Koiranhoitoviikko Lohjalla

Suvin otettua keskiviikkona matkalaukut esille Sipe arvasi heti, että porukat ovat lähdössä reissuun ilman häntä.

Kuka nyt on marttyyri?! Kävelin aamupäivällä Tikkurilaan kiristämään rillini ja lataamaan kuntosalikorttini. Kai tässä on pian ryhdistäydyttävä, kun jätän Rekolan Raikkaan syyskaudenkin väliin. 

Synttärikukat ja karkit odottivat minua täälläkin! 💕

Pakkasin tavarani autoon, söimme lounaan ja lukupiirin jälkeen ajoin Lohjalle. Hannu joutui menemään bänditreeneihin bussilla, kun minä vein auton. Kerttu oli käyttänyt Sipen ulkona päivällä, varuiksi lähdin samantien vaatteita vaihtamatta uudestaan ulos. Sipellä on ollut jotain rasitusvammoja, mutta lenkillä on niin reipas, että veti minut hikeen. Eikä ollut yhtään kipeä, kun kotiin palattuamme hyppäsi sohvalle. Näinköhän on tottunut perheen hyvään palveluun, nämä kun nostavat "koiraparan" sänkyyn ja sohvalle. Illemmalla teimme vielä lyhyen pissalenkin, annoin Sipen päättää suunnan ja lenkin pituuden. Täällä niitä kausivaloja vasta onkin!
 

Uusi, pehmeä peti ei ole Sipelle kelvannut, mutta kun siirsin sen huoneeseeni, poika aikansa tampattuaan ja pedattuaan asettui siihen nukkumaan. Pari kertaa yöllä huomasin, että hän käväisi välillä nukkumassa sänkyni vierellä, muuten yö kului uudessa pedissä. Aamulla oli niin hämärää ja sateista, etten osannut arvailla kellonaikaa. Heräsimme 8.45! Lenkille puimme sadetakit päälle, minä lainasin myös kumppareita. Taitaakin tulla luku- ja "toimistopäivä".

Tunnin päivälenkin jälkeen söin omat evääni ja menimme päikkäreille. Uusi peti kelpasi Sipelle (vaikka aamupäivällä yrittikin viedä sen takaisin makkariin) ja poika kuorsasi siinä pitkään koivet pystyssä. Kohta aletaan seurata Areenan Pentulivestä synnytystä. 😬 

Kolmannella lenkillä saimme nauttia kauniista ja tyynestä säästä. Lähtiessä napsautin saunan päälle. Aaettä, kun oli ihanaa! Olenhan viimeksi päässyt löylyihin Ritun luona Töysässä ja Arjan luona Vesangassa. Kyllä Hannua nyt harmittaa!

Vain elämää!

Sipe meni nukkumaan jo ennen minua, niinpä herättiinkin jo seitsemältä ja päivän ensimmäinen lenkki tehtiin aamuhämärissä. Aamupäivällä kävin yksin kaupassa. Pitäähän pojan tottua, että tulen takaisin vaikka lähdenkin yksin jonnekin.

Iltapäivällä jätinkin Sipen päikkäreille ja lähdin katsomaan Rymyä. Villi ja ihana on tämäkin poika! Matkalla poikkesin Metsolan hautausmaalle. Sipe oli ihmeissään, kun minuun oli jäänyt Rymyn tuoksu. Taivas peittyi pilviin ja aikaistin päivän kolmatta lenkkiä. Etureidet huutavat hoosiannaa, kun joudun vähän väliä lyömään ABS:t päälle, kun Sipe rynnistää eteenpäin. Kävinkin taas pikaisesti saunassa, että sain kipeät lihakset pehmenemään. Illan viimeisellä lenkillä alkoi sataa. Onneksi pojalla oli vauhti päällä ja pääsimme kotiin pahemmin kastumatta katsomaan Elämäni biisiä.   

Sipe kuorsaa! Sunnuntaina olivat kylän muutkin koirat aamulenkillä ja pojalla taas kova kiire. Nyt särkee kättäkin, kun saa koko ajan kiskoa flexiä. Juoksemaan en ryhdy, siitä on jo huonot kokemukset. Laitoin päivälenkille rannetuen, mutta sen kanssa ei voi käyttää käsineitä.

Tein sieni-chorizopastaa, siitä riittää parille päivälle. Tosin minulla on kahdet lounastreffit, jos saamme aikataulut sovittua. Kun menimme päikkäreille, siirsin Sipen vanhan pedin vaivihkaa pikkuhuoneeseen pois näkyvistä. Päivän viimeinen iltalenkki oli pikainen, sillä TTK oli menossa. Ehdimme kuitenkin pimeässä morjenstaa Sipen kaveria Kuismaa.

