Aldeanueva del Camino - Baños de Montemayor 11 km. Viimeinen vaelluspäiväni.

Kuorsaavat italialaiset pitivät minua hereillä lähes koko yön. Tänäkään aamuna minulla ei ollut mihinkään kiire, mutta muiden herättyä kuudelta en saanut enää unta. Viivyttelin lähtöä melkein kahdeksaan saakka ja pakkasin mukaan jonkun suihkuun unohtuneen nestesaippuapullon, joka oli melkein samanlainen, jonka itse unohdin muutama päivä sitten suihkukaappiin. Antaa vahingon kiertää!

Pääsin takaisin keltaisten nuolten caminoreitille. Harmi vain, että ne ohjasivat minut päällystetylle autotielle. Vasta kylästä poistuttuani tuli mieleen, että minulla olisi ollut hyvin aikaa käydä kahvilla vaikka siinä eilisessä churresceriassa. Yksi mies paimensi tienvarressa lehmälaumaansa laitumelta toiselta. Kun pysähdyin katsomaan (vieläkin harmittaa, etten ottanut kuvaa), hän kysyi "te gusta?" No tykkään, todellakin! Puolimatkassa pysähdyin aamiaiselle camping-alueen kahvilaan. Tarjoilija toi minulle laskun heti ja kertoi laittavansa ovet lukkoon. No, ehkä minulla ei ollutkaan tarvetta käydä vessassa.

Vasta pari viimeistä kilometriä sain kävellä pois ajotien reunasta. Metsäreitti johti suoraan Baños de Montemayoriin ja löysin tienviittojen opastamana Albergue Turisticon. Respa sanoi jotain sinne päin, ettei ole vuoteita vapaana, mutta tarkoittikin, ettei ole mitään naisten dormia, vaan saan petini huoneesta, josta kolme miestä on jo varannut paikan. Eihän se minua haittaa, varsinkaan, kun sain valita sängyn, jossa voin olla piilossa muilta. Taas hyvää tuuriani (kunhan eivät kuorsaa)! Maksu vain käteisellä, 15€ sisältää aamiaisen.

Bar Carlos

Lähdin kävelemään kauniin pikkukylän kujille. Nyt ollaan niin korkealla (700 mpy), että ilmakin tuntuu siedettävältä. Tullessa puhalsi vastatuuli pohjoisesta, eipä tarvinnut paljon hikoilla. Jäin Bar Carlosin terassille istumaan. Suosittu paikka varsinkin paikallisten keskuudessa, enkä yhtään ihmettele, niin hyvän näköinen oli tapasvitriini. Terassille saapui myös tuhti tanskalaismies, jonka tapasin eilen. Neuvoin hänelle tien albergueen. Hetken kuluttua hän palasi ja kertoi paikan olevan täynnä. Itsekseni sitä ihmettelin, sillä yksi peti dormissani oli jäänyt vapaaksi. Seuraavaan kylään on vain 3,2 kilometriä, eiköhän sieltä löydy miehelle yösija.

Albergue Turistico

Albergue Turistico

Albergue Turistico

Palasin albergueen suihkuun ja pyykkäämään. Kaikesta päätellen olen ainoa nainen, joten sain naistenhuoneen kokonaan omaan käyttööni. Pesin siellä pyykitkin tulikuumalla vedellä. Alberguella on tosi kaunis puutarha, jossa on pyykkinarut, istuinryhmiä, kukkia, hedelmäpuita, perunapelto ja mansikkamaa. Rakennuksessa itsessään on museo, joka esittelee Via de la Platan historiaa.

Hotel Alegria

Tuli mieleen, että kaikki paikat sulkeutuvat siestan ajaksi ja lähdin syömään jotain. Bar Carlos oli jo kiinni, menin Hotel Alegrian ravintolaan. En halunnut menu del díaa (15€), tilasin vain salaatin ja kanaa. No, sitä saa mitä tilaa; kanankoipi ja muutama salaatinlehti. Kävin linja-autoasemalla, joka oli yllättäen auki, mutta ilmeisesti vain siksi, että paikalliset pultsarit pääsivät vessaan. Ei lipunmyyntiä, ei aikatauluja. Palasin kämpille ja yritin torkkua, mutta lähdin hetken kuluttua istumaan puutarhaan ja laskin kävelemäni kilometrit Mapsin avulla. Málagassa 23 km, Sevillassa 30, Via de la Platalla 372. Harmiteltavan vähän jäi uupumaan Salamancasta, kun aika loppuu armottomasti kesken. Seuraavat päivät olisivat olleet todella pitkiä (22 + 30 + 28 + 24 km) ja todella mäkisiä, jopa yli 1.150 mpy.

