Lido di Ostia

Isäntä kantoi laukkuni alas aukiolle ja neuvoi ostamaan päivälipun (8€), joka kelpaa kaikkiin kulkuvälineisiin, sillähän minulla on varaa sitten vähän seikkaillakin. Kaikki meni suunnitelmien mukaan, vaihdot kuten pitikin, mutta heti alkumetreillä kaduin valintaani lähteä bussilla Roomaan. Se tuli aivan tupaten täyteen ja kun vihdoin sain istumapaikan, aurinko paistoi koko matkan kasvoilleni, sen verran suora on tie Tivolista Roomaan saakka. Samoin metro Mammolasta Piramideen oli ruuhkainen. Ostian junassa mies kiersi vaunuja kajarinsa kanssa ja lauloi kaikki humpat L’italianosta alkaen. 

Ajattelin välttää päivän kuumimman ajan ja onnistuinkin olemaan Lido di Ostiassa jo puoliltapäivin, mutta majapaikassani ei kukaan vastannut. Oli siis Peronin paikka! Lokit kirkuivat taivaalla; meri on lähellä. Livahdin avoimesta portista B&B Belle Epoquen pihalle (talot ovat asuinkäytössä), mutta ovikelloon ei edelleenkään vastattu. Kun kello oli yli kaksi, soitin Booking.comille ja he lupasivat selvittää missä vika. Odotin vielä reilun tunnin, ennen kuin pääsin sisälle. Poika ei pahoitellut sanallakaan myöhästymistään, vaan alkoi siivota kylppäreitä. Ehkä korvaukseksi odotuksestani sain tilavamman huoneen, jossa on käynti suurelle kattoterassille. Kylppärit ovat käytävän varrella, toinen niistä vain minun käytössäni. Tosin ei täällä muita asukkaita olekaan.

Pikapesun jälkeen vaihdoin kevyemmät vaatteet ja lähdin nälissäni syömään. Asun kävelykadun varrella ja vastapäätä on ravintola, joka oli lounasaikaan aivan täynnä. Bufélounas veteli viimeisiään, ehdin täyttää yhden lautasen ja tilata viinin. Toista lautasta hakiessani pöytä olikin jo tyhjennetty, mutta sain pyynnöstäni vielä tomaatti-mozzarellasalaatin. Viini kuului lounaan hintaan (10€) tai se jätettiin muuten vain laskuttamatta. Rantaa riittää kilometrikaupalla, kävelin rantakatua jalkapohjat kipeiksi poiketen välillä rannalle. Merenkäynti oli melkoinen ja punaiset liput liehuivat. Taitaa jäädä uiminen tällä reissulla väliin, kun en ottanut edes rantapyyhettä matkaan mukaan. Kävelin vielä keskustaan hakemaan iltaviinin. Skypetin Hannun kanssa, enkä jaksanut enää lähteä mihinkään, otin lasillisen viiniä terassillani ja tyydyin kekseihin ja hedelmiin.

Kun suljin terassin pariovet, tuli täydellisen hiljaista. Nukuin aamuun saakka, kunnes seitsemän jälkeen joku (omistaja?) kolisteli avaimillaan sisälle, laittoi television päälle, söi aamiaisensa, kävi vessassa, pesi hampaansa ja poistui avainten kilinän saattelemana. Nousin sitten minäkin suihkuun ja kävin läheisessä kahvilassa syömässä huonehintaan kuuluvan pulla-aamiaisen. Tämän reissun jälkeen on helppo luvata, että seuraavan kerran syön makeita leivonnaisia vasta jouluna.

Oli taas hävyttömän kuuma. Lähdin kävelemään rantakatua eri suuntaan (vasemmalle) kuin eilen. Harmi, että merinäköalan peittää suurimmaksi osaksi joko aita tai riveittäin rakennetut vuokrapukukopit, joissa useimmissa on oma pikkuterassi ja edessä leveä, laudasta rakennettu laituri/kävelytie. Osa näytti jo sulkeneen tältä kaudelta, osassa pestiin rantapetejä viikonlopun käyttäjiä varten.

Kävelymittariin oli kertynyt 5km, rantaa olisi vielä riittänyt, mutta se alkoi näyttää tylsältä ja käännyin takaisin. Jäin Wiener Hausin terassille salaattilounaalle. Kävelykadun varrella vanha mies soitti kitaraa ja lauloi italiaksi ja englanniksi. Ennen siestan viettoa huuhtaisin hikiset vaatteeni ja jätin ne terassille virittämälleni pyykkinarulle aurinkoon kuivumaan.

