Bračin saari, Sumartin

Seitsemän vuotta sitten lupasin itselleni, että palaan vielä joskus Sumartiniin. Ja tässä sitä nyt ollaan! Lauttamatka Sumartiniin kestää noin tunnin. Onneksi söimme jo Makarskassa, sillä asumme hillittömän, 300-400 metrin pituisen ylämäen päässä. Kun pääsin laukkuineni perille, Perla Maren terassilla ollut emäntämme sanoi luulleensa, että tulemme autolla, kuten kaikki muut. Hän lähti autolla Hannua vastaan ja lupasi myös kyydin lähtöpäivänä alas bussipysäkille.

Saimme mukavan huoneistomme, joka kovasti muistuttaa edellistä Sumartinin majapaikkaamme (Elena). Tosin tässä on vähemmän neliöitä ja sänky on kiilattu kiinni makuuhuoneen nurkkaan, joten seinän vieressä nukkuja joutuu kapuamaan vieruskaverin yli tai pujottelemaan kapeaa sängyn viertä. Tällä kerralla jääkaapissa odottivat oluet ja litra mehua, joten päätimme pysyä loppuillan kämpillä. Emännän Bosco-koira kävi toivottamassa meidät tervetulleiksi, lähistöllä hiiviskelee myös kissoja.

Nukuimme suht hyvin ristivedon viilentämässä makkarissa, kunnes naapuritontin raksamiehet aloittivat hommansa. Jääkaapissa ei ollut kuin mehua ja vettä, lähdin aamu-uinnille ja kauppaan. Varmuuden vuoksi laitoin sandaalit jalkaan, varvastossuilla on hankala kävellä varsinkin noin jyrkkää ylämäkeä. Tsekkasin leipomon (kiinni), turisti-infon (ei ollut auki, aikataulut on teipattu ikkunaan) ja ainoan kaupan sijainnin. Ravintoloista vain Dalmatino on auki aamupäivällä, kahviloiden terasseilla istui paikallisia miehiä. Turisteja on täällä tosi vähän. Kiersin pienen telakan toiselle puolelle, että pääsin rapuista uimaan. Kävin kaupassa, ostin myös pastaa, Muttia ja valkosipuleita, varuiksi jos päätämme korvata jonkun ravintolakäynnin. Niinhän minä usein teen yksin matkatessani (yleensä hostelleissa on hyvät keittiöt); saatan juoda kahvit ulkona ja teen itse pastani. "Pitääkö mun kaikki hoitaa!?" kävi mielessä, kun roudasin painavan kauppakassin kämpille. Oli pakko käydä heti suihkussa. Aamiaisen söimme vasta ennen puoltapäivää.

Hannu lähti edeltä uimarannalle (yhdelle monista) kirja mukanaan. Vajaan tunnin kuluttua kävelin rantakatua hänen peräänsä. Kävin uimassa ja menimme syömään jaetun pizzan ja kreikkalaisen salaatin Dalmatinon veden päälle rakennetulle terassille. Taas tultiin täyteen, olihan aamiaisesta niin vähän aikaa.

Palasin edeltä kämpille, kun Hannu jäi vuorostaan uimaan. Nukuimme päikkärit, sen jälkeen kuuntelimme terassilla musiikkia ja luimme. Emäntämme kyseli, voiko hän hakea meille kaupasta jotain (ei ole tarvetta) ja Bosco kiehnäsi Hannun jaloissa rapsutuksia kerjäten.

Minun kun pitää kaikesta päätellen pitää huolta Hannun verensokerista, tein meille illalla lämpimän kurttukaali-sienibowlin. Tänään on tullut ainakin kasviksia syötyä tarpeeksi!

Tiistaina kävin taas aamu-uinnilla ja hain samalla kaupasta tuoreet sämpylät. En käynyt uinnin jälkeen edes suihkussa, merivesi on täällä niin puhdasta ja tarkoitus oli käydä myös päiväuinnilla. Aamiaisen jälkeen kävelimmekin yhdessä alas rantakadulle, jolle Hannu jäi ja minä jatkoin kävelylenkkiä niemenkärjen ympäri. Yllättäen siellä ei tuullut lainkaan, toisin kuin etukäteen olin arvellut. 

