Tallinna; Oopperan kummitus

Kipsikäsi Edwina pääsi ohituskaistaa laivaan. Matka sujui taas mukavasti lukien ja lounaspaikkoja etsien. Pääsimme majoittumaan heti sataman lähellä olevaan Hyatt Placeen. 

Jätimme laukut huoneeseen, vaatteet henkariin ja kävelimme Pikk-kadun Restoran Portsiin. Hannun fish & chipsiä ei ollutkaan ravintolan lounaslistalla, joten hän valitsi Amsterdam kapsalon -annoksen (varsinaista mättöä). Minun rapsakka kanaburgeri briossisämpylällä oli hyvä. Aikaa oli vielä Juhan Kuusi Dokfoton aukeamiseen, joten poikkesimme matkalla Vallibaariin Millimallikkaalle ja salmarille. 

 

Lähdin kävelemään Telliskiveen ja katsoin Claus Rohlandin hienon valokuvanäyttelyn, jonka kaikki kuvat taitavat olla Intiasta (Delhistä?). Ilahdutti isosti, kun lattioilla oli värikkäitä mattoja! Treffit teimme naapuriin, Põhjalan terassille, jossa nautimme auringonpaisteesta ja hyvistä oluista. Hannu lähti hotelliin, minä kävin Selverissä, kävelin Vana-Kalamajan kautta ja istuin Kalarannassa penkille aurinkoon. Harmitti, kun ei ollut kirjaa mukana! Maresta ei ollut kuulunut mitään enkä kehdannut poiketa heille kutsumatta. Illalla kävimme aulabaarissa yksillä.

 

En tiedä, kuka on arvioinut hotelliaamiaisen huonoin arvosanoin, minä en keksi, mitä siihen voisi vielä lisätä. Sali oli lähes täynnä, istuimme kahden vaasalaisrouvan pöytään. He ovat ryhmämatkalla ja menossa musikaalin iltanäytökseen. Kolmen maitokahvin ja runsaan aamiaisen jälkeen kävelin Sadamaturgiin ostamaan rosékuoharin jääkaappiin. En ollut ajatellut kellonaikaa lainkaan, kun myyjä totesi, että alkoholia saa ostaa vasta kymmeneltä. Tein heräteostoksia muutaman minuutin ja juttelin espanjalaistyttöjen kanssa, olivat Pamplonasta kotoisin. Puolenpäivän jälkeen kävelimme lähimmälle pysäkille ja odottamaan 8-bussia. Toivottavasti numero ei ole huono enne! Olimme Unibet Areenalla (ent. Saku Areena) 1,5 tuntia ennen näytöksen alkua, menin Rocca al Mareen etsimään kahvilaa. Hannu päätti jättää kävelyt sikseen ja meni edeltä Areenalle. Meillä oli hyvät paikat 2-tasolla, josta näki suoraan näyttämölle. Esityksen tarina ja musiikki olivat vanhastaan tuttuja, vaikken olekaan nähnyt sitä koskaan livenä. Se oli todella hieno, jopa liikuttava, välillä huomasin, etten edes hengitä. Tähän Tallinnan esitykseen Andrew Lloyd Webber on henkilökohtaisesti valinnut esiintyjät, upeita kaikki! Väliajalla kävin vessassa ja ohitin invawc:n jonossa kaksi korkkarein ja timantein varustautunutta parimetristä naista. Toinen totesi, että murtunut käteni ei tee minusta yhtään enempää invalidia kuin heistäkään. "Yes, I noticed it!" totesin ja kun oli minun vuoroni, sanoin vielä "This can take some time with one hand". 😈 

 

Musikaalin loputtua palasimme 8-bussilla keskustaan (pankkikortilla 2€) ja menimme Mere Restoon syömään. Minulle savustettua ankkafilettä ja Hannulle butter chickeniä. Palasimme Hyattiin ja keitimme Vana Tallinn -kahvit. Loppuilta kului taas lueskellen ja musiikkia kuunnellen.