Olin juuri torkahtanut kun joku kolisteli käytävällä. Uni pääsi karkuun ja istuin terassillani nauttien auringonlaskusta ja illan viilentymisestä (noh, ei ollut ainakaan enää NIIN kuuma). Skaippasimme Hannun kanssa ja valmistauduin viimeiseen Ostian iltaani. Tein pienen kävelykierroksen, kävin Santa Maria Regina Pacis -kirkossa (hyvä etten jäänyt lukkojen taakse, ovet laitettiin juuri kiinni kun olin viimeisenä sisällä kirkkosalissa) ja menin vielä rannalle. Harmi, että aurinko oli jo ehtinyt laskea, mutta väkeä oli rantakadulla liikkeellä runsaasti. Mieli teki pizzaa ja jäin istumaan majapaikkani vastapäiseen Antico Traianon terassille. Kyllä nämä pizzat ja pastat osaavat valmistaa! Ja mikä hinta/laatusuhde! Pizza, puoli litraa frisantea, kahvi ja tarjoilupalkkio yhteensä 14,70€ eli vähemmän mitä tämän päivän lounas.

Kotiin oli lyhyt matka, sain rimpuiltua ulko-oven auki (joku oli jättänyt sen lukitsematta kun lähdin iltakierrokselleni). Käytävässä tuoksui tupakka ja partavesi ja kun olin tuskailemassa huoneenoveni lukon kanssa, paidaton kiharapää ilmestyi toisesta kylppäristä. Nuorimies yritti auttaa oveni avaamisessa, mutta minulta se sujui jo paremmin. Kuulin ulko-oven loksahtavan lukkoon ja olin taas yksin. 

Ei mikään sirkus vaan Tivoli!

Joku jätti ilmastoinnin yöksi hurisemaan, en saanut nukuttua vaikka olikin mukavan viileää, mutta koipiani kolotti taas ohuen peiton alla. Aamiaista ei ollut tarjolla, suihkun jälkeen söin omenan ja pakkasin pakaasini. Aamupäivästä tulikin varsinainen maanalainen seikkailu, sillä en ollut tietoinen, että Ponte Mammolan metroasemalle päästäkseen pitää vaihtaa Bolognassa. Veivasin sitten eestaas, ostin yhden turhan metrolipun (1,50€) ja sain yhden siirtymän anteeksi vartijalta, joka päästi minut portista sisään käytetyllä lipulla. Mammolassa kävi lopulta hyvä tuuri ja bussi Tivoliin lähti 11.20. Matka kesti tunnin verran enkä ollut lainkaan varma, että jäin oikeassa kohdassa pois kyydistä. Tivoli on isompi kaupunki mitä osasin odottaa. Kiertelin keskustaa puolisen tuntia ja kun lopulta olin ihan hoodeilla, otin ensimmäisen italo-olueni. Majapaikkani löytyi kysymällä ja oh, ihanaa; hieman syrjässä olevalla Piazza Delle Erbellä sijaitseva Antica Torre täytti kaikki odotukseni. Sain tilavan huoneen omalla kylppärillä (jääkaappi on käytävällä) ja sujuvasti italiaksi kommentoiva isäntänikin osoittautui varsin sympaattiseksi. Minähän en italiaa osaa, totean vain "Allora!", sitähän täällä kaikki hokevat. Sain avaimet, kartan ja avaimien käyttöohjeet. Isäntäni oli varannut minulle pari pulloa mineraalivettä, tyhjät pullot voin täyttää kotipiazzani vesihanasta.

http://www.bbanticatorre.it/who_we_are.html
 

Pakollisen suihkun jälkeen lähdin kävelemään lähikaduille ja eksytin itseni pienille kujille. Sen verran olin etukäteen tutustunut Tivoliin, että tiesin Villa d’Esten olevan maanantaisin suljettu. Tämän sain kertoa myös muille turisteille (kiitos tummien hiusteni). Alkoi olla nälkä ja jäin Ristorante Taverna Quintilan terassille syömään merellisen pastan, joka todellakin maistui mereltä ja tuoreelta saaliilta. Harhailin vielä hetken kotikulmillani, ennen kuin palasin viehättävään kotiini siestalle. 