Bar Carlos

Lähdin vielä iltadrinksulle ja tapaksille Carlosiin. Istuin puheliaan amerikkalaismiehen pöytään, kun tämä oli aikansa huudellut naapuripöydästä. Miehellä oli mustat Käärijä-kynnet. Seuraamme liittyivät espanjalainen mies ja puoliportugalilainen Pedro (asuu Sveitsissä), jotka amerikkalainen tunsi entuudestaan. He olivat lähteneet Sevillasta neljä päivää minun jälkeeni, tehden pitkiä päivämatkoja. Amerikkalainen aikoo kävellä Salamancaan maanantaiksi, tietäen hyvin tulevien päivien lämpötilat, pitkät päivämatkat sekä ylä- ja alamäet.

Jarilla - Aldeanueva del Camino 11 km

Joku naapuri yski koko yön (ei minkäänlaista äänieristystä), välillä niin kovin, että yökkäili vessassaan. Arvatenkin joku rekkamies, jonka kannattaisi lopettaa tupakointi. Heräsin kuuden jälkeen, vaikka minulla ei ollut kiire minnekään. Pakkasin rinkan ja join pikkukahvin alakerran baarissa. Tarjolla ei ollut tortillaa, ainoastaan makeita pullia. Sedät kyselivät rinkkani painoa ja toivottivat "Buen camino!" kun lähdin menemään. Ilma oli raikas yöllisen sateen jäljiltä ja luonto tuoksui hurmaavasti. Annoin kahden pitkän (hollantilaisen?) miehen kulkea edellä ja hidastaa vauhtiani, etten taas lähtisi laukalle. Jatkoin vaellusta pitkin Camino Naturalia, joka on tasainen ja melko suora. Myös tasaisesti nouseva, joten mäkitreeniä tuli tällekin päivälle.

Camino Natural

Olin lähtenyt turhan aikaisin näin lyhyelle päivämatkalle ja pidin parit paussit siellä, missä pääsin istumaan. Etenin niin hyvää vauhtia, että kävelin vahingossa Aldeanueve del Caminon ohi. Onneksi olen oppinut vilkuilemaan puhelimesta Maps.meeta silloin tällöin. Täällä ei ole keltaisia nuolia ohjeistamassa, kun olen varsinaisen caminoreitin ulkopuolella.

Palasin hetken matkaa takaisin päin, alitin ajotien ja löysin varsin viehättävän pikkukylän. Pääsin heti kirjautumaan La Casa de mi Abuelaan (13€), mutta majoittumaan pääsisin vasta siivouksen jälkeen. Respan poika näytti minulle ja Gordobasta kotoisin olevalle Tomasille paikat ("Listen to me!") ja valitsin reunimmaisen alapedin. Menin churresceriaan istumaan ja söin aamiaiseksi churros con chocolate. Siinä tulikin päivän kalorit samantien!

Aldeanueve del Camino

Ehdin käydä suihkussa ja nyrkkipyykillä, ennen kuin Tomas kotiutui kyliltä. Vein pyykit kuivumaan telineeseen sivukujalle, keittiössä hääräsi kolme espanjalaista kokkaamassa. Olivat ilmeisesti löytäneet jostain kaupan. Tuli nälkä ja lähdin etsimään alberguen suosittelemaa ravintolaa.

Ajattelin ensin ottaa terassilla aperitiiviksi tintoveranon ja kuulin jonkun kutsuvan minua nimeltä. Aussi-Lita (Hollannista kotoisin tämäkin), joka tarjosi minulle kyydin taksissaan Cáceresiin sinä läkähdyttävän kuumana päivänä. Hän oli vuorostaan polkenut tänään ja miehensä Scotty kävellyt. Liityin heidän seuraansa ja menimme yhdessä menu del díalle Casa Sebasiin. Tosi mukava pariskunta!

