Tallinna, museokortin viimeisiä päiviä

Viron museokorttini on voimassa enää huomiseen. En aio jatkaa voimassaoloa vielä, koska tuskin tulen Viroon ennen marraskuuta. Piti siis lähteä käymään ainakin Adamson-Ericu Muuseumissa, jossa on uusi näyttely Kõnelevad kivid - Puhuvat kivet. Oli pari oikeaa kiveä, oli kiviä maalauksissa ja koruissa. 
 

Toki kävin yläkerrassa katsomassa Adamsonin perusnäyttelyn ja lähetin Irenellä kuvia kauniista astioista. Tämä kun itsekin harrastaa keramiikan tekoa. Ehdotin Hannulle treffejä vanhakaupunkiin, mutta hän kipuili koipiensa kanssa ja päätti pysyä kotinurkilla.

Kävin ainakin neljässä kenkäkaupassa etsimässä Riekerin sandaaleja vanhojen tilalle. Olin onnessani, kun huomasin Nauticassa Skechersin myymälän, mutta siellä ei ollut niitä sandaaleja, joita nettikauppa on pullollaan. Deichmannin myymälästä ostin Medicus-merkkiset jalkineet. Kuulostaa terveelliseltä, ja sopivat mekkoni väriin.

Lähdin kävelemään Kalarannaan, arvoin La Pinetan ja Odan lounaiden välillä. Odassa oli meneillään suursiivous ja lounastarjous oli siirretty naapuriin BLU Restoon. Tulihan testattua minulle uusi ravintola ja ankka (7,10) oli äärettömän hyvää. Rantareitillä kuvattiin taas yhtä hääparia.

Nousin Vana-Kalamajaa myöten Telliskiveen ja menin Juhan Kuusi Dokfotoon. Siellä onkin näyttely, jonka olen jo nähnyt. Tällä kerralla rouva kiikutti minulle lasillisen kuumaa teetä ja kertoi, että lasit ja lattialla olevat värikkäät matot ovat Turkista. Valokuvat Claus Rohland on ottanut Intiassa, Egyptissä, Irakissa ja Syyriassa. Vähänkö harmittaa, että edtm:n uudet näyttelyt aukeavat sunnuntaina, museon syntymäpäivänä.

Otin hyvän portterin Põhjala Konnin terassilla, ennen kuin hain Rimistä Hannulle syömistä ja kävelin takaisin hotelliin. Reissun viimeisen päivän kunniaksi ostin myös puoli kiloa mansikoita (3,49€). Omin olkkarin itselleni ja jäin nojatuoliin lukemaan.

Kiva reissu, vaikka harmittaakin, että jouduimme vaihtamaan Hondan autoon. Ja että Hannun kävelyt ovat jääneet minimiin. Jälkikäteen matkaa miettiessäni Kalana nousee jostain syystä kärkisijoille. Jo sijainti Hiidenmaalla puhuu sen puolesta ja se, että oli hyvä sää. Eniten se kertoo siitä, että meille riittää tuollainen merituulten harmaannuttama pieni mökki ilman mitään mukavuuksia. 💓 Kuudesta kohteesta kolmessa kävin uimassa, johtuen osittain huonosta kelistä. Pääosinhan meillä oli taas onni mukana sään suhteen.

Eckerön puolenpäivän lautta oli tupatentäynnä. Ajoimme kaupan kautta kotiin, mieli teki maitoa, ruisleipää, 15% juustoa, kylmäsavulohta ja sushia. Ja suodatinkahvia; parin viikon pressokahvi nostaa taas kolesteroliarvoja. Näki, että vettä on satanut ja rankasti. Kukankastelija on päässyt helpolla! Ruoho oli kasvanut ylimittaiseksi, ruukkukukat olivat kosteita ja lopettaneet kukintansa ja kellariin oli valunut vettä. Jääkaappi-pakastin hyrisi onneksi hiljakseen, odottamaani tulvaa ei ollutkaan keittiön lattialla. 