Piazza Delle Erbe

Päikkärit venyivät sen verran myöhään, että kaupat olivat jo sulkeneet ovensa kun lähdin iltakävelylle. Muutenkin kaupunki oli varsin hiljainen, ravintoloita ja baareja toki oli vielä auki ja ihmisiä istui terasseilla. Oli vielä lämmintä, +21. Katuvalot ovat pehmeän kellertäviä, mieleeni tulee Lissabon. Iltapäivän pasta-annos oli sen verran täyttävä, ettei tehnyt enää mitään ruokaa mieli. Ajattelin jo, että juon iltaviinin jollain terassilla, mutta pullakauppa tuli apuun ja ostin siitä mukaani rasian tonnikala-kuskussalaattia ja pullon mainiota Montepulciano d’Abruzzoa. Hinta pyöristettiin alaspäin, yhteensä kuusi euroa. Vaikka Tivoli on turistien suosiossa villojensa ansiosta, hintataso on yllättävän edullinen. Tuplaespresso kotipiazzallani maksoi 80 senttiä. Siitä taitaakin tulla kantakahvilani. Täytin taas vesipulloni ja kapusin neidonkammariini.

Olin niin täpinöissäni kauniista kaupungista ja mukavasta majapaikastani, etten meinannut millään malttaa nukkua, kun odotin seuraavaa päivää päästäkseni taas kävelemään ja kuvaamaan. Aukioni baarin terassilta kuului puhetta ja naurua puoliyöhön saakka, kunnes se sulkeutui. Yöksi noussut tuuli kolisutteli ikkunaluukkuja. 

Vietin aamupäivän Villa d’Estessä. Kiersin sisätilan La Nuova Moda –näyttelyn. Niska tuli kipeäksi, sillä parasta taidetta olivat kattomaalaukset. Puistossa kuului lukuisten suihkulähteiden ja kastelukanavien lirinää ja lorinaa. Lisäksi linnunlaulua ja suomenkieltä; 15 oppilasta olivat italialaisen ystävyyskoulunsa vastavierailulla. Ehdin sopivasti kuulemaan Fontana dell’Organon kello 10.30 urkukonsertin. Puiston kierrettyäni kävin ostamassa torilta hedelmiä lounaaksi. Myynnissä oli upeita syklaameja, teki mieli ostaa yksi kämpille, mutta mitä turhia. Alkoi olla kuuma, heitin hupparin kämpille ja jatkoin kävelyä pois päin keskustasta. Kävin katsomassa Parco Villa Gregorianan, mutta vain aidan ulkopuolelta. Se näkyi hyvin kun ylitin joen Ponte Gregorianoa kaupungin toiselle puolelle, jossa ei paljon katsottavaa ollut.

Kämpillä suihku, kevyt lounas ja pieni siesta. Ulkonakin hiljentyi hetkeksi, mutta aurinko paistoi niin kauniisti, että lähdin vielä iltapäivällä keskustaan kävelemään. Yritin selvittää, missä Rooman-bussit pysähtyvät ja mistä niihin voi ostaa lipun. Postikorttitarjonta on tässäkin kylässä todella onnetonta, pitäisikö perustaa korttikauppa omista kuvista? Palasin kämpille vilvoittelemaan ja nauttimaan aperitiivia. 

Illan tullen kiersin vielä minulle uusia kaupungin katuja, joilta löysin ruokakaupat. Minulla ei niille ole nyt käyttöä, kun huonehintaan sisältyy aamiainen. Pullan lisäksi saan tuoreita sämpylöitä, leikkeleitä, voita ja hilloa, kahvia, jogurttia ja hedelmäsalaattia. Istuin yhden kävelykadun varrelle syömään tonnikalasalaatin ja palan kilopitsaa. Iltakahvin join taas oman aukioni terassilla.

Baari hiljeni jo kymmenen jälkeen ja muutenkin oli aivan hiljaista. Yöllinen tuuli tyyntyi taas aamuksi. Olen jo kehunut majoitustani, huoneessa minut tekee kovin iloiseksi sängyn vieressä olevat pienet matot ja kylppärin ikkunan ulkopuolella roikkuva pätkä pyykkinarua. Vaihtelua eiliseen aamiaiseen; kolmioleipiä, tuoremehua ja entistä isompi pulla. Sääennuste lupaa tällekin päivälle aurinkoa +26.

