Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vilna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vilna. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. syyskuuta 2025

Vilna, Liettua


Pitkä bussimatka Vilnaan alkoi kymmeneltä. Ennen bussiin nousua kuski tarkisti passimme. Matkan aikana näimme paljon peltoja, kaunista metsää ja joitakin järviä. Tyhjiä (ihmisten tekemiä?) haikaranpesiä ja yllättävän monia muistoristejä suorien teiden varsilla. Rajan ylitettyämme maisema ei muuttunut mitenkään, mutta tie muuttui huomattavasti huonommaksi. Eikä liettualaisella huoltoasemalla myyty alkoholia (kun Blitz Toursin bussi aikoinaan pysähtyi puolalaisella huoltiksella, kaikki ryntäsivät ostamaan olutta).

Samalla bussilla olisimme päässeet vaikka Riikaan, Tallinnaan, Helsinkiin tai jopa melkein kotiin (Vantaan lentokentälle). Milloinhan olisimme olleet perillä? 

Kuski ajoi Vilnan bussiasemalle omituisia mutkia seuraillen ja olimme myöhässä perillä. Majoitukseen oli parin kilometrin kävelymatka, olin ilmoittanut emännälle, että tulemme viiden, kuuden välillä. Vielä hoodeilla pyörimme jalkakäytävällä ja pihalla, kun ketään ei näkynyt. Lähetin viestin ja Dana ilmestyi asunnosta; "olen odottanut teitä!" No pitikö meitä sisällä odottaa? Siirsimme vain laukut sisälle, kävimme vessassa ja lähdimme uudelleen ulos. Olen taas pois kartalta, aiemmilla kerroilla olen majaillut keskustan toisella puolella. Haahuilimme keskustassa, Hannun ehdottama Asian Viet (tms.) oli hälisevä itsepalveluravintola kauppakeskuksessa. Jos haluan syödä illallisen ravintolassa, siellä saa olla pöytiin tarjoilu ja oma vessa. Kurvasimme Asia Tastyyn ja söimme taas ihan liikaa. Todella hyvä Kung po, mutta ankka oli harmikseni friteerattu. Palasimme kauppakeskuksen Lidliin. Oltiin niin täynnä, etteivät aivot käsittäneet sanaa "aamiainen". Ostettiin vain mehu ja jogurtti, kahvimaitokin unohtui. Viiniä ei enää myyty, olihan kello jo yli kahdeksan. Kotimatkalla poikkesimme viinilasillisille Kansallisteatterin kahvilaan. Johtuiko sitten viilenevistä illoista, ilmastoiduista busseista vai siitä, että nukumme ikkuna auki, niin tai näin, minulla alkoi olla flunssan oireita. 

Asuntomme ikkunan takana olevaa tietä kaivetaan ja tasoitetaan. Kahdeksalta miehet aloittivat tietyöt. Olin taas nähnyt kummallisia unia (äiti on tällä reissulla kulkenut mukana). Keitin itselleni mustaa teetä, jos se edes vähän helpottaisi nuhaista oloa. Suihkun jälkeen aamiaiseksi oli tarjolla vain mustaa kahvia ja jogurttia. Tässäkin asunnossa on pyykinpesukone ja kuivausteline ulkona, mutta ei minkäänlaista pesuainetta. Pitää ottaa vanha tapa käyttöön; pulveria mukaan minigrippiin. Pesuainekapselit kun kerätään pois käsimatkatavaroista Helsinki-Vantaalla.

Lähdimme kävelemään kohti Užupisin "tasavaltaa", matkalla Hannu yritti löytää turisti-infon, jotta minä saisin paperikartan. Ei löydetty, kun haettiin sitä tien väärältä puolelta.


Missiomme oli viedä mukana kuljettamani rakkauslukko Užupisin sillan kaiteeseen. Sinnehän se solahti mukavasti muiden joukkoon. Avaimia emme heittäneet tavan mukaan jokeen, jaamme ne kotona ja kumpikin voi käydä yhdessä tai erikseen kiillottamassa lukkoa vuosien varrella.


