Koiraviikko Lohjalla 🐕

"Näinkö siinä taas kävi, että jättivät minut mummun hoiviin?" tuumii Sipe.

Lähdimme yhdessä Helsinki Outletiin ja löysimme Haltin kesäalesta edullisia ulkoiluvarusteita. Söimme lounaan Ikean kesäpuffetissa, alkuruoka oli niin täyttävä, että jätin suosiolla letut syömättä. Varsinkin, kun tiesin Suvin leiponeen marjapiirakkaa. Hannu lähti kävelemään Honkanummen kautta kotiin, minä hain lisää alennuskynttilöitä ja ajoin Lohjalle.

Sipe oli rauhaton, arvasi avonaisista laukuista ja tavarakasoista, että perhe on lähdössä ja häntä ei oteta mukaan. Käytiin koko porukka kävelylenkillä. Iltapalan jälkeen mentiin ajoissa nukkumaan, Sipe asettui pyytämättä jalkopäähäni. Perhe heräsi jo kahdelta, kuulin kun Sipe käveli eestaas kynnet rapisten. Lopulta hän sai jonkun herkun ja ulko-ovi loksahti lukkoon. Sipe puski huoneeni oven auki ja tuli loppuyöksi nukkumaan sänkyyni tai sängyn viereen. Aamulenkillä satoi vielä vähän, varustauduin kumppareilla ja sadetakilla. Päivälenkillä tiet alkoivat jo kuivua ja päikkäreitten jälkeen kolmannella lenkillä taivaalla näkyi jo sinistä. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa saunaan! Olin ajatellut, että illan viimeinen lenkki tehdään rauhassa ja hikoilematta. Poika oli toista mieltä ja veti innoissaan, olihan kauniissa säässä paljon koiria liikkeellä. Teimme tuttavuutta myös yhteen uuteen naapuriin, sisällä haukkui leikkaamaton uroskoira.

Joker?

Keskiviikkoaamu aukeni aurinkoisena. Jalkojani oli särkenyt koko yön, asiaa ei juuri auttanut, että Sipe nukkui jaloissani enkä mahtunut venyttelemään tai uskaltanut nousta ylös. Talosta ei löytynyt vichyä, joten aamulenkin ja -kahvin jälkeen oli lähdettävä autolla kauppaan. Samalla ostin ruusut, jotka veimme päivälenkillä Irjan ja Jukan haudalle. Moni koiranaapuri oli jo palannut lomilta ja pikkukoirat rähjäsivät aidan takana, kun kävelimme kotiin. Illan viimeisellä lenkillä ei ollut enää liian kuuma, kun iltatuuli vilvoitti ihanasti. 

Torstai jatkoi tuttua kaavaa; neljä kertaa lenkillä, kaksi kertaa suihkussa ja Sipellä samat eväät kuin muinakin päivinä. Annoin pojan päättää, mihin päin mennään, mutta junaradan toiselle puolelle emme lähteneet, siellä on kuulemma eniten punkkeja.

Minun päivääni toi vaihtelua lounastreffit puolikkaan noitakerhon kanssa; kolme tuntia kälätystä kolmistaan. Runsaan lounaan söimme MOI! Ravintolassa. Kotona sain riehakkaan vastaanoton ja varjon perääni, ihan kuin Sipe pelkäisi, että minäkin lähden ja jätän hänet. Suunnittelemani lenkki lyheni, kun Sipellä oli jostain syystä kova kiire kotiin. Päivän viimeinenkin lenkki jäi vain kolmeen varttiin, kun piti jo kääntyä kotitielle. Ryökäle haki metsästä jotain suuhunsa, eikä suostunut vaihtamaan sitä herkkuun. Taivaalla oli tummia pilviä ja ehdin jo toivoa ukkosta, turhaan.

Ukonilma saapui aamulla. Ehdimme juuri kotiin aamulenkiltä, kun sade lankesi. Aamupäivällä tein oman kävelylenkkini Lidliin, matkan varrella (ei koirapolkujen vierestä) poimin pussillisen kantarelleja. Aina on hyvä pitää taskussa koirankakkapussi! Samalla kävin moikkaamassa serkkuani (häkellyttävän paljon isänsä näköinen!) ja viemässä surunvalittelut hänen veljensä poismenosta.