Kotimatkallekin pääsin ohituskaistaa kaikkien lastenrattaiden joukossa. Vähän hämmästyin, kun ohitseni pyyhälsi pariskunta Onnin pituisen teinipojan kanssa. No, lapsiperhe on lapsiperhe kunnes teini täyttää 18! Matka kului Aittokosken kirjaa ja Julia Thurénin blogia lukien. Taxfreestä hain vain hyvän valkkaripahvin. Helsingin ratikkalinjat olivat vielä sunnuntaina sekaisin ja saimme seikkailla eestaas. Siitä oli se hyöty, ettei tarvinnut tunkea itseään täyteen ratikkaan laukkuineen ja kipseineen. Kotimatkalle osui kahdet lipuntarkastajat. Hannu käveli kotiin hakemaan auton, minä kävin kaupassa ja odotin noutajaa. Kotona avasimme grillikauden takapihalla.

Toukokuun kirjoja;

Pirjo Tuominen "Mariaana Vantaan tytär". Ei mitään kartanoromantiikkaa! totesin, kun Irene ehdotti kirjaa lukupiirille. Ei olekaan, vaan Vantaan historiaa, hän vastasi. Noh, molempia oli tarjolla tässä teoksessa. Tuomisen ensimmäinen (viidestäkymmenestä!) teos, minulle ensimmäinen Pirjo Tuomisen kirjoittama kirja. Hienoa Vantaa-historiaa, upeita luonnekuvauksia. Avoimet ovet -tapahtumasta tuttuja Pitäjänkirkonkylän taloja, joihin toivottavasti pääsen toistekin tutustumaan. Alkuun hieman häiritsi sanajärjestys, onko se tyypillistä Tuomiselle vai 1700-luvun kirjoitustyylille? Täytyy käydä Pyhän Laurin kirkolla katsomassa kirjan yhden päähenkilön ja adoptiopojan hautapaikka.

Riika - Tallinna

Ja taas istuimme FlixBussin kyydissä, nyt matkalla Tallinnaan. Viimeksi ajoimme tätä puuduttavan suoraa tietä Hondalla koronakesänä 2020. Tämän reissun aikana olemme viettäneet busseissa yhteensä lähes vuorokauden, riittää ainakin minulle vähäksi aikaa. Kun saavuimme Viron puolelle, tienvierustat siistiytyivät, joka paikassa on nurmikot ajettu. Bussin netti alkoi tökkiä, ja MTV Katsomo lakkasi toimimasta.

Tallinna, kuin kotona olisi! Hyppäsimme bussiaseman lähellä 2-ratikan kyytiin ja kurvasimme sataman kautta Patarein lähimmälle pysäkille (maksu 2€ pankkikortilla). Mare oli aiemmin laittanut viestin, että he ovat lähteneet Laulasmaalle, avaimet odottivat lokerossa. Pikainen wc-käynti ja matka jatkui kävellen Baltijaamalle. Istuimme meille uuden La Copan terassille, jota aurinko vielä lämmitti mukavasti. Pidemmälle ei jaksettu enää lähteä, vaan söimme BaoJaaman hyvät baot. Hannu valitsi mustekalatäytteen, minä bbq-possun. Vähänkö harmitti, että vaihdoimme toiset sämpylät, sillä mustekalat oli friteerattu. Kävimme Selverissä ostamassa ilta- ja aamupalaa, mitään ei enää kuitenkaan jaksettu syödä, vaan ilta kului suihkun ja kahvin jälkeen lukien ja musiikkia kuunnellen. Yläkerrasta kuului taas tuttua pienten jalkojen töminää.

Tiistai oli minulle Museokorttipäivä. Ilma oli kaunis, kuten tähänkin asti, mutta aamut alkavat olla yön jäljiltä varsin viileitä. Puistoissa tuoksuu syksy, kun puut ovat pudottaneet lehtiään. Jos olisi vähän lämpimämpi ja kirja mukana, olisin istunut kauniissa Kadriorgin puistossa lukemassa. Sen sijaan kävelin Kumuun, jossa oli avautunut Anna-Stina Treumundin näyttely "Mistä lesbon tunnistaa?" Se ei minulle antanut mitään, ehkä enemmän ajateltavaa lukuisille koululaisryhmille, joita museossa kierteli.

Perusnäyttelyistä katsoin (taas) "Identiteettimaisemat. Viron taidetta 1700-1945". Sieltä löysin ainakin pari Karin Lutsin taulua. Hänen akvarelleihin ihastuin elokuussa Tarton Taidemuseossa.

