Colares, O Meu Canto

Aamiainen Sintrassa, Café Tirol

Heräsimme taas aikaisin. Ulkona oli pilvistä ja tuulista. Tyhjensimme jääkaappia, pakkasimme tavarat ja pyöräytimme astianpesukoneen. Yhdeltätoista jätimme mukavan asuntomme ja nousimme keskustaan. Jäimme aamiaiselle Café Tiroliin, jonka terassilla joimme eilen edulliset pretat. Tilaamamme tostamistat olivat niin isoja, että jouduimme pyytämään dogibagin. Taivas selkeni ja Helena Colaresista lähetti viestin, että huoneemme on vapaana puolenpäivän jälkeen.

Kun vuosi sitten kävimme Lissabonista päivämatkalla Sintrassa ja rannikolla, totesin voivani hyvin tulla tänne joskus viettämään muutaman päivän. Sintra on kaunis, mutta liian täynnä turisteja (siis kallis). Lähempänä rannikkoa on pieniä kyliä, jotka sopivat paremmin ranta- ja aktiivilomailuun. Siksi olemme nyt Colaresissa. 

Lähdimme 12.20 bussilla Colaresiin ja istuimme kyydissä liian kauan. Meidän olisi pitänyt jäädä kylän keskustassa pois, sillä bussi jatkoi eri reittiä eteenpäin. Jäätyämme kyydistä Hannun Maps.Me neuvoi meitä kävelemään vielä eteenpäin, minä olin toista mieltä, mutta kuka minua nyt uskoisi? Minun puhelimeni kehotti oikaisemaan suoraan jonkun pellon kautta. Se olisi minulta rinkka selässä onnistunutkin, vaan ei Hannulta, joka veti pyörillä kulkevaa laukkua perässään. Onneksi olin aamulla pukenut kunnolliset sukat jalkaani, vaikka kävelenkin loppureissun vaellussandaaleilla. Eestaaskävelyä tuli taas harrastettua 5-6 km, loppumatka museoratikan kiskojen viertä.

O Meu Canto

Helena oli jo lähettänyt huolestuineita viestejä, missä viivymme ja tarvitsemmeko kyytiä. Luin viestit vasta myöhemmin, kuin saimme wifin toimimaan. O Meu Canto, varmaan erikoisin majoitus, missä olemme yöpyneet. Ilmeisesti joku entinen talli, jonka isäntä Henrique on itse remontoinut. Sängyt on laitettu kapeaan huoneeseen peräkanaa, perällä on kylpyhuone ja ulkona oma, ihana patio. Portin takana päivystävät perheen kaksi suurta koiraa ja näiden kaverit, neljä pulleaa kanaa. Lähellä ei ole markettia tai ravintolaa, mutta Henrique tarjoutui ajamaan meidät autolla Colaresin keskustaan kaupoille. Lähetin Hannun matkaan ja menin itse suihkuun.

O Meu Canto

Loja Bio, Quinta Dos Sete Nomes

Quinta Dos Sete Nomes

Siestan jälkeen kävin viereisessä eko-myymälässä, joka olikin mielenkiintoinen paikka. Ilmeisesti siellä on myös camping-alue ja jotain ohjelmaa tiettyinä iltoina. Ostin myymälästä hedelmiä, luomujogurttia ja marjoja. Meillä on käytössä ainoastaan jääkaappi ja vedenkeitin (kahvia ja teetä), ilman mitään keittiövarusteita. Kaivoin rinkastani lusikka-haarukka-veitsi -systeemin ja suolat, paloittelin jo Sintrassa keittämäni kananmunat ja eilisestä säästyneen juuston. Lisäksi meillä oli aamusta syömättä jäänyt tostamista ja jälkkäriksi luomujogurttia ja tuoreita vadelmia. Ei meidän tarvinnut lähteä enää kävelemään Colaresin keskustaan. Istuimme patiolle syömään, isäntäväki lähti omille teilleen. Hannu laittoi musiikin soimaan, museoratikka kolisteli ohi talon takana. Hoidin jalkani - lähinnä kynnettömät varpaani - vielä viimeisillä kortisonin rippeillä. Henrique huuteli aidan takaa, haluammeko munakasta. Kiitimme ja tilasimme sen aamuksi, lisäksi leipää ja tuorepuristettua appelsiinimehua.

Iltapelit (Hannu jääkaapilla)

Ilmakin alkoi viilentyä, silti oli edelleen +20 eikä tehnyt mieli vetäytyä sisälle. Etukäteen ajattelin, että lopetettuani vaelluksen minulla on aikaa lukea kirjaa ja päivittää blogiani. Tiesin kyllä, että oltuaan kuukauden yksin kotona Hannu kulkee perässäni kuin koiranpentu (ei osaa olla yhtään yksikseen). Olen edelleen pari viikkoa myöhässä blogissani, illat kuluvat seurustellen ja - kyllä - SkipBota pelaten.