Maanantaina Sipe herätti minut ennen seitsemää, kävin pesulla ja puin päälleni. Ryökäle oli mennyt takaisin petiinsä ja kuorsasi siinä onnellisena! Poikkeuksellisesti söin oman aamiaiseni jo ennen ensimmäistä lenkkiä. Oli harmaa, tuulinen sää, luvassa on sadekuuroja, mutta huomenna pitäisi auringon paistaa.

Sipe tuli levottomaksi, kun puolenpäivän lenkin jälkeen laitoin korvikset korviin; jaha, nyt tämäkin jättää minut. Kun vaihdoin vaatteet, poika kulki perässäni nuuhkien trikoitani, joihin oli jäänyt Rymyn hajut (ja karvat). Sanoin käyväni kaupassa ja lupasin tulla pian takaisin. Meillä oli Amin kanssa lounastreffit Moi! ravintolassa. Käytimme kahden tunnin parkkiajan tehokkaasti kuulumisia vaihtaen ja wokkiruokia nauttien. Palatessani sain niin riemullisen vastaanoton, että pitää varmaan useammin lähteä jonnekin. Päikkäreitten jälkeen totesin, että Sipellä taitaa olla halipula; en olisi millään saanut lopettaa rapsuttelua ja silittelyä. Lenkille oli puettava sadevarusteet. 7x4 lenkkiä koiralle höpöttäen (lähinnä kehuja, komentelua ja kakkajuttuja), mahdanko muistaa pitää suuni kiinni, kun lähden taas yksin lenkille? Hukkaan menivät taas ihovoiteet, kun suihkun jälkeen Sipe nuoli ne pois käsivarsistani. Muut tappiot (tähän asti); yksi sukka. Vähitellen alan uskoa, että Sipe osaa avata vetoketjut, koska oli tulopäivänä löytänyt kassistani sukat, joista ehdin pelastaa vain toisen. Illan viimeisellä lenkillä pimeässä tuli vastaan kaksi rähisevää collieta (Sipe inhoaa niitä) ja sain taas kiskoa flexiä, kun kävelytien yli vilisti vielä citykanikin. Loppuillan kotona vaelsi levoton sielu. Sipe taisi etsiä vanhaa petiään, jonka olin piilottanut.

Tiistaina oli aurinkoinen, kylmä aamu. Onneksi ei ollut yöpakkasia, muuten olisi sateen jälkeen ollut liukasta. Nukuin melkein kahdeksaan ja keitin heti kahvit itselleni. Myöhensin aamulenkkiä, sillä päivälenkki jää tänään puolenpäivän lounastreffieni jälkeen. Sipellä hengitys huurusi, kun hän kiskoi minua perässään. Ilmeisesti oli jo kiire metsään asioille. Kotikadulla tuli uudelleen kiire, kun Kuisma odotti kadun toisessa päässä. Ainakin oletin sen Kuismaksi, kun molemmat uikuttivat ja kiskoivat toisiaan kohti. Sunnuntai-iltana oli niin pimeää kun tapasimme ja silloin narun toisessa päässä oli mies.

Sanoin Sipelle taas lähteväni kauppaan ja jätin pojan huilimaan. Jätin auton kirkkokentälle (ihanaa, kun Lohjalla on ilmaisia monen tunnin parkkipaikkoja!) ja kävin kummitätini haudalla. Noitaryhmästä 4/6 kokoontui lounaalle Bistro Oleaan. Mukava paikka ja hyvää ruokaa, tänne tulen toistekin. Toivottavasti nähdään taas pian ja koko porukalla! 

Alkuillan lenkillä kaikki kylän muutkin koirat olivat ulkona ja Sipellä oli taas julmettu kiire. Piti kiskoa oikein tosissaan ja vaihdoin flexin välillä vasempaan käteen, vaikka se onkin heikompi, mutta sentään terve. Iltaruuan hän pulautti matolle. Tietenkin matolle! Pelkäsin Sipen syöneen jotain metsässä, mutta Suvi on luultavasti oikeassa, kun epäili Sipen hotkineen ruokansa. Iltalenkki meni jo rauhallisesti ja jäi lyhyemmäksi. Uusi naapuri nimitteli Sipeä pimeässä Smokyksi, joka ilmeisesti on Espanjan vesikoira.

Race Across the World. Ja tämän hetken suosikkini serkkupojat Janne ja Heikki. 