Kadriorgin taidemuseo antoi yllättäen minulle paljon enemmän, nyt ei ollut esillä vain perusvanhaa, perinteistä taidetta, vaan värikäs "Nautintojen puutarha" -näyttely. Metalliset, suuret kukat muistuttavat Anu Pentikin hienoja keramiikkakukkia, tauluissa loistivat upeat kukat ja jopa kukikkaista kankaista ommellut vaatteet olivat itsessään taideteoksia. Olisin ruusuisessa takissani soluttautunut helposti teosten joukkoon, mutta takki ja kassi piti jättää narikkaan. Ensimmäisen kerran minulta kysyttiin ID:tä, kun näytin Museuumikaartin. No eipä ollut passi mukana, onneksi nimi ja maa riittivät (myöhemmin muistin, että onhan minulla puhelimessa kuva passista).

Teimme treffit Rotermaniin ja söimme lounaan Capitol Restaurantissa (8,50€/annos). Kävimme digestiiveillä Vallibaarissa, Hannu lähti sieltä kotiin, minä Adamson-Ericu museoon.

Alakerran vaihtuva näyttely "Hitauden politiikka" ei sekään paljoa minulle antanut, joten siirryin yläkertaan ihailemaan Adamson-Ericin laajaa tuotantoa. Juutuin taas kauniiden keramiikka-astioiden ja nahkatöiden ääreen. Onneksi Muuseumikaart on vielä pitkään voimassa, voin poiketa tähän kodikkaaseen museoon vaikka jokaisella Tallinnan reissulla. Ostin Adamson-Eric -kirjan, joka kertoo taiteilijan ja museon historiasta. Kotona voin ihailla kuvia taiteilijan tuotannosta. Toivottavasti näyttely saadaan vielä minun aikana pääkaupunkiseudulle.

Kotimatkalla hain kaupasta itselleni synttäriruusut, ne jäävät tavan mukaan ilostuttamaan Marea.

Kaunis syyssää jatkui, aamukahvin jälkeen kävelin Toompealle. Sieltä laskeuduin Raatihuoneentorille ja menin Suurkillan taloon. Näyttely on laaja, enemmän siitä olisi saanut irti opastettuna kierroksena. Onneksi voin poiketa sinnekin useamman kerran. Nyt paikalla oli hälisevä alakoululaisten ryhmä. Yhdessä huoneessa oli näytilla kansainvälisen Arvo Pärt Art Bookbinding -kilpailun kirjoja/kirjankansia. Miten tuon paremmin selittäisi? No, hienoja teoksia, taustalla soi Pärtin musiikki.

Näytillä olevista esineistöstä voi päätellä, että kiltaherroilla oli aikoinaan mellevät oltavat; suuria tinatuoppeja, kristallilaseja, mittava asevarasto ja oma viinikellari. Kauppiaat olivat suuresti arvostettuja ja kauppaa käytiin vilkkaasti muiden hansakaupunkien kesken.

Teimme treffit Telliskiven Literaatiin, Hannulle fish & chips minulle ankkasalaatti (yht. 14,80€). Hain kaupasta synttärikuoharin ja kävelin Patarein vankilamuseon takaa rannan kävelytietä kotiin. Olin suihkussa, kun Mare kävi kutsumassa meidät naapuriin kahville ja luumutortulle. Samalla saimme Lohusalusta poimittuja pieniä, keltaisia villiluumuja. Olisimme saaneet myös vastatehtyä kurpitsasäilykettä, mutta en halunnut lasipurkkia painoksi laukkuuni. Sovimme, että käytämme Eckerön tarjouksen ja palaamme joulutorien aikaan.

Aamukahvin, pakkaamisen ja keittiön siistimisen jälkeen veimme avaimet naapuriin. Sain suklaarasian synttärilahjaksi. Marelle jäi ruusut, Jaanille meidän roskat. Lähetin Marelle rommiluumu-ohjeeni, tosin noin pienistä luumuista kivien poistaminen käy työstä. Ostimme Eckeröltä portugalilaiset tarjousviinit mökkiviikolle.

Reissun viides maa ja viides pääkaupunki; Helsinki. Aika ihanaa tulla kotiin!