Poikkesin Užupisin pienessä kirkossa sytyttämässä kynttilät läheisille. Sen jälkeen otimme lasilliset aurinkoisella terassilla ja palasimme keskustaan etsimään lounaspaikkaa.

Yksi pakollinen paikka käydä Vilnassa on Šnekutis, mainio kansankuppila, jossa isäntäkin sattui olemaan paikalla. Tilasimme molemmille salaatit, Hannulle tietysti zeppeliini ja minulle pelmenit. Tultiin taas niin täyteen, että päätettiin pysyä loppuilta kämpillä. Haimme Lidlistä jyväisiä sämpylöitä (0,25€/kpl), juustoa, jogurttia ja punkku. Tällä kerralla muistimme myös kahvimaidon.


Nyt on ollut niin raskaat ruuat, että kärsin närästyksestä läpi yön. Aamukahvin jälkeen lähdimme omiin suuntiimme; Hannu kapuamaan kolmen ristin kukkulalle, minä hakemaan kaupunkikartan ja muutaman postikortin. Ennen kuin suuntasin Maps.meen ohjaamana joen toiselle puolelle postiin, kävin kuvaamassa Frank Zappan patsaan. Ylitin Neris-joen ja nousin mäen päälle postiin, mutta se onkin joku pakettitoimisto ja sain neuvon palata vanhaankaupunkiin. Hannu lähetti osoitteen yhteen postitoimistoon, treffasimme sen edessä ja pääsin eroon korteista.



Otimme lasilliset kesäisen lämpimällä terassilla, ennen kuin lähdimme syömään. Edelliskerran hyvä italialainen on suljettu, mutta Casa della Pasta oli lähellä ja menimme sinne syömään Nizzan salaatin ja hyvät pastat.


Ilma oli niin kaunis, että halusin käydä uudelleen Užupisissä, Hannu lähti hänkin kuvaamaan Zappan patsaan.

Lupasin käydä kaupassa ja otin Maps.meen ohjeen Lidliin. No se ei ollut meidän Lidlimme, vaan olin kävelemässä kukkulan yli väärään suuntaan. Hikisenä palasin kaupan kautta kämpille ja suihkuun. Ei kannattanut enää mennä päikkäreille. Kaikkine harhailuineen tuli käveltyä 10 km.


Lauantainakin katumme tietyöt jatkuivat. Aamiaisen jälkeen siistin keittiön ja lähdimme kävelemään hiljaisia katuja pitkin bussiasemalle. Vilna on kyllä kiva kaupunki, mutta olen ollut koko ajan hukassa, vaikka välimatkat eivät kovin pitkiä olekaan. Paras pysyä vanhassa kaupungissa, sieltä löytyvät kauneimmat kujat, kaupat ja ravintolat. Kahviloita on ihan hirmuisesti, vaikeampi oli löytää baari, joka olisi päivällä auki ja josta saisi olutta tai viiniä. Pari baaria myi jopa Baltic porteria.
 

Syyskuun kirjoja;

Karin Collins "Sun luonas kaipuuni on". Hanko-sarjan toinen osa. Venäläisten vallattua Hangon asukkaat joutuvat evakkoon, kuka minnekin. Kakkososa jatkaa Hjalmarin ja Saran, Ainon ja Berntin sekä Disan tarinaa. Kaikki he toivovat Hankoon paluuta, mutta joutuvat uudelleen evakkoon, vielä kauemmas kotiseudustaan.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Matkailuvuosi 2017

Jos viime vuonna lähti reissaaminen lapasesta, niin tänä vuonna meni vielä villimmäksi. Maapisteitä tuli ainoastaan Ranskasta, jossa tuli käytyä parikin kertaa. Reissut onnistuivat suunnitelmien mukaan, vain Hannun alkukesästä alkaneet jalkavaivat hidastivat ja muokkasivat matkoja. Nyt, kun vuosi alkaa olla lopuillaan ja tämän vuoden reissut on näillä näkymin tehty, on aika katsoa vähän taaksepäin. Voisin sanoa; napakymppi!