Casa Sebas

Tuhdin lounaan jälkeen palasin albergueen ja menin päikkäreille, kuten muutkin dormiin majoittuneet olivat tehneet.

Illalla lähdin vielä kylille kävelemään ja jäin Litan, Scottyn ja jonkun vanhemman aussimiehen kanssa terassille rupattelemaan. Dormi oli täyttynyt (italialaista). Buona notte!

Oliva de Plasencia - Jarilla 15 km

Volodymyr Zelenskyi in Helsinki today. Slava Ukraini! 🇫🇮🇺🇦🌻💞

Puolenyön jälkeen joku mies koputti oveani ja sanoi, että hänellä on peti varattuna tässä huoneessa. Kehoitin kokeilemaan vastapäistä ovea, jonka takana on jo yksi mies. Ei uskonut minua, vaan ravasi raput moneen kertaan ja taisi käydä herättämässä Angelan, joka asuu vastapäisessä talossa. Tämä puolestaan ei tainnut muistaa, että minä asun oikeanpuoleisessa huoneessa, vaikka oli itse huhuillut minua, kun olin tullessa suihkussa. Heräsin taas ennen kellon soittoa, kävin keittiössä kevyellä aamiaisella ja kerroin katalaani-Antoniolle yöllisestä häiriöstä. Google-kääntäjän avulla tämä tiesi kertoa, että kolme työmiestä on varannut yösijan alberguesta.

Suunnittelin meneväni tänään bussilla Salamancaan ja jatkaa sieltä kävellen Zamoraan (ihana kaupunki!), mutta meni taas niin vaikeaksi, että päätin jatkaa vaellusta kohti Salamancaa niin kauan, kuin aikani riittää. Maps.me ohjasi kohti Jarillaa ensin pitkin pikitietä, sitten motarin yli kohti kukkuloita. Olin taas jossain luonnonpuistossa ja reitti jatkui miellyttävää - välillä kivistä ja mäkistä - luontopolkua pitkin. Aivan kuin olisin kävellyt Tatra-vuorten kauniilla niityillä! Olin pois Camino-reitiltä ja ilman suuntaviittoja, joten oli käveltävä aikalailla koko ajan puhelin kädessä.

Via de la Plata

Viimeiset kilometrit Jarillaan kävelin pitkin vanhaa radanpohjaa, Camino Naturalia. Miespyöräilijä pysähtyi kysymään vointiani ja kertoi olevansa USA:sta. Onko tämä camino? "Sort of", vastasin, eräänlainen sivuraide Caminolle.

 

Hostal Astuaris

Poistuin radanpohjalta ja kävelin Hostal Astuarisiin. Kaikki 1h-huoneet oli varattu, maksoin 2h-huoneesta 40€; oma kylppäri, leveä sänky lakanoineen ja tuplapyyhkeet. Alakerrassa on hyväksi kehuttu ravintola. Eipä tässä pysähdyspaikassa mitään muuta olekaan. Sikäli hyvä, ettei ole muuta tekemistä kuin istua terassilla koivet oikosenaan, syödä suolattuja auringonkukansiemeniä tintoveranon kera ja tuijottaa vastapäistä tuulen heiluttamaa puuta. Ainoa huono puoli on, että tuuli tuo rekkaparkin nostattaman hiekan tuulen mukana suoraan terassille. Saisin huoneeni yhdeltä, sitä odotellessa istuin ulos oluelle ja sain seuraa lierihattuisesta pariskunnasta, joka oli tullut (näkö)tutuksi jo parista edellisestä paikasta. Nämäkin osoittautuivat hollantilaisiksi. Dui dui!

Hostal Astuaris

Ripustin hikiset vaatteeni henkareihin kaappiin, jonka ovet jätin auki. Tuulee niin kovin, että ilma kyllä liikkuu. Kävin suihkussa ja pesin alusvaatteeni ja sukat. Ripustin ne ensin henkareihin valumaan, sen jälkeen avoimen ikkunan eteen roikkumaan. Tuuli hoitaa loput. Söin ravintolassa menu del dían; salaatti, pihvit, puoli litraa talon punkkua ja pieni kahvi 13€. Poistuessani maksoin majoituksen ja päivän laskuni yhteensä 57€. Nukuin päikkärit, joita vain tuulen ryskimä huoneeni ovi hieman häiritsi.

