Koiraviikko Lohjalla 🐕

"Näinkö siinä taas kävi, että jättivät minut mummun hoiviin?" tuumii Sipe.

Lähdimme yhdessä Helsinki Outletiin ja löysimme Haltin kesäalesta edullisia ulkoiluvarusteita. Söimme lounaan Ikean kesäpuffetissa, alkuruoka oli niin täyttävä, että jätin suosiolla letut syömättä. Varsinkin, kun tiesin Suvin leiponeen marjapiirakkaa. Hannu lähti kävelemään Honkanummen kautta kotiin, minä hain lisää alennuskynttilöitä ja ajoin Lohjalle.

Sipe oli rauhaton, arvasi avonaisista laukuista ja tavarakasoista, että perhe on lähdössä ja häntä ei oteta mukaan. Käytiin koko porukka kävelylenkillä. Iltapalan jälkeen mentiin ajoissa nukkumaan, Sipe asettui pyytämättä jalkopäähäni. Perhe heräsi jo kahdelta, kuulin kun Sipe käveli eestaas kynnet rapisten. Lopulta hän sai jonkun herkun ja ulko-ovi loksahti lukkoon. Sipe puski huoneeni oven auki ja tuli loppuyöksi nukkumaan sänkyyni tai sängyn viereen. Aamulenkillä satoi vielä vähän, varustauduin kumppareilla ja sadetakilla. Päivälenkillä tiet alkoivat jo kuivua ja päikkäreitten jälkeen kolmannella lenkillä taivaalla näkyi jo sinistä. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa saunaan! Olin ajatellut, että illan viimeinen lenkki tehdään rauhassa ja hikoilematta. Poika oli toista mieltä ja veti innoissaan, olihan kauniissa säässä paljon koiria liikkeellä. Teimme tuttavuutta myös yhteen uuteen naapuriin, sisällä haukkui leikkaamaton uroskoira.

Joker?

Keskiviikkoaamu aukeni aurinkoisena. Jalkojani oli särkenyt koko yön, asiaa ei juuri auttanut, että Sipe nukkui jaloissani enkä mahtunut venyttelemään tai uskaltanut nousta ylös. Talosta ei löytynyt vichyä, joten aamulenkin ja -kahvin jälkeen oli lähdettävä autolla kauppaan. Samalla ostin ruusut, jotka veimme päivälenkillä Irjan ja Jukan haudalle. Moni koiranaapuri oli jo palannut lomilta ja pikkukoirat rähjäsivät aidan takana, kun kävelimme kotiin. Illan viimeisellä lenkillä ei ollut enää liian kuuma, kun iltatuuli vilvoitti ihanasti. 

Torstai jatkoi tuttua kaavaa; neljä kertaa lenkillä, kaksi kertaa suihkussa ja Sipellä samat eväät kuin muinakin päivinä. Annoin pojan päättää, mihin päin mennään, mutta junaradan toiselle puolelle emme lähteneet, siellä on kuulemma eniten punkkeja.

Minun päivääni toi vaihtelua lounastreffit puolikkaan noitakerhon kanssa; kolme tuntia kälätystä kolmistaan. Runsaan lounaan söimme MOI! Ravintolassa. Kotona sain riehakkaan vastaanoton ja varjon perääni, ihan kuin Sipe pelkäisi, että minäkin lähden ja jätän hänet. Suunnittelemani lenkki lyheni, kun Sipellä oli jostain syystä kova kiire kotiin. Päivän viimeinenkin lenkki jäi vain kolmeen varttiin, kun piti jo kääntyä kotitielle. Ryökäle haki metsästä jotain suuhunsa, eikä suostunut vaihtamaan sitä herkkuun. Taivaalla oli tummia pilviä ja ehdin jo toivoa ukkosta, turhaan.

Ukonilma saapui aamulla. Ehdimme juuri kotiin aamulenkiltä, kun sade lankesi. Aamupäivällä tein oman kävelylenkkini Lidliin, matkan varrella (ei koirapolkujen vierestä) poimin pussillisen kantarelleja. Aina on hyvä pitää taskussa koirankakkapussi! Samalla kävin moikkaamassa serkkuani (häkellyttävän paljon isänsä näköinen!) ja viemässä surunvalittelut hänen veljensä poismenosta.

Voi sitä riemun määrää, kun avasin Hannulle oven hänen tullessa Hondalla viettämään viikonloppua kanssamme. Lähetinkin pojat lenkille laskemaan energiatasoja. Sillä aikaa tein sienipastan ja salaatin. Tästä huushollista ei löydy sieniveistä. Minun ei tarvitse puhua itsekseni, kun voin jutella Sipelle ja uudet kodinkoneet tervehtivät minua (ei vaan meillä)! Suvi laittoi minulle kuvalliset ohjeet niiden käytöstä. Ja muista sulkea hanat (sanoo tytär)! Kyllä äiti.