Minä en ulos lähde, siellä sataa!

Lähdettiin kuitenkin, kun sadetutka kertoi sateen loppuvan. Taas mukava lenkki, Sipe vie minut joka kerta itse valitsemaansa suuntaan, vaihtelua minullekin. Suihkun jälkeen sanoin taas pojalle, että mummu käy kaupassa. Menin tekemään tupatarkastuksen Maikin uuteen, kauniiseen kotiin. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa ja uhkasin jäädä seuraavan kerran yökylään. Sukulaisia lukuunottamatta Maikki on yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni. 

Viimeisen hoitopäivän tappioksi kirjataan yksi neulekäsine. Olin piilottanut käsineet kaappiin kumisaappaisiin, siitä huolimatta tämä ryökäle löysi ne! 
 

Meillä oli Sipen kanssa siivouspäivä. Vein matot terassille, siirtelin tuolit ja tavarat pois tieltä, kun Liisa-imuri lähti hommiin. Onkohan siinä ohjelmointivirhe, kun ei käynyt "minun" huoneessani kuin pikaisesti kynnyksen toisella puolella, ei edes sängyn alle mennyt. Muuten kyllä hinkkasi eteisen ja keittiön lattiaa. Kuljin perässä ja tarkkailin tulosta (nyt puhun jo imurillekin). Vein jo osan tavaroistani autoon.

Päivän toisella lenkillä Sipe kulki kummallisen hitaasti, löntysteli välillä jopa perässäni. Aivan kuin olisi aavistanut, että tämä jää tällä erää viimeiseksi yhteiseksi lenkiksi. Tai sitten oli muuten vain väsynyt. Halusin välttää ruuhkan ja pimeäntulon, kun en ole vielä harjoitellut hämärässä ajamista. Lähdin Lohjalta kahden jälkeen enkä ollut näkemässä Sipen riemukasta vastaanottoa. Ajoin kaupan kautta, arvasin jääkaapin olevan tyhjä. Hannu oli leiponut sämpylöitä, pitäisi olla useammin pois kotoa.

Kunnon talvi

Onneksi ei luvattu mitään hirmupakkasia, kun lähdin Lohjalle poikien seuraksi. Puin päälleni lämpimän takin ja toivoin, ettei Sipe kaipaa nyt kovin pitkiä lenkkejä.

Lähdimmekin lenkille heti, kun olin siirtänyt tavarani sisälle "mummun huoneeseen". Noelin tultua koulusta keitin itselleni kahvin ja söimme Fazerin laskiaispullat. Tämän vuoden ensimmäinen minulle. Olikin niin sokerinen, ettei ihan heti tarvitse toista syödä. Noel suunnitteli pulkkamäkeen lähtemistä, mutta pysyikin illan sisällä. Harmi, ettei kukaan kavereista ole innostunut luistelemisesta, Noel käy isänsä kanssa kentällä melkein joka päivä. Muistaakseni minä lähdin lapsena aina yksin Virkkalan hiekkamontulle luistelemaan, siellä niitä kavereita oli pilvin pimein ja kotiin lähdin vasta, kun kentän valot sammutettiin.

Lämmitin saunan ja myöhemmin teimme Sipen kanssa vielä iltalenkin.

Noelin lähdettyä aamulla kouluun (mummu pakotti laittamaan hanskat käteen 15 asteen pakkaseen) teimme Sipen kanssa aamulenkin. Ei siinä kylmä tule, kun koira kiskoo innoissaan minua eteenpäin. Ilmankos jalkoja särki koko yön! Aika ihanaa käydä seitsemän hoodeilla lenkillä kimmeltävässä pakkassäässä. Ei sitä kotona tule koskaan tehtyä. Napsautin kahvinkeittimen päälle ja söin oman aamiaiseni. Sipe haki itselleen tyynyn ja huilailimme aamupäivän. Siihen hän on tottunut, kun muut ovat töissä ja koulussa. Iltapäivälenkki oli jo pidempi, oli edelleen ihana talvikeli. Noel kotiutui koulusta heti meidän jälkeemme. Sanoin Sipelle, että kohta isin auto ajaa pihaan ja tämä jäi tapittamaan ikkunasta ulos. Minua odottivat kotona Hannun tekemät täytetyt paprikat.

Perjantaina oli Hannun siivousvuoro. Oli niin kova pakkanen, että menin kirjastoon kuluttamaan aikaa. Iltapäivällä lähdimme kaupoille, ostimme mm. Vantaan kaksi viimeistä perinteistä punaviiniglögiä. Tammistossa oli burgeripäivä, jätimme ottamatta sämpylät ja ranet. Jumbon suutari olisi velottanut 140€ vanhojen Sievien paikkaamisesta, ehkä kuitenkin ostan uudet maiharit.