Kävin vielä brandykahvilla hiekkaisella terassilla ja suunnittelin seuraavia päiviä. Aion laskeutua lomamoodiin ja kävellä lyhyet päivämatkat, ennen kuin otan bussikyydin (jos mahdollista) Salamancaan. Ihanaa, minulla oli koko ilta aikaa lukea e-kirjaa omassa huoneessani!

Myöhemmin illalla, kun olin jo sammuttanut valot, tuuli tyyntyi ja hetken satoi vettä.

Carcaboso - Cáparra - Oliva de Plasencia 25 km

Oli niin hiljaista, ettemme meinanneet millään nukahtaa. Doris lähti aikaisin, hän aikoo tänään kävellä pidemmälle kuin minä. Olin kuitenkin jo hereillä ja kehotin häntä pitämään huolta sydämestään (Margotin lisäksi toinen, joka kulkee täällä lääkearsenaali rinkassaan). Söin jogurttini ja lähdin normisti 7.30 kun aamu jo valkeni. Eilen löytämäni hiekkatie yhtyi pian caminoreittiin. Ilma oli taas ihana, puoli tuntia käveltyäni oli riisuttava pitkähihainen pois. Kannoin molemmissa käsissä vesipulloja.

Reitti oli todella viehättävä! Lehmälaitumia ja pieniä metsiköitä, jotka antoivat varjoa polulle. Ei paljon mäkiä eikä paljon kiviä. Välillä jokunen lehmä seisoi polulla, mutta ne väistivät puhumalla (tai pelästymällä). Pidin muutaman lyhyen juomapaussin, yhdellä tarkistin Maps.meestä, joko matkaa on jäljellä alle viisi kilometriä. Vielä mitä, se oli kasvanut kuudesta yli yhdeksään. Olin jossain kohtaa valinnut väärän reitin ja olin matkalla kohti Cáparran roomalaista kaupunkia. Siitä lähtien tiekin muuttui kiviseksi ja jalkapohjaa alkoi särkeä. Olisi ehkä kannattanut kääntyä takaisin ja etsiä oikea reitti.

Albergue Turistico San Blas

17 km muuttui 25:si, lopulta päädyin Oliva de Plasenciaan ja sen hienoon albergueen. Muuta tässä tuppukylässä ei juuri olekaan. Keittiössä hääräsi kaksi katalaanimiestä, toinen ohjasi minut yläkertaan, jonka toisessa makuuhuoneessa oli yksi sänky pedattuna, olinhan varannut sen Booking.comin kautta (23€). Oma kylppäri ja pieni parveke, jonne viritin pyykkinarun. Olin suihkussa, kun emäntämme huhuili minua. Sain leiman vaelluspassiini ja kävin pikkuruisessa kaupassa. Lounaaksi riitti gazpacho, juustoa, kinkkua ja keksejä. Syötyäni menin nukkumaan, huone pysyi yllättävän viileänä tällä helteellä.

Maps.me kertoi, että täällä on baari, mutta se oli kiinni. Hain jääkaapista kylmän oluen ja menin ulos istumaan. Hiljattain on ollut joku fiesta, kaikki kylän naiset on pistetty virkkaamaan ja käsitöillä on koristeltu aukiot, puut, penkit ja ikkunat. Kun palasin kämpille, katalaanit olivat lähdössä ulos. Ehkä baari aukeaisi seitsemältä? Kun olin syömässä illallistani (toisinto lounaasta), joku mies huhuili saluunanovien takaa ja kysyi huonetta. Kerroin, että emäntä lähti juuri iltakävelylle miehensä kanssa. Ehkä sinne baariin? Mies soitti Angelalle ja sai ohjeet majoittua yläkertaan, onneksi sen toiseen huoneeseen. Ei mikään vaeltaja tai pyöräilijä, vaan keikkatyöläinen, joka kantoi ylös ison sähköllä toimivan kylmälaukun.

Aamulla on taas uudet ongelmat edessä. Aion lähteä Salamancaan, mutta bussi lähtee jostain kauempaa. Ja taksi ottaa tietenkin vain käteistä.