Niemen ympäri käveltyäni laskeuduin kirkon kohdalta rantakadulle. Hannu oli jo käynyt uimassa, mereen minäkin menin heti. Olipa taas ihanaa! 

Kyselin Tomppaa parista rantakadun baarista/ravintolasta. Harmonyssakaan sitä ei ole, mutta tummaa olutta kuitenkin. Siinä olikin mukava meren äärellä istua ja samalla seurata, kun Jadrolinija toi ja vei matkailijoita.

Kun tuli ostettua pastaa ja Muttia, tein meille sienipastaa kurttukaalilla. Mausteita (soijaa) ja yrttejä olisin tarvinnut, mutta näillä mennään. Seuraksi saimme Boscon, joka ei - kumma kyllä - kerjännyt yhtään.

En enää lähtenyt hikoilemaan, uimaan/espressolle/jäätelölle, vaan pikkutorkkujen jälkeen keitin itselleni kahvin ja istuimme jo varjoon jääneelle terassille lukemaan. Nyt saimme seuraksi kissaryhmän, jonka Bosco haukkui tiehensä.

My kind of elämä; lähdin jo kahdeksan jälkeen aamu-uinnille, nautin kahvilan aurinkoisella terassilla tiukan espresson ja hain kaupasta tuoreet sämpylät. Aamiaisen jälkeen pakkasimme tavarat, emäntä lupasi heittää meidät puoliltapäivin bussipysäkille.

Emäntämme oli ilmeisesti unohtanut luvanneensa meille kyydin satamaan. Onneksi hän kuitenkin palasi kotiin ennen puoltapäivää ja kysyi, odotammeko taksia. Hän heitti meidät alas ja kertoi matkalla ikänsä, taas saatiin lisää tyttäriä. Bussi tuli ajallaan (2×5€) ja pysähtyi tienhaaraan, jossa saimme odottaa pitkään jatkoyhteyttä. Toinen bussi (2×5€) tuli melkein täyteen, kyytiin tuli myös suomalainen nuoripari. Kun laskeuduimme Boliin, tuli mieleen Sumatra Highwayn neulansilmämutkat. Onneksi tässäkin bussissa jarrut toimivat.

Vidova Gora - päivän vuoristolenkki suoritettu

Itseään voi kiusata niin monella tavalla. Minä päätin tehdä sen tälläkin kerralla reippaalla vuoristolenkillä. Reippaalla...?

Remontoi tästä mieleisesi, viikunapuut kaupanpäälle!

Lähdin nousemaan lähikatua kohti Vidova Goran vaellusreittiä. Matkalla ohitin edellisen majapaikkamme, jonka pihalla ei yllättäen enää näkynytkään pikkufiiattia.

Polun alkupäässä ohitin vanhemman pariskunnan, vastaantulijoita oli muutamia. Olivat olleet sen verran viisaita, että olivat aloittaneet vaelluksensa aikaisemmin aamulla (tai menneet ylös autokyydillä).

Minun oli pakko pitää varjopaikoissa lepotaukoja ja huikkailla vettä, jota olin taas kerran ottanut mukaani liian vähän. Kun Maps.me kertoi, että päätepisteeseen on vielä 1,2 kilometriä matkaa, harkitsin hetken kääntymistä takaisin, mutta eihän se minun luonteelleni sovi. Ei sitten ollenkaan! Hiljaa mielessäni toivoin, että ylhäällä olevalla parkkipaikalla on kahvila tai kioski, josta ostaa lisää juotavaa. Onneksi sentään olin ottanut rahat mukaani.

Ylös päästyäni mieskaksikko kehui mukavaa ylösnousua, jota en voinut kieltää, kun näin alla aukeavat näkymät. Onneksi toiveeni kioskistakin täyttyi, ostin pienen oluen ja kylmän vesipullon. Parkkipaikalla oli myös persjalkainen suomalaisperhe ja hetken harkitsin kysyä heiltä autokyytiä alas, mutta Karlovackin voimistamana päätin kävellä kivisen polun myös alas.