 

Viikonloppuna oli niin kylmä, että kävimme vain pikaisesti ulkona ja jätin petivaatteet sunnuntaina terassille tuulettumaan. Muuten kuuntelimme Muumit-lukumaratonia Teemalta/Areenasta. Tein inventaarion; minulla on 9/12 Muumi-kirjaa (eivätkö ne kolme puuttuvaa ole Muumi-kirjoja, kun niitä ei maratonissa lueta?). Jos neuloisin, olisi ihanaa samalla kuunnella näitä. Maanantaina kävin kuuntelemassa Uudenmaan Muistiluotsin esitelmän, tiistaina sulatin pakastimen ja iltapäivällä oli vuorossa Pirkko Lahden esitelmä vanhenevasta ikäryhmästä (miten elää hyvä elämä 100-vuotiaaksi).

Keskiviikkona pidin Helsinki-päivän. Kävin katsomassa Elielinaukion Kansalaismuseon näyttelyn, jossa oli esillä muutamia Tapio Wirkkalan Milanon Triennaaliin suunnittelemia lasiesineitä. Hauska sattuma, että edellisiltana katsoin Areenasta "Pohjoismainen design" -sarjasta osan, jossa esiteltiin Wirkkalan lasitaidetta. Kävin myös Taidehallissa, mutta Antti Oikarisen taide ei ollut minun pala kakkua.

Loppuvuodesta kävin katsomassa Design museossa Tove Janssonin Pako Muumilaaksoon -näyttelyn läpi juosten, nyt katsoin sen kaikessa rauhassa. Sekin sopivasti Muumit-lukumaratonin jälkeen. Alakerrassa oli Torille! Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun finalistit.

Lounaan söin Kaivopihan Base Campissa, mukavan rauhallinen paikka. Lukupiiri kokoontui Musiikkitalon kahviossa ja saimme pienestä kirjasta paljon keskustelua ja eriäviä mielipiteitä.

Tammikuun kirjoja;

Karin Collins "Tuo aika mieleen palaa". Hanko-sarjan kolmas ja viimeinen osa. Hanko on palautettu Suomelle ja on jälleenrakennuksen aika. Paikkoja raivataan ja siivotaan, miehistä on pulaa ja töihin otetaan mukaan myös venäläisiä sotavankeja. Hiljalleen paikalliset palaavat kotikaupunkiinsa ja taloja rakennetaan tuhottujen kotien paikoille niillä materiaaleilla, mitä onnistutaan haalimaan. Ruotsalaiset auttavat lähettämällä työkaluja. Edellisistä osista tutut henkilöt jatkavat elämäänsä Hangossa. Nissen adoptio Ruotsiin peruuntuu ja hän jää asumaan rakastavien isovanhempien luokse. Aino jatkaa paikallislehden toimittajana ja suunnittelee opintojen jatkamista. Disa ja Hugo muuttavat entiseen tullipäällikön taloon, joka on kuin ihmeen kaupalla jäänyt venäläisiltä polttamatta. Elämä lopullista rauhaa odotellessa palaa tuttuihin uomiinsa, vaikka kaikki ovat kokeneet surua, menetyksiä ja muutoksia.

Helmikuun kirjoja;

Frode Grytten "Päivä jona Nils Vik kuoli". Kyytiveneenkuljettaja Nils Vik tietää, että on hänen viimeinen päivänsä. Varhain aamulla hän suuntaa veneensä vuonolle, kyytiin tulee myös jo vuosia sitten kuollut, uskollinen Luna-koira. Nils muistelee elämäänsä ja siihen liittyneitä ihmisiä; rakasta Martaa, heidän tyttäriään ja veljeään. Pitkän päivän aikana rannoilla ja laitureilla vilkuttavat tuttavat, naapurit ja ystävät, joista monet nousevat veneen kyytiin. Illan jo vaihduttua yöksi Nils lopulta tapaa myös Martan. Hieno tarina!

Jouluvalmisteluja

Aloitin jouluvalmistelut vaihtamalla pöytäliinat, sohvatyynyt ja keittiön verhot punaisiin. 