Voi sitä riemun määrää, kun avasin Hannulle oven hänen tullessa Hondalla viettämään viikonloppua kanssamme. Lähetinkin pojat lenkille laskemaan energiatasoja. Sillä aikaa tein sienipastan ja salaatin. Tästä huushollista ei löydy sieniveistä. Minun ei tarvitse puhua itsekseni, kun voin jutella Sipelle ja uudet kodinkoneet tervehtivät minua (ei vaan meillä)! Suvi laittoi minulle kuvalliset ohjeet niiden käytöstä. Ja muista sulkea hanat (sanoo tytär)! Kyllä äiti.

Suvi lähetti kuvan Rodokselta ja kysyi, olenko varma että Hannu on Lohjalla. Pitää miettiä, tämä täällä oleva puhuu kyllä kreikkaa. 🤔

Lauantaina oli kosteanlämmin, tuuleton sää. Hannu hoiti aamulenkin sillä aikaa, kun minä valmistin aamiaisen. Tästä päivästä kehkeytyikin kyläily- ja koirapäivä. Päivälenkin jälkeen päräytimme Hondalla Virkkalaan. Turhaan otin mukaani farkut ja ajotakin, nyt oli liian kuuma niille. Tarja oli tehnyt hyvän, suolaisen piirakan ja tytär mansikkakakun, jota Tarja tyrkytti meille mukaankin. Epäilin sen kärsivän kermoineen kuumassa sivulaukussa ja jätimme loput heille. Kylässä oli myös villi ja vilkas Winston, josta Tarja lähettää minulle usein hullunhauskoja kuvia. Hain kukan kaupasta ja poikkesimme vanhempieni ja Timon haudalle.

Käytin Sipen iltapäivälenkillä, sen jälkeen ajoimme Hondalla Onnin ja Sinnan luokse katsomaan pientä Rymyä. Villi on tämäkin pentu, mutta rauhoittui alkuinnostuksen jälkeen. Palasimme kotiin ja Sipe vastaanotti meidät innokkaasti, ikään kuin olisimme jättäneet hänet pitkäksikin aikaa yksin. Kävimme saunassa, Hannu lenkitti Sipen ja istuimme loppuillan kolmistaan terassilla nauttien hiljaa virinneestä tuulesta.

Sunnuntai oli kuuma, laiska päivä. Hannu hoiti päivän kaksi ensimmäistä koiralenkkiä, minä loput kaksi. Aamupäivällä kävelin kauppaan, päivällä tein bbq-broileripastaa. Illalla nousi pieni tuuli ja viihdyimme terassilla. Sipe alkoi vinkua, kun pikkuinen Niilo tuli naapurin pihalle ja kävimme moikkaamassa aidan takana. Ilmailuväki pääsi vihdoin sovintoon, mekin uskalsimme varata Finskin lennot syyskuulle.

Sipe kuorsaa! Hannu sai valita lounaspaikan maanantaille, kun hän lähti kotiin. Olin kehunut Moi Ravintolaa niin paljon, että teimme sinne treffit. Syötyämme hän suuntasi Hondan Vantaalle, minä vein muovit, pahvit ja pullot kierrätykseen ja palasin kotiin, jossa sain Sipeltä innokkaan vastaanoton. Kaikesta päätellen pettymys ei ole ylipääsemättömän suuri, vaikkei tulija olekaan omaa perhettä.

Aikaistin päivän neljättä lenkkiä, kun jostain Siuntion suunnasta (?) alkoi levitä taivaalle tummia pilviä. Uudellemaalle on taas luvattu rajua ukkosta ja rankkasateita. Näkis vaan! Sipe odotti perhettä kotiin ja kerran luuli jo näkevänsä tutun auton ajavan kotikatua. Sain kaksin käsin kiskoa koiraa omalle pihalle ja samalla selittää, että se on väärän merkkinen auto, väri vain on sama.