Syyskuun kirjoja;

Eeva Turunen "Sivistynyt ja miellyttävä ihminen". Pääni sisällä asustaa (muunmuassa) pieni, nutturapäinen äidinkielenopettaja. Siksi kauhistuin kirjan tyyliä; ei isoja alkukirjaimia, ei pisteitä lauseiden lopussa! Mutta kaikkeen tottuu, eikä tyyli tarpeeksi pitkälle luettuani enää häirinnyt. Ukin pojantytär (näin tulkitsin, vaikkei sukupuolta mainittu kertaakaan) on arkkitehti, kuten isoisänsäkin. Kertoja käy läpi ukkinsa elämää, viimeisiä elinaikoja ja tämän hautajaisten järjestelyä. Aikaa ei tahdo löytyä parisuhteen hoitamiseen (naisoletettu puoliso, minun tulkintani) ja koulurakentamisen työmaapalaverit stressaavat ja ottavat nekin oman aikansa. Kaikki pitää hoitaa pieteetillä, niin kuin ukki olisi kaiken tehnyt. Väkisinkin tulee mieleen, että tämä on hyvin henkilökohtainen teos, kirjoittajan omaa surutyötä ukkinsa poismenoon. Lämmintä huumoria, värikästä kieltä, uusia sanoja, joiden merkitys on helppo tunnistaa; lakanasto, innoke, rusehva jne. Ylisukupolvinen teos, jossa kertojan vanhemmat sivuutetaan lähes kokonaan, samoin mummi. Muuten hyvä, mutta aivan liian pitkä. Työmaakokouksia, listoja oman elämän tulevaisuuden suunnitelmista, luetteloita ukin talon tavaroista, näitä olisi voinut hyvinkin tiivistää. Toki lukija voi hypätä ne yli. Niin minä lopulta tein.

Tartto 》Viljandi

Jätimme Tarton industrial/kellarikämppämme ja suuntasimme Hondan Viljandiin. Olen (taas!) ollut huolissani haikarapopulaatiosta - vasta kolme havaittua haikaraa ja yksi hylätty pesä noin 400 km:n matkalla - mutta vähän ennen Viljandia näin haikararyhmän pellolla.

Ajoimme Viljandin keskustan toiselle puolelle, näin "kaukana" emme ole ennen asuneetkaan. Tämä on neljäs kertamme Viljandissa. Pyysin aikaisempaa majoittumista ja avain odottikin lokerossa jo ennen kahta. Ihana majapaikka; pitsiverhot ikkunassa, kukkia sisällä ja ulkona, oma terassi, pesukoneet ja kylppärissä lattialämmitys. Täällä on myös peili, joka puuttui Tartton majoituksesta (ai tuoltako näytän, hui kauhistus).

 

Outo kaupunki; lähes kaikki ravintolat ovat kiinni sunnuntaina. Plarasin blogiani ja löysin sieltä yhden auki olevan, meille sopivan baarin; Suur Vend/Big Brother. Istuimme terassille syömään, minulle hyvä kanacaesar ja Hannulle juustolla kuorrutettua possua. Kävelimme takaisin kämpille (1,5 km) ja kävimme läheisessä Maximassa ostamassa ilta- ja aamupalaa. Koko alkumatkan olen etsinyt marjoja/marjanmyyjiä, vasta nyt löysin jogurtin joukkoon (pensas)mustikoita, nekin Puolasta tuotuja. Missä ovat kaikki paikalliset mansikat ja metsämustikat, kysyy hän. Keitin pressot, Hannu pyöräytti pyykit koneessa ja istuimme terdellä kirjoja lukien. Uiminen jää siis huomiseen.

Illalla ukkosti ja siirsin pyykkitelineen sisälle. Matka on tähän asti sujunut hyvin, huolimatta alkukankeudesta, kun Hannu unohti kotiin EU-Kelakortin ja käteiset rahat ja melkein kadotti Hondan avaimet tulomatkalla. Kuivina ollaan päästy tähän asti!

Maanantai oli taas aurinkoinen päivä. Aamiaisen jälkeen lähdimme omille kävelyillemme, minä suunnistin uimarannalle. Tosin Maps.me kierrätti minut sinne melkein keskustan kautta; ohitin Jaani kirikin, linnoituksen rauniot ja Viljandin Villat.

Rannassa oli meneillään jonkunsortin kansainvälinen kisa ja laituri oli täynnä osallistujia. Jouduin uimaan laiturin ja rannan välissä, yleensä uin täällä avovedessä. 