1. Talvinen Vilna

Loppiaisviikonlopuksi suunnittelimme Krakovan-matkaa, mutta päädyimmekin Finskin tarjouslennoilla Vilnaan, joka oli Hannulle uusi kohde. Keli oli hyytävän kylmä, meitä lämmittivät mukava majoitus, kaupungin useat oluttuvat ja hyvä ruoka.


2. Keväinen Lontoo

Houkuttimena Norskin edulliset lennot ja Muumi-näyttely suuntasimme ystäväni kanssa suorilla lennoilla keväiseen Lontooseen. Muumit jäivät näkemättä, sen sijaan vietimme paljon aikaa ulkona puistoissa ja kaupungilla kävellen.


3. Annan joululahjareissu Barcelonaan

Maaliskuun lopun muutaman päivän äiti/tytär-matkalla sää suosi ja kiertelimme kaupunkia kävellen ja auringosta nauttien. Tytär kolusi myös kauppoja. Edelleen hän rankkaa Rooman parhaaksi kaupunkikohteeksi. Minulle tuli tunne, että tämä kaupunki on nyt nähty.


4. Camino de Santiago; 40 päivän reissu Pohjois-Espanjassa

Vuoden, ehkä tähänastisen elämäni paras reissu! Vietimme pääsiäispyhät ja Hannun talviloman yhdessä, ennen kuin lähdin yksin vaeltamaan Pamplonasta kohti Leónia. Sen jälkeen pidin vielä viikon verran lomaa jo helteiseksi muuttuneessa Madridissa ja sen maakunnassa. Koluttuani Madridia vähän uusilta kulmilta se nousi suosikkilistallani ohi Barcelonan. Tästä se lähtee:


5. Mukava Tartto

Vaikka Hannu jo heinäkuussa kärsi jalkavaivoistaan, hän halusi jonnekin muutaman päivän matkalle. Saimme kasattua kolmen päivän reissun Tarttoon edullisesti ja tykästyimme vireään kaupunkiin.


6. Joogaleiri Latvian rannikolla ja liitännäismatkat

Osallistuin toista kertaa Shakta-joogakoulun kesäleirille Kaltenessa. Tällä kerralla tein matkat maata myöten ja menomatkalla pysähdyin pariksi yöksi Pärnuun. Mahtavaan viiden päivän leiriin sisältyi lukuisia joogatunteja, mukavaa yhdessäoloa, uimista, hyvää ruokaa ja retkipäivä. Leirin jälkeen jäin Riikaan, jonne Hannu lensi seurakseni pariksi yöksi. Paluumatkalla jäimme vielä Tallinnaan kahdeksi yöksi. Tästä se lähtee:


7. Ei Lappiin vaan Kroatiaan!

Minun piti lähteä elokuussa Saariselälle patikoimaan, mutta matka peruuntui vähäisen osanoton vuoksi. Harkitsin hetken lähteväni yksin jonnekin muualle patikoimaan, mutta Hannu puhui itsensä mukaan ja varasimme Norskin edulliset lennot Kroatiaan. Kaunis Istrian rannikko ihastutti, mutta ajankohta oli kyllä musertavan kuuma ja turistinen. Täytyy palata Istriaan joku kevät tai myöhäinen syksy. Pulasta lähdettiin:


8. Moselin viinilaaksot

Jo helmikuussa varasin meille lennot ja majoitukset Moselin reissulle. Tarkoitus oli patikoida ja pyöräillä yhdessä, mutta kävi niin, että sain yksin vaeltaa viinitarhoissa ja metsäpoluilla. Saksan puolella meillä oli kolme kohdetta, Ranskassa kaksi ja kotiin tulimme Zürichin kautta. Vaiherikas matka alkoi tästä:


9. Ystävänpäivän tarjouslennot Roomaan

Norski laittoi helmikuussa kaupunkikohteiden lennot tarjoukseen ja varasimme Annan kanssa muutaman päivän reissun Roomaan + Tivoliin lokakuun alkuun. Halusin näyttää tyttärelle, että Rooman ulkopuoleltakin löytyy kauneutta ja vähän rauhallisempaa elämää.