Torstaina kävimme kaupoilla ja sain ostettua vähän joululahjoja. Ikeassa söimme joululounaan, ihan hyvä ainakin kerran vuodessa. Paistoin karpalocookiet ja joulupiparit. Motivaatiota sain siitä, että olimme kutsuneet Jussin ja Leenan meille perjantaiksi. Tarjolle laitoin salaattia ja kasvispiirakan, myöhemmin keksejä ja pipareita päällysteineen. Vieraat eivät halunneet kahvia, joten kaupan joulutortut jäivät meidän syötäviksi.

Ostin itselleni terapiapallot, joita pyörittelen kipeiden jalkojeni alla. Rymy saa joululahjaksi oman "terapiapallon", josta luultavasti on joulun jälkeen ehjänä enää se pallo, jos sekään.

Tänä vuonna lähdemme joulunviettoon jo hyvissä ajoin, joten joulusiivoukset ja kodin koristamisen voisi sivuuttaa. Mutta ei, siihen ei sisäinen Marttani suostu. Ja onhan mukava palata välipäiviksi siivottuun, jouluiseen kotiin.

Vietimme sateisen itsenäisyyspäivän taas kahdestaan kotona. Tein kasvissosekeittoa, siihen sulattamani (joskus aiemmin ostettu) Koskenlaskija olikin yllättäen savuporoa, mutta sopi bataatti-porkkana-peruna-palsternakkakeittoon mainiosti. Sunnuntain kinkkukävelyllä Hannu voitti arpajaisissa kinkku-lahjakortin!

Maanantaina perustin vinttiin perinteisen tonttupajani ja paketoin Lohjalle menevät lahjat. Ipanat toivovat lahjakortteja/rahaa, joten paketoitavaa ei paljon ollut. Ilona saa minulta opastetun Tallinnan reissun, mutta saa maksaa shoppailut itse. Ulkona oli kaatosade, kellarissa napsahti viides hiiri pyydykseen. Eipä tarvitse joululahjoja ostella; auton vuosihuolto maksoi melkein 600€!

Pääsin vihdoin terveyskeskuksen fyssarille. Samaan hintaan sain kaksi nuortamiestä, kun oli opiskelijakin paikalla. Lepoa ja särkylääkettä, sillä pitäisi kipu helpottaa. Lisäksi harjoitteita jalkapohjille, varpaille ja nilkoille. Onnistuuko syväkyykky, kysyi fyssari. Kuinka monta haluat, kysyin minä. Tämäkin vakuutti, että pystyn vielä vaeltamaan, kunhan jumppaan ahkerasti. Torstain lukupiirin jälkeen pesin keittiön kaikki pinnat (lattian säästin Hannulle).

Tein lounastreffit Kikin ja Sirkun kanssa Lohjan Amariin. He eivät ole nähneet toisiaan pitkään aikaan kuin ohimennen. Sovittiin, että pitää tavata useammin, kun puhuttavaa riittää eikä elämästä koskaan tiedä. Btw. Oli tosi hyvä lounas; runsas salaattipöytä ja maukkaat lammaspyörykät (muuta en jaksanutkaan).

Olin menossa Suville yökylään, kaveriksi pikkupojille. Poimin Noelin pihalla kyytiin ja haimme hänelle sushit Cittarista. Näin säästyin yhdellä pyörremyrskyllä, kun Sipe vastaanotti minut. Onkohan ollut mummua ikävä? No niin on minullakin. Samantien vein Sipen lenkille, niin ei tarvitse koko ajan vaihtaa vaatteita. Laitoin Areenasta Joulukalenterit pyörimään. Ei kiinnostanut ketään; Noel jatkoi pelaamista huoneessaan ja Sipe nukahti viereeni. Sipe katseli ihmeissään, kun illalla pyörittelin hänen terapiapalloaan jalkapohjieni alla. Siinäkin on varmaan ollut joku possu alkujaan.

Iltalenkillä oli ihana ilma; tuuli oli tyyntynyt ja taivas tähtikirkas. Eikä ollut liukasta. Sipe on kova vetämään ja entistä vahvempi. Tavattiin pikkuinen Molli, joka teki innokkaasti tuttavuutta. Sipe asettui taas nukkumaan sänkyni jalkopäähän. Kaapin päällä raksutti käytöstä poistettu seinäkello niin kovaan ääneen, että hain keittiöjakkaran ja poistin patterin kellosta. Johan hiljeni! 