Läkähdyttävä helle jatkui tiistaina, ilman helpottavaa sadetta. Aikaistin sekä aamu- että päivälenkkiä ja vietimme kuumimman ajan sisällä. Harmi, että jätin uikkarin kotiin, eikä Sipelläkään ole pihalla koira-allasta (minä voisin pulikoida siinä, Sipe ei kuulemma tykkää uimisesta). Lämmitin itselleni broileripastaa ja menimme päikkäreille. Viikon "etelänloma" meinasi loppua sateeseen, mutta se kuivui pariin jyrähdykseen ja muutamaan sadepisaraan. Oli taas ihana seurata, kuinka riemuissaan Sipe oli, kun perhe vihdoin saapui kotiin. 💖 

Kielot kukkivat, kun olimme Kroatiassa. Nyt kun olin Lohjalla, kotipihan liljat olivat melkein jo kukkineet. Ehdin tiistaina kotiin juuri ennen ukonilmaa ja rankkasadetta. Yöt olivat trooppisia, pesin tyynyt ja täkit, tästä eteenpäin käytämme vain lakanoita.

Heinäkuun kirjoja;

Anna Soudakova "Varjele varjoani". Vera ja hänen rakkaansa Georgi muuttavat 1980-luvulla leningradilaiseen kommuuniin, pieneen kotiin syntyy myöhemmin Nina-tytär. Georgi on työnsä takia paljon matkoilla, Vera pärjää muiden asukkaiden avulla ja rakastamallaan työllä taidemuseossa. Maailma muuttuu hulluksi, Leningrad Pietariksi. Veran suvussa on Inkerinsuomalaisia ja perhe pääsee 1990-luvulla muuttamaan Suomeen. Kirjassa seurataan Ninan kasvutarinaa, vanhempien kipuilua ja sukulaisten vanhenemista. Rajojen avauduttua käydään myös Venäjällä sukuloimassa ja katsomassa vanhoja paikkoja, jotka nekin ovat kovasti muuttuneet.

Orhan Pamuk "Punatukkainen nainen". Cem viettää 16-vuotiaana kesän kaivonkaivajan, mestari Mahmutin apupoikana Istanbulin ulkopuolella olevassa pikkukylässä tienatakseen rahaa itselleen ja äidilleen. Isä on hylännyt perheensä ja Mahmutista muodostuu Cemille jonkunlainen isänkorvike. Kesä tuo ikäviä muistoja (aiheuttiko Cem Mahmutin kuoleman jättäessään tämän kaivoon köyden katkettua?), mutta myös onnea ja haaveita Cemin rakastuttua itseään tuplasti vanhempaan, punatukkaiseen kaunottareen. Myöhemmin Cem avioituu serkkunsa kanssa, liitto on onnellinen, mutta lapseton. Heidän yhteinen rakennusfirmansa menestyy ja pariskunta voi elää ylellistä elämää, vaikka Cem onkin hiljaa mielessään sitä vastaan. Hän saa tietää, että punatukkainen nainen on vuosikymmeniä sitten synnyttänyt pojan, jonka isä Cem voisi olla. Onko se vain huijausta ja perinnön toivoa, siitä Cem päättää ottaa selvän.

Ystäviä, lapsia ja taidetta. Ja hautausmaita.

Menin pitkästä aikaa Sanomatalon verenluovutukseen, sen jälkeen kävimme Ritun kanssa lounaalla Kiilassa ja katsoimme Ateneumin Rajojen rikkojat -näyttelyn. Siellä meni niin kauan, että jätimme muut taidemuseot suosiolla toiseen kertaan. 

Elisabeth Jerichau-Baumann

Kiila

"Taas pois äitienpäivänä!" on Suvi huokaissut monena keväänä. No nyt olin kotona ja kutsutin meidät äitienpäivälounaalle ja -kakulle Lohjalle. Kaikki lapsetkin tulivat ja Sipe oli riemuissaan, kun lauma oli koossa. Samalla reissulla veimme kukat Honkanummen, Metsolan ja Virkkalan haudoille.

Maanantaina oli ensimmäinen kesältä tuntuva keli, Hannu oli sopivasti varannut itselleen ja Eerolle päiväristeilyn Tallinnaan.

Minä tein pitkän lenkin ja hain itselleni lohisalaatin. Lisäsin siihen pihalta "rikkaruohoja" ja pyöräytin kuivurissa vuohenputkea talven yrttiseoksiin. Ensimmäisen kerran tänä keväänä istuin puutarhapenkillä lukemassa.

Kesäkeli jatkui tiistaina, kävin kampaajalla leikkauttamassa kesätukan, Hannu grillasi takapihalla broileria ja kasviksia.

