Elämää poikkeustilassa

Koronakevät alkoi Suomessa maaliskuussa. Emme kuulu mihinkään riskiryhmään ja meidän vaatimatonta elämäämme korona ei ole juurikaan muuttanut, mitä nyt käsiä pestään entistä ahkerammin. Pienet tulomme ovat edelleen pieniä, mutta eivät pienempiä. Toki elämänpiiri on pienentynyt, sen verran sosiaalisia eläimiä olemme.

Perhe ja ystävät
Lohjan Mainiokoti sulki ovensa heti pandemian alkumetreillä, ehdin sentään Marokon reissun jälkeen käydä äidin luona, vaikka olinkin hieman yskäinen. Siskon mielestä äidillä on alkava (ties vaikka pitkälle edennyt) kaihi, joten äiti ei osaa hahmottaa ihmisiä lasin takaa. Turha siis lähteä vilkuttelemaan ikkunan taakse. Puhelimesta hän ei ymmärrä senkään vertaa, joten soittaminenkin on turhaa. Ainoastaan lähellä olo ja katsekontakti, äänen kuuleminen kertoo hänelle, että joku tuttu on lähellä. Pelkään, ettei hän pian tunne edes ääntäni, kun aikaa kuluu.
Lapsia tai lastenlapsia olemme nähneet vain pari kertaa pihalla. Onneksi heillä sentään muisti pelaa ja tuntevat meidät aikojenkin kuluessa.
Viimeiset vieraamme kävivät meillä koronaepidemian jo alettua, kun vietimme illan Tarjan ja Stephenin kanssa. Sen jälkeen meillä poikkesi yllättäen Hannun serkku Maritta. Itse emme ole kyläilleet missään ja odotamme kelien lämpenevän siihen malliin, että voimme kutsua ystäviä pihallemme grillaamaan. Matti B:lle viemme joskus ruokaa ja jutustelemme hänen pihallaan. Hän jo huolestuikin siitä, että on meille kattauksen velkaa ja sovimme yhteisestä ruokailusta heti, kun se on sallittua.
Maija sentään kutsui meidät pihalleen juhlistamaan synttäreitään, näitä soisi olla enemmänkin.
 
Matkailu
Tällekin vuodelle oli reissusuunnitelmia. Onneksemme ehdimme toteuttaa niistä Krakovan loman tammikuussa ja Marokon matkan helmikuussa. Sen jälkeen jäimme jumiin kotikonnuille, kuten kaikki muutkin.
Keväälle oli varattuna 5-6 viikon reissu, ensin yksinvaellukseni Portugalista Espanjaan, sen jälkeen treffit Hannun kanssa Zamorassa ja yhteinen loma Espanjassa. Majoitukset saimme peruutettua, mutta edelleen on epäselvää, saammeko ikinä takaisin maksamiamme lentoja. No, parisataa tukea halpislentoyhtiöille ei minun budjettiani pahasti heilauta.  
Kesäkuun alussa oli tarkoitus lähteä Spa-lomalle Ruissaloon, mutta sekin peruutettiin.
Peruuntuneiden reissujen sijaan suosimme kotimaan matkailua. Saimme varattua viikon mökkiloman Meri-Teijosta ja kesäkuussa vierailemme Tampereella. Tallissa seisoo moottoripyöriä kaksin kappalein, käytimme Hondan keväthuollossa ja teimmekin yhden lenkin Sipoon seutuvilla. Sillä on tarkoitus pyöräillä more than ever, harmi vain, että sukulaisia ei nyt uskalla rasittaa vierailuilla.
Heinäkuulle on suunnitteilla Viron reissu Hondalla, mutta se jää vielä nähtäväksi.
Syyskuulle suunnittelin Slovenian reissun, mahtaako sekin jäädä ensi vuoteen?

Harrastukset
Rekolan Raikas joutui lopettamaan ohjatut jumpat ja niin ne loppuivat meilläkin kuin seinään. Kuten olen todennut, olen maailman huonoin yksinjumppaaja. Kun kevään vaellusreissukin peruuntui, olen keskittynyt lähinnä kävelylenkkeihin. Ilmojen lämmettyä voin siirtyä pyöräilyyn, mikä on toinen minulle ominainen liikkumistapa. Pitäisi saada itsestään sen verran irti, että edes 1-2 kertaa viikossa vetäisi kotona tunnin jumpan tai joogan. Toisaalta hienot ilmat ovat houkutelleet kävelylenkille tai metsään vaeltamaan, ehtiihän sitä sitten sateellakin.
Kirjaston lukupiiri siirtyi Zoomiin, toimiston lukupiiri toimii lähinnä sähköpostiviestein.
Museot ja kirjastot aukeavat pian, niitä olenkin kaivannut todella paljon. Vaikka omissakin hyllyissä on lukemattomia kirjoja, olen viime aikoina lukenut e-kirjoja (Helmet, Lukki-kirjasto). Olen huomannut, että nukahtaminen tästä kärsii, johtunee tottumattomuudesta. Tänään sain jo palautettua luetut kirjat, ensi viikolla voi jo tehdä varauksia.
Elokuvissa emme muutenkaan käy kuin muutaman kerran vuodessa, onneksi olen vuosien varrella tallentanut paljon leffoja telkkarista. Katsottavissa on myös paljon hyviä tv-sarjoja ja koko Yle Areenan tarjonta. Lisäksi virtuaalimatkoja näyttelyihin, konsertteihin ja vaikka oopperaan! Tuntuu, ettei aika riitä kaikkeen, kun en halua jumittaa itseäni sisälle.
Vanhassa omakotitalossa ja sen pihalla riittää puuhaa, kunhan siihen vain ryhtyisi. Ikkunat saimmekin jo pestyä, Hannu kiillottaa pihalla mootoripyöriä ja "auto oli viimeksi näin puhdas kaupasta haettuna". Konmaritusta en ole vielä harrastanut, kunhan selasin vanhat KK:n vuosikerrat (reseptikasa vain kasvaa).
Hannu on jatkanut viikottaisia bänditreenejä aina, kun se on muille soittajille sopinut.

Elämä on
Muuten meidän elomme jatkuu vanhaan malliin. Olen käynyt kampaajalla, verenluovutuksessa ja hammaslääkärillä. Piiri on mennyt pieneksi ja eniten kaipaankin ihmisten kohtaamisia, luentoja, kerhoja, seuroja ja piirejä. Yhteisiä kahvitteluja. Toivottavasti sosiaalinen elämä palautuu normaaliksi, vaikka muuten onkin edessä "uusi normaali". 
Illan viihdykkeeksi (yksin ollessani) katsoin leffan "Kerro minulle jotain hyvää" joka perustuu Jojo Moyesin romaaniin.