Que caldo! Aamupäivällä kävelin ympäriämpäri Tivolia jättäen hyvästejä sen kauniille kaduille ja kujille. Tupakkakauppa tuli taas hätiin, sieltä saa sekä bussiliput että kauneimmat postikortit. Olin kuvitellut juna-aseman sijaitsevan jossain alempana, mutta sehän onkin Ponte Gregoriano –sillan toisella puolella, ei kovin pitkällä majapaikastani. Nyt pitäisi selvittää, kannattaako minun palata Roomaan bussilla vai junalla, siihen huono nettiyhteys ei oikein anna mahdollisuutta (eikä myöskään sähköpostini käyttöön). Annoin periksi mieliteolleni ja ostin huoneeseeni syklaamin. Torimyyjä kertoi italiaksi, että saisin vitosella kaksi kukkaa, ja minä vastasin englanniksi, että yksi riittää, jätän sen hostilleni kun huomenna jatkan matkaani Roomaan. Poika nosti kädet kohti sinistä taivasta; Rooma, niin kallis! Oli tosi kuuma, melkein sulin terassille kun istahdin oluelle ja lukemaan. Kotiaukioni baarin tarjoilija muistaa jo, että tämä nonna haluaa italialaista kahvia ja espressonsa tuplana.

Siestan aikana ei juuri tullut nukuttua; naapuriin majoittui äänekäs (ilmeisesti) amerikkalainen pariskunta ja piazzalla siirrettiin jotain maatyökonetta kuorma-auton kyytiin. Ilma ei ollut juurikaan viilentynyt, kun lähdin viimeiselle iltakävelylle tässä kylässä. Otettuani viimeiset kuvat istahdin Taverna Quintilian terassille syömään. Isäntäni vilkutti minulle ohi fillaroidessaan. No huhhuh! Pääosin vihreä salaatti ja pieneltä näyttävä merellinen risotto (josta osa oli simpukoiden kuoria) täyttivät minut, vaikka olin päivällä syönyt vain hedelmiä. Miten italialaiset pystyvät syömään vielä pääruuan (usein lihaa) ja makean jälkiruuan? Yhteinen kieli oli taas hakusessa, mutta ruuasta puhuttaessa kaikki ymmärtävät. Kerroin tekeväni kohtuullisen hyvää pastaa ja risottoa, mutta täällä merelliset sapuskat lyövät minutkin laudalta. Jätin vitosen tippiä, sen verran olin saanut kahdella käynnilläni alennusta.

Iltakahvi vielä omalla piazzalla ja kotiuduttuani taitelija-isäntäni Joseph ("Pino") koputti oveeni ja sain maksettua majoituksen. Hän esitteli minulle vaimonsa ja kehui tämän valmistaneen tänään aamiaisen. Isäntäväki hyvästeli minut ja varoitteli Rooman liikenteestä, kuin teini-ikäistä tytärtään. En saanut tolkkua, suosittelivatko he junaa vai bussia. Päätin palata Roomaan bussilla ja käyttää niitä metro- ja junayhteyksiä Ostiaan, jotka olin selvittänyt jo kotona. Jos joskus vielä päädyn viehättävään Tivoliin, tulen kyllä junalla (Tiburtinan asemalta). Olin tyytyväinen itseeni, kun ostin sen syklaamin!

  

Rooma A.D. 2014

Parhaat synttärilahjat saa, kun ostaa ne itse, vai mitä (Hannulle kuitenkin kiitos tabletti-optiosta)? Siksi tartuin Norwegianin tarjouslentoihin Roomaan (112€) ja päätin jatkaa kesää reilun viikon matkalla Italiaan. Yksin matkustaminen tulee majoituksen kannalta kalliiksi, siksi valitsin Roomasta hostellimajoituksen. Koska minua viehättävät vanhat, harmaat kivikylät, lähden Roomasta heti seuraavana päivänä Tivoliin. Sieltä pariksi päiväksi rannikolle Lido di Ostiaan ja viimeisiksi reissupäiviksi majoitun Trastevereen. Osassa majoituksia on tarjolla aamiainen ja joissakin käytössä keittiö, joten minulla on mahdollisuus pitää budjetti pienenä salaattilounailla. Samoin siirtymiset eivät tule kovin kalliiksi, kun hylkäsin ensimmäisen ajatukseni lähteä Napoliin ja sen läheisille saarille. Ne saavat suosiolla jäädä toiseen kertaan.

Kampaaja täräytti tukkani aivan tummaksi, joten voin taas soluttautua italialaisrouvien joukkoon. Sääennuste lupaa aurinkoa ja lämpöä, pakkasin mukaan samat kesävaatteet, millä pärjäsin Espanjassakin. Minulla oli iltapäivälento ja Hannu tarjosi lounaan Ju Fussa, ennen kuin hän heitti minut kentälle.