Illan pallojumpat saivat jalkani taas kipuilemaan yöllä. Aamu- ja päivälenkillä yritin hillitä Sipen juoksuhaluja. Ei pitäisi kysyä ääneen "Käännytäänkö jo takaisin", silloin Sipe ryntää kotia kohti. Tein salaatin ja  jauhelihatortilloja. Koskahan olen viimeksi paistanut/käyttänyt jauhelihaa? En muista, meillä kun Hannu pyöräyttää lihapullat ja täytetyt paprikat. Meni taas pyörremyrskyksi, kun Sipe sai loppuperheen kotiin. Olivathan nämä olleet peräti vuorokauden pois näkyvistä. Oli ollut taas niin kivaa poikien kanssa! 💓 Kotiin ajaessani poikkesin sytyttämään kynttilän siskon haudalle. Jätin Lohjan Menneenajan Joulumarkkinat väliin. Autopaikkaa etsiessä olisi mennyt aikaa ja halusin päästä kotiin ennen pimeää. Olen aina ollut hämäräsokea, nyt tuntuu, että näkö on kevään aikana huonontunut.

Sunnuntaina oli taas aika keventää ja tein meille savulohisalaatit.

Menimme kuuntelemaan ja laulamaan Kauneimmat joululaulut goes pop. Sen jälkeen saimme kutsun naapuriin saunomaan ja syömään virolaisia jouluruokia; kasleria, uuniperunoita ja mulgikapsas-hapankaalia. Että se siitä keventämisestä...

"Paketoin" herkkulahjat ystäville.

Viimeiset joululahjat saivat Shishin koristeet paketin päälle.

Joulukuun kirjoja;

Juhani Karila "Pienen hauen pyydystys". Luin kirjan lähes kaksi vuotta sitten, kun vietin viikon itsekseni Tallinnan tammikuun pakkasissa. Lähetin tai luin siitä parhaita paloja Hannulle, hän teki samoin lukiessaan kirjan kotona minun jälkeeni. Hienoja, mystisiä hahmoja; peijooni, näkki, hattara, meteli jne. Ehdotin kirjaa lukupiirille, jonka mielipiteet jakautuivat, useimmat kuitenkin pitivät siitä.

Pepe ja Paula Forsberg "Espanjan luonnonkohteet tutuiksi - Opas upeisiin maisemiin". Kirja täynnä kuvia, asuntoautolla tehdyn matkan retkipäiväkirja, kohteiden historiaa, nähtävyyksiä, luontokohteita ja retkeilyreittejä. Karttoja jäin kaipaamaan, ei ole kiva lukea kirjaa Maps toisessa kädessä.

Koiraviikko Lohjalla 🐕

"Näinkö siinä taas kävi, että jättivät minut mummun hoiviin?" tuumii Sipe.

Lähdimme yhdessä Helsinki Outletiin ja löysimme Haltin kesäalesta edullisia ulkoiluvarusteita. Söimme lounaan Ikean kesäpuffetissa, alkuruoka oli niin täyttävä, että jätin suosiolla letut syömättä. Varsinkin, kun tiesin Suvin leiponeen marjapiirakkaa. Hannu lähti kävelemään Honkanummen kautta kotiin, minä hain lisää alennuskynttilöitä ja ajoin Lohjalle.

Sipe oli rauhaton, arvasi avonaisista laukuista ja tavarakasoista, että perhe on lähdössä ja häntä ei oteta mukaan. Käytiin koko porukka kävelylenkillä. Iltapalan jälkeen mentiin ajoissa nukkumaan, Sipe asettui pyytämättä jalkopäähäni. Perhe heräsi jo kahdelta, kuulin kun Sipe käveli eestaas kynnet rapisten. Lopulta hän sai jonkun herkun ja ulko-ovi loksahti lukkoon. Sipe puski huoneeni oven auki ja tuli loppuyöksi nukkumaan sänkyyni tai sängyn viereen. Aamulenkillä satoi vielä vähän, varustauduin kumppareilla ja sadetakilla. Päivälenkillä tiet alkoivat jo kuivua ja päikkäreitten jälkeen kolmannella lenkillä taivaalla näkyi jo sinistä. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa saunaan! Olin ajatellut, että illan viimeinen lenkki tehdään rauhassa ja hikoilematta. Poika oli toista mieltä ja veti innoissaan, olihan kauniissa säässä paljon koiria liikkeellä. Teimme tuttavuutta myös yhteen uuteen naapuriin, sisällä haukkui leikkaamaton uroskoira.

Joker?