Kilometrejä kertyi 730 kilometriä, bensa (95 oct.) maksoi 1,709-1,714/litra. 

Heinäkuun kirjoja;

Ian McEwan "Torakka". Muista McEwanin kirjoista poiketen tämä on koominen pienoisromaani, muut lukemani ovat olleet lähellä kauhua. Jollain konstilla torakka vaihtaa osia Englannin pääministerin kanssa, ihmettelee herätessään painavaa päätään ja vähiä raajojaan ja ryhtyy sitten politikoimaan reippaammin kuin varsinainen pääministeri koskaan. Lähes koko hallitus on täynnä olomuotoaan vaihtaneita torakoita. Yhdessä he runttaavat brexit-britit käänteisen rahavirran käyttöönottoon, jolla yllytetään kansa tuhlaamaan ja talous nousuun. Idea myydään myös USA:n presidentille, joka kovasti muistuttaa nykyistä presidenttiä. Tietenkin - kuten kaikilla politikoilla - torakoillekin oli tärkeintä oma etu.

Tallinna; Oopperan kummitus

Kipsikäsi Edwina pääsi ohituskaistaa laivaan. Matka sujui taas mukavasti lukien ja lounaspaikkoja etsien. Pääsimme majoittumaan heti sataman lähellä olevaan Hyatt Placeen. 

Jätimme laukut huoneeseen, vaatteet henkariin ja kävelimme Pikk-kadun Restoran Portsiin. Hannun fish & chipsiä ei ollutkaan ravintolan lounaslistalla, joten hän valitsi Amsterdam kapsalon -annoksen (varsinaista mättöä). Minun rapsakka kanaburgeri briossisämpylällä oli hyvä. Aikaa oli vielä Juhan Kuusi Dokfoton aukeamiseen, joten poikkesimme matkalla Vallibaariin Millimallikkaalle ja salmarille. 

 

Lähdin kävelemään Telliskiveen ja katsoin Claus Rohlandin hienon valokuvanäyttelyn, jonka kaikki kuvat taitavat olla Intiasta (Delhistä?). Ilahdutti isosti, kun lattioilla oli värikkäitä mattoja! Treffit teimme naapuriin, Põhjalan terassille, jossa nautimme auringonpaisteesta ja hyvistä oluista. Hannu lähti hotelliin, minä kävin Selverissä, kävelin Vana-Kalamajan kautta ja istuin Kalarannassa penkille aurinkoon. Harmitti, kun ei ollut kirjaa mukana! Maresta ei ollut kuulunut mitään enkä kehdannut poiketa heille kutsumatta. Illalla kävimme aulabaarissa yksillä.

 

En tiedä, kuka on arvioinut hotelliaamiaisen huonoin arvosanoin, minä en keksi, mitä siihen voisi vielä lisätä. Sali oli lähes täynnä, istuimme kahden vaasalaisrouvan pöytään. He ovat ryhmämatkalla ja menossa musikaalin iltanäytökseen. Kolmen maitokahvin ja runsaan aamiaisen jälkeen kävelin Sadamaturgiin ostamaan rosékuoharin jääkaappiin. En ollut ajatellut kellonaikaa lainkaan, kun myyjä totesi, että alkoholia saa ostaa vasta kymmeneltä. Tein heräteostoksia muutaman minuutin ja juttelin espanjalaistyttöjen kanssa, olivat Pamplonasta kotoisin. Puolenpäivän jälkeen kävelimme lähimmälle pysäkille ja odottamaan 8-bussia. Toivottavasti numero ei ole huono enne! Olimme Unibet Areenalla (ent. Saku Areena) 1,5 tuntia ennen näytöksen alkua, menin Rocca al Mareen etsimään kahvilaa. Hannu päätti jättää kävelyt sikseen ja meni edeltä Areenalle. Meillä oli hyvät paikat 2-tasolla, josta näki suoraan näyttämölle. Esityksen tarina ja musiikki olivat vanhastaan tuttuja, vaikken olekaan nähnyt sitä koskaan livenä. Se oli todella hieno, jopa liikuttava, välillä huomasin, etten edes hengitä. Tähän Tallinnan esitykseen Andrew Lloyd Webber on henkilökohtaisesti valinnut esiintyjät, upeita kaikki! Väliajalla kävin vessassa ja ohitin invawc:n jonossa kaksi korkkarein ja timantein varustautunutta parimetristä naista. Toinen totesi, että murtunut käteni ei tee minusta yhtään enempää invalidia kuin heistäkään. "Yes, I noticed it!" totesin ja kun oli minun vuoroni, sanoin vielä "This can take some time with one hand". 😈 