Ulla kutsui lukupiirin vetäjät kahville, vein hänelle kevään ensimmäiset kielot. Sää viileni vaihteeksi, silti käki kukkui illalla lähimetsässä.

Haimme Timon kotiin, onneksi ei ole mikään räyhähenki.

Anneli kutsui minut Järvenpäähän, kävimme katsomassa taidemuseon Hiljaisuus ja metsä -näyttelyn, lounaalla Huvilassa ja menimme heidän kotiinsa kahvittelemaan. Siiri-pentu vastaanotti minut iloisena ja varsin riehakkaana.

Perjantain vastaisena yönä kuoli serkkuni Kimmo ja Onnin ja Ilonan ukki oli kuollut äitienpäivänä. 💔 Koska tämä oikein loppuu? 

Ja seuraavaksi hajosi pyykinpesukone!

Jotain iloistakin; olimme Irenen läksiäiskahveilla ja seuraavana päivänä naapurin pikkupoikien päiväkodin kevätjuhlassa.

Töissä ollessani aina loman lähestyessä viimeiset työpäivät olivat jostain syystä tosi kiireisiä. Sama tahti tuntuu jatkuvan siviilissäkin. En ole ehtinyt juurikaan miettiä tulevaa reissua, kun on ollut niin paljon muuta pohdittavaa. Viime hetken kiireet kasaantuivat perjantaille. 

Ajoin aamulla kaatosateessa Lohjalle. Kirkonkellojen soidessa laskimme Timon uurnan vanhempiemme viereen. Ikävä todeta, että tämä alkaa mennä jo rutiinilla. Kävin Meerillä vaihtamassa kuulumiset, ennen kuin noitakerho kokoontui yhteiselle lounaalle MOI ravintolaan. Olikin hyvä lounaspuffet! Sieltä ajoin Jaskalle pitämään perunkirjoituksen. Olemme saaneet toisistamme paljon vertaistukea; hän on hoitanut Irjan asioita ja hautajaiset. Ajoin kotiin, lähetin perukirjan verohallinnolle ja avasin kuoharin. Pakkaaminen sai jäädä aamuun, kun juutuin katsomaan Tähdet, tähdet semifinaalin. Pitkästä aikaa nukuin putkeen seitsemän tuntia. Aamupäivällä pakkasin lentolaukkuni ja otimme lähtöoluen jo kotona, säästettiin siinä 15€.

Pihalla kukkivat kirsikka- ja omenapuut, tulppaanit ja kielot. Tietysti sillä aikaa, kun me olemme reissussa.

Toukokuun kirjoja:

Minna Rytisalo "Lempi". Lopullisesti kadonnutta Lempiä muistelevat vuorollaan Lempin aviomies, sodasta palannut Viljami, Lempiä syvästi inhonnut aputyttö Elli ja Lempin kaksoissisar Sisko. Lempin ääntä ei kuulla ja hän jääkin lukijalle mysteeriksi. Sota rikkoo monet perheet ja monen mielen. Pisimmälle tarinaa vie Sisko, joka jää ikuisesti kaipaamaan Lempiä ja tuntee kehossaan siskonsa kivut. Itsellekin yllätyksenä olen viime aikoina lukenut paljon kotimaista kirjallisuutta ja Rytisalon tyylistä olen pitänyt aina.

Nina Lykke "Ei, ei ja vielä kerran ei". Viisikymppinen Ingrid on kyllästynyt koko elämäänsä; 25-vuotiseen avioliittoonsa, mieheensä, itseensä, jopa lapsiinsa, jotka vielä aikuisuuden kynnyksellä asuvat kotona äitinsä passattavina. Aviomies Jan elää myös jonkinlaista keski-iän kriisiä ja haksahtaa nuoren alaisensa ansaan. Hannella tikittää sisäinen kello, miesystävät ja asunnot vaihtuvat tiuhaan, mutta mikään ei tunnu tarpeeksi hyvältä. Lopulta Hanne pakottaa Janin valitsemaan itsensä ja aviovaimon välillä ja Jan muuttaa hänen pieneen yksiöönsä. Ingrid nousee siivilleen, jättää kaiken vanhan taakseen ja huomaa olevansa onnellisempi kuin koskaan. Eron jälkeen vanhaan kotiin muuttaneet Hanne ja Jan jatkavat kamppailua toistensa, kotona edelleen asuvien isojen poikien ja raskausajan kanssa.