Keskiviikkoaamu aukeni aurinkoisena. Jalkojani oli särkenyt koko yön, asiaa ei juuri auttanut, että Sipe nukkui jaloissani enkä mahtunut venyttelemään tai uskaltanut nousta ylös. Talosta ei löytynyt vichyä, joten aamulenkin ja -kahvin jälkeen oli lähdettävä autolla kauppaan. Samalla ostin ruusut, jotka veimme päivälenkillä Irjan ja Jukan haudalle. Moni koiranaapuri oli jo palannut lomilta ja pikkukoirat rähjäsivät aidan takana, kun kävelimme kotiin. Illan viimeisellä lenkillä ei ollut enää liian kuuma, kun iltatuuli vilvoitti ihanasti. 

Torstai jatkoi tuttua kaavaa; neljä kertaa lenkillä, kaksi kertaa suihkussa ja Sipellä samat eväät kuin muinakin päivinä. Annoin pojan päättää, mihin päin mennään, mutta junaradan toiselle puolelle emme lähteneet, siellä on kuulemma eniten punkkeja.

Minun päivääni toi vaihtelua lounastreffit puolikkaan noitakerhon kanssa; kolme tuntia kälätystä kolmistaan. Runsaan lounaan söimme MOI! Ravintolassa. Kotona sain riehakkaan vastaanoton ja varjon perääni, ihan kuin Sipe pelkäisi, että minäkin lähden ja jätän hänet. Suunnittelemani lenkki lyheni, kun Sipellä oli jostain syystä kova kiire kotiin. Päivän viimeinenkin lenkki jäi vain kolmeen varttiin, kun piti jo kääntyä kotitielle. Ryökäle haki metsästä jotain suuhunsa, eikä suostunut vaihtamaan sitä herkkuun. Taivaalla oli tummia pilviä ja ehdin jo toivoa ukkosta, turhaan.

Ukonilma saapui aamulla. Ehdimme juuri kotiin aamulenkiltä, kun sade lankesi. Aamupäivällä tein oman kävelylenkkini Lidliin, matkan varrella (ei koirapolkujen vierestä) poimin pussillisen kantarelleja. Aina on hyvä pitää taskussa koirankakkapussi! Samalla kävin moikkaamassa serkkuani (häkellyttävän paljon isänsä näköinen!) ja viemässä surunvalittelut hänen veljensä poismenosta.

Voi sitä riemun määrää, kun avasin Hannulle oven hänen tullessa Hondalla viettämään viikonloppua kanssamme. Lähetinkin pojat lenkille laskemaan energiatasoja. Sillä aikaa tein sienipastan ja salaatin. Tästä huushollista ei löydy sieniveistä. Minun ei tarvitse puhua itsekseni, kun voin jutella Sipelle ja uudet kodinkoneet tervehtivät minua (ei vaan meillä)! Suvi laittoi minulle kuvalliset ohjeet niiden käytöstä. Ja muista sulkea hanat (sanoo tytär)! Kyllä äiti.

Suvi lähetti kuvan Rodokselta ja kysyi, olenko varma että Hannu on Lohjalla. Pitää miettiä, tämä täällä oleva puhuu kyllä kreikkaa. 🤔

Lauantaina oli kosteanlämmin, tuuleton sää. Hannu hoiti aamulenkin sillä aikaa, kun minä valmistin aamiaisen. Tästä päivästä kehkeytyikin kyläily- ja koirapäivä. Päivälenkin jälkeen päräytimme Hondalla Virkkalaan. Turhaan otin mukaani farkut ja ajotakin, nyt oli liian kuuma niille. Tarja oli tehnyt hyvän, suolaisen piirakan ja tytär mansikkakakun, jota Tarja tyrkytti meille mukaankin. Epäilin sen kärsivän kermoineen kuumassa sivulaukussa ja jätimme loput heille. Kylässä oli myös villi ja vilkas Winston, josta Tarja lähettää minulle usein hullunhauskoja kuvia. Hain kukan kaupasta ja poikkesimme vanhempieni ja Timon haudalle.

Käytin Sipen iltapäivälenkillä, sen jälkeen ajoimme Hondalla Onnin ja Sinnan luokse katsomaan pientä Rymyä. Villi on tämäkin pentu, mutta rauhoittui alkuinnostuksen jälkeen. Palasimme kotiin ja Sipe vastaanotti meidät innokkaasti, ikään kuin olisimme jättäneet hänet pitkäksikin aikaa yksin. Kävimme saunassa, Hannu lenkitti Sipen ja istuimme loppuillan kolmistaan terassilla nauttien hiljaa virinneestä tuulesta.