 

Musikaalin loputtua palasimme 8-bussilla keskustaan (pankkikortilla 2€) ja menimme Mere Restoon syömään. Minulle savustettua ankkafilettä ja Hannulle butter chickeniä. Palasimme Hyattiin ja keitimme Vana Tallinn -kahvit. Loppuilta kului taas lueskellen ja musiikkia kuunnellen.

Kotimatkallekin pääsin ohituskaistaa kaikkien lastenrattaiden joukossa. Vähän hämmästyin, kun ohitseni pyyhälsi pariskunta Onnin pituisen teinipojan kanssa. No, lapsiperhe on lapsiperhe kunnes teini täyttää 18! Matka kului Aittokosken kirjaa ja Julia Thurénin blogia lukien. Taxfreestä hain vain hyvän valkkaripahvin. Helsingin ratikkalinjat olivat vielä sunnuntaina sekaisin ja saimme seikkailla eestaas. Siitä oli se hyöty, ettei tarvinnut tunkea itseään täyteen ratikkaan laukkuineen ja kipseineen. Kotimatkalle osui kahdet lipuntarkastajat. Hannu käveli kotiin hakemaan auton, minä kävin kaupassa ja odotin noutajaa. Kotona avasimme grillikauden takapihalla.

Toukokuun kirjoja;

Pirjo Tuominen "Mariaana Vantaan tytär". Ei mitään kartanoromantiikkaa! totesin, kun Irene ehdotti kirjaa lukupiirille. Ei olekaan, vaan Vantaan historiaa, hän vastasi. Noh, molempia oli tarjolla tässä teoksessa. Tuomisen ensimmäinen (viidestäkymmenestä!) teos, minulle ensimmäinen Pirjo Tuomisen kirjoittama kirja. Hienoa Vantaa-historiaa, upeita luonnekuvauksia. Avoimet ovet -tapahtumasta tuttuja Pitäjänkirkonkylän taloja, joihin toivottavasti pääsen toistekin tutustumaan. Alkuun hieman häiritsi sanajärjestys, onko se tyypillistä Tuomiselle vai 1700-luvun kirjoitustyylille? Täytyy käydä Pyhän Laurin kirkolla katsomassa kirjan yhden päähenkilön ja adoptiopojan hautapaikka.

Keväinen Tallinna

Sain taas Eckeröltä joululahjaksi ilmaiset reittimatkat (kaveri puoleen hintaan), joka oli hyödynnettävä maaliskuun loppuun. Hannu pääsi kaveriksi, majoituksen sovin Maren kanssa. Laivamatkalla tutkimme päivän lounastarjouksia, joku uusi paikka olisi kiva löytää.

Katselimme jo viime kerralla Kalarannan La Pinetan lounaslistaa, nyt löysimme molemmat omat suosikit. Minulle tonnikalafilésalaatti, Hannulle saltimbocca, molemmat todella hyviä (yht. 18,80€).

Nousimme portaat Suur-Patareille ja Mare tuli avaamaan ulko-oven. Hän oli ymmärtänyt, että tulen taas Ilonan kanssa ja pedannut toisen pedin sohvalle. Hänelle tuli kiire vaihtaa toinen vaaleanpunainen pyyhe siniseen, vaikka vakuutin, että se kelpaa Hannulle. Saimme kutsun kahville, juttelimme vaelluksista ja Mare kertoi luontaishoidoista, joita oli käynyt ottamassa Ukrainassa ennen sotaa. Virossa ei hänen mukaansa ole niin suurta ymmärrystä asiaan. Sain häneltä lahjaksi suomenkielisen salaattikirjan, jonka hän oli napannut joltain kierrätyspisteeltä.