Minulla kului kaksi tuntia Vidora Goralle nousemiseen ja kuvittelin laskeutuvani alas tunnissa. Pidin ylhäällä pienen lepotauon ja lähdin laskeutumaan kohti Bolia. Siihen kuluikin noin 1½ tuntia, johtuen ehkä siitä, että helmikuisen Frigilianan kaatumisesta "viisastuneena" varoin nyt vieriviä kiviä ja jyrkkiä polkuja enemmän. Silti alaspäin tuleminen tuntui tosi mukavalta, tuskin tarvitsin edes vettä virkistyäkseni. Kun lähdin alaspäin, aamupäivällä alkumatkasta ohittamani pariskunta käveli vastaani. Askelmittariin kertyi 14 km, johtuen osittain töpöjaloistani ja osittain siitä, että kävelin vahingossa Bolin satamaan saakka, kun en muistanut, mistä kohtaa tie haarautui kotikadullemme.

Pizzeria Navis

Hannu oli tehnyt oman kävelylenkkinsä ja tapasimme kämpillä. Kävin viilentämässä kuumottavaa ihoani kylmässä suihkussa ja tasasimme lenkkioluen. Kevyen lounaan jälkeen vietimme siestan ja auringon laskiessa menimme taas Pizzeria Navisiin illalliselle. Tarjoilijapoika kertoi olevansa kotoisin Bosniasta ja viimeistä iltaa kesäduunissaan, ensi viikolla hän jatkaa it-opiskelujaan Splitissä. Söimme hyvät ruuat ja pois lähtiessämme naapuripöydän pariskunta (mies taisi aamupäivällä kävellä vastaani noustessani Vidova Goralle) kertoi olevansa viikon lomalla, kotoisin myös Vantaalta.

Iltahämärässä täysikuuta ihaillen istuimme vielä patiollemme kahvittelemaan. Aamulla on hyvää aikaa pakata kamat ja laskeutua satamaan odottamaan katamaraania Splitiin.

Bol, Brač

Bussi tuli ajallaan, meidän piti vaihtaa Boliin menevään bussiin Gornji Humacissa (molemmat kyydit 25 kn/hlö). Matka ei kauan kestänyt ja löysimme helposti varaamamme Villa Milan. Sitten alkoivatkin vaikeudet. Meille tarjottiin pientä huonetta ilman minkäänlaista ulkotilaa, luultavasti olimme sellaisen varanneetkin, kun emme pystyneet muuta osoittamaan. Hannulta meni hermo, isännältä meni hermo ja tämä heitti meidät pihalle, ennen kuin ehdin heidän nettiyhteyttään käyttämällä varata uuden majoituksen Booking.comin kautta. Ehdin sentään katsoa vapaan majapaikan ja painoin sen nimen mieleeni. Kadulla etsin Apartment Pierinon Maps.me:n avulla. Se olikin lähettyvillä ja saimme tilavan huoneiston. Ainoastaan 5€/yö lisämaksulla saimme kahden huoneen asunnon omalla, rauhallisella patiolla. Hauska emäntämme Franka oli vähintään yhtä iloinen kuin me, kun sai vuokrattua viimeisenkin vapaan huoneiston.

Jätimme laukut huoneeseen ja Frankan petaamaan sänkymme. Kävelimme alas rantakadulle ja tutulle Lozan terassille tervetulo-oluille. Kaupan kautta takaisin kämpille, suihkuun ja pihalle istuskelemaan.

Apartment Pierino

Restaurant Ranč

Illalla menimme läheiseen Restaurant Rančiin syömään. Viihtyisä paikka (vaikka kaislikkosermin takana istuikin turkulaisia), mutta lämpimät ruuat eivät olleet lähelläkään lämpimiä. Lisäksi melko kallis paikka.