Suvi lähetti kuvan Rodokselta ja kysyi, olenko varma että Hannu on Lohjalla. Pitää miettiä, tämä täällä oleva puhuu kyllä kreikkaa. 🤔

Lauantaina oli kosteanlämmin, tuuleton sää. Hannu hoiti aamulenkin sillä aikaa, kun minä valmistin aamiaisen. Tästä päivästä kehkeytyikin kyläily- ja koirapäivä. Päivälenkin jälkeen päräytimme Hondalla Virkkalaan. Turhaan otin mukaani farkut ja ajotakin, nyt oli liian kuuma niille. Tarja oli tehnyt hyvän, suolaisen piirakan ja tytär mansikkakakun, jota Tarja tyrkytti meille mukaankin. Epäilin sen kärsivän kermoineen kuumassa sivulaukussa ja jätimme loput heille. Kylässä oli myös villi ja vilkas Winston, josta Tarja lähettää minulle usein hullunhauskoja kuvia. Hain kukan kaupasta ja poikkesimme vanhempieni ja Timon haudalle.

Käytin Sipen iltapäivälenkillä, sen jälkeen ajoimme Hondalla Onnin ja Sinnan luokse katsomaan pientä Rymyä. Villi on tämäkin pentu, mutta rauhoittui alkuinnostuksen jälkeen. Palasimme kotiin ja Sipe vastaanotti meidät innokkaasti, ikään kuin olisimme jättäneet hänet pitkäksikin aikaa yksin. Kävimme saunassa, Hannu lenkitti Sipen ja istuimme loppuillan kolmistaan terassilla nauttien hiljaa virinneestä tuulesta.

Sunnuntai oli kuuma, laiska päivä. Hannu hoiti päivän kaksi ensimmäistä koiralenkkiä, minä loput kaksi. Aamupäivällä kävelin kauppaan, päivällä tein bbq-broileripastaa. Illalla nousi pieni tuuli ja viihdyimme terassilla. Sipe alkoi vinkua, kun pikkuinen Niilo tuli naapurin pihalle ja kävimme moikkaamassa aidan takana. Ilmailuväki pääsi vihdoin sovintoon, mekin uskalsimme varata Finskin lennot syyskuulle.

Sipe kuorsaa! Hannu sai valita lounaspaikan maanantaille, kun hän lähti kotiin. Olin kehunut Moi Ravintolaa niin paljon, että teimme sinne treffit. Syötyämme hän suuntasi Hondan Vantaalle, minä vein muovit, pahvit ja pullot kierrätykseen ja palasin kotiin, jossa sain Sipeltä innokkaan vastaanoton. Kaikesta päätellen pettymys ei ole ylipääsemättömän suuri, vaikkei tulija olekaan omaa perhettä.

Aikaistin päivän neljättä lenkkiä, kun jostain Siuntion suunnasta (?) alkoi levitä taivaalle tummia pilviä. Uudellemaalle on taas luvattu rajua ukkosta ja rankkasateita. Näkis vaan! Sipe odotti perhettä kotiin ja kerran luuli jo näkevänsä tutun auton ajavan kotikatua. Sain kaksin käsin kiskoa koiraa omalle pihalle ja samalla selittää, että se on väärän merkkinen auto, väri vain on sama.

Läkähdyttävä helle jatkui tiistaina, ilman helpottavaa sadetta. Aikaistin sekä aamu- että päivälenkkiä ja vietimme kuumimman ajan sisällä. Harmi, että jätin uikkarin kotiin, eikä Sipelläkään ole pihalla koira-allasta (minä voisin pulikoida siinä, Sipe ei kuulemma tykkää uimisesta). Lämmitin itselleni broileripastaa ja menimme päikkäreille. Viikon "etelänloma" meinasi loppua sateeseen, mutta se kuivui pariin jyrähdykseen ja muutamaan sadepisaraan. Oli taas ihana seurata, kuinka riemuissaan Sipe oli, kun perhe vihdoin saapui kotiin. 💖 

Kielot kukkivat, kun olimme Kroatiassa. Nyt kun olin Lohjalla, kotipihan liljat olivat melkein jo kukkineet. Ehdin tiistaina kotiin juuri ennen ukonilmaa ja rankkasadetta. Yöt olivat trooppisia, pesin tyynyt ja täkit, tästä eteenpäin käytämme vain lakanoita.

Heinäkuun kirjoja;

Anna Soudakova "Varjele varjoani". Vera ja hänen rakkaansa Georgi muuttavat 1980-luvulla leningradilaiseen kommuuniin, pieneen kotiin syntyy myöhemmin Nina-tytär. Georgi on työnsä takia paljon matkoilla, Vera pärjää muiden asukkaiden avulla ja rakastamallaan työllä taidemuseossa. Maailma muuttuu hulluksi, Leningrad Pietariksi. Veran suvussa on Inkerinsuomalaisia ja perhe pääsee 1990-luvulla muuttamaan Suomeen. Kirjassa seurataan Ninan kasvutarinaa, vanhempien kipuilua ja sukulaisten vanhenemista. Rajojen avauduttua käydään myös Venäjällä sukuloimassa ja katsomassa vanhoja paikkoja, jotka nekin ovat kovasti muuttuneet.

Orhan Pamuk "Punatukkainen nainen". Cem viettää 16-vuotiaana kesän kaivonkaivajan, mestari Mahmutin apupoikana Istanbulin ulkopuolella olevassa pikkukylässä tienatakseen rahaa itselleen ja äidilleen. Isä on hylännyt perheensä ja Mahmutista muodostuu Cemille jonkunlainen isänkorvike. Kesä tuo ikäviä muistoja (aiheuttiko Cem Mahmutin kuoleman jättäessään tämän kaivoon köyden katkettua?), mutta myös onnea ja haaveita Cemin rakastuttua itseään tuplasti vanhempaan, punatukkaiseen kaunottareen. Myöhemmin Cem avioituu serkkunsa kanssa, liitto on onnellinen, mutta lapseton. Heidän yhteinen rakennusfirmansa menestyy ja pariskunta voi elää ylellistä elämää, vaikka Cem onkin hiljaa mielessään sitä vastaan. Hän saa tietää, että punatukkainen nainen on vuosikymmeniä sitten synnyttänyt pojan, jonka isä Cem voisi olla. Onko se vain huijausta ja perinnön toivoa, siitä Cem päättää ottaa selvän.

