Kävellen Praia das Maçasiin ja Azenhas do Mariin

Aldeira da Praia

Onneksi emme tilanneet aamiaista, sillä nukuimme yhdeksään saakka. Oli taas pilvinen aamu. Lämpöä kuitenkin riitti ja söimme aamupalan patiolla. Päiväkävelyllä suuntasimme Azenhas do Mariin. Matkalla pysähdyimme tutustumaan uuteen Aldeia da Praiaan. Tarjolla oli majoitusta, joogatunteja, marketti kahviloineen, pizzeria, olutpubi ja lapsille leikkipiha.

Poikkesimme myös kylän kauppahalliin. Jatkoimme Praia das Maçasiin. Oli liian aikaista lounaalle ja kävelimme Azenhasiin kuvaten samalla alapuolella olevia surffirantoja.

Blue Caffe

Käännyimme takaisin Maçasiin ja jäimme olusille niin ikään uuteen Blue Caffen terassille.

Ristorante Don Mangiare

Olemme olleet täällä kolme kertaa, syöneet aina Ristorante Don Mangiaressa ja aina samat sapuskat (vaikkei Hannu sitä muistakaan); merellinen salaatti, anjovispizza ja cavasangria.

Taivas selkeni ja tuli lämmin. Kotimatkalla vastaantulijat tervehtivät ystävällisesti ja koirat pysähtyivät rapsuteltaviksi. Yhtäkkiä minulle tuli ikävä, ei kotiin, vaan jo nyt ikävä takaisin Portugaliin. Poikkesimme Aldeia da Praian markettiin ostamaan aamupalat ja iltaviinin.

Suihkun ja pyykin jälkeen nukuimme päikkärit. Lähdin biokauppaan ostamaan jogurttita, kun museoratikka kolisteli päätiellä ohi ja minulle tuli kiire hakea puhelin kämpiltä. Jäin tien varteen odottamaan sen paluuta. Kaupasta oli jo marjat myyty loppuun (suljettu huomenna), ostin vain jogurtin ja tarjosin 10 euroa. Vaihtokassa oli ilmeisesti jo kuiva, rouva otti kolikkoni ja totesi, että maksan loput sitten seuraavalla kerralla. Portugalissa yleensäkin pyöristetään hinnat alaspäin ja ollaan tyytyväisiä, jos saadaan hiluja kassaan.

O Meu Canto😘

Fillaroiden Cabo da Rocaan

Isännän tuoma aamiainen

Nukuimme todella hyvin hiljaisessa huoneessamme. Luultavasti olisimme nukkuneet pidempäänkin, mutta olimme sopineet Henriquen kanssa, että hän tuo meille aamiaisen kahdeksalta. Tuoretta leipää, omien kanojen munia, puristettua appelsiinimehua, hedelmiä ja yllärinä pasteis de natat.

Kohti Cabo da Rocaa

Henrique oli kunnostanut meille kaksi pyörää. Kun satulat oli soviteltu sopivalle korkeudelle, polkaisimme kohti Cabo da Rocaa. Heti alkuun oli hirveä ylämäki. Hannu oli taas tutkinut karttoja ja ohjasi meidät pienemmille teille. Lopulta pysähdyimme kiviselle hiekkatielle (uuh, inhoan hiekkateitä, varsinkin vieraalla pyörällä), joka johti meidät suoraan metsään. Ei auttanut muu kuin palata isolle tielle ja jatkaa muun liikenteen seassa loputkin ylä- ja alamäet.

Cabo da Roca

Laskettelimme Cabo da Rocaan kovassa sivutuulessa, pelkäsin sen heittävän minut nurin tai autojen tielle. Perillä oli pakko pukea takki päälle, oli niin kova viima. Taivas oli sentään kirkastunut aamusta.

Cabo da Roca

Kävimme ottamassa kuvat turistien täyttämästä niemenkärjestä ja poljimme takaisin edelliseen pikkukylään, jossa otimme (todellakin ansaitut) oluet.

Paluumatka suoraan Colaresiin oli enimmäkseen alamäkeä, onneksi jarrut olivat kunnossa. Pysähdyimme keskustaan syömään Atlántico Churresquierian lounaan, jota Henrique oli suositellut. Ruuat, viinit, kahvit ja jälkkärit yhteensä 16€.

Atlántico Churrasquiera

Kävimme viereisessä marketissa, ennen kuin palasimme kämpille. Hain vielä Bio-kaupasta aamuksi luomujogurtin ja tuoreita mustikoita. Suihkun jälkeen nukahdimme molemmat viileään, paksuseinäiseen kivikotiimme.