Kone oli melkein täysi, ainoa vapaa paikka taisi olla minun vieressäni. Yritin torkkua, mutta eihän se minulta onnistu liikkuvassa laitteessa. Oli kuuma ja meteliä. Laskeuduimme Roomaan illan jo pimentyessä. Juna Terminiin oli juuri lähtenyt ja lipputiskin rouva myi minulle paikan shuttle bussiin, joka vei kyytiläiset Terminin kulmille. Hetken harhailin, ennen kuin löysin oikean kadun ja Four Seasons Hostelin. Otin petini kahdeksan hengen dormista ja lähdin ulos kuumaan iltaan. Yhdelle terassille jäin salaatille, toiselle istahdin viinilasilliselle. Keskustan meteli on huumaava; ruuhkainen liikenne, hälytysajoneuvoja, isoja turistiryhmiä (saksalaisia, venäläisiä) ja kaupunkilaisia lähes tungokseen saakka. Santa Maria Maggiore oli aivan pimeänä, mutta pyöreä kuu valaisi tummaa taivasta. Lyhyen iltakävelyn jälkeen palasin hosteliin, kävin suihkussa ja kiipesin yläpetiin lukemaan.

Noelin nimiäiskahvit

Kotiuduttuamme Espanjasta Hannu lähti lähes samantien soittokeikalle. Yöllä myrskytuuli kohisi talon nurkissa, mutta lauantaille tuli kaunis lenkkikeli. Iltapäivällä kävimme katsomassa äitiä Virekodissa, sen jälkeen kahvittelimme Noelin nimiäisjuhlia muiden isovanhempien seurassa. Pikkuinen ilmeisesti tunnisti minusta heimolaisensa (samanlaiset hiukset), kun hän sylissäni hymyili ja jokelsi tapittaen suoraan silmiin.

Omenaviini oli käynyt loppuun, "poika" pulpahteli enää vain harvakseltaan. Hannu lapposi viinin toiseen astiaan. Hänellä on flunssainen olo, yritän karttaa tartuntaa kaikin mahdollisin konstein. Rautaa, vitamiineja ja sosekeittoa, johon lisään extra-annoksen chiliä ja valkosipulia. Maanantaina Hannu jäi flunssan takia kotiin, minä jatkoin säilömistä ja jumppatunteja. Mustamarja-aronia on maailmalla arvossaan, Suomessa sitä ei juuri vielä hyödynnetä. Vantaalla on marjoja puskat pullollaan, keräsin niitä hilloon (sekaan naapurien omenia, ettei tule liian tymäkkää) ja smoothien joukkoon.

Kuukauden kirja 1: Richard Mason "Meren huoneissa". Kirja kateudesta, katkeruudesta ja valheista, jotka jatkuvat vuosista ja vuosikymmenistä toiseen aiheuttaen menetyksiä ja suurta surua.

Kirja 2: Pajtim Statovci "Kissani Jugoslavia". Erinomaisesti kirjoitettu esikoiskirja kertoo Kosovon pakolaisperheen tarinan kahden sukupolven osalta ja heidät asettumisestaan Suomeen. Kissa-aihe ei aivan auennut minulle. Mielenkiinnolla odotaan nuoren kirjailijan seuraavaa teosta.

Madrid

La Tita Rivera

Yksi kokonainen päivä Salamancassa riitti meille ja lähdimme 9.45 junalla Madridiin. Menimme metrolla Gran Vian asemalle. Viimeisten päivien majapaikkamme Hostal Palacios sijaitsee C. de Fuencarralin varrella, kuten tullessammekin. Saimme parvekkeellisen huoneemme kolmannesta kerroksesta heti, jätimme tavarat huoneeseen ja lähdimme kävelemään aurinkoisille kaduille. Lounaan söimme mainiossa La Tita Riverassa (Perez Galdós no 4), jossa istuimme sisäpihalla kotikoivun vieressä. Sangriat tulivat 2,5 dl:n tölkeissä ja salaatit peltipurkeissa.

Siestan jälkeen ihmettelin parvekkeella kävelykatumme touhua; kaikenmaailman katusoittajia ja yksi tyttö keräsi rahaa kuvaamalla kävelijöitä pienen harmaan hiirensä kanssa ohikulkijoiden omilla kännykkäkameroilla. Ehkä kyseessä oli joku animalian tempaus? Aivan sisäänkäyntimme vieressä istuu oluttölkit kädessään kaksi miestä, jotka rehellisesti ilmoittavat rahantarpeensa pahvilapuin: cerveza, vino, joints, hangover jne.