Taivas selkeni ja lähdin kävelemään Telliskiveen, tarkoituksena käydä Juhan Kuusi Dokfoto Keskuksessa. Jostain syystä Muuseumkaartin qr-koodi oli hävinnyt kuvakansiosta eikä se avautunut sähköpostissakaan. Virkailijalle ei kelvannut passini, joka sattumalta oli kassissani. Etsin Muuseumkaartin toimistoa, jonka Telliskiven osoitteen löysin netistä. Ilmeisesti kyseessä on joku postilokerotoimisto, kun sitä ei löytynyt. Lähetin meilin ja jo kotimatkalla sain qr-koodin, joka on voimassa heinäkuun puoliväliin asti. Hain Selveristä ilta- ja aamupalaa (mm. savukalasalaattia ja valkosipuli-mustleipäkröpsit). Palasin Suur-Patareille, kävin suihkussa ja hetken huilattuamme valmistin iltapalaa. 

Torstai oli vaihteeksi pilvinen päivä ja käytin sen näyttelyihin (ja shoppailuun?). Lähdin kävelemään Kadriorgiin, lounastreffit teimme Rotermannin kortteleihin.

Kumun uusi näyttely 5-kerroksessa sisälsi enimmäkseen tietokoneella tehtyä taidetta. Olen vanhan kansan nainen; innostuin vain Jens Settergrenin mosaiikkitöistä ja joistakin videoista. Jätin kiertämättä muut näyttelyt, ne olen jo nähnyt. Seuraavaan kertaan jää huomenna avautuva Karin Lutsin akvarellinäyttely, johon ihastuin jo Tarttossa. Mikkeli muuseumissa avautuu viikon kuluttua "Delftin sininen" -keramiikkanäyttely. Yritän houkutella Annan sinne mukaani alkukesästä.

Kadriorgin museossa on näytillä Serlachiuksen taidekokoelma "Luonnon ja taiteen sinfonia". Osa teoksista oli ennestään tuttuja Ateneumista ja Sinebrychoffin näyttelyistä.

Odottelin Hannua Rotermannissa koirapatsaiden luona, kuten oli sovittu. Ilmeisesti hän unohti sen ja odotti minua Stalkerin edessä. Tilasimme molemmat fish & chipsit (7,90). Taas oli hyvä lounas ja kiva paikka. Muistin ottaa oman korttini mukaan ja lähdin käymään Nautican kenkäkaupassa. Sieltä lähtikin mukaan päreet saapikkaat. Hyllyssä niissä oli alelappu (-25%), mutta kun pyysin myyjää hakemaan saapasparin varastosta, tämä meinasi veloittaa normihinnan.

Palasin Rimin (halvempi kuin Selveri) kautta kämpille. Ostin myös kihlajaispäivän ruusut, jotka jäävät Marelle kiitokseksi. Levytimme hetken, ennen kuin keitin kahvit. Vietimme illan taas kotona tapastellen, lukien ja musiikkia kuunnellen.

Perjantai aukeni aurinkoisena, vaan ei vielä kovin lämpimänä. Lähdimme aamupäivällä omille kävelyillemme, treffit sovimme puoliltapäivin Vallibaariin.

Nousin portaat Toompealle ja kiersin kaikki sen näköalatasanteet. Riigikogun takana istuin penkille nauttimaan auringonpaisteesta.

Laskeuduin vanhaankaupunkiin ja vasta kohdalla muistin, että Adamson-Ericu muuseumissa on uusi näyttely. Sen katsottuani nousin 2-kerrokseen ihailemaan (taas kerran!) Eric Adamsonin kaunista keramiikkaa.