Hiljaisen ja sopivan viileän yön jälkeen lähetin Hannun lähikauppaan hakemaan lämpimät siemensämpylät. Aamiaisen syötyämme laskeuduimme keskustaan, kävimme Jadrolinijan lippukioskilla, joka aukeaisi vasta 45 minuttiia ennen seuraavan aluksen lähtöä. Etsimme pankkia, jota ei ole (ainoastaan automaatteja korkeine vaihtokuluineen) ja kävin postissa vaihtamassa valuuttaa (kurssi 7,21). Vihannestorin tytöt yrittivät rahastaa meiltä 50 kunaa viinirypäletertusta, kun vähän pienempi terttu lähikaupassamme maksoi alle 5 kunaa.  Hannu lähti edeltä Zlatni Ratiin, minä jäin lippuluukulle odottamaan sen avautumista. Sain ostettua meille liput lauantain katamaraaniin Splitiin ja lähdin kävelemään rantatietä kohti Zlatni Ratia.

Zlatni Rat

Siitä on tosiaan 10 vuotta, kun viimeksi olimme täällä ja sen kyllä huomaa! Tuli ihan ikävä Sumartinia, niin turistinen paikka Bol nykyisin on. Täynnä ihmisiä ja myyntikojuja. Kävimme niemenkärjessä kääntymässä, uimaan menimme lähempänä kämpille johtavia rappuja.

Pizzeria Navis

Suihkun jälkeinen lounas oli aamiaisen toisinto (kokki edelleen lomalla), lisänä hedelmiä ja viiniä. Siestan vietettyämme menimme läheiseen Konoba-Pizzeria Navisiin syömään kanasalaatin ja ison pizzan. Hyvää oli, ehkäpä menemme sinne huomennakin. Loppuillan vietimme kotosalla lukien ja musiikkia kuunnellen. Tässä asunnossa on jopa nojatuoli ja lukulamppu!

Yöllä puhalsi kova Bura-tuuli, joka paukutti patiomme kangaskatosta. Onneksi tuuli kuitenkin tyyntyi aamuksi.

Sumartin, uusi suosikkimne!

Apartment Elena

Yö oli (vieruskaveria lukuunottamatta) erittäin hiljainen ja sopivan viileä. Aamiaiseksi söimme nuoren emäntämme tuomaa leipää.

Asumme Sumartinin (sataman) korkeimmalla kohdalla, joten mäkijumppaa tulee harrastettua väkisinkin. Lähdimme kävellen kiertämään niemeä ja sen lukuisia uimarantoja eri suunnista.

Sumartinin rantoja

Kohtasimme kirkon kohdalla, sen jälkeen minä jatkoin takaisin kämpille, Hannu meni keskustaan odottamaan minua uimakamppeiden kanssa.

Suihkun puutteesta huolimatta menimme uimaan kaupungin rantaan, josta saimme aivan oman poukaman. Vesi oli ihanan puhdasta ja virkistävää. Uituamme otimme oluet Konoba Bernardon terassilla. 

Konoba Bernardo

Söimme kevyen lounaan ja vietimme siestan, sen jälkeen emäntämme toi meille juustosarvia ja marjapiirakkaa. Taitavat jäädä kaikki aamuun. Auringon laskiessa kävelimme keskustaan ja jäimme Konoba Bernardon terassille illalliselle. Waldorfinsalaattia (minä teille Waldorfit näytän!), merellistä risottoa ja pastaa.

Söimme tukevan aamiaisen, kun emme kehdanneet jättää syömättäkään emännän tuomia leivonnaisia. Kävin vielä aamu-uinnilla ja sain taas itselleni privaattipoukaman. Tässä oli jopa raput, joissa huuhdella pikkukivirannalta tarttuneet hiekat ja kivet pois jaloista. Ennen majapaikkamme ylämäkeä poikkesin turisti-infoon. Onneksi, sillä sain tietää, että päivän ainoa bussi lähteekin jo 12.45 eikä 14.15 kuten emäntämme ohjeisti. Lähetin ihanalle emännällemme viestin, että poistumme paikalta jo puoliltapäivin.