maanantai 16. syyskuuta 2024

Zakopane

Bussimatka Puolaan ihana ois, mutta siihen kuluisi sekä aikaa että rahaa, joten jätimme sen suunnitelman ensi vuoteen ja varasimme Finskin edestakaiset lennot Krakovaan. Uutiset olivat kuvien kera kertoneet Helsinki-Vantaan lähtöselvityksen jatkuvista ruuhkista ja menimme kentälle hyvissä ajoin. Eikä siellä mitään ruuhkia ollut, käveltiin suoraan turvatarkastukseen. Viimeksi rinkkani vedettiin sivuun pienten saksien takia (laastarin leikkaamiseen), nyt laukustani poistettiin Espanjasta ostamani pyykinpesukapselit (meillä on Krakovan majoituksessa pesukone). Oli hyvää aikaa käydä lähtöoluilla.

Krakovan lentokentällä oli mielettömän pitkä jono melkein juna-asemalta lähtöterminaaliin saakka. Näinköhän pääsemme paluulennolle, kun se lähtee jo aamuyhdeksältä? Ostimme liput kortilla junan automaatista ja vaihdoimme valuuttaa vasta pääbussiasemalla. Puolassa on satanut viime aikoina rankasti ja Veiksel (Wisła-joki) tulvi yli äyräitten, kun ylitimme yhden sillan bussin kyydissä. Sää oli harmaa, taivas pilvien peitossa, mutta ei satanut.


 



tiistai 3. syyskuuta 2024

Syksyn herkkuja

Kalenterin mukaan on syksy, mutta kesää on vielä jäljellä. Mirja ja Masa ovat hekin olleet koko kesän kiireisiä, vasta elokuun viimeisenä viikonloppuna ehtivät meille grillaamaan. Lidlissä muutin mieleni ja vaihdoin broilerfileet pitkästä aikaa possunkasleriin.

Sunnuntaina löysimme yhteensä niin paljon kanttarelleja, että maanantaiksi suunnittelemani kuhakeitto vaihtui kanttarellirisottoon, johon lisäsin oman pihan omenia. Kesän aikana olemme grillanneet ulkomaisia litteitä persikoita, nyt nekin vaihtuvat omeniin. 

Syyskuussa alkavat lukupiirit ja Rekolan Raikkaan jumpat, joista löydän 6-7 itselleni mieluista tuntia (arkisin, sillä haluan pyhittää viikonloput pitkille kävelylenkeille). Ensimmäisen joogatunnin jälkeen kyllä tuntui olkapäissä, että aurinkotervehdykset ovat jääneet tekemättä monta kuukautta.

Helsinkipäivä

Kim Simonsson

Roland Persson

Pauno Pohjolainen
Toimiston lukupiiri kokoontui kesätauon jälkeen ja ymppäsin päivään kolme näyttelyä, shoppailua ja verenluovutuksen. Kävin ensin katsomassa Amos Rexin hienon näyttelyn "Musta tuntuu, toistaiseksi".

Josefina Nelimarkka

Josefina Nelimarkka

Amos Rexissä katsoin myös Josefina Nelimarkan näyttelyn "The Cloud of Un/knowing", jossa oli suuri silkki-installaatio ja lasiteoksia (olen tänä kesänä nähnyt todella paljon kaunista kotimaista lasitaidetta). Kävelin HAM:iin, jonka tämän hetken näyttelyistä vain Tove Janssonin teokset sykähdyttivät minua.

Kävin lounaalla ravintola Pääpostissa ja koska olin Sanomatalon lähettyvillä, poikkesin SPR:n tiloihin verenluovutukseen. Täytin terveyskyselyn ja hetken odotettuani pääsin haastatteluun, jossa kerroin alkukesän pitkäkestoisesta yskästäni ja verikokeiden tuloksista, enkä päässytkään luovuttamaan verta. Ulkoistin itseni ja soitin terkkarille (verikokeiden tuloksia ei kukaan ole edelleenkään kommentoinut). En saanut suoraan lähetettä uusintatesteihin, ainoastaan ensi viikolle ajan/päivän lääkärin takaisinsoittoon. Tsiisus! Jotain hyvää sentään; löysin itselleni joogavyön Kampin Yoga Nordic -liikkeestä. Kaupanpäällisinä yksi omavalintainen ohjattu tunti.