10. Tallinna

Vuoden aikana tuli käytyä monella halvalla päiväristeilyllä, viikonlopun pakettimatkalla + heinäkuisella parin yön pysähdyksellä Tallinnassa. Se nyt vain on niin hieno kaupunki ja meidän on todella helppo piipahtaa vaikka päiväseltään sinne. En ole mikään shoppailija (korkeintaan hankin alusvaatteita Linetten myymälästä), mutta tykkään kuljeskella Tallinnan uudella torilla, vanhalla torilla ja joulutorilla.Kaupungin hyvä hotellitarjonta ja alati uusiutuva ravintolatarjonta on mukava kokea muutaman kerran vuodessa.

Kotimaan matkailu jäi tänäkin kesänä vähiin, johtuen osittain Hannun jalkavaivoista ja moottoripyörän seisottamisesta tallissa. Juhannuksen vietimme Bromarvissa ihanien ystäviemme mökkivieraina, Valkeakoskella vietimme viikonlopun Työväen Musiikkitapahtuman merkeissä ja elokuussa vuokrasimme mökin Savitaipaleelta. Toivottavasti ensi kesänä ehdimme ja voimme enemmän ajella Hondalla. Ehkä vaihteeksi on taas Kustavin jurttamajoituksen vuoro?



Vertailun vuoksi tässä vielä vuoden takainen postaus matkailuvuodesta 2016:

 

perjantai 6. tammikuuta 2017

Talvinen Vilna

Ennen seuraavaa työkeikkaa ehdin vielä käväistä Vilnassa. Loppiaisaamuna Vantaalla oli pakkasta 23 astetta, eikä Vilnaan ennustettu parille seuraavalle päivälle kovin paljon lämpimämpää keliä. Oli siis puettava tuplavaatteet päälle, kun lähdimme junalla kentälle. Otimme perinteiset lähtöoluet Oak Barrelissa, ennen kuin siirryimme koneeseen. Lento lähti hieman myöhässä, kiitos yhden miesmatkustajan, joka oli ilmeisesti unohtanut lompakkonsa (ja passinsa) johonkin tax free -myymälään. 

Laskeuduttuamme Vilnaan latasimme lentokentän kioskissa matkoja bussikortteihin (0,64€/matka) ja siirryimme bussilla nro 2 keskustaan. Löysimme majapaikkamme Rentida Apartmentsin ja kello oli jo sen verran paljon, että saimme maatason huoneistomme heti. Kattohuoneisto olisi ollut kiva, mutta tähän hintaan (126€/3 yötä) tämä sai kelvata.

Galo do Porto


Sää oli jäätävän kylmä ja viima pahempi kuin Vantaalla. Kylmissämme perinteisen olutkuppilan etsiminen saa jäädä iltaan ja menimme syömään hyvää kapakalaa portugalilaisravintola Galo do Portoon. Kotimatkalla haimme Rimistä kuoharia ja glögiä ja palasimme lämpimään asuntoomme päikkäreille. Telkkarista tuli kuin tilauksesta portugalilaista fadoa. 

Viideltä soivat läheisen Pyhän Nikolauksen kirkon kellot aikamerkkiä. Naisen saa taas helposti iloiseksi; keittiössä on aivan uusi pesusieni ja tiskirätti!

Šnekutis
Iltapaikkaan oli lyhyt matka, kun kävelimme kotikatumme Šnekutis-baariin. Hannu pääsi maistamaan zeppeliiniä, itselleni tilasin perunaletut ja palanpainikkeeksi mainiota liettualaista olutta.

Užupis
Yö oli äärimmäisen hiljainen, ainoastaan lämmityssysteemi hurisi silloin tällöin. Suihkun ja aamujogurttien jälkeen lähdimme ulos hyiseen ilmaan ja tutustumaan Užupisin "tasavaltaan", jonka kadunvarren muurista voi lukea perustuslain myös suomeksi.


Užupisin merenneito
Alkoi olla kylmä ja kävimme glögillä mukavassa kahvilassa, jonka takassa paloi tuli. Matka jatkui kohti Gediminasin linnoitusta. Sinne kävellessä käväisimme Pyhän Annan kirkossa.