Colares, O Meu Canto

Aamiainen Sintrassa, Café Tirol

Heräsimme taas aikaisin. Ulkona oli pilvistä ja tuulista. Tyhjensimme jääkaappia, pakkasimme tavarat ja pyöräytimme astianpesukoneen. Yhdeltätoista jätimme mukavan asuntomme ja nousimme keskustaan. Jäimme aamiaiselle Café Tiroliin, jonka terassilla joimme eilen edulliset pretat. Tilaamamme tostamistat olivat niin isoja, että jouduimme pyytämään dogibagin. Taivas selkeni ja Helena Colaresista lähetti viestin, että huoneemme on vapaana puolenpäivän jälkeen.

Kun vuosi sitten kävimme Lissabonista päivämatkalla Sintrassa ja rannikolla, totesin voivani hyvin tulla tänne joskus viettämään muutaman päivän. Sintra on kaunis, mutta liian täynnä turisteja (siis kallis). Lähempänä rannikkoa on pieniä kyliä, jotka sopivat paremmin ranta- ja aktiivilomailuun. Siksi olemme nyt Colaresissa. 

Lähdimme 12.20 bussilla Colaresiin ja istuimme kyydissä liian kauan. Meidän olisi pitänyt jäädä kylän keskustassa pois, sillä bussi jatkoi eri reittiä eteenpäin. Jäätyämme kyydistä Hannun Maps.Me neuvoi meitä kävelemään vielä eteenpäin, minä olin toista mieltä, mutta kuka minua nyt uskoisi? Minun puhelimeni kehotti oikaisemaan suoraan jonkun pellon kautta. Se olisi minulta rinkka selässä onnistunutkin, vaan ei Hannulta, joka veti pyörillä kulkevaa laukkua perässään. Onneksi olin aamulla pukenut kunnolliset sukat jalkaani, vaikka kävelenkin loppureissun vaellussandaaleilla. Eestaaskävelyä tuli taas harrastettua 5-6 km, loppumatka museoratikan kiskojen viertä.

O Meu Canto

Helena oli jo lähettänyt huolestuineita viestejä, missä viivymme ja tarvitsemmeko kyytiä. Luin viestit vasta myöhemmin, kuin saimme wifin toimimaan. O Meu Canto, varmaan erikoisin majoitus, missä olemme yöpyneet. Ilmeisesti joku entinen talli, jonka isäntä Henrique on itse remontoinut. Sängyt on laitettu kapeaan huoneeseen peräkanaa, perällä on kylpyhuone ja ulkona oma, ihana patio. Portin takana päivystävät perheen kaksi suurta koiraa ja näiden kaverit, neljä pulleaa kanaa. Lähellä ei ole markettia tai ravintolaa, mutta Henrique tarjoutui ajamaan meidät autolla Colaresin keskustaan kaupoille. Lähetin Hannun matkaan ja menin itse suihkuun.

O Meu Canto

Loja Bio, Quinta Dos Sete Nomes

Quinta Dos Sete Nomes

Siestan jälkeen kävin viereisessä eko-myymälässä, joka olikin mielenkiintoinen paikka. Ilmeisesti siellä on myös camping-alue ja jotain ohjelmaa tiettyinä iltoina. Ostin myymälästä hedelmiä, luomujogurttia ja marjoja. Meillä on käytössä ainoastaan jääkaappi ja vedenkeitin (kahvia ja teetä), ilman mitään keittiövarusteita. Kaivoin rinkastani lusikka-haarukka-veitsi -systeemin ja suolat, paloittelin jo Sintrassa keittämäni kananmunat ja eilisestä säästyneen juuston. Lisäksi meillä oli aamusta syömättä jäänyt tostamista ja jälkkäriksi luomujogurttia ja tuoreita vadelmia. Ei meidän tarvinnut lähteä enää kävelemään Colaresin keskustaan. Istuimme patiolle syömään, isäntäväki lähti omille teilleen. Hannu laittoi musiikin soimaan, museoratikka kolisteli ohi talon takana. Hoidin jalkani - lähinnä kynnettömät varpaani - vielä viimeisillä kortisonin rippeillä. Henrique huuteli aidan takaa, haluammeko munakasta. Kiitimme ja tilasimme sen aamuksi, lisäksi leipää ja tuorepuristettua appelsiinimehua.

Iltapelit (Hannu jääkaapilla)

Ilmakin alkoi viilentyä, silti oli edelleen +20 eikä tehnyt mieli vetäytyä sisälle. Etukäteen ajattelin, että lopetettuani vaelluksen minulla on aikaa lukea kirjaa ja päivittää blogiani. Tiesin kyllä, että oltuaan kuukauden yksin kotona Hannu kulkee perässäni kuin koiranpentu (ei osaa olla yhtään yksikseen). Olen edelleen pari viikkoa myöhässä blogissani, illat kuluvat seurustellen ja - kyllä - SkipBota pelaten.