Emma Sarpaniemi

Ennen lukupiirin kokoontumista ehdin käydä Kämp Galleria K1:ssä katsomassa Emma Sarpaniemen värikkään näyttelyn "Honey Crunch". Lukupiirissä saimme aikaan parin tunnin keskustelun Volter Kilven kirjasta "Alastalon salissa". Junassa matkalla kotiin sain Hannulta viestin, että naapurit kutsuivat saunaan. Tulikin pitkä päivä!

Porvoo

Perjantaina oli loistava sää moottoripyöräilyyn ja päräytimme Hondalla Porvooseen, suoraan nauttimaan Porvoon Kalatalon saaristolaispöydän antimista. Olisimme halunneet syödä kesän viimeiset tötteröt Porvoon Jäätelötehtaan kioskilla, mutta se oli jo kiinni.

Porvoon Kalatalo

N'avetta

Kun ei saatu jätskiä, niin ajoimme N'avettaan leivos/pullakahveille. Näinköhän tämä oli kesän tj-ajelu?

Pitkään en ehtinyt kotona huilailla, kun piti jo lähteä viikon viidennelle liikuntatunnille. Sen jälkeen suihku, terassilla vilvoittelu ja kirsikkaliköörin pullottaminen. Kesän sato alkaa olla säilötty, omenaviini pulputtaa vielä kylppärissä, lokakuussa keräämme sienet Mathildedalista, sen jälkeen talvi saa tulla.

Sunnuntaina otin mukaani Pekan (Laine) ja Teron (Liete) ja lähdin sienimetsään. Kanttarelleja löytyi sen verran, että tein illalla sienimunakkaan. Rekolan Raikas järjesti Kuusijärvelle liikunnallisen iltapäivän, samalla kävin uimassa. Vesi tuntui lämpimältä, toivottavasti ehdin ensi viikollakin uimaan. Illalla tein vielä pihan viimeisistä kesäomenista hilloa.

Tiistain lenkin tein Kuusijärvelle ja kävin uimassa. Tuuli oli sekoittanut veden ja se oli jo paljon viileämpää kuin sunnuntaina. Ei ollut tunkua; pari palomiestä harjoitteli märkäpuvuissaan sukellusta ja saunasta (!) kävi miehiä dippaamassa järvessä.

Lääkäri soittaa sovittuna päivänä ja saan kinuttua lähetteen maksa-arvojen uusintatestiin. Kolesteroli mitataan vasta puolen vuoden kuluttua (!), sitä ennen minun pitää korjata elintapoja; vähentää sokeria - en käytä - syödä terveellisesti - syödään jo - ja lisätä liikuntaa. Eikö 6 viikkotuntia joogaa/zumbaa/pilatesta ja 200 km kävelyä kuukaudessa riitä? Ohjeet hän antaa puhelimessa, näkemättä tai tuntematta minua. Käyn labrassa ja maksa-arvot ovat normaalit. Kuten arvelinkin, nousu johtui pitkäkestoisesta flunssasta ja yhdestä sappikohtauksesta.

Lauantaina oli tarkoitus päräyttää vielä Hondalla Lohjalle, mutta kulkupeli vaihtui sateen takia autoon. Ilonan synttärin kunniaksi saimme Suvin tekemää makoisaa omenapiirakkaa. Sipe oli taas innoissaan Hannusta, mummukin jäi toiseksi. No, loppukuusta saan enemmän huomiota itseeni! Sunnuntaina Hannu siirsi omenaviinin toiseen pönttöön, hävitti omenat ja laittoi kirkasteen viinin joukkoon. Viimeisistä omenista pääsin nopeimmin eroon viipaloimalla ne pakastimeen. Luulisi lääkärinkin olevan tyytyväinen tähän viikkooni; 6,5 tuntia ohjattua liikuntaa, 60 käveltyä kilometriä (plus uintia ja pyöräilyä) ja kahtena päivänä kalaa. Illalla pakattiin käsimatkatavarat.

Syksyn kirjoja;

Anni Kytömäki "Margarita". Kaunokirjallinen teos, jonka sanoja tekisi mieli pysähtyä makustelemaan (jos vain olisi aikaa). 1950-luvulla Suomi on selviytynyt sodasta ja uudet haasteet odottavat kansalaisten hyvinvoinnissa ja maan uudelleen rakentamisessa. Kirjailija on joutunut perehtymään anatomiaan, lääketieteeseen (jopa raskauksiin), biologiaan, luonnonsuojeluun, sodankäyntiin ja Suomen historiaan. Erittäin ajankohtainen teos näinä uhanalaisten jokihelmisimpukoiden tuhoamisaikoina. Finlandiansa ansainnut kirja, joka loppupuolella yllättää ainakin minut erikoisella juonenkäänteellään.