Jalkauduimme kaduille ja rummutuksen kutsumina kävimme katsomassa Gran Vian aukiolla sateenkaariväen kokoontumista. Jatkoimme Solin aukiolle, siitä parin vuoden takaisen majapaikkamme lähettyville. Jäimme lasillisille ja tapaksille En busca del Tiempon terassille. Jatkoimme iltakävelyä ja pysähdyimme vielä kahville, ennen kuin askeleet veivät meidät El Tigreen, jossa sangriatuopillisten mukana tuli tällä kerralla kukkuralautaselliset kylmiä JA lämpimiä tapaksia (yht. 10€). Kun olimme suoriutuneet suurimmasta osasta, tiskin takana touhuava baarimikko näytti kysyvältä kohottaen samalla kolmatta lautasellista. Uuh, palasimme vatsat täynnä lepuuttamaan hostaliimme. 

El Tigre

Nukuin yllättävän hyvin, vaikka asumme aivan Madridin keskustassa. Söimme croisantti-kahviaamiaisen ja kävelimme katsomaan kaupungin nähtävyyksiä. Ensin suuntasimme Plaza de Españalle kuvaamaan Don Quijoten patsaan. Aukiolla oli jotkut markkinat meneillään. 

Sieltä suuntasimme Palacio Realiin ja osuimme vahdinvaihtoon, johon joka keskiviikko osallistuu 450 ihmistä ja 105 hevosta. Viereinen Almudenan katedraali oli myös kuvaamisen arvoinen. 

Halusin nähdä joen, mutta se oli vain pieni liru, kun kävelimme Segovia-sillalle. Oli aika ottaa päiväoluet La Latinan kaupunginosassa. Matkalla Plaza Mayorille bongasimme San Isidron kirkon. Plaza Mayorilta etsimme turisti-infon ja varmistimme lähtöaamumme yhteydet lentokentälle. Alkoi olla nälkä, palasimme Solin aukion kautta kotikatumme lähettyville ja kävimme taas salaattilounaalla (+ nachot ja guacamolet) La Tita Riverassa. Huomasimme monta mukavan tuntuista pikkubaaria aivan Fuencarralin nurkilla, ehkä teemme illalla tapaskierroksen. Siestan aikana satoi hetken vettä. 

Jatkoimme kävelyä illalla, nyt pysyttelimme lähellä asuinaluettamme. Madridissa on mahdottoman paljon koiria, ja näkemästämme päätellen niitä tulee myös jatkuvasti lisää. Kaupungissa on paljon tapas y vinos -paikkoja, mutta myös libros y vinos -kirjakauppoja. Kävimme kotikulman Oriossa, jonka pinchot olivat yhtä meheviä kuin parhaimmat Barcelonassa ja San Sebastianissa. Yritimme tunkea myös Bodega La Ardosaan, mutta se oli tupaten täynnä ja tukahduttavan kuuma. Lasilliset otimme läheisessä La Jauriassa, tarjoilija toi meille viinin seuraksi lautasellisen "kalakeittoa".

Yöuni jäi katkonaiseksi ja heräsimme vasta kymmenen jälkeen. Viimeisenä päivänä suoriuduin ostoksista (sori lapset, ei tule tuliaisia). Kävimme tsekkaamassa kävelymatkan Cibelesin aukiolle, josta lentokenttäbussit lähtevät.

Siitä jatkoimme El Retiron puistoon, siellä kuluikin aikaa, kun kävimme katsomassa Palacio de Velázquezin, jossa oli Kerry James Marshallin näyttely ja Palacio de Cristalin.

Kävelyn jäkeen maistui kannullinen sangriaa. Jonotimme Pradon taidemuseoon, jonne on vapaa pääsy klo 18.00-20.00. Kahdessa tunnissa ehdimme kiertää lähes koko näyttelyn. Etsimme mukavaa ruokapaikkaa läheltä C. de la Cruzia, jossa edellisen kerran asuimme. Kävimme juomassa sidra naturalit Taberna Pompeyanassa. Tilasimme myös katkaravut valkosipuliöljyssä, joka oli likimain yhtä hyvää kuin itse tekemäni. Kotimatkalla jäimme salaateille kävelykatumme La Nicolettaan. 