Hannun saatua Vallibaarissa perinteisen millimallikkaansa menimme naapuriin Reval Cafén lounaalle. Siellä olemme käyneet kahvilla/glögillä, ja huomanneet paikallisten suosivan sitä lounasaikaan. Valitsimme kahvilan monista hyvistä vaihtoehdoista, sillä tänään oli tarjolla revittyä kalkkunaa teryaki-kastikkeessa (yht. 15,80). Pakko tunnustaa; minäkään en pystyisi parempaan!

Sain Hannun houkuteltua Fotografiskaan, olihan siellä näytillä Anton Gorbijnin valokuvia rokkareista ja bändeistä. Ah, niin monta minunkin suosikkia (vähänkö olen vanha)!

Istuin katsomaan videoita mm. Coldplayn konsertista, ennen kuin siirryin 3-kerroksen muihin näyttelyihin.

Keskiviikkona pyrin Juhan Kuusi Dokfoto keskukseen, mutta Viron Museokorttini ei auennut. Nyt kun minulla oli qr-koodi taas käytössä, menin katsomaan senkin mustavalkoiset, monen eri kuvaajan teokset.

Tallinnan terassikausi on avattu meidänkin osalta! Istuimme nauttimaan auringosta ja hyvistä oluista Põhjalan terassille (ent. Pudeli).

Halusin pidentää kotimatkaa ja lähdin kävelemään Salmen, Soon ja Kunglan kautta Kalamaja Kalmistun läpi Lennusadamaan ja Patarein ohi rantatietä, josta nousin raput Suur-Patareille ja kipaisin Rimiin. Päikkäreiden ja kahvien jälkeen vietimme taas koti-illan.

Taas tuli tunne, että olisi pitänyt olla pidempään. Sehän tarkoittaa sitä, että kivaa on ollut ja tänne on tultava uudelleen. Kunhan ensin käyn vaeltamassa pätkän caminoa.

Kotimatka meni sujuvasti, junamatkan päätteeksi minä kävin kaupassa ja Hannu veti laukut kotiin. Harmitti, että minun laukustani oli toinen pyörä mennyt hiekoitushiekoista ruttuun, pitää yrittää saada se takuuseen (työ menikin takuuseen ja uusista pyöristä veloitetaan vain 12€). Tein haloumisalaatin, illalla nautimme mansikkakuoharit kihlajaispäivän kunniaksi.

Sunnuntaina suunnittelimme tulevaa Pohjois-Espanjan reissua. Vielä on päätettävä muutamat kohteet ja mahdollisesti varattava majoituksetkin etukäteen. Rajoittaa taas minun ajankäyttöäni! Lenkillä näin kevään ensimmäisen leskenlehden ja törmäsin Rituun. Kotona lohjalainen omenapuutarhuri (siis minä) oksasti Hannunkin omenapuun ja keräsi risut pihalta. Kotikokki valmisti ankkaa pavuilla, sienillä ja jouluaattona tehdyllä perunalaatikolla.

Maaliskuun kirjoja;

Merja Mäki "Itki toisenkin". Larja palaa loman ajaksi kotikyläänsä Suurmäkeen. Rakas isoäiti on kuolemaisillaan ja pikkusisko raskaana suomalaissotilaalle. Larja päättää keskeyttää opintonsa ja jää lapsuudenkotiinsa Karjalaan. Hänen virkansa ala-asteen opettajana on saanut helsinkiläinen miesopettaja, Larjalle on tarjolla vain apuopettajan paikka. Ennen kuolemaansa isoäiti kehottaa Larjaa jatkamaan kylän itkijänä, saattelemaan kuolleita tuonpuoleiseen. Eletään sotavuosia 1942-1945. Rikasta, kaunista kieltä. Karjalankielen sanoihin olisin kaivannut sanastoa. Ja päänsisäisen äidinkielenopettajani nuttura kiristyi, kun Mäki kirjoittaa "alkoi satamaan, alkoivat tanssimaan" jne. Vaikka tuo onkin sallittua nykykielessä.