Otin Google.mapsin käyttöön, johan löytyi rantareitti. Ohitin Viljandin laskettelurinteen (!), joten tuli vähän mäkitreeniäkin. Hannu oli jo palannut kämpille ja tasasimme lenkkioluen omalla terassilla. Tiedä sitten, johtuuko vilkas liikenne tulevan Lidlin rakennustöistä, mutta kova on meteli, kun istumme ulkona. Onneksi ikkunoissa on hyvät tiivisteet ja liikenne hiljenee yöksi.

Lähdimme syömään ja kävelimme keskustaan Vana Kalmistun kautta. Se on suuri, puistomainen hautausmaa.

Armeenia Köök Soso Juures oli tänään auki, vein tuliaisiksi uusimman Baltic Guiden numeron, jossa on artikkeli Armeenia Köökin omistajan pojan, Steffin uudesta Tallinnan ravintolasta. Täällä taisi ulkonäöstä päätellen olla Steffin veli töissä. Söin hyvän kanasaslikin, Hannu jotain possua.

Hannu palasi edeltä kämpille, minä jäin vinguttamaan muuseumkaartia. Maanantaisin auki taitaa olla vain Kondase keskus. Siellä on perusnäyttelyn lisäksi nyt näytillä naivistitauluja. Huilailimme hetken, ennen kuin keitin pressot ja siirryimme terdelle lukemaan. Oli vielä niin kova meteli, että otin korvanapit käyttöön kuullakseni musiikkia.

 

Elokuun kirjoja;

Ville Hytönen "Toisten virolaisten valtakunta". Vähän erilainen matkakirja, vaikka maassa vakituisesti asuva Hytönen kertookin myös omista Viron reissuistaan. Historiaa, nykypäivää, kulttuuria, politiikkaa, kaikkea mielenkiintoista tarinaa nuoresta maasta. Kirja antaa vinkkejä myös muiden kirjoittamiin teoksiin ja artikkeleihin. Ja hauskoja esimerkkejä virolaisten luonteesta. "Virolainen autoilukulttuuri ei ole turvattomampaa vaan hieman erilaista. Edellä ajava hidas auto ei halua antaa tietä takana matelevalle autojonolle, toisaalta vastaantuleva auto väläyttää oikeanpuoleista vilkkua viestittääkseen, ettei tiellä ole ratsiaa, hirviä tai muita esteitä ajaa mahdollisimman kovaa. Vilkkuja ja pitkiä valoja käytetään enemmän viestintään kuin mihin ne on tarkoitettu. Kahdella hätävilkkujen välähdyksellä kiitetään." Tämän mekin olemme oppineet. Kehuin Ville Hytösen kirjoja tallinnalaiselle ystävälleni. Mare kertoi, että kirjastosta löytyy yksi Hytösen kirja ja hän aikoo lainata sen, kyllä hän niin paljon osaa suomea.

Viro Hondalla 2025; Kuru 》Kallaste 》Tartto 110 km

Aamiainen oli taas kevyt; kahvia, mehua ja emännän tuoma kulhollinen vesimelonin viipaleita. Pakkasimme rauhassa, sää oli aurinkoinen ja ennen puoltapäivää suuntasimme Hondan Kallasteen. Ohitimme yhden vuosien takaisen majapaikkamme ja Kallasten kirkon.

Tässä on pysähdyttävä joka kerta, kun olemme lähistöllä; Peipsi Kalapunkt ja mainiot kuhawrapit. Hannu kehui rouvalle, että käymme täällä iga suvi (no ei sentään joka kesä, tämä oli vasta kolmas kerta) ja tämä kiikutti meille vielä jälkkärit kaupan päälle.

Tarton tietyöt yllättivät meidät taas kerran ja teimme ylimääräisen kierroksen asuinalueellamme. Majoituksemme on lähellä ennen käyttämiämme, nyt Võrutiellä. Ehkä hippasen yllätyimme, että asumme jollain teollisuusalueella (kaikkeen on vuosien varrella totuttu!), mutta kun löysimme avaimen "kellariin", siellä meitä odotti tilava huoneisto. Ja sauna! Vain vilvoittelupenkki puuttuu pihalta.

