sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Matkahaaveet vuodelle 2018

Hannun tämänhetkisistä liikunnallisista ongelmista johtuen meillä on pitkästä aikaa tilanne, ettei yhtään matkaa tai lentoa ole varattuna. Toki suunnitelmia on pieni pää täynnä ja ainahan on lupa haaveilla! Olen tällä hetkellä pätkätöissä ja luvannut olla apuna tarpeen tullen huhtikuuhun saakka. Silloin toivottavasti pääsen jatkamaan Camino de Santiago de Compostelaa Leónista Santiagoon saakka. Vaelluksen jälkeen voisimme viettää yhteistä lomaa Portugalin puolella, pitkästä aikaa.

Tarkoitus on viettää kesä kotisuomessa, silti toiveissa on palata Saksaan patikoimaan Moselin jokilaaksoja. Toivottavasti vaelluskaverini Arja voi lähteä mukaani.

Treis-Karden
Hannun tuttava kutsui meidät luokseen Varsovaan. Kaupunki ei ensikäynnillä oikein auennut meille, mutta paikallisoppaan johdolla siitä tulisi mielenkiintoinen reissu. Siihen voisi sujuvasti yhdistää Krakovan. Tosin siinä kohtaa minua himottaisi lähteä taas Zakopaneen ja Tatralle patikoimaan.

Krakova
Syksyn tullen haluaisimme monen vuoden jälkeen lentää takaisin molemmille rakkaaseen Kreikkaan. Toisaalta Hannu on tutkinut vuokra-asuntoja pidemmäksi aikaa (noin kuukaudeksi) Etelä-Espanjasta.

Samos
Synttärimatkalleni yksi vaihtoehto oli Sumatra, mutta lopulta valitsin matkakohteeksi Balkanin. Loppuvuodesta, kun taivas paiskoo räntää ja on synkkää ja märkää, olisi ihana lähteä Indonesian helteeseen ja varsinkin Sumatralle, jossa meillä vielä riittää paljon tutkittavaa. 

Lake Maninjau, Sumatra

Todellakin, aina saa ja pitää haaveilla! Joskus unelmat jopa toteutuvat, ainakin osittain.

2 kommenttia:

  1. Hienoja suunnitelmia! Tuo Krakova on itselläkin poltellut mielessä, muttei taida ainakaan vielä tänä vuonna toteutua. Me suunnataan parin viikon sisällä Teneriffalle sambaamaan. Kävin vuosituhannen vaihteessa saarella ja se yllätti positiivisesti kauneudellaan. Muistoissa on myös Madeiran hulppeat sambakarnevaalit, joten nyt yhdistetään nämä kaksi asiaa. Toukokuussa on sitten pariviikkoinen autoreissu Toscanan kukkuloilla ja syksyllä lennot Ateenaan, mistä sitten saarihyppelylle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos viestistäsi! "Edellisessä elämässä" tuli käytyä Kanariansaarilla ja Pohjois-Teneriffalle voisin joskus palatakin. Madeiralla olen käynyt kerran, silloin tuli vaellettua levadoja pitkin. Krakova on tosi mukava kaupunki ja nyt sinne pääsee edullisesti Norskin suorilla lennoilla. Tarkoitus on samalla reissulla kyläillä Varsovassa ja patikoida Zakopanessa. Toscanasta olen vähän kade ja olenkin suunnitellut joskus vielä suuntaavani Toscanaan ja toistamiseen Cinque Terreen. Syksylle on montakin suunnitelmaa, tällä hetkellä ykköseksi on noussut Balkan, johtuen edullisista lennoista Kosovoon.

    VastaaPoista