnallinen; joogaa, pilatesta, tanssia, pyöräilyä, uimista ja patikkaretki Sipoonkorvessa. Torstaina grillasimme vielä pihalla, luultavasti viimeisen kerran tällä kaudella.

Perjantaina ehdin tehdä viikkosiivouksen, ennen kuin alkoi sataa. Kävin taas Tikkurilassa Nordean digipalvelussa valittamassa, etten pääse mobiilipankkiin uusilla tunnuksilla. No kyllä se siellä toimi! Johtunee meidän huonosta nettiyhteydestä. Sain laitettua Ilonan tilille synttärirahan ja varattua Mathildedalin mökin jouluksi. Kävimme Tammistossa hyvällä lounaalla, sen jälkeen menin jalkahoitoon. Toivoin, että se olisi auttanut jalkasärkyihin, mutta taitaa se vaatia lääkärissä käynnin. Muuten tuntuu mukavalta, kun joku hipsuttelee, hieroo ja rasvaa koipiani. Ihmettelin ääneen, että jalkojani särkee melkein heti, kun lähden kävelemään, mutta eivät ole moksiskaan lavistunnista. Hoitaja suositteli juoksukenkiä lenkille. En tiedä, tykkään enemmän varrellisista kengistä, etenkin pitkillä vaelluksilla.

Lauantaina yritin poistaa Hondan vakuutuksesta, mutta en taaskaan päässyt mobiilipankkiin. Anu oli palstallaan ja sain lehtikaalia. Saksin sitä uunikalan päälle, sipseiksi ja loput pakastimeen. Luvattiin sadetta, mutta vielä mitä. Pilkoimme (naapurin) omenat, joista Hannu laittoi viinin käymään. Sen jälkeen sainkin pestä keittiön pinnat toistamiseen.

Sunnuntai oli sadepäivä, mutta lenkillä säästyimme kastumiselta. Hain vielä lisää lehtikaalia; osa pakkaseen, osa uuniin "kalapuikkojen" kanssa. Kalan laitoimme tortilloihin, lehtikaalin musersin lasipurkkiin mausteeksi. 

Illalla minäkin hyödynsin naapurin omenasatoa ja tein sosetta talven puuroille. Jääkaappi-pakastin (16v) alkoi kesähelteiden jälkeen hurista epäilyttävästi, kun olimme elokuussa lähdössä Viron reissulle. Nyt, kun olen täyttänyt pakastinta, se alkoi uudelleen nakuttaa omituisesti. Tietysti juuri ennen seuraavaa reissua.

 

Ennen matkaan lähtöä tein lisää omenasosetta (sitruunalla) ja kävin taas Tikkurilan Nordeassa valittamassa, ettei mobiilipankki toimi. Hyvin se siellä toimi! Täytyy varmaan perustaa työpiste Dixiin. Laskut tulevat meille tällä hetkellä paperisina ja mm. Elisa valoittaa jokaisesta 5€.

Syyskuun kirjoja;

 

Rafael Donner "Ihminen on herkkä eläin - omaelämäkerrallinen essee". Donner aloittaa esseekokoelman kirjoittamalla isäsuhteestaan, ikään kuin puhdistaakseen pöydän; tämä on nyt käsitelty! Hän ei halua tulla tunnetuksi isänsä poikana, paitsi kerran, kun ympäripäissään päätyi poliisilaitoksen selliin. Muutkin aiheet ovat varsin painavia, kuten heikkous, vahvuus ja yksinäisyys, miehekkyys/feminismi. Huumorin pilkahdus estää vakavista aiheista huolimatta vajoamasta synkkyyteen. Kirjailija tuntuu olevan jalat maassa -tyyppi, sen vaikutelman saimme suoraan, kun tapasimme nykyisen maatilaviljelijän palstallaan Mustion Ekkullassa.

Juhannus 2025 🇫🇮

Ei tullut saunakutsua tänäkään vuonna. Niin perinteistä!

Hannu lähti aamulla lenkille, minä säästelin kipeytynyttä jalkapöytää ja kävelin vain lähimarkettiin ostamaan uusia perunoita ja toisen marketin pihalta tuoreita mansikoita. Kotimatkalla poimin lupiineja, joiden joukkoon lisäsin kotipihalta koiranputkea ja saniaisen lehtiä.

Tuuli pohjoisesta, joten grillasimme edelleen takapihalla, tuulensuojassa. Radio soitti mukavaa kesämusiikkia, mm. Georg Otsin Saarenmaan valssin. Iltapäiväkahvit joimme etupihan penkillä istuen. Iltapalaksi tein salaatin, johon lisäsin päivällä jääneet perunat ja broilerfileet. Myöhemmin illalla, kun Hannu oli jo nukkumassa, Kaisa ja Antti poikkesivat meille.

Lupasin Gretelle kastella heidän uuden nurmikon sillä aikaa kun he lomailevat. Helpoin kesäduuni ever; joka toinen päivä satoi.

Juhannuspäivän savulohi ja uudet perunat vaihtuivat lennossa lähimarketin tarjoussalaattibuffettiin, jonka tuunasin kotona. Uutiset kertovat metsäpaloista Kroatian rannikolla. Kerrankin ajoituksemme osui kohdalleen! Sunnuntain lenkkien jälkeen söimme savunmakuiset ribsit ja grillattuja kasviksia. Päivän kävelylenkillä löysin muutaman kantarellin, tein niistä illalla sieni-yrttimunakkaan.

Joku (Winston) osaa ottaa juhannuksenkin rennosti.

 

Kesäkuun kirjoja;

Joel Haahtela "Marijan rakkaus". Suomalainen nuorimies tapaa belgradilaisen Marijan ja he viettävät yhdessä kiihkeän pariviikkoisen, kunnes Marija yllättäen katoaa. 25 vuotta myöhemmin mies tunnistaa Triesten asemalla Marijan, joka odottaa samaa Roomaan menevää junaa kuin hänkin. Roomassa he tutustuvat uudelleen toisiinsa, mies kirjoittaa seuraavaa kirjaansa, Marija syventyy vanhojen mestarien kirkkotaiteeseen. Samalla mies käy läpi suhdettaan jo kuolleisiin vanhempiinsa, Marija nuoruuteensa Sarajevossa.