Pyhän Annan kirkko

  
Gediminasin linnoitus oli harmiksemme remontin takia suljettu. Ohitimme katedraalin ja sen aukion suuren kuusen. Alkoi olla kylmä ja nälkä. Lounaalle pysähdyimme Ristorante Fiorentinoon. Näinköhän käy, että Vilnan ruokapaikkamme tulevat kaikki olemaan muunmaalaisia? No, illalla on taas aikaa etsiä joku paikallinen olutkuppila.



Ristorante Fiorentino
 Ruoka oli hyvää ja palasimme kaupan kautta kämpille keittämään iltapäiväkahvia.


Kahvin ja pitkien päikkäreiden jälkeen puimme kaikki mahdolliset vaatteet päälle ja lähdimme etsimään Būsi Trečias -olutravintolaa. Söimme taas hyvät ruuat mainion liettualaisen oluen kera.
 
Būsi Trečias


Jouluvaloin valaistujen katujen kautta kävelimme kämpille lämmittämään glögiä ja kuuntelemaan Led Zeppeliniä läppäriltä.


2hh dormimme? Ei, vaan selli KGB-museossa.
Sunnuntaina heräsimme pilviseen päivään ja päätimme jättää tv-tornilla käymisen toiseen kertaan. Matkalla kohti Frank Zappan patsasta näytin Hannulle edellisen majapaikkani Trakų Gatven varrella. Löysimme Zappan patsaan ja matka jatkui kohti KGB-museota (The Museum of Genocide Victims). Kellarikerroksessa oli jäätävän kylmä ja voin vain kuvitella, miten siellä olevat vangit ovat kärsineet.


Kävimme lounaalla edullisessa Berneliu Uzeigassa, ennen kuin kävelimme kaupan kautta kämpille. Tein Finnairin lähtöselvityksen ja siirryimme siestalle.

Bambalyné

Illalla lähdimme etsimään mukavia olutkuppiloita ja ensimmäisenä löysimme Bambalynén, joka on kodikas, pieni ja hiljainen kellaripubi. Lähes sata olutvaihtoehtoa, mutta pubiruokana on pelkkiä pussitettuja snackseja. Hyvät oluet nautittuamme lähdimmekin etsimään paikkaa, jossa vielä saisi jotain iltapalaa.



Alinė "Leičiai"

Kotikatumme Šnekutisin keittiö oli juuri sulkeutunut, joten matka jatkui Stiklių-kadulle, jonka varrelta löytyi viehättävä Alinė "Leičiai". Hannu ei vieläkään saanut siankorvia ja vaihtoi tilauksensa paikallisiin makkaroihin, minä söin hyvän ankkasalaatin.

Aamunkoiton portti
Viimeinenkin Vilna-päivä oli pilvinen, samalla ilma lämpeni. Aamupäivällä pakkasimme vähät tavaramme ja jätimme laukut mukavan majapaikkamme säilytykseen. Kävelimme Aamunkoiton portin kautta linja-autoasemalle, jossa tsekkasimme lentokenttäbussin pysäkin ja lähtöajat.



Šnekutis
Kävimme pikkuolusilla Šnekutis pubin toisessa osoitteessa, jota isännöi varsinainen Viiksi-Vallu. Paikka näyttää olevan suosittu lounasravintola ja tuli hetkessä aivan täyteen.


Užupis
Meillä ei vielä ollut nälkä, joten kävelimme taas Užupisiin juomaan kuumat viinit takkatulen äärellä. Lounaalle jäimme Amatininku Užeikas -ravintolaan. Taas hyvät salaatit ja pääruuat.


Amatininku Užeikas
Syötyämme haimme laukut ja kävelimme suorinta tietä bussiasemalle. Bussi nro 1 lähtikin sopivasti lentokentälle ja maksoimme matkat taas bussikorteilla (0,64€/matka). Kone lähti ajallaan ja oli taas aivan täynnä.


Vilna on mukava kaupunki ja sinne pääsee lyhyellä lennolla. Kaupungissa on sopivasti nähtävää ja käveltävää, paljon hyviä ruokapaikkoja ja mukavia olutpubeja. Seuraavan kerran taidamme kuitenkin mennä Vilnaan kesäaikaan, jotta voimme hyödyntää myös kaupungin kauniita puistoja.