Vidova Gora - päivän vuoristolenkki suoritettu

Itseään voi kiusata niin monella tavalla. Minä päätin tehdä sen tälläkin kerralla reippaalla vuoristolenkillä. Reippaalla...?

Remontoi tästä mieleisesi, viikunapuut kaupanpäälle!

Lähdin nousemaan lähikatua kohti Vidova Goran vaellusreittiä. Matkalla ohitin edellisen majapaikkamme, jonka pihalla ei yllättäen enää näkynytkään pikkufiiattia.

Polun alkupäässä ohitin vanhemman pariskunnan, vastaantulijoita oli muutamia. Olivat olleet sen verran viisaita, että olivat aloittaneet vaelluksensa aikaisemmin aamulla (tai menneet ylös autokyydillä).

Minun oli pakko pitää varjopaikoissa lepotaukoja ja huikkailla vettä, jota olin taas kerran ottanut mukaani liian vähän. Kun Maps.me kertoi, että päätepisteeseen on vielä 1,2 kilometriä matkaa, harkitsin hetken kääntymistä takaisin, mutta eihän se minun luonteelleni sovi. Ei sitten ollenkaan! Hiljaa mielessäni toivoin, että ylhäällä olevalla parkkipaikalla on kahvila tai kioski, josta ostaa lisää juotavaa. Onneksi sentään olin ottanut rahat mukaani.

Ylös päästyäni mieskaksikko kehui mukavaa ylösnousua, jota en voinut kieltää, kun näin alla aukeavat näkymät. Onneksi toiveeni kioskistakin täyttyi, ostin pienen oluen ja kylmän vesipullon. Parkkipaikalla oli myös persjalkainen suomalaisperhe ja hetken harkitsin kysyä heiltä autokyytiä alas, mutta Karlovackin voimistamana päätin kävellä kivisen polun myös alas.

Minulla kului kaksi tuntia Vidora Goralle nousemiseen ja kuvittelin laskeutuvani alas tunnissa. Pidin ylhäällä pienen lepotauon ja lähdin laskeutumaan kohti Bolia. Siihen kuluikin noin 1½ tuntia, johtuen ehkä siitä, että helmikuisen Frigilianan kaatumisesta "viisastuneena" varoin nyt vieriviä kiviä ja jyrkkiä polkuja enemmän. Silti alaspäin tuleminen tuntui tosi mukavalta, tuskin tarvitsin edes vettä virkistyäkseni. Kun lähdin alaspäin, aamupäivällä alkumatkasta ohittamani pariskunta käveli vastaani. Askelmittariin kertyi 14 km, johtuen osittain töpöjaloistani ja osittain siitä, että kävelin vahingossa Bolin satamaan saakka, kun en muistanut, mistä kohtaa tie haarautui kotikadullemme.

Pizzeria Navis

Hannu oli tehnyt oman kävelylenkkinsä ja tapasimme kämpillä. Kävin viilentämässä kuumottavaa ihoani kylmässä suihkussa ja tasasimme lenkkioluen. Kevyen lounaan jälkeen vietimme siestan ja auringon laskiessa menimme taas Pizzeria Navisiin illalliselle. Tarjoilijapoika kertoi olevansa kotoisin Bosniasta ja viimeistä iltaa kesäduunissaan, ensi viikolla hän jatkaa it-opiskelujaan Splitissä. Söimme hyvät ruuat ja pois lähtiessämme naapuripöydän pariskunta (mies taisi aamupäivällä kävellä vastaani noustessani Vidova Goralle) kertoi olevansa viikon lomalla, kotoisin myös Vantaalta.

Iltahämärässä täysikuuta ihaillen istuimme vielä patiollemme kahvittelemaan. Aamulla on hyvää aikaa pakata kamat ja laskeutua satamaan odottamaan katamaraania Splitiin.