Ystäviä, lapsia ja taidetta. Ja hautausmaita.

Menin pitkästä aikaa Sanomatalon verenluovutukseen, sen jälkeen kävimme Ritun kanssa lounaalla Kiilassa ja katsoimme Ateneumin Rajojen rikkojat -näyttelyn. Siellä meni niin kauan, että jätimme muut taidemuseot suosiolla toiseen kertaan. 

Elisabeth Jerichau-Baumann

Kiila

"Taas pois äitienpäivänä!" on Suvi huokaissut monena keväänä. No nyt olin kotona ja kutsutin meidät äitienpäivälounaalle ja -kakulle Lohjalle. Kaikki lapsetkin tulivat ja Sipe oli riemuissaan, kun lauma oli koossa. Samalla reissulla veimme kukat Honkanummen, Metsolan ja Virkkalan haudoille.

Maanantaina oli ensimmäinen kesältä tuntuva keli, Hannu oli sopivasti varannut itselleen ja Eerolle päiväristeilyn Tallinnaan.

Minä tein pitkän lenkin ja hain itselleni lohisalaatin. Lisäsin siihen pihalta "rikkaruohoja" ja pyöräytin kuivurissa vuohenputkea talven yrttiseoksiin. Ensimmäisen kerran tänä keväänä istuin puutarhapenkillä lukemassa.

Kesäkeli jatkui tiistaina, kävin kampaajalla leikkauttamassa kesätukan, Hannu grillasi takapihalla broileria ja kasviksia.

Ulla kutsui lukupiirin vetäjät kahville, vein hänelle kevään ensimmäiset kielot. Sää viileni vaihteeksi, silti käki kukkui illalla lähimetsässä.

Haimme Timon kotiin, onneksi ei ole mikään räyhähenki.

Anneli kutsui minut Järvenpäähän, kävimme katsomassa taidemuseon Hiljaisuus ja metsä -näyttelyn, lounaalla Huvilassa ja menimme heidän kotiinsa kahvittelemaan. Siiri-pentu vastaanotti minut iloisena ja varsin riehakkaana.

Perjantain vastaisena yönä kuoli serkkuni Kimmo ja Onnin ja Ilonan ukki oli kuollut äitienpäivänä. 💔 Koska tämä oikein loppuu? 

Ja seuraavaksi hajosi pyykinpesukone!

Jotain iloistakin; olimme Irenen läksiäiskahveilla ja seuraavana päivänä naapurin pikkupoikien päiväkodin kevätjuhlassa.

Töissä ollessani aina loman lähestyessä viimeiset työpäivät olivat jostain syystä tosi kiireisiä. Sama tahti tuntuu jatkuvan siviilissäkin. En ole ehtinyt juurikaan miettiä tulevaa reissua, kun on ollut niin paljon muuta pohdittavaa. Viime hetken kiireet kasaantuivat perjantaille. 

Ajoin aamulla kaatosateessa Lohjalle. Kirkonkellojen soidessa laskimme Timon uurnan vanhempiemme viereen. Ikävä todeta, että tämä alkaa mennä jo rutiinilla. Kävin Meerillä vaihtamassa kuulumiset, ennen kuin noitakerho kokoontui yhteiselle lounaalle MOI ravintolaan. Olikin hyvä lounaspuffet! Sieltä ajoin Jaskalle pitämään perunkirjoituksen. Olemme saaneet toisistamme paljon vertaistukea; hän on hoitanut Irjan asioita ja hautajaiset. Ajoin kotiin, lähetin perukirjan verohallinnolle ja avasin kuoharin. Pakkaaminen sai jäädä aamuun, kun juutuin katsomaan Tähdet, tähdet semifinaalin. Pitkästä aikaa nukuin putkeen seitsemän tuntia. Aamupäivällä pakkasin lentolaukkuni ja otimme lähtöoluen jo kotona, säästettiin siinä 15€.

Pihalla kukkivat kirsikka- ja omenapuut, tulppaanit ja kielot. Tietysti sillä aikaa, kun me olemme reissussa.

Toukokuun kirjoja:

Minna Rytisalo "Lempi". Lopullisesti kadonnutta Lempiä muistelevat vuorollaan Lempin aviomies, sodasta palannut Viljami, Lempiä syvästi inhonnut aputyttö Elli ja Lempin kaksoissisar Sisko. Lempin ääntä ei kuulla ja hän jääkin lukijalle mysteeriksi. Sota rikkoo monet perheet ja monen mielen. Pisimmälle tarinaa vie Sisko, joka jää ikuisesti kaipaamaan Lempiä ja tuntee kehossaan siskonsa kivut. Itsellekin yllätyksenä olen viime aikoina lukenut paljon kotimaista kirjallisuutta ja Rytisalon tyylistä olen pitänyt aina.