Galisteo - Carcaboso 12 km

Aamu oli taas mitä ihanin. Pakkasin tavarani, kävin alakerran baarissa luovuttamassa huoneeni avaimen ja join pienen kahvin. Kiersin vanhan kaupungin muurit ja laskeuduin vanhalle kivisillalle.

Viimeinen vilkaisu Galisteoon, heipat hepalle ja keltaisia nuolia etsimään. Kun nousin maantielle, siellä yksi ranskatar pyöri jo ihmeissään, kun ei löytänyt reittiä. Camino.ninja ei kertonut mitään, Maps.me ohjasi jatkamaan ajotietä pitkin (pitäisi ehkä paremmin tutustua opaskirjaan). Ajattelin koko ajan, että taatusti tuolla kukkulan päällä on hieno, oikea caminoreitti. Nuolia kuitenkin näkyi harvakseltaan. Oli vaihteeksi mukava kävellä tasaista asvalttitietä, mutta jalat eivät siitä tykkää. Sen verran oli metsää (ja sen suomaa varjoa), että joku kasvi täytti ilman sakeaksi höytyviksi. Saavuin Aldehuela del Jerteen, jossa on kirkko ja EU-wifi, mutta ei auki olevaa kahvilaa. Istuin varjoon penkille syömää eväitäni ja vähentämään vaatteita. Helmut saavutti minut ja kertoi tämän olevan ainoa oikea caminoreitti eteenpäin.

Aldehuela del Jerte

Carcabosossa etsin ensimmäiseksi kunnallisen alberguen, jota opaskirja kovasti kehui. Tosin varoitteli, että sitä rempattiin 2022 EU-rahoilla. Ovet olivat lukossa, eikä kukaan vastannut puhelimeen, remppa on siis edelleenkin kesken. Kävelin Albergue de Peregrinos Señora Elenaan, jonne Doris oli jo ehtinyt majoittua ranskattaren kanssa. Kävin alakerran baarissa tsekkaamassa itseni sisään (13€, vain käteinen) ja sain oman 2h-huoneen (jesh, ei kerrossänkyjä). Kävin suihkussa ja pesin terassilla pyyhkeen ja kaikki käyttämäni vaatteet, kun en niitä eilen saanut pestyä.

Kävin baarin viereisessä kaupassa, vein ostokset jääkaappiin ja menin kävelykadun varrella olevaan kahvilaravintolaan. Varmistin ensin, että kortti kelpaa ja söin lounassalaatin.

Kävelin kylän viehättävillä kujilla, talojen seiniä koristavat kuvat elokuvatähdistä ja vanhoista mustavalko-leffoista. Vietetäänköhän täällä jotain Sodankylän kaltaista cinefestaria? Kun palasin albergueen, joku hippi oli vallannut huoneeni joogamattoineen (keittiössä tuoksui ihanasti curry). Minun tavaroitani ei näkynyt missään. Sanoin, että tämä kyllä oli minun petini ja nuorimies alkoi naputella puhelintaan. Doris huomautti, että hän ei kuule (luultavasti ei sitten puhukaan). Puhelimessa luki, että omistaja siirsi tavarani toiseen huoneeseen. Ihmettelin, että mihin ja ne löytyivät Doriksen huoneesta, olemme taas kämppiksiä. Ranskatar oli siirtynyt maannaistensa kanssa samaan huoneeseen.

Päiväunien jälkeen lähdin etsimään reittimerkkejä, löytämättä niitä vaikka kävelin koko kylän ympäri. Maps.me ohjasi minut mukavan tuntuiselle tielle, jota myöten tosin on viisi kilometriä pidempi matka Oliva de Plasenciaan kuin opaskirjan väittämä reitti. Tämän kylän elokuvainnostus on muutakin kuin kuvat; yksi pappa istui varjoisalla pihallaan musiikkia kuunnellen. Mikäs siellä soikaan muu kuin "Huuliharppukostaja"!

Kysyin lounaspaikassani, saako tänään ruokaa, mutta on kuulemma liian kuuma avata keittiötä. Kävin kahvilla ja palasin albergueen syömään omia eväitäni. Ranskalaiset valmistivat keittiössä pastaa, Doris oli lähtenyt illalliselle. Hän kysyi päivällä suosituksia Salamancaan. Olemme siellä samaan aikaan samassa hostellissa, mutta hän varasi itselleen privaattihuoneen.