Roudasimme laukut alakertaan, vaihdoimme vaatteet ja kävelimme läheiseen Maximaan, josta ostimme saunaoluet, aamu- ja iltapalat. Suihkun jälkeen levytimme hetken. Hannu lämmitti saunan jo kuuden jälkeen, joten iltakävelyt jäivät tältä päivältä. Tuulinen tulomatka oli vienyt mehut molemmista.

Tein iltapalan ja vietimme rauhallisen saunaillan lepäillen ja lukien.

Aamiaisen syötyämme kävelimme keskustaan, sää oli viilein tähän asti, ei tarvinnut enää hikoilla. Raatihuoneentorin lähettyville oli tuotu lukuisia myyntikojuja, joihin viritettiin valoja illalla alkavaa ruoka- ja viinifestivaalia varten. Hain infosta esitteitä ja karttoja ja suunnittelin tämän päivän museokierrokseni. Erkavoiduimme ja lähdimme omille reiteillemme.

Kiertelin yksikseni Tartu Ülikooli kunstimuuseumin, jossa on esillä vain kipsipatsaita ja pieni egyptiläinen huone. Ei siis minulle, kun pidän edemmän kuva-, valokuva- ja lasitaiteesta. Hienoa kuvataidetta (akvarelleja) oli tarjolla Tartu Kunstimuuseumissa, jossa on esillä virolaisen Karin Lutsin maalauksia Pariisista, Venetsiasta ja muualta Italiasta. Ylemmissä kerroksissa on näytillä tuoreempaa taidetta ja virolaisten hopeaseppien hienoja töitä; koruja, aterimia ym. Teimme treffit Raatihuoneentorille ja otimme oluet irkkupubin terassilla. Ruokapaikan valitsimme hinta edellä; Pompein lounastarjous 5,50€/annos.

Hannu lähti takaisin kämpille, minä ylitin Emajoen ja kävin vielä katsomassa Tartu Linnamuuseumin, joka esittelee mm. Tarton eri kaupunginosat. Asumme samoilla hoodeilla (paria poikkeusta lukuunottamatta) kuin ennenkin, mutta edelleen minulle on hämärää, missä on Vaksalin ja Karlovan raja. Kävin samalla kävelyllä ruokakaupassa ja kannoin ostokset kämpille. Aurinko paistoi, mutta kun yritin huilia, ikkunan takana alkoi sade ropista. Keitin kahvit ja jätimme harkintaan, kannattaako tänään enää palata keskustaan. Kuuden jälkeen oli vielä pilvistä ja tuulista, joten Hannu lämmitti saunan. Ruokafestivaali jää siis huomiseen ja tein meille iltapalan. Huomiselle on luvattu kaunista säätä ja sitten kyllä kierretään kaikki kojut, Hannu saa valita oman synttäriruokapaikkansa.

Synttärin kunniaksi otimme aamiaisella mimosat.

Sitä saa mitä tilaa; sitten mentiinkin KGB:n eristysselliin. Samanlaisiahan nämä KGB-museot ovat maasta riippumatta, täällä oli niin lämmin, ettei tullut kylmiä väreitä. Yhdessä huoneessa kuului jatkuvaa koputusta, ehkä joku onneton vanki pyysi päästämään ulos kopistaan?

Seuraava käyntikohteemme oli Tartu Ülikooli tähetorn, jossa Hannukin (korkeanpaikan kammoisena) kapusi kapeat portaat ylös näköalatasanteelle. Korkeat puut haittasivat näköalaa keskustaan.

Ruoka- ja viinifestivaali oli levittäytynyt kävelykadulle ja puistoon. Kojujen hinnat olivat ravintolatasoa, menimme mieluummin syömään ravintolaan. Kävimme kämpillä suihkussa ja myöhemmin iltapäivällä kävelimme Aparaattiin, jonne on meiltä kävelymatkaa noin 500 metriä.

Halusin tarjota Hannulle synttäriaterian. Totuttuun tapaan tilasimme jaettavan antipastilautasen, minulle tietysti ankkaa, Hannu tilasi itselleen naudanlihahampparin. Pois lähtiessä huikkasin naapuripöydässä istuvalle nuorelle suomalaisparille, että nää lähtee nyt saunaan. Otettiin kuitenkin ensin pikkupäikkärit.