Nina Lykke "Ei, ei ja vielä kerran ei". Viisikymppinen Ingrid on kyllästynyt koko elämäänsä; 25-vuotiseen avioliittoonsa, mieheensä, itseensä, jopa lapsiinsa, jotka vielä aikuisuuden kynnyksellä asuvat kotona äitinsä passattavina. Aviomies Jan elää myös jonkinlaista keski-iän kriisiä ja haksahtaa nuoren alaisensa ansaan. Hannella tikittää sisäinen kello, miesystävät ja asunnot vaihtuvat tiuhaan, mutta mikään ei tunnu tarpeeksi hyvältä. Lopulta Hanne pakottaa Janin valitsemaan itsensä ja aviovaimon välillä ja Jan muuttaa hänen pieneen yksiöönsä. Ingrid nousee siivilleen, jättää kaiken vanhan taakseen ja huomaa olevansa onnellisempi kuin koskaan. Eron jälkeen vanhaan kotiin muuttaneet Hanne ja Jan jatkavat kamppailua toistensa, kotona edelleen asuvien isojen poikien ja raskausajan kanssa.

Lokakuu - ystäväkuu

Hannu inhoaa syksyä. Minä rakastan syksyä. Kehun syksyn kuulaita, aurinkoisia ja värikylläisiä päiviä. 20 astetta liian vähän lämpöä, murisee pessimisti, joka mieluiten vaipuisi talviunille. Vedän ässän hihasta; ilman syksyä ja sateita ei olisi sieniä. Johan hiljeni! Sunnuntaina lähdimme tahoillemme lähimetsään, sieniä löytyi sen verran, että pataan kertyi 50/50 kanan paistilihaa ja suppareita.

Kahvila Toasti

Pitkästä (liian pitkästä!) aikaa noitakerho kokoontui Lohjalla. Kaikki kuusi olivat kerrankin paikalla ja vaihdoimme kuulumisia pyöreän pöydän äärellä Kahvila Toastissa. Pirjon näin viimeksi toukokuussa Portugalissa, Hellun maaliskuussa Andalusiassa, muut ties koska. Ehdimme syödä lounaan ja juoda kahvit (ja minä onneksi käydä vessassa), kun palohälytin alkoi soida ja kuulutus kehotti kauppakeskuksen asiakkaita ja henkilökuntaa siirtymään ulos. Liekö ollut liikaa noitamagiaa; älkää meitä syyttäkö! Otamme ulkona yhteiskuvia, illalla lähetän yhden niistä Suville. "Aika Spice Girls!" Erkavoituessamme toivomme tapaavamme vähän useammin. Ehkä on paras treffata jossain toisessa paikassa, varmuuden vuoksi. Kun hain auton parkista, Ilona huuteli perääni. On niin pieni ja hiljainen tyttö, etten edes huomannut! Kotiin ajaessa kehällä oli ruuhkaa ja Tuusulantiellä oli valtava ruuhka. Hetken ehdin hengähtää ennen illan joogasessiota.

Hannaleena Heiska

Briossi

Tori Wrånes

Tori Wrånes

Toimiston lukupiiri siirtyi eteenpäin, lähdimme kuitenkin Ritun kanssa syysmyrskyä uhmaten keskiviikkona Helsinkiin. Sää olikin sopiva sisätiloissa harhailuun ja istumiseen. Ensin suuntasimme Deliberiin lounaalle, tarjolla oli kuhaa kanttarellikastikkeesa ja salaattibuffetti. Seuraavaksi Ritu haki varaamansa liput Avoimet Ovet -teatterin lippuluukulta, samalla saimme kattavan selostuksen loppuvuoden esityksistä ja keskusteluilloista. Designmuseo oli lähellä ja kävimme katsomassa sen Fix: huolla ja korjaa -näyttelyn. Bulevardilla poikkesimme Helsinki Contemporaryyn katsomaan Hannaleena Heiskan teoksia. Kahvia teki mieli ja lepuutimme sateelta suojaisessa, lämpimässä Briossissa. Kävimme vielä HAM:ssa katsomassa Tori Wrånesin näyttelyn BIG WATER. Odotin näkeväni valokuvia, mutta siellä pyörikin 360° video, jossa Röllit uivat meressä ja soittivat huilua luolassa. Ulkona tuuli riepotteli sateenvarjoja niin kovin, että siirryimme Kampista rautatieasemalle metrolla. Ennen kuin Hannu haki minut ja heitti Ritun kotiin, kävimme kirjastossa kuuntelemassa Satu Vasantolan haastattelun (ihana ihminen!) ja lainasimme hänen esikoisteoksensa.

Torstaina kokoontui lukupiiri, perjantaina tein viikkosiivouksen, veimme kanervat Honkanummelle ja menimme Ikeaan kynttiläostoksille. Samalla söimme fish & shipsit (kaksi ateriaa yhden hinnalla). Olen syönyt kalaa kuutena päivänä peräkkäin, luulisi lääkärinkin olevan tyytyväinen. Illalla viikon viides jumppatunti, sen jälkeen joimme kaakaokahvit autotallissa. Pullotin kirsikkaliköörin ja tein viimeisistä pakastekirsikoista (ja viimeisestä Viron vodkasta) uuden satsin tekeytymään.