Perjantaina oli aikainen herätys, kun kävelimme Cibelesin aukiolle odottamaan 5.35 lähtevää lentokenttäbussia. Muitakin aikaisia lähtijöitä ilmestyi paikalle, ja otimme kahden matkaajan kanssa tarjotun taksikyydin, joka maksoi meille saman kuin bussikin. Vasta kotona muistin, että olimme kokonaan unohtaneet Arenas de San Pedron, johon meidän piti mennä viimeisinä Madridin päivinä. Ehkä olimme saaneet tarpeeksi junissa ja busseissa istumisesta. Samoin unohdin kokonaan Carlos Sauran Flamenco-dvd:n, joka minun piti etsiä itselleni. Noh, kaksi hyvää syytä palata Madridiin!

Salamanca

Oli vielä pimeää, kun keräsimme tavaramme ja vedimme ne päätien varteen odottamaan 7.15 lähtevää Salamancan bussia. Aamun valjettua saimme nauttia samoista maalaismaisemista kuin tullessa. Kävimme churros & chocolate –aamiaisella, ennen kuin pääsimme viemään laukut Pension Los Angelesin respaan. Vapautuvaa huonetta odottaessamme kävelimme katsomaan kaupunkia. Salamancassa on katedraali, kirkkoja (ja lisää kirkkoja), opastettuja turistiryhmiä ja opiskelijoita. Kävelimme Rio Tormesin yli Puente Romanoa pitkin. Sieltä oli parhaat näkymät katedraalille. Lounaan kuittasimme pita.gr:n girospitoilla. Olimme varanneet 25 euron vaatimattoman huoneen yhteisellä kylppärillä, mutta respan poika päätti sijoittaa meidät (varttuneet?) tilavaan huoneeseen omalla kylppärillä. Huoneessa oli myös istuttavan kokoinen parveke Plaza Mayorille. Kävelimme vielä rautatieasemalle ostamaan junaliput huomiseksi. Suihkun jälkeen saimme huomata, että parvekkeella voi onneksi istuskella, mutta siellä ei saa kuivattaa pyyhkeitä tai pyykkejä, sen verran näköalapaikalla olemme.

Plaza Mayor from our balcony

Aukiolle kokoontui kaikenlaista huutavaa nuorisojoukkoa, meille ei selvinnyt, mistä he pitivät meteliä. Illalla kävimme syömässä Meson D. Pepen salaatin ja paellan, kuvasimme valaistua katedraalia ja palasimme upealle Plaza Mayorille, jossa meteli jatkui hieman hiljentyneenä. Otimme vielä viimeiset viinilasilliset parvekkeella ihaillen kaunista näkymää.

Mogarraz

Taas on matkassa mukana yksi hosupelle; olimme bussiasemalla tunnin etuajassa. Salamancassa meillä oli runsaasti aikaa, söimme aamiaisen ja minä kävelin Plaza Mayoriin hakemaan turisti-infosta kaupunkikartan myöhempää käyttöä varten. Bussimatka Salamancasta Mogarraziin kulki läpi maaseudun ja ohi isojen maatilojen; lehmiä, hevosia, mustia sikoja ja oliivipuita vaalealla hietamaalla. Lähempänä La Albercaa alkoivat metsät, samoin alkoi sade ja maisema muuttui sumuiseksi. 

Apartamento Rural El Pino

Mogarraz sijaitsee keskellä Parque Natural de Las Batuecas -luonnonpuistoa, tieltä lähti merkattuja kävelyreittejä. Nyt pitää vain saada jostain vaelluskartta. Kylä itsessään on varsin erikoinen, talojen seiniin on kiinnitetty kuvia entisistä/nykyisistä asukkaista. Jäätyämme bussin kyydistä laskeuduin mukulakivikatua keskustaan ja kävin yhdessä kahvilassa kysymässä majapaikkaamme. Sen nimi oli paikallisille outo, mutta joku asiakas tiesi kertoa, että sehän on Cristinan paikka. Saimme viehättävän parvekkeellisen apartamentoksen (sängyt neljälle). Tässäkään paikassa ei puhuttu kuin espanjaa, onneksi ihan ymmärrettävästi. Saimme tietoa kaupoista ja kartoista (vain La Albercassa), bussiaikatauluista ja vaellusreiteistä. Varasimme asunnon kolmeksi yöksi ja lähdimme kävelemään pieneen kyläämme. Kaupat ja useimmat ravintolat ovat jo sulkeneet ovensa sesongin loputtua, vain yhden hotellin ravintola ja Mesón Taurino ovat auki. Jälkimmäiseen jäimme oluelle, kun aurinkokin paistoi sadepilvien välistä. Kun jatkoimme matkaa, musta sika röhnötti kadun varrella. Ibéricos Calama -herkkukaupasta ostimme viiniä, kinkkua ja juustoa. Koska kylän ravintolatarjonta on varsin vaatimaton, päätimme jäädä samalla kävelyllä syömään Mesón Taurinoon. Keittiö oli yllättäen jo kiinni, mutta tuttu baarinpitäjä lupasi tehdä meille listalta joitakin annoksia. Ukkonen jyrisi Mogarrazin yllä kun istuimme ravintolan puolella ainoina asiakkaina. Palasimme viettämään iltaa mukavaan Rural El Pinoon sateen ropistessa kotoisasti kattoikkkunaan.