Sunnuntai oli kuuma, laiska päivä. Hannu hoiti päivän kaksi ensimmäistä koiralenkkiä, minä loput kaksi. Aamupäivällä kävelin kauppaan, päivällä tein bbq-broileripastaa. Illalla nousi pieni tuuli ja viihdyimme terassilla. Sipe alkoi vinkua, kun pikkuinen Niilo tuli naapurin pihalle ja kävimme moikkaamassa aidan takana. Ilmailuväki pääsi vihdoin sovintoon, mekin uskalsimme varata Finskin lennot syyskuulle.

Sipe kuorsaa! Hannu sai valita lounaspaikan maanantaille, kun hän lähti kotiin. Olin kehunut Moi Ravintolaa niin paljon, että teimme sinne treffit. Syötyämme hän suuntasi Hondan Vantaalle, minä vein muovit, pahvit ja pullot kierrätykseen ja palasin kotiin, jossa sain Sipeltä innokkaan vastaanoton. Kaikesta päätellen pettymys ei ole ylipääsemättömän suuri, vaikkei tulija olekaan omaa perhettä.

Aikaistin päivän neljättä lenkkiä, kun jostain Siuntion suunnasta (?) alkoi levitä taivaalle tummia pilviä. Uudellemaalle on taas luvattu rajua ukkosta ja rankkasateita. Näkis vaan! Sipe odotti perhettä kotiin ja kerran luuli jo näkevänsä tutun auton ajavan kotikatua. Sain kaksin käsin kiskoa koiraa omalle pihalle ja samalla selittää, että se on väärän merkkinen auto, väri vain on sama.

Läkähdyttävä helle jatkui tiistaina, ilman helpottavaa sadetta. Aikaistin sekä aamu- että päivälenkkiä ja vietimme kuumimman ajan sisällä. Harmi, että jätin uikkarin kotiin, eikä Sipelläkään ole pihalla koira-allasta (minä voisin pulikoida siinä, Sipe ei kuulemma tykkää uimisesta). Lämmitin itselleni broileripastaa ja menimme päikkäreille. Viikon "etelänloma" meinasi loppua sateeseen, mutta se kuivui pariin jyrähdykseen ja muutamaan sadepisaraan. Oli taas ihana seurata, kuinka riemuissaan Sipe oli, kun perhe vihdoin saapui kotiin. 💖 

Kielot kukkivat, kun olimme Kroatiassa. Nyt kun olin Lohjalla, kotipihan liljat olivat melkein jo kukkineet. Ehdin tiistaina kotiin juuri ennen ukonilmaa ja rankkasadetta. Yöt olivat trooppisia, pesin tyynyt ja täkit, tästä eteenpäin käytämme vain lakanoita.

Heinäkuun kirjoja;

Anna Soudakova "Varjele varjoani". Vera ja hänen rakkaansa Georgi muuttavat 1980-luvulla leningradilaiseen kommuuniin, pieneen kotiin syntyy myöhemmin Nina-tytär. Georgi on työnsä takia paljon matkoilla, Vera pärjää muiden asukkaiden avulla ja rakastamallaan työllä taidemuseossa. Maailma muuttuu hulluksi, Leningrad Pietariksi. Veran suvussa on Inkerinsuomalaisia ja perhe pääsee 1990-luvulla muuttamaan Suomeen. Kirjassa seurataan Ninan kasvutarinaa, vanhempien kipuilua ja sukulaisten vanhenemista. Rajojen avauduttua käydään myös Venäjällä sukuloimassa ja katsomassa vanhoja paikkoja, jotka nekin ovat kovasti muuttuneet.

Orhan Pamuk "Punatukkainen nainen". Cem viettää 16-vuotiaana kesän kaivonkaivajan, mestari Mahmutin apupoikana Istanbulin ulkopuolella olevassa pikkukylässä tienatakseen rahaa itselleen ja äidilleen. Isä on hylännyt perheensä ja Mahmutista muodostuu Cemille jonkunlainen isänkorvike. Kesä tuo ikäviä muistoja (aiheuttiko Cem Mahmutin kuoleman jättäessään tämän kaivoon köyden katkettua?), mutta myös onnea ja haaveita Cemin rakastuttua itseään tuplasti vanhempaan, punatukkaiseen kaunottareen. Myöhemmin Cem avioituu serkkunsa kanssa, liitto on onnellinen, mutta lapseton. Heidän yhteinen rakennusfirmansa menestyy ja pariskunta voi elää ylellistä elämää, vaikka Cem onkin hiljaa mielessään sitä vastaan. Hän saa tietää, että punatukkainen nainen on vuosikymmeniä sitten synnyttänyt pojan, jonka isä Cem voisi olla. Onko se vain huijausta ja perinnön toivoa, siitä Cem päättää ottaa selvän.