Lauantain piti olla aurinkoinen, mutta juuri kun olin lähdössä metsään, alkoi sataa. Varustauduin sateenvarjolla, mikä on tosi hankala, kun poimii sieniä. Yritin pärjätä ilman varjoa, vedin takinhupun päähäni ja kuuntelin sateen ropinaa. Mukavasti löytyi jo suppareita, edelleen osa on vielä pieniä. Pitkästä, todella pitkästä aikaa tein makaronilaatikkoa ja ensimmäisen kerran elämässäni tein sen lihaliemeen. Lisäsin pannulle löytämäni sienet, lehtikaalia, sipuleita, mausteita ja vähän naudan jauhelihaa. Päälle parmesaaniraastetta ja pankojauhoja. Hyvää oli! Samassa uuninlämmössä paistoin uuniomenat, ehkä syksyn viimeisistä omenoista. Illemmalla menimme takapihalle ihailemaan kirkasta kuuta ja tähtiä, mutta ATLAS-komeetta jäi puiden taakse näkymättömiin. Maanantai-iltana hajosi telkkari.

Tiistaina ajoin Lohjalle Sipen seuraksi ja sain taas villin vastaanoton. Puoliltapäivin lähdimme lenkille, ennen kuin minä söin hyvää kanakeittoa. Taivas kirkastui ja oli ihana ilma, kun lähdimme toiselle tunnin lenkille. Kaikki muutkin naapuruston koirat tuntuivat olevan ulkona. Saunottuani teimme vielä iltalenkin. Taivas oli tähtikirkas ja kuu lähes täysi. Hannu käytti tilaisuuden hyväkseen ja oli Hyrylässä "pussikaljatreeneissä".

 

Kuva on otettu, ennen kuin menin nurin. Sipe oli illalla päivän lenkkien jälkeen tosi väsynyt ja alkoi kuorsata sohvalla jo ennen yhdeksää. Aamuyöstä kävi pusuttelemassa minut, mutta totteli, kun sanoin että nyt nukutaan. Heräsin itse puoli kahdeksalta, annoin Sipelle ruuan ja lähdimme aamulenkille. Oli vielä pakkasta, onneksi oli kuivaa eikä ollut liukasta. Lähdimme kävelemään radanvartta Virkkalaan päin. Kun käännyimme paluumatkalle, Sipe otti niin kovan startin, että kaaduin hiekkatielle. Ilmat menivät pihalle ja tunsin, että nyt sattui pahasti. Oma vika, kun en heti irrottanut otettani flexistä. Onneksi poika totteli, kun pyysin pysähtymään ja palaamaan luokseni. Liekö saanut vainun pellolla vaeltavista peuroista, kun niin kiire tuli? Laitoin Suville viestin, etten pysty ajamaan ja sovittiin, että he vievät kotiin tultuaan minut Peijakseen ja autoni kotiin. Päivystyksessä kului 2-3 tuntia, välillä kävin röntgenissä. En selvinnyt venähdyksellä, solisluussa on 2,5 sentin murtuma. Viikon kuluttua kontrolliröntgen ja lääkäri, siihen asti särkylääkkeitä ja kantoside 2-3 viikkoa. Käsipainotteisia jumppia (kuten jooga) pitää välttää kolme kuukautta. Onneksi voi lukea ja syödä yhdellä kädellä. Kunhan joku tekee sen ruuan.

 

Sain yön jotenkuten nukuttua. Selälläni, joten luultavasti myös kuorsasin. Aamulla oli turha haikailla suihkusta, lutrasin aamupesun lavuaarissa vesihanan alla. Onneksi minulla oli parturi varattuna, Hanne sai pestä hiukseni. Kävin apteekissa, lääkäri oli määrännyt minulle myös kodeiinia, josta saan hirveän sappikohtauksen. Pitää (taas!) pyytää, että laittavat siitä merkinnän tietoihini. Hain kirjastosta lisää lukemista. Valmistimme yhdessä paistettua kuhaa, keitinperunoita ja salaattia. Hannu pystyi syömään vasta illalla, päivällä hän pääsi vihdoin eroon tulehtuneesta takahampaasta.

 

Kaikkein hankalinta on vaatteiden pukeminen ja riisuminen. Täytyy nostaa hattua Zeljkalle, jonka oikea puoli on lähes kokonaan halvaantunut, silti hän pärjää enimmän aikaa yksin kotona. Perjantaina lähdin kävelylenkille ja kauppaan, Hannu jäi tekemään kaikki kotihommat; tuulettamaan petivaatteet, siivoamaan ja kokkaamaan. Lauantaina nappasimme Ritun kyytiin ja menimme katsomaan upean "Myrskyluodon Maija" -elokuvan. Kotimatkalla haimme vietnamilaiset Banh mi -leivät mukaan.

 

Sattuu, kun menen nukkumaan, sattuu kun nousen ylös. Sattuu, kun puen/riisun vaatteet, tai käyn pesulla. Rintaliivit; big no! Urheiluliivit voin unohtaa kaapin perukoille. Hannu auttaa siinä kun voi. Kun hän puhisee turhautuneena, muistutan siitä, kuka otti töistä vapaata ja auttoi häntä lonkkaleikkauksen jälkeen. Viikonloppuna oli tarkoitus tehdä pihatöitä, mutta haravointi jäi Hannulle, minä hoidan kukkapenkit myöhemmin. Saatuani vaatteet päälleni ja napit korviin lähdin sunnuntain lenkille Laihon ja Lieteen seurassa. Kotona aika kuluu lukien, lepäillen ja levyhyllyn valikoituja cd-levyjä kuunnellen. Jos vajaa neljä vuotta vanha tv ei olisi juuri nyt hajonnut, olisin voinut katsoa pois nauhoittamiani elokuvia ja sarjoja. 