Sade taukosi lauantaina, mutta ilma oli kostea ja sumuinen. Lähdimme kävelemään pitkin vuoristotietä 7-8 km La Albercaan, suurin osa matkasta oli ylämäkeä. Matkan varrella rekisteröin paritkin patikkareitit. Perille päästyämme taivas kirkastui ja istuimme keskusaukiolle aurinkoon oluelle. Samaan aikaan sinne pärähti useita vanhoja moottoripyöriä, joiden kuskit olivat harmaatukkaisia ja –partaisia vanhoja pappoja. Kävin turisti-infossa nappaamassa kartan, mutta siitä ei tällä reissulla ole juurikaan hyötyä. Mogarrazin kauppatarjonta on lähes olematon, kävimme Albercassa ostoksilla ja koska on lauantai ja olemme Espanjassa, minä halusin tietenkin kuivaa cavaa. Kävimme lounaalla Bar Soportal Restaurantessa, ennen kuin tulimme iltapäiväbussilla takaisin Mogarraziin. 

La Alberca

Asunnossamme ei ole (eikä myöskään Mesón Taurinossa) wifi-yhteyttä, veimme ostokset jääkaappiin ja menimme läppärin kanssa istumaan aukiolle, jossa netti toimii. Saimme varattua Salamancan majoituksen, samalla päivitin blogini. Hiljainen kylämme oli ykskaks täynnä meteliä; yhden asunnon puisia ovia hiottiin, lapset kiljuivat ja juoksivat kilpaa aukiolla, turisteja ja patikoijia tupsahti kylään. Istuimme vielä aurinkoiselle terassille ennen suihkuja ja pyykinpesua. Sen jälkeen olikin aika istua omalle parvekkeelle nauttimaan ilta-auringosta ja kuohuviinistä. 

Kummallista on se, että meillä on taatusti reissun paras majoitus, mutta nukumme silti huonosti. Jalkojani särkee öisin ja talossa joko kummittelee tai sitten katolla ravaa orava/kissa/rotta. Muuten on äärimmäisen hiljaista. Aamulla kotikadultamme kuului naapurinrouvien keskustelua; leipomon auto oli paikalla ja sieltä Hannukin haki meille tuoreen polakan. Tein aamiaislounaaksi verimakkaramunakkaan, jonka söimme ennen kuin lähdimme patikoimaan Camino del Aguaa. Reitti oli nimensä veroinen; laskeuduimme rinnettä subtrooppiseen viidakkoon pitkin mukavaa kivi/hiekkapolkua, jonka varrella solisi puro. Nousimme Monforte de la Sierran kylään ajotietä pitkin, sieltä matka jatkui taas polkua alaspäin. Varjossa ei ollut liian kuuma kulkea, mutta kärpäsiä oli haitaksi asti. Matkaa tuli noin seitsemän kilometriä, viimeiset kaksi kivistä, jyrkkää mäkeä. Ilmeisesti täälläkin (kuten Zakopanessa) kivetyksellä estetään polun maa-ainesten valuminen sateiden mukana.

Mogarraz

Kuljin viimeiset kilometrit edeltä ja kävin kämpillä, treffit teimme aukiolle ansaituille oluille. Sen jälkeen menimme suihkuun ja pyykinpesuun. Kylässä riitti sunnuntaituristeja, mutta kaupat olivat sulkeneet iltapäivän siestalle. Joimme kahvit Mesón Taurinossa ja ostimme kämpille yhden talonviinin. Maksoimme Cristinalle kolmen yön majoituksen ja hän antoi meille puhelinnumeronsa, jos joskus vielä eksymme näille kulmille.

Illalla söimme jääkaapin tyhjäksi, jätimme aamuksi vain jogurtit ja vähän juustoa. Loput kananmunat saa Cristina käyttää. Istuimme parvekkeella, lämmintä riitti pitkälle iltaan. Ukkonen nousi vasta yöllä ja nukahdin sen jyrinään ja sateen raivoisaan ropinaan.