 

Hannu pullotti toisen satsin omenaviiniä, joka kävi yllättävän kuivaksi. Sekoitin osan edelliseen, samasta omenalajikkeesta tehtyyn viiniin, joka puolestaan jäi makeaksi. Maanantaina näytän Hannulle, miten tehdään sienirisotto. Kun arki-illoista jäävät pois jumpat ja tv on rikki, minulla on ykskaks vuorokaudessa enemmän tunteja kuin koskaan ennen. Hain kirjastosta lisää lukemista.

 

Kylällä on varsin oma-aloitteisia, kohteliaita lapsia. Kesästä alkaen kaksi pikkupoikaa on kiertänyt ovelta ovelle keräämässä tölkkejä ja palautuspulloja. Samoin toisen vähän isompi sisko, joka iltapimeällä kolkutti ovea ja myi itsetekemiään joulukortteja. Respect!

Syksyn kirjoja;

Anni Kytömäki "Kultarinta". Jo esikoisteoksessaan Kytömäen teksti on kaunista, lähes runollista, jota tekee mieli lukea hitaasti makustellen. Upeaa luontokuvausta, sisältäen paljon tietoa. Yllättäen myöhemmässä teoksessa Margarita (jonka luin jo tätä ennen) on samoja henkilöitä. Onko tämä joku sukusaaga? Kadehtien luen Erikin viettämästä talvesta pohjoisessa, jossain erämökissä luontoa tarkkaillen ja lintuja laskien. Onhan minun haaveeni viettää joskus pitkä aika (mieluiten kesällä) jossain saaristolaismökissä varusteina kassillinen kirjoja. Luultavasti Kytömäkikin haluaa elää jossain erakkona, tai ehkä hän elääkin. Teos sisältää monta tarinaa; Lidian, Erikin, Mallan ja Joelin/karhun.

Satu Vasantola " En palaa takaisin koskaan, luulen". Kirjailijavierailulla Vasantola kertoi saneensa idean esikoisteokseensa ollessaan Englannissa. Hän on tutkinut paljon terveydenhuoltoa, lähisuhdeväkivaltaa, maahanmuuttopolitiikkaa, rasismia, juridiikkaa ja hyödyntänyt tietojaan tässä romaanissa. Havaittavissa on myös vivahteita hänen omasta elämästään (kuten uusimmassa teoksessa), onhan hän kirjan Susannan tavoin kotoisin Pohjanmaalta, muuttanut Helsinkiin opiskelemaan ja sukunsa ensimmäinen akateemisesti valmistunut. Kirja aikaansai monenlaisia tunteita; liikutusta, kiukkua, myötätuntoa, onneksi myös iloa. Hyvän kirjan merkki!

Robert Seethaler "Kokonainen elämä". Hurmaava tarina saksalaisen Andreas Eggerin elämästä, joka alkoi huonosti 1900-luvun alkupuolella ja päättyi omaehtoiseen yksinäisyyteen. Siihen väliin mahtuu rakastuminen majatalon kauniiseen Marieen, muutama onnellinen vuosi pariskuntana itse rakennetussa vuoristomökissä, leskeksi jääminen, paljon raakaa työtä Alpeilla, sotavuodet ja vankileiri Venäjällä, sieltä paluu kotikylään ja erakoituminen viimeisiksi elinvuosiksi pieneen majaan kylän yläpuolelle. Upeaa luontokuvausta, joka tuo mieleeni Zakopanen kauniit vuoret ja laaksot.

Tommi Kinnunen "Pimeät kuut". Herkällä kielellä kerrottu romaani eläkevuosiaan odottavasta kuusikymppisestä naisopettajasta. Elna on riitaantunut äkkipikaisen pikkusiskonsa kanssa ja tullut heitetyksi heidän yhteisesti perimästään kotitalostaan. Sodan jälkeen on puutetta rakennustarpeista, rakentajista ja opettajista. Silti Elnalle naisena tarjotaan vain väliaikaisia virkoja jostain maaseudulta, metsien takaa. Jotkut tarinat jäävät harmiteltavan kesken; yhden oppilaan äiti astuu hillasuolla miinaan, menettää jalkansa ja Elna lähtee mukaan viemään tätä soutuveneellä kirkonkylän sairaalaan. Miten naisen käy? Uuden koulun rakennustyömaalla käy lautavarkaissa jopa koulun johtokunnan jäsen, eikö häntä rangaista vai jättääkö Elna paljastamatta miehen? Elnan ja Niilon suhde avautuu lukijalle pukkuhiljaa, Elnan tulevaisuus sen sijaan jää arvailun varaan.

Sipe Sukansyöjä 💓

Sipe oli huolissaan koko illan, kun perhe pakkaili matkalaukkujaan. Menimme aikaisin nukkumaan, aamuyöstä kuulin Sipen vaeltavan huoneesta toiseen kynnet lattialla rapisten, kun porukat lähtivät ajamaan kentälle. Siksipä heräsimmekin vasta puoli yhdeksältä, minä jopa ennen Sipen aamupusuja! Sipe sai aamiaisensa ja ehdimme käydä lenkillä juuri ennen kuin alkoi sataa. En tiedä, osaako Sipe avata vetoketjuja vai olinko jättänyt kassini raolleen, mutta uimapukuni oli yllättäen koiran suussa, seuraavaksi saapassukkani. Jätin Sipen huilaamaan ja käväisin kaupassa. Puolenpäivän jälkeen uusi lenkki, samalla lähetin Hannulle sadetietoja, tämä kun oli tulossa Hondalla Lohjalle. Lenkillä tapasimme ihanan isovillakoira Millan, johon Sipe olisi mielellään tutustunut lähemminkin. Ehdin tehdä salaatin valmiiksi, ennen kuin Hannu päräytti pihaan. Sipe oli taas into piukeena, kun sai uuden leikkikaverin.

Savukalatortillat syötyämme vetäydyimme päikkäreille, minä sain Sipen hetkeksi seurakseni. Iltapäiväkahvin jälkeen lähdimme lenkille yhdessä, mutta Hannu jäi pian jälkeen, kun Sipe kiskoi minut kovempaan vauhtiin ja pidemmälle lenkille. Saunan jälkeen vilvoittelimme terassilla. Sipekin pääsi ulkoruokintaan, kun tarjoilin iltaruuan terassilla. Minä jäin katsomaan Puglian trullitalon remppaa, kun Hannu vei Sipen vielä iltalenkille. Vasta sen jälkeen me söimme oman iltaruokamme.

Ryökäle herätti minut kuudelta aamupusuin ja -pesuin ja meni sitten itse jatkamaan unia. Hannu hoiti aamulenkin, samoin päivälenkin, kun Sipe asettui (ensimmäisen kerran!) puoliltapäivin hänen eteensä istumaan anova katse silmissään: eikö mentäisi jo ulos?

Lohjan Cittarissa käydessäni tapasin yhden vanhan tutun, viime tingassa tunnistimme toisemme, kun kohtasimme liukuportaissa. Lauantaina oli tarjolla sieni-tonnaripastaa. Iltapäivälevon ja -kahvin jälkeen vein Sipen tunnin lenkille, sen jälkeen Hannu jäi vielä pihalle pallottelemaan Sipen kanssa. Saunan ja iltaruuan jälkeen kävimme vielä päivän neljännellä lenkillä.

Joku on vähän väsynyt

Viimeksi täällä ollessani minua varoitettiin lähistön kyykäärmeistä ja punkeista. Siitäkö johtui, että näin Sipestä unta, painajaista, johon Hannukin heräsi. Nyt katsoin "Kaikki synnit" -sarjan uuden kauden, saa nähdä aiheuttaako se painajaisia.

Sunnuntai oli sateinen päivä, turhaan pakkasin mukaan mp-varusteeni. Ajattelin, että käymme Caritalla kahvilla, mutta hänelle oli vieraita tulossa. Olen lenkkeillyt Sipen kanssa sandaaleilla, kumppareilla ja asfaltilla, se tuntuu kipuna alaselässä ja säärissä. Taivas selkeni iltapäivällä, laitoin lenkkarit jalkaan ja kävelin kauppaan hakemaan iltapäiväpullat, kun en tiedä löytyykö isäntäväen pakastimesta mitään herkkuja.

Meillä on kotonakin tällainen Ikean karvapeitto, mutta vaalea väriltään. 🤭

Aamulla otettiin ryhmähali, kun toivotimme hyvät huomenet. Hannu hoiti vielä viimeisen lenkkivuoronsa, tällä kertaa. Istuimme terassilla aamukahvilla, kun neljä rusakkoa kisaili keskenään aidan toisella puolella. Sipe harvoin haukkuu, mutta nyt poika nosti sellaisen metakan, että pupujusseille tuli kiire karkuun. Minä vein Sipen päivälenkille ja sain aina lentävän lähdön, kun Sipe ryntäsi perhosten, lintujen tai rusakoiden perään. Sillä aikaa Liisa-imuri hoiti viikkosiivouksen.

"Ai niin, minun piti ajaa Karjaalle eikä Helsinkiin". 🙄

Hannu pakkasi Hondan sivulaukut, jätimme Sipen huilimaan ja teimme treffit Perttilän Ismetiin. Ajoin autolla keskustan kautta ja vein pestyt tyynyt Pelastusarmeijaan. Matkanteko tyssäsi ennen Hanko-Hyvinkäälle nousua, kun Vainion Liikenteen linjuri tukki risteyksen tekemällä uukkarin ("Eihän minun tänne pitänyt lähteä" tuumasi kuski). Siinä vääntäessään kaatui yksi liikennemerkkikin. Söimme Ismetissä hyvän lounaan, teimme perjantaille treffit kotiin, Hannu lähti ajamaan Vantaalle, minä kaupan kautta Sipen seuraksi.

Sinne meni!

Päivän saldo; kolme kertaa lenkillä, kolme kertaa suihkussa.

Hyvää huomenta! 💓

Tiistaina piti sataa ja ukkostaa, mutta eipä osunut ainakaan Lohjalle. Aina lenkin jälkeen Sipe kiertää tontin rajat aidan sisäpuolelta, ikään kuin tarkistaisi, ettei kukaan vieras (käärmeet, rusakot tai naapurin pikku-Nipa) ole päässyt pihalle. 

Iltapäivällä jätin Sipen huilimaan ja menin Caritalle kahvittelemaan. Pois lähtiessäni poikkesin Kalkki-Petterin kunnostettuun puutarhaan ja kävin haudoilla. Toisen päivälenkin jälkeen lämmitin saunan. Kaikki kolme lähinaapuria ovat lomareissulla, joten voisin hyvin kastautua pihalla Sipen kahluualtaassa. Jätin kuitenkin menemättä, kun vesi on ilmeisesti seissyt siinä jo pitkään. Saunan jälkeen rasvasin itseni Suvin antamalla vartalovoilla (jotta Sipe haistaa tutun tuoksun). Hukka homma; pian se oli nuoltu pois.

Keskiviikkona minulle tuli viisi lenkkiä, kun jätin Sipen aamupäivällä torkkumaan ja vein muovit keräyspisteeseen, samalla hain Lidlistä Halvan lakua. Puolenpäivän lenkin teimme frisbee-radan varjoisille poluille. Otin molemmille vesipullot mukaan. Vähän tuli taas harhailtua ja näimme monta kivaa koiraa, mm. minikokoinen labradoodle Sisu. Poika oli ihan poikki kun päästiin kotiin. Tein itselleni herkkutortillat kylmäsavulohesta.

Oli sen verran pitkä lenkki, että nukuimme päikkärit. Toisella päivälenkillä vastaan käveli kääpiömäyräkoira ja Sipe laskeutui tielle makaamaan. Ei ollut naapurin Nipa, vaan piskuinen Bertta, joka meni piiloon emäntänsä jalkojen taakse, kun Sipe yritti tehdä tuttavuutta. Illalla olimme pihalla potkimassa palloa (voisivat hyvin palkata Sipen Suomen maajoukkueen maalivahdiksi), kun Suvi soitti. Sipe katseli ihmeissään ovelle ja portille, että mistä se ääni oikein kuuluu.

Iltaruuan ja -lenkin jälkeen jäimme terassille nauttimaan ihanasta illasta, Sipe seuraamaan kadulla kulkevia koiria ja minä lukemaan Volter Kilven jaarittelua.

Torstai on toivoa täynnä; Sipe tuli kuudelta herättämään minua. Tein kuten Suvi neuvoi ja teeskentelin nukkuvani. Poika tunki viereen nukkumaan, kunnes tipahti lattialle. Meille on annettu aivan liian kapea sänky! Aamulenkin jälkeen Sipe tarkisti taas tilukset ja löysi pihalta jonkun eläimen kakat. Ei ollut pupun papanoita, ne minäkin tunnistan. Aamupäivällä tein taas oman lenkkini käymällä ostamassa maitoa, minkä eilen unohdin.

Huomasin, että pilvisenä päivänä tai sateisella säällä ei näy lainkaan perhosia, joten lenkitkin olivat vähemmän nykiviä. Kaksi lenkkiä saimme tehdä sadetakit päällä. Eipähän tarvitse kastella pihan istutuksia, ainoastaan sateensuojassa olevat terassikukat. Sateinen sää tai päivän neljä lenkkiä uuvuttivat Sipen nukahtamaan kylkeeni.

Perjantaina sain aamupusut 6.30. Olkoon menneeksi, ajattelin ja nousin ylös, onhan viimeinen "hoitopäiväni". Päivälenkillä tapasimme vanhan tutun, Sipen "serkun", joka on pian yhtä harmaa kuin isäntänsäkin.  9-vuotias doodle alkoi mustasukkaisena murista, kun Sipe hyppäsi isäntää halaamaan.

Mitä lempoa! Metsässä tuli vastaan S-marketin robokuljetus, sai Sipe vielä senkin nähdä. Kiltisti poika istui ja odotti, että robotti kiersi meidät ja jatkoi matkaansa. Kumma otus, kun ei edes haissut miltään! Iltapäivänokosten jälkeen menimme pihalle odottamaan perhettä kotiin Kreikasta. Sipe (viisaana koirana) ymmärsi, että kohta ne tulevat; istui nurmikolla pitkään paikallaan kuulostellen, katsellen, ja valpastui, kun sanoin tutun auton tulevan. Voi sitä riemua, kun irrotin hihnan ja Sipe pääsi halaamaan omaa perhettään. 

Oli kiva viikko! Sipe on rauhoittunut (vähän), mutta on silti vilkas, iloinen teinipoika. Joskus jopa tottelee komentoja, useimmiten tohottaa mennä vauhdilla minne mielii, useimmiten perhosten ja pupujussien perään.

Aloin seurata Areenasta italialaista "La Storia" -sarjaa.

Kesän kirjoja:

Joel Haahtela "Yö Whistlerin maalauksessa". Viisas, kaunis pienoisromaani. Mies lähtee vuosia sitten tapaamansa perhostenkerääjän kutsumana Yorkshireen, jonne tämä on asettunut viimeisiksi elinvuosikseen. Kumpikin käy mielessään ja keskusteluissa läpi oman elämänsä rakkauksia, ystäviä ja menetyksiä. Pitkien kävelyiden, mietiskelyn ja puhumisen ansiosta molemmat saavat lopulta rauhan levottomiin mieliinsä.

Merja Mäki "Mykkä sävelmä". 10-osainen jatkokertomus sodasta ja rauhasta, rakkaudesta ja naisen asemasta (